Pääsiäismaanantaina kokoonpanolla Kirsi ja Miina, Anna ja Inga, minä ja Hippu lähdettiin aamulla kohti Lietoa kisailemaan. Päivästä oli tulossa kaunis ja aurinkoinen. Kakkosten kisat oli ensin ja iltapäivällä vuorossa ykköset. Kirsille ja Miinalle harmittavasti pieniä virheitä molemmilta radoilta. A-radalla Hippu pysyi hyvin hanskassa, 10 virhettä oli saldona maaliin tultaessa, kontaktivirheet puomin ja aan alastuloilta. Ihanneaika alittui 5,95 sekuntia. Ingalle myös kymppi a-radalta. Hyvillä fiiliksillä valmistauduin B-kisaan ja jo lähtöön kävellessä oli varma ja hyvä olo. Ei liiemmin jännittänyt ja Hippukin vaikutti rauhalliselta. Käskytykseni oli napakkaa ja ohjaus kerrankin selkeää. Ja niin siinä sitten kävi että NOLLA tuli!! Huikea tunne liki kolmen ja puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Muutama onnenkantamoinenkin meillä oli matkassa, kun Hippu kepeille mennessä pysähtyi ykkösväliin, mutta ei kuitenkaan ehtinyt työntää kuonoaan liian pitkälle, vaan aloitti pujottelun oikein. Toinen lipsahdus tuli ennen loppusuoraa olevalla putkella, jossa Hippu livahti selkäni takaa putken toiseen päähän, mihin yritin ohjata, mutta kun sen putken sai mennä kummasta päästä vaan, ei siitäkään virhettä tullut. Vielä oli edessä puomi ja tällä kertaa Hippu otti käskyt vastaan ja suoritti sen nätisti alas asti. Kaksi hyppyä ja nollalla maaliin! Sijoitus kolmas. Heipä hei ykkösluokka, kakkosissa jatketaan! Ingalle b-radalta hylkäys.
A-rata
B-rata
27.4.2011
20.4.2011
Pahan epikset 17.4.
Meillä on tapana sunnuntaisin pitää porukalla oman agilityseuran koulutusohjaajien yhteistreenit. Päätimme tällä kertaa harjoitella kilpailemista, kun Porin seudun Agilityharrastajat pitivät Porissa meillekin tutussa Strömbergin Teron hallissa epäviralliset kilpailut. Otin mukaani Sakarin ja Hipun, matkaan lähtivät myös Kirsi ja Miina sekä Miia ja Nipsu. Luokkina oli möllit ja kisaavat. Radat sai mennä kaksi kertaa, parempi otettiin tuloksissa huomioon. Päätin ilmoittaa Sakarin minimölleihin kaksi kertaa ja kerran kisaaviin, Hippu osallistui kaksi kertaa kisaaviin makseihin. Hallissa oli aikalailla ihmisiä ja koiria ja hieman epäilin Sakarin keskittymiskykyä tällaisissa olosuhteissa, olemmehan pääasiassa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta treenanneet omassa harjoittelupaikassa tuttujen kesken tai yksin. Turhaan kuitenkin jännitin, Sakari keskittyi täysillä hommiin eikä välittänyt häiriötekijöistä tuon taivaallista!! Ekalla kierroksella saimme tulokseksi 10 virhettä, ihanneaika (40sek) alittui 10,54 sekuntia. Kaikki säkäluokat kisasivat ensimmäisen kierroksen ja vasta sitten oli uusintakierroksen vuoro, hyvää odotteluharjoitusta siis myös. En vienyt Sakaria välillä pois, vaan pidin sen hallissa koko ajan. Uusintakierros meni upeasti, tulos -19,62!!! Ja sillä tuli luokkavoitto!! Miia ja Nipsu sijoittuivat toisiksi myös nollaradalla, kolme sekuntia erotti Sakarin ja Nipsun suoritukset. Kisaavien radalla poika oli sitten jo niin väsynyt että kimurantimmat väännöt eivät sujuneet ja tuloksena hylky. Hippu teki hylyt molemmilla kierroksilla. Ihan hyvät radat kuitenkin ilman sen kummempia hötkyilyitä. Miina piti meidän seuraan mainetta yllä sijoittumalla nollalla kakkoseksi! Pääsiäismaanantaina lähdetään Hipun kanssa oikeisiin kisoihin kokeilemaan, josko jo olisi sen viimeisen nollan aika vai jatketaanko edelleen ykkösissä... Tässä vielä Sakarin voittoisa rata. (Kuvanlaatu on ikävä kyllä huono, kun kamerassa oli väärät asetukset päällä.)
12.4.2011
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)