17.6.2012

Taas näytelmöitiin

Vuorossa Kiikoisten ryhmänäyttely. Taasen oli ilmoitettu viisi gööttiä, nyt tosin jokainen oli eri kasvattajalta. Tuomarina oli Esa Ruotsalainen, miellyttävä tuttavuus, joka käsitteli koiria rauhallisesti ja varmasti.
Ennen kehään menoa olin (taas) varma, että ei tästä tule mitään. Kun yritin vähän harjoitella, niin Sakari vaan meni nenä maassa, eikä osannut seistäkään. Kai se on sitä mieltä, että lahjattomat treenaa, sillä kehässä se käyttäytyi hienosti, liikkui hyvin ja pöydällä olokin sujui hienosti, JEE! Tuomarin antoi hyvin kopeloida, eikä väistänyt mittatikkuakaan, kun tuomari mittasi pojan. Kyllä se kai siitä vaan tässäkin asiassa kehittyy.

Tuomari lausui seuraavaa:
Koon ylärajalla. Mittasuhteiltaan hivenen pitkä voimakaspäinen uros. Silmät saisivat olla hivenen tummemmat. Riittävä rungon vahvuus ja raajaluusto. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä karva. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Miellyttävä käytös. Värimerkit saavat puhdistua.

ERI saatiin jälleen. SAta tuomari ei antanut, lähinnä koon ja lantion pituuden vuoksi. Kätellessään kehui vielä Sakarin liikkeitä! Vähän petrattiin viime kerrasta, kun nyt oltiin AVK1 :)

Taidan sittenkin ilmoittaa Sakarin vielä Ikaalisten ryhmänäyttelyyn, josko sitten olisi tämän vuoden näytelmät näytelty.

13.6.2012

M&M-cupissa

Eilen käytiin Kirsin ja Miian kanssa epistelemässä Sastamalan Musti&Mirri-cupissa. Sakari osallistui avoimeen luokkaan ja meni radan kaksi kertaa. Tuomari Petteri Kerminen oli tehnyt pitkän (174m) ja tulostason perusteella haastavan radan tähän avoimeen luokkaan.
Taas saatiin treenattavien asioiden listaan pari uutta (kääntymiset puomilta ja aalta), mutta voi mahtavuutta, Sakari leijeröi niin upetsusti, että sillä elää taas pitkään! Eka radalla tuli yksi kieltovirhe puomin jälkeiseltä hypyltä ja siitä myös se viiden sekunnin yliaika videolta laskien, joka meille tuli. Sijoitus meillä oli kolmas, tuloksella 10,12, joten cuppipisteille päästiin!
Toka kierroksella hylkäys samalla puomin jälkeisellä hypyllä, kun Sakari kiersi sen ja hyppäsi väärään suuntaan. Tällä radalla kuitenkin vielä edellistäkin parempi leijeröinti, joka näkyy videon lopussa. Monen kokeneemman koiran rata kosahti tuossa kohtaa, eikä se meillä voinut olla vahinko, kun tehtiin se kaks kertaa. Vähän tuntuu hyvältä huomata, että osataan me jotain! Ollaan siis rämpimässä ylös osaamattomuuden suosta ja laji alkaa taas maistua hyvältä.

11.6.2012

Monenmoista, yhtä ja toista

Olga, onnellinen orava, piti juoksuväliä viitisen kuukautta ja aloitti juoksunsa 26.5., eli tämä talous on ollut yksikoirainen. Tosin niin, että koira aina välillä vaihtuu ja toinen on mummun hellässä hoidossa. Yksi viikko vietettiin treenaamatta, kun työpaikkani vaihtoi osoitetta ja olin pitkähköjä päiviä muuttohommissa. Silloin vielä molemmat majailivat mummulassa.

3.6. Olin Sakarin kanssa epistelemässä Porissa Pahan epiksissä. Osallistuttiin mölliradalle sekä kilpailevien agility- ja hyppyradoille. Mölliradalla ei jo kilpailevia palkita, mutta se "voitettiin" puhtaalla radalla. Agilityradalla otettiin hylky kolmella kiellolla. Sakari mm. bongasi ratahenkilön ja keskittyminen herpaantui.
Hyppyradalta otettiin voitto kotiin, virheitä tietääkseni vitosen verran. (Tuloslipukkeet jäivät kisapaikalle)

9.6. WeCAn viralliset kisat Sakarin ja Hipun kanssa. Molempien kanssa kisasin molemmat tarjolla olleet radat.
B-radalta, joka kisattiin ensin, molemmille tulos HYL. Sakari hyppäsi yhden hypyn väärästä suunnasta ja Hippu bongasi ylimääräisen putken :) Hipun kanssa tiesin jo ennen rataa, että saattaa se putki imaista ja niinhän se teki...
A-radalta Sakarille tämän vuoden eka puhdas nollatulos! Ihanneaika alittui reilu neljä sekuntia ja etenemä oli 3,57. LUVAan tämä ei kuitenkaan riittänyt, sillä osallistujia oli kahdeksan, kaksi ensimmäistä sai LUVAn ja me oltiin kolmansia. Ihme kyllä ei harmita. olen tyytyväinen että pystyttiin tekemään puhdas suoritus!
Hipulle tältäkin radalta HYL, kun jäin vähän liian kauaksi varmistamaan, ettei bongaa kokonaan väärää putkea, niin sitten vedin sen oikean putken väärään päähän. Hauskaa oli ja monta hienoa kohtaa tehtiin Hipun kanssa molemmilla radoilla.
Sakarilla oli nyt hyvät kepit molemmilla radoilla. Ei ehkä mennyt vielä parhaalla mahdollisella vauhdilla, mutta ihan ok kuitenkin ja myös haki niille molemmilla radoilla hyvin.

11.6. Alueellinen valmennus (kalenterissa lyhenteellä TtC = Training to Compete) Raumalla tällaisella radalla:

Ensin tehtiin taas niin kuin itse tekisi ja sitten uudella kierroksella parannettu versio. Alun (putkelle 6) tein valssaamalla molemmilla kierroksilla, eka kiekalla valssit vaan olivat tosi paljon myöhässä. Tällaisissa valssi ajoitetaan tehtäväksi ennen estettä, että se kääntää koiran hypyltä heti oikeaan suuntaan. Kyllä me tässä välissä on harjoiteltu ennakoivaa valssia, mutta myöhässä oli aina vaan. Saatiin kuitenkin sujumaan. Esteet 11 ja 12 tein omalla kierroksella niin, että saksalainen hypylle 11 ja valssilla kahdeltatoista kolmelletoista. Toka kierroksella pakkovalssilla ja taas valssi 12-13 väliin. Putken Sakari haki tosi hyvin, pakkovalssilla 15 hyppy, tässä pitää muistaa, että en käänny koiraa vastaan vaan käännös sitten vasta kun ollaan esteen takana. Putkilla 16 ja 17 ei ongelmia ja puomin sekä kepit Sakari haki hyvin. Kepit oli hyvät molemmilla kierroksilla, eikä tehty keppivirheitä! Jee! Eka kierroksella lähetin Sakarin hypylle 21 ja menin tekemään päällejuoksun hypylle 22 ja siitä sitten loppusuoralle. Toka kierroksella tehtiin sekin niin, että valssattiin 21-22 hyppyjen välissä ja hypylle 23 pakkovalssijaakotus. Ja toimi!
On niin hieno fiilis itsellä, kun saa näissä valmennuksissa myös onnistumisen kokemuksia, eikä tunnu ettei osaa mitään. Tehtiin hyvää pätkää, eikä rata kuitenkaan ollut ihan maailman helpoin, ainakaan meille. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan ennakoivan valssin harjoituksia ja pakkovalssia, joka saatiin uudeksi kotiläksyksi.
Pian edessä onkin jo kovasti odotettu Agirotu!