...yhden kirjaimen erolla vaan. Niin vois Sakarista sanoa. Eilen käytiin taas Musti&Mirri-cuppeilemassa Sastamalassa samalla setillä kuin viimeksi eli kaksi kertaa möllirata ja kerran avoimen luokan rata. Mölliradalla olisi riittänyt ensimmäinen kierros, sillä Sakari voitti jälleen tuloksella -25,91! Toinen kierros oli myös puhdas, mutta hiukan hitaampi. Minimöllejä kisasi 17 kappaletta. Avoimen radalta saimme hylyn kieltojen takia, putkiin meno tökki jostain syystä. Todennäköisesti ohjaajan ote oli jo herpaantunut voitonhuumassa. Kepit kuitenkin virheettömästi, kaikki kontaktit tuli suoritettua, ja hienoja pätkiä oli tälläkin radalla. Videoita tulossa myöhemmin...
On Sakari vaan niin tykki!
13.7.2011
11.7.2011
Perla-neiti
Koirakaveripiirimme on laajentunut australianpaimenkoiraneiti Perlalla, joka muutti Kirsille Miinan pikkusiskoksi kesäkuun lopussa. Käytiin Sakarin kanssa eilen tutustumassa. (Mä olen kyllä käynyt jo useemman kerran...) Aluksi Sakari ei noteerannut Perlaa oikeastaan ollenkaan, vaan alkoi leikkiä Miinan kanssa. Reippaana tyttönä Perla kuitenkin meni toisten leikkeihin mukaan ja kohta kaikki kolme jo juoksivat kilpaa. Välissä Perla ja Miina painivat keskenään ja sitten taas tömisteltiin pitkin tannerta. Mutta kuvat puhukoon puolestaan...
Täältä tulee pikkuinen Perla!
Perla näyttää mistä voi juoda jos jano yllättää.

4.7.2011
Leirielämää
Perjantaina lähdin Miian sekä Siran, Nipsun ja Sakarin kanssa agilityleirille Kuralan kartanotilalle Pöytyälle. Perjantaina ei vielä ollut varsinaista ohjelmaa, vaan majoituimme ja porukalla grillailimme. Yö oli hieman levoton, meidän mökissä majoittui kaikkiaan 12 ihmistä ja 15 koiraa. Mökissä oli kaksi huonetta molemmin puolin eteistä ja näistä huoneista oli kulku parvelle sekä toiseen huoneeseen. Miian kanssa olimme tällaisessa läpikulkuhuoneessa. Suurin osa koirista oli levottomia ja vinkumista sekä haukahteluja esiintyi läpi yön. Sakari hämmästytti minut olemalla koko yön hiljaa, eikä reagoinut edes siihen, kun muita koiria vietiin yöllä ulos.
Lauantaina kouluttajanamme oli tsekkiläinen Eva Lacnakova. Hänen harjoituksensa olivat lyhyehköjä pätkiä, joissa harjoiteltiin koiran reagoimista ohjaukseen. Uuteen pätkään tehtiin aina jotain edellisestä ja jotain kohtaa muutettiin vähän. Siinä näki reagoiko koira ohjaukseen vai meneekö sinne minne edelliselläkin kerralla mentiin. Oikein mukavia pätkiä ja Sakari selvisi niistä hyvin. Ilma oli kuuma ja kostea eikä illan ukkoskuuro auttanut asiaa. Onneksi treeniaika oli jo valmiiksi jaettu kahtia niin, että joka ryhmällä oli tunnin treenit kerrallaan. Ryhmissä oli viisi koirakkoa per ryhmä. Kuumuus tuntui vaikuttavan minuun enemmän kuin Sakariin joka työskenteli aina kun aika oli.
Päivällä pulahdimme vilvoittelemaan vieressä virranneeseen Yläneenjokeen ja se toi helpotusta hetkeksi.
Toinen yö sujui jo huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä ja nukuttuakin tuli edellisyötä paremmin. Sunnuntain kouluttajana oli Esa Lehdistö, jolla oli 37 esteen ratatreeni. Paljon takaakiertoja ja koukeroita. Ensimmäisellä treenitunnilla taisimme ehtiä esteelle numero 18. Toisella puoliskolla sitten esteet 10-37. Sakari osasi ja jaksoi hyvin väännöt ja toistot, vaikka kuuma oli edelleen. Sain sen tekemään tiukkoja kaartoja ja sellaisetkin ohjauskuviot onnistuivat, joita ei olla paljon harjoiteltu. Ja mikä parasta Sakari sai kehuja molemmilta kouluttajilta, vielä kun itse oppisin kunnolla ohjaamaan...
Leiri oli mukava kokemus ja Sakarin kanssa oli mukava olla reissussa kun se tulee kaikkien kanssa niin hyvin toimeen.
Tässä vielä Hanna Degermanin ottamia kuvia lauantain harjoituksista:
adeina.kuvat.fi: "DSC_0210"

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)