Tänään oli jännittävä päivä! Vein Sakarin eläinlääkäri Kari Ventelälle kuvattavaksi. Ensin käytiin puntarilla, joka näytti 14,8 kg. Sitten pöydälle ja Ventelä tutki Sakarilta polvet, niissä ei ollut vikaa. Rauhoitusaine laitettiin suoraan suoneen ja Sakari simahtikin välittömästi. Jätkä vietiin kuvaushuoneeseen ja minä jäin odotushuoneeseen odottelemaan. N. puolisen tuntia vierähti lehtiä selaillen ja sitten oli tuomion vuoro: Selkä terve, kyynärät 0/0 ja lonkat c/c. Tämä oli siis Ventelän arvio ja yleensä hänen arviot pitävät paikkansa, mutta parin viikon päästä kuulemma voi odotella tuloksia Kennelliitosta.
Syy c:n lonkkiin oli matalahkot lonkkamaljat. Nivelen pää oli normaali, eikä lonkissa ollut löysyyttä juuri lainkaan. Elämiseen tämän tuloksen ei pitäisi vaikuttaa.
Ai niin, löytyi niistä kuvista myös puolikas häntänikama =). Eli ihan hännätön Sakari ei ole. (Ensimmäinen kommentti hoitajalta oli kyllä: "Se on ihan töpö!")
29.3.2011
26.3.2011
Kevät keikkuen tulevi
Pajunkissat pörhistelevät hyytävässä viimassa...
...ja ränneistä valuva vesi on jäätynyt puikoiksi
Siinäpä sitä keväistä vaihtelua. Niitä lämpimiäkin päiviä vaan jo kaipaisi!
Tehtiin tänään mummulassa tuttu metsälenkki ja otin kameran mukaan. Oli erittäin hienoa seurata, miten Ruuti mennä touhotti Sakarin kanssa ja intoutui jopa leikkimään keppileikkejä! Ei ihan tyypillistä Ruutia...
Olgaa taas ei huvita näinä juoksun jälkeisinä aikoina juuri mikään, mutta muutaman spurtin sekin otti ja keppiä se jaksoi vähän jyystää.
Olga-neidistä on helppo ottaa kauniita kuvia <3
Olen viime päivinä lukenut Harry Pottereita ja Liekehtivä pikari on saanut mieleen hauskoja mielleyhtymiä noihin karvakavereihin. Meillä asuu ainakin yksi fletkumato... Ookku, joka voisi olla myös Murjottava Myrtti! Sakariin taas voidaan mieltää osuvasti räiskeperäinen sisulisko (useimmiten käydään lenkin jälkeen vessassa pesemässä räiskeet pois) ja tietyn ilmeen ottaessaan Sakari muistuttaa suuresti kotitonttu Dobbyä.
fletkumato
Kotitontun tärkein tehtävä on pitää huolta isäntäväen hyvinvoinnista.
Tässä huolehditaan mummun saunanjälkeisestä loppupesusta.
Virallinen yksivuotiskuva jäi Sakarista ottamatta, joten tässä herra
1 vuotta 1 kuukautta ja 1 päivää vanhana

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)