Kasvua, kisaamista ja kehitystä

Hermanni kasvaa kovaa kyytiä. Sakarin kanssa on aloitettu painileikit ja aamuin illoin ja siinä välillä ne nujuavat keskenään. Kumpikaan ei juurikaan ääntele painiessaan vaan Olga ölisee taustalla :) Samoin se tekee silloin, kun Sakari ja Hippu painivat. Se vissiin on vähän huolissaan ettei vaan satu mitään, vanhapiika :D

Pönötykset 10 viikkoa

ja 11 viikkoa

On sitten vaikeaa saada julkaisukelpoinen seisomakuva tuonikäisestä. Se ehtii liikkua ja istua sitä tahtia ettei kameran tarkennus pysy mukana. Metodina on ollut että mä yritän seisottaa ja Taina räpsii kuvia minkä kamera antaa myöten. Tietenkin ne parhaat asennot on sitten tärähtäneitä.

Viime viikonloppuna käytiin Seinäjoella Sakarin kanssa kisaamassa kaksi starttia. Taina lähti taas mukaan Hermannin vahdiksi. Tehtiin Timo Teilerin teknisiltä radoilta molemmilta hylky, mutta hyvät sellaiset. Pienestä oli kiinni, vähän lipsahti. Kaikki vaikeat kohdat selvitettiin hienosti. Hermannin tehtävä oli seurata kisoja ja nukkua hallissa. Omassa kopassaan se vetäisikin parit sikeät unet. Samalla tavattiin Suttu-äiti ja Hermanni pääsi leikkimään kasvattajan Kisu-sheltin kanssa.

Eilen oltiin Sakarin kanssa kotihallilla Panu Erolan agilityvalmennuksessa. Hyvät treenit, joista saatiin perustekniikkatreenin lisäksi eväitä omaan lämmittelyyn ja irtosi sieltä vinkkejä Hermannninkin varalle, kun lähdetään agilityjuttuja opettelemaan.
Radalla sai laittaa töppöstä toisen eteen reippaanlaisesti ja koko pätkän vedolla meinasi ohjaajan kunto loppua kesken, mutta treenikavereiden kannustuksella selvisin loppuun saakka. Sakari oli huipputaitava ja vauhtiakin löytyi. Kouluttajakin sanoi että onhan siinä vauhtia! (olin meidän taitotasoesittelyyn laittanut toiveeksi lisää vauhtia) Ohjausvalinnoissa jouduin hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kun parhaita vaihtoehtoja oli ehtiä pakkovalsseihin saksalaisten sijaan ja valssata ajoissa persjätön sijaan. Hyvää oppia saatiin taas! Ihanaa kun on kunnon halli ja saadaan ulkopuolisiakin kouluttajia tänne, eikä aina tarvitse ajaa muualle.

Rotumestikset

Gööttien agilityn rotumestaruudet kisattiin eilen Forssassa. Kankaanpäästä ei lähtenyt muita kisaajia matkaan, joten sain Tainan matkaseuraksi ja Hermannin vahdiksi. Hyvä, että sain, nimittäin koskaan ennen en ole ollut noin hukassa kisapaikkaa etsiessä. Forssassa olen kyllä joskus ollut samassa paikassa kisaamassakin, mutta nyt oli suuntavaisto totaalisen hukassa. Läheltä ajettiin jo kerran ohikin, mutta ei vaan osunut silmiin oikeat kadunnimet. Pienessä tärinässä sitten paikan vihdoin löydyttyä ilmottautumiseen klo 12.40, kun minikolmosten eka rataantutustuminen piti olla klo 13. No ei ollutkaan mitään hätää, aikataulu oli n. tunnin myöhässä. Hyvin ehti siis paniikki laantua, koirat tuli kävelytettyä ja Hermanni sai ruokansa.

Kolmosilla oli tuomarina Kermisen Petteri, jonka radat on aina olleet kivoja. Niissä on aina jotain jippoja, mutta ovat koiraystävällisiä, huolellista ohjausta kyllä kysytään. Eka rata näytti radan reunalle kyllä ensin vähän jänskältä, mutta linjat olivatkin loogiset, kun rataan pääsi tutustumaan. Kisapaikalla oli lämmin, varmaan n. 20 astetta ja ampiaisia pörräsi taas. Ne vie tehokkaasti Sakarin keskittymisen, eli mitään suuria odotuksia ei ollut. Tasaisen varmasti Sakari kuitenkin teki töitä ja mäkin osasin olla pahemmin sössimättä. Vähän nykivää ohjausta, mutta kaikki esteet oikeassa järjestyksessä ja oikein suoritettuna. Eli nollalla maaliin! Vilkaisin kelloa, joka näytti 47,36 ja muistelin että ihanneaika olisi ollut 47. Eli hienoinen yliaika. Harmitus ei kuitenkaan ollut kovin suuri, kun ampiaisista huolimatta selvittiin yhdessä maaliin.
Myöhemmin tulostaululla kuitenkin selvisi, että ihanneaika olikin 48. Saatiin siis nolla, JEEE!

Toka rata oli hauska hyppäri. Alussa vänkyrää ja kieputusta, loppupuoli putkien kautta rallatusta. Vähän jännitti, kun oli mahdollisuus tehdä tupla. Ja me tehtiin se!!! Saatiin tältäkin radalta nolla. Alku oli hidas, kun ohjaus ei ollut kauhean selkeää, loppuradalla saatiin kuitenkin kunnon vaihde silmään ja ajassa 40,12 oltiin maalissa. Piti vielä tulospalvelusta käydä varmistamassa, että ihanneaika oli se 42, jonka olin tuomarinpuhuttelussa kuulevinani. Oikein olin kuullut ja nyt meillä on se pelätty tupla taskussa. Kolme irtonollaa puuttuu, mutta jos kunnossa ollaan, niin ne pitäisi olla saatavissa. Mä olin ajatellu, että olisi hienoa saada tupla alta pois tämän vuoden puolella. Varovaiset toiveet oli hallikauden puolella, joka nyt alkaa. Valtavan hienoa oli saada tupla kuitenkin tämän kesän viimeisistä ulkokisoista! <3 Sakari <3 mun mahtava kisakaveri.

Hermanni oli kisapaikalla reipas ja hurmasi yhden jos toisenkin ihmisen. Vähän väliä joku halusi sitä syliin tai silittää. Kieltämättä onhan se söpö :) Kisapaikalla oli Tuisku.sisko ja muitakin leikkikavereita, niin pojalla oli painikavereita pitkästä aikaa (viikko on tuonikäisellä pitkä aika).

Hermanni ja Tuisku, muutamaa kuukautta vanhempi Piitu tarkkailee

Tuisku hurjana

Yhdeksänviikkoisen uusi ja ihmeellinen maailma

Tänään Hermanni täyttää yhdeksän viikkoa. Ja eilen tuli mittariin kaksi kuukautta. Kotiutuminen on tapahtunut hyvin ja tuntee nimensäkin jo mallikkaasti. Isommat koirat lämpenevät pikkuhiljaa ja ilmeisesti Olgakin jo laskee sen laumaan kuuluvaksi, koska metsässä ulkoillessa täytyy vahtia, että pikkumies tulee varmasti muun lauman mukana. Hippu on meillä toista päivää päivähoidossa, kun Taina on koulussa ja tottuvat siinä samalla nekin toisiinsa. Olga vielä ärähtelee jonkun verran. Hermannia Olga kiinnostaa kovasti, mutta kunnioitus on suuri, eikä väkisin tuppaa, kun toinen ei tykkää. Sakarin kanssa viritellään jo leikkiä, varsinkin pihalla. Sakaria oon saanu kehua paljon hienosta suhtautumisesta.
Ollaan puuhasteltu kaikkea pientä.

Leikattu kynnet,


autoiltu pieniä pätkiä,
käyty kylässä Tainalla

ja mummulassa,

juostu pihalla ja metsässä,


naksuteltu ja harjoiteltu vähän istu-käskyä. Hyvin fiksulta tuo vaikuttaa. Eilen kun olin vessassa, joka meillä on eteisessä, jätin koirat tupaan ja laitoin oven kiinni. Vessasta tullessani oli Hermanni kuitenkin vessan oven takana, oli älynnyt kiertää makuuhuoneesta kylppärin kautta eteiseen. Ja yksin, Olga ja Sakari olivat molemmat tuvassa.

Tässä vielä merkkipäiväposeeraukset. Tainan kanssa yritettiin saada aikaiseksi kunnon seisomakuvaa, yrityksiä 136 ja yksi sellainen jonka kehtaa julkaista. Istumakuvan saikin sitten helposti. Samalla punnittiin, koska poika on vielä pieni, ei vaaka punninnut pelkkää koiraa, joten tuloksen tarkkuudesta ei ole täyttä varmuutta. Tulokseksi sain 2,6 kg. Eli melkein kilon vähemmän kuin Sakari samanikisenä.



Ja tietenkin, koska koirasta on kyse, kuuluu pieni huolikin asiaan. Tänään on maha ollut vähän löysällä ja kakkaa on tullut normaalia useammin. Epäilen että vatsassa on jotain ylimääräistä, sen verran usein (lue koko ajan) suussa on jotain. Metsässä tikut, kepit ja sammaleet, samoin kotipihasta löytyy kaikkea mielenkiintoista. Täytyy tarkkailla tilannetta ja toimia sitten jos huoli lisääntyy. Toistaiseksi ruoka menee sisään ja tulee toisesta päästä ulos, joten ihan tukossa se ei ole :)

Haaveista totta, osa2

Jännä juttu. Joskus toteutuu sellaisetkin haaveet, joista ei edes ole tiennyt paljoa haaveilevansa. Meidän uusi perheenjäsen on sellainen. Mulla ei ole missään vaiheessa ollut pentukuumetta ja tämä "projekti" nyt vain sattui eteen. Sopiva yhdistelmä ja ihan sopiva ajankohtakin. Sakari on aikuinen, fiksu ja ikään kuin valmis koulutuksen osalta. Olga on vielä hyväkuntoinen ja jaksaa pennun tulon, enkä halunnut odottaa sitä aikaa, kun Olgaa ei enää ole. Sitä aikaa en haluaisi edes ajatella, mutta eteen sekin joskus tulee.

Joka tapauksessa, tuossa tuo nyt nukkuu jaloissa, viettää ensimmäistä kokonaista päiväänsä meidän seurassa. Eilinen kotimatka meni rauhallisissa merkeissä. Ihan aluksi vähän jännitti, mutta turhia poruja ei poika päästellyt. Matkan varrella pysähdyttiin syömään ja samalla saivat kaikki koirat Hippu mukaan lukien tutustua neutraalilla maaperällä tulokkaaseen. Olga oli yllättävän sinut asian kanssa, Sakaria ällötti ja Hippu oli heti että jees!
Kotona tutustuttiin lisää pihalla. Sakarille potkin palloa siinä samalla, ettei huomio ole heti liikaa pennussa. Töpö tötteröllä Hermanni valloitti koko pihan ja hetkeä myöhemmin myös sisätilat.
Olga varoitteli tulemasta liian lähelle ja kerran ärähti kovemmin. Hermanni kunnioitti ärähdyksiä, mutta ei sen kummemmin niistä pelästynyt. Sakari lähinnä väisteli. Ilta sujui rauhallisesti. Ruokansa Hermanni söi hyvällä ruokahalulla, eikä turhia jännitellyt muutenkaan. Reipas ipana!

Yötä vähän jännitin, että saanko lainkaan nukuttua. Laitoin oman patjani lattialle Hermannin pedin viereen, jotta havaitsen varmasti kaikkien kolmen liikkeet. Olga hämmästytti mut, kun illalla tuli mun jalkoihin patjalle nukkumaan. Sehän ei koskaan tule sänkyyn. Sakarin tullessa se ei tullut edes samaan huoneeseen meidän kansaa pariin yöhön. Yö sujui ilman herätyksiä. Hermanni nukkui aamulla kuuteen saakka omalla pedillään, eikä itkenyt lainkaan. Aamulla isompien suhtautuminen oli jo rennompaa ja aamuruuat syötiin sulassa sovussa.
Ulkona Hermanni yritti jo roikkua Olgan hännässä, saaden osakseen vain pienen örähdyksen ja juoksi Sakarin perässä, kun heitin sille keppiä. Tästä tämä lähtee. Ainakin tähän saakka on sujunut huomattavasti paremmin, kuin odotin.

Moikka mä oon Hermanni ja tulin just mun uuteen kotiin

Hippuun tutustumista

Hei kaveriiii

Tainan sylissä

Huomispäivän Grand Old Lady

Tässä viikolla Olgan huomista syntymäpäivää miettiessä tulin ajatelleeksi, että koskaan ei Olgaa voisi sanoa mummukoiraksi, niin kuin vanhenevia koiria tavataan nimittää. Ei, Olgan persoonaan sopisi Madame tai Grand Old Lady.

Huomenna tuo mun kaikkeni täyttää yhdeksän vuotta! Tänään on vietetty kiva ilta leikkien, lenkkeillen ja herkutellen. Huominen varsinainen "lahja" ei nimittäin ole välttämättä ihan heti mieleen :) Kuviakin otettiin takkuturkista. Korvakarvat on harvenneet ja harmaa värikin muuttunut vaaleammaksi, mutta kaunis se on aina vaan. Todennäköisesti mä näen Olgan eri tavalla kuin muut, koska se on niin äärettömän rakas! Mun kaikkeni!

Haaveista totta, osa1

Meidän seura (varsinkin agilityharrastajat) on vuosikausia haaveillut uudesta talviharjoittelupaikasta, koska vanha on ollut suorastaan hengenvaarallinen keskellä kenttää olevine tolppineen ja vuotavine kattoineen. Pohja on ollut muhkurainen, paikoin pehmeä ja paikoin kivikova ja talvella vesikeleillä sisään satanut vesi on jäätynyt pakkasella isoiksi jääalueiksi. Mutta jos on mielinyt talvella treenata, ei muutakaan ole ollut tarjolla. Toki sieltä on ponnistettu näinkin pitkälle, mutta kivaa siellä ei ole ollut treenata. Aika paljon on saanut käyttää luovuutta, että on saanut ryhmäläisille rakennettua edes jonkinlaisia treenejä, siltikin on tarvinnut varoittaa, että älkää juosko päin tolppaa. Kai siinä joku kolmas silmä on kehittynyt, samalla kun ohjaat ja katsot koiraa vielä havainnoit tolppien sijainnin.

Mutta nyt saadaan jättää hyvästit tuolle jo parhaimmat päivänsä nähneelle vanhalle maneesille, sillä seura on vuokrannut hallin käyttöömme. Halliin asennettiin hiekkatekonurmi ja "muutamia" iltoja siellä on tehty talkoohommia, että saatiin paikat kuntoon tämän viikonlopun avajaistapahtumia varten.
Eilen järjestettiin epäviralliset agilitykilpailut ja osallistujia olikin mukavasti, vaikka lähipaikkakunnilla oli päällekkäisiä tapahtumia.

Halli avattiin virallisesti nauhan leikkaamisella:

Porukkaa oli mukavasti paikalla "ihmettä" seuraamassa

Lupauduin tuomaroimaan rimattoman putkiluokan sekä möllit ja aitiopaikalta sainkin seurata koirien ja ohjaajien riemua uudessa hienossa hallissa.

Putkiluokka valmiina alkamaan

Kisaavat tuomaroi Miia ja tuomarinsihteerin virasta hilpaisin osallistumaan Sakarin ja Hipun kanssa. Molemmille hylky. Ei ehkä keskittyminen ollut kummallakaan parhaimmillaan, kun odottivat autossa ja sitten vaan äkkiä radalle ja itse kipaisin takaisin hommiin. Taina hoiti lämmittelyt kyllä, ettei kummankaan tarvinnut kylmiltään rataa vetäistä.

Tänään oli vuorossa möllitoko ja mätsäri. Sakarin kanssa käytiin kehässä pyörähtämässä ja ei turhaan ollenkaan. Joku luontainen charmi tuolla jätkällä on. Ensin saatiin punainen nauha ja lopulta oltiin pienten punaisten 2. Ihan huippua! Ja mikä parasta se suoriutuu esiintymisestä ihan itse, ei paljon tarvi asetella eikä korjailla :)

Nyt sitten harrastaminen jatkuu hienoissa uusissa puitteissa, kyllä meidän kelpaa!

Niputettuna

Viime viikon sunnuntaina järjestettiin Gööttien erikoisnäyttely Lempäälässä ja vein Sakarin Teinin Pekan arvosteltavaksi. Taina lähti reissuun kaveriksi. Oli kiva seurata gööttien monimuotoisuutta ja tavata tuttuja. Järjestelyt toimivat hienosti ja näyttelyssä oli hieno tunnelma, aurinkokin helli. Kaiken kruunasi vielä se, että Sakari on niin helppo reissukaveri! Ei tarvitse jännittää, kuinka se asioihin suhtautuu, kun se on rento ja lunki kaveri, joka osaa käyttäytyä . Avourosten kehässä oltiin kahden pörräävän pojan välissä, mutta Sakari ei pöhinöihin mukaan lähtenyt, vaan keskittyi hienosti esiintymiseen :)

Tuomari antoi meille ERIn ja hyvän arvostelun, joka kuuluu näin:

Keskikokoa hieman kookkaampi uros, jolla hyvä sukupuolileima ja sopiva raajakorkeus. Hyvä uroksen pää, kaunis kaula. Hieman pysty olkavarsi. Hyvä rakenne takana. Hyvälaatuinen kesäturkki. Mukava käytös.

Aina jaksan kummastella kuinka hyvin tuo osaa esiintyä. Handlerin hommat kun ei itselle ole sitä vahvinta alaa ja näyttelyissä liikutaan jo siellä mukavuusalueen ulkopuolella.

Ja koska Lempäälässä oltiin ja Päiville sopi, niin poikettiin pentujakin katsomassa. Ensimmäisenä kaikista pennuista luokseni tuli -kuinkas ollakaan- mun Hermanni. Kun viikon aikana oli jo itselle vahvistunut, että kyllä se ykkösHermanni on mua varten. Ja se viettikin suurimman osan ajasta mun ja Tainan kanssa. Leikki ja touhusi, puri käsiä ja oli suloinen <3 . Kamera lauloi jälleen, tässä muutama otos:

Tänään oli vuorossa agilityn Satakunnan piirinmestaruuskilpailut Raumalla. Sinne siis. Sakarin ilmoitin kaikkiin kolmeen starttiin, joista kaksi ekaa oli piirinmestaruuskisan radat Jari Suomalaisen tuomaroimana ja kolmas Petteri Kermisen agirata. Heti hyppäriltä otettiin hylky, kun keppien jälkeen olleen hypyn ohjasin vähän huonosti. Piti mennä suoraan ja Sakari luki ohjauksen takaakierroksi. Meillä ei siis ollut tänäkään vuonna asiaa piirinmestaruustaistoon. Rata oli helppo ja suoraviivainen ja videolta laskin että taidettiin tehdä meidän etenemäenkka! Jotain 4,2 ja 4,3 välissä :D
Toka rata oli kiva, haastetta, mutta ei koiralle ikäviä sinkoiluja paikasta toiseen. Ennen rataantutustumista päälle tuli niin rankka ukkoskuuro, että odotettiin hetki. Kenttä oli alkupään startatessa vielä melkoisilla lätäköillä ja sadekin jatkui perussateena. Mietin että kuinkakohan käy, kun ei sadekeli ole niitä Sakarin mieluisimpia. Mutta ei se mitään sateesta välittänyt. Mennä paineli hyvän radan, puomin alastuloa lukuun ottamatta. Sieltä loikkasi, kun ilmeisesti menin loppusuoraa liian lujaa karkuun. Aika olisi nollaan riittänyt hyvin. Pöh! Tätä rataa ei ole videollakaan sateen takia.
Kolmas rata oli siis Petterin käsialaa ja sellainen kiva mentävä. Ja nollahan sieltä tehtiin, tosin juuri ja juuri, tulos oli -0,04.
Merkintä kisakirjaan kuitenkin. Tupla jäi puomin kontaktin päähän, mutta kohta alkaa hallikausi, jos sitten saataisiin taas vauhtiakin lisää ja osattaisiin onnistua kahdella radalla peräjälkeen :)

2/3 starteista videomateriaalina, keskimmäistä ei kuvattu sateen vuoksi. Noissa videoissa ei kyllä ole sateesta tietoakaan, mutta kyllä sitä vettäkin tuli :)