22.4.2016

Tunteet Tornadon pyörteissä

Särkänniemessä on Tornado-niminen vuoristorata, joka pyörittää kyydissä istujaa vuoronperään pää ylös- ja alaspäin. Joskus olen kyseissä laitteessa istunut ensin kädet jännityksestä hikoillen ja sitten vauhdin hurmasta nauttien.



Mennyt viikko on ollut tunteiden osalta samankaltaisessa pyörityksessä. Kaikki alkoi sunnuntaina, kun tultiin Hermannin kanssa kotiin Panu Erolan tehoviikonlopun toisista suuntakäännöstreeneistä. Itse treenit menivät molempina päivinä hyvin ja Hermanni sai kehuja! Otin koiran autosta ja sepä ei astunutkaan vasemmalle takajalalleen lainkaan. Venytti sitä vain taaksepäin ikään kuin se olisi puutunut. Hetken päästä se kuitenkin käveli normaalisti. Tilanne eteni niin, että aina kun Hermanni nousi levolta, se ensin venytteli ja kinkkasi hetken ja sen jälkeen alkoi kävellä normaalisti. Jalasta en löytänyt mitään aristavaa kohtaa, sitä sai kevyesti taivutella, eikä aiheuttanut kipureaktiota. Jalka ei myöskään kuumottanut kuten ei selästäkään löytynyt mahdollista venähdyksen aiheuttamaa kuumotusta. Tässä vaiheessa alkoi huoli jo pikkuisen nostaa päätään.

Maanantaina meno oli samanlaista, mutta venyttelyihin ja "jalattomuuteen" meni enemmän aikaa kuin edellisenä päivänä. Seurasin tilannetta, eikä siinä tapahtunut mitään muutosta parempaan. Omituista oli kuitenkin se, että hetken käveltyään liike oli puhdasta eikä Hermanni ontunut kävelyillä. Teimme pelkästään kevyitä hihnalenkkejä sunnuntaista alkaen. Sakari sai olla vapaanakin ja se ihmetteli miksei Hermannia päästetä sen kanssa riekkumaan. Tässä vaiheessa mielessä oli jo piinaamassa ajatus, että selässä oli tapahtunut jotain ja siellä esim. joku kalkkeutuneista välilevyistä olisi pullistunut aiheuttaen jalkaan moisia oireita.

Tiistaiaamuna soitin eläinlääkärille, eikä mieltä rauhoittanut se, että lääkärin mukaan tosiaan lannerangassa oleva pullistuma voi aiheuttaa hermojuurisärkyä, joka sitten liikkeessä lieventyy. Hoito-ohjeeksi sain kehotuksen pitää koira riekkumatta ja hyppimättä, mutta kuitenkin liikkua saa tasaisesti. Tiistai meni sekavassa mielentilassa, päällimmäisenä ajatus, että tässäkö kaikki nyt oli? Nyt jo? Ihan liian aikaisin... Itku purskahteli ilmoille tämän tuosta ja ehdin jo miettiä sitäkin, että pystyykö Hermanni elämään onnellista elämää, jos se on kovin rajoitettua... Onneksi viestittelin kavereiden kanssa tilanteesta ja sain asioita päässäni järkevämpiin mittasuhteisiin. Tähän asti olin pyöritellyt hirveitä kauhuskenaarioita itsekseni ja tietäähän sen että ne siinä sitten paisuivat kuin pullataikina. Illalla sohvalla Hermannia silitellessäni huomasin, että sen niska tuntuu todella jäykältä. Hieroin sitä kevyesti jonkun aikaa ja kun se nousi ylös, näytti, että se olisi alkanut käyttää jalkaa nopeammin, eikä se venytellyt sitä samaan tapaan kuin aiemmin. Samassa muistin, että ennen treeneihin lähtöä lenkkeillessämme oli vastaan tullut yksi uros, josta Hermanni ei pidä. Koiran omistaja on tuttu ja jäätiin hetkeksi juttelemaan. Hermanni siinä tempoili pannassa railakkaasti ja mieleen tuli, että kyllähän siinä niska aikamoisia tärskyjä sai. Pieni toivon pilkahdus epätoivoisiin tunnelmiin oli tervetullut.

Keskiviikkona alkoi näyttää paremmalta. Liikkeelle lähdöt olivat jo toisinaan ontumattomia, välillä sitten mentiin venyttelyn ja kinkkaamisen kautta. Hieroin niskan lihaksia lisää ja se tuntui auttavan! Toivo heräsi, ehkä tässä ei vielä kannatakaan heittää kirvestä kaivoon. Ehkä kaikki onkin "vain" lihasjumista johtuvaa. Vähän kuin olisi herännyt painajaisesta ja saanut todeta, että se olikin vain pahaa unta. Jatkoin kuitenkin lenkittämistä hihnassa, en todellakaan halunnut ottaa mitään riskiä tässä kohtaa.

Torstaina Hermanni ei ontunut kertaakaan!!! Voi ilon päivää! Sakaria sapetti edelleen, ettei saanut riekkumiskaveria, kun edelleen lenkitin Hermannin hihnassa. Hermannille oli myös kerääntynyt virtaa näiden "kevyiden" päivien vuoksi. Sen hillitseminen alkoi jo käydä työstä, kun kuitenkin varoin, ettei tulisi mitään takapakkia jonkun riekkumistuokion takia.

Tälle päivälle Hermannilla oli varattuna osteopaattiaika Kaiperlalle. Hän totesikin heti alkuun kerrottuani kuulumiset, että
niskasta yleensä johtuu tämäntyyppiset takajalkojen ontumat. Hän käsitteli koko rangan ja Hermanni rentoutui käsittelyyn paljon edelliskertaa nopeammin. Niskan alueella oli kiertymää ja nikamat olivat myös hieman siirtyneet sivuttaissuunnassa. Muuten ranka oli edelliskertaa joustavampi ja paljon parempi! Huh! Nyt uskalsin huokaista helpotuksesta oikein kunnolla. Lisäksi Kaiperla kertoi, että pienikin pullistuma voi aiheuttaa samankaltaisia oireita, mutta liikkeessä ne pahenevat, eikä niin kuin nyt meillä, kun ne paranivat. Hän käski minun olla murehtimatta selän tilannetta liikaa, sillä osteopatialla saadaan hoidettua tämän kaltaisia vaivoja hyvin, eikä selkä välttämättä koskaan tule vaivaamaan.
Aika lailla hymy korvissa sai ajella kotiin, kun mielen vallannut paha peikko saatiin karkotettua näin nopeasti ja selvisin piinaviikosta vain pelkällä isolla säikähdyksellä!

Ensi viikolle on varattu hieronta-aika vielä varmuuden vuoksi, että saataisiin jumit varmasti kunnolla auki. Nyt mä menen rapsuttamaan mun rakkaita karvanaamoja ja täytän mieleni kiitollisuudella <3 !

11.4.2016

Tätä se mun uneni tiesi

Eilen koitti odotetut Noormarkun kisat. Kasasin itselleni pienet onnistumisen paineetkin Hermannin kanssa, kun päätin että se nousunolla saataisiin. Edellisyönä näin jo untakin että nolla saatiin ja noustiin :) Paineet ei olleet pakottavia, onhan tuolla aikaa, mutta kun kisat pidettiin tutussa hallissa, ajattelin, että nyt häiriöt olisivat normaalia pienemmät. Esteosaaminen ja ohjausten lukutaito ovat kuitenkin todella hyvällä mallilla. Mun vastuulla on sitten ohjata koiraa niin, että se tietää mitä on ohjelmassa seuraavaksi.

Kisat käytiin perinteisessä järjestyksessä taso- ja säkäluokka kerrallaan. Tunnelma oli leppoisa ja tuttuja vilisi kisapaikalla. Kisat olivat melko reippaasti etuajassakin, mutta koska oltiin paikalla hyvissä ajoin, ei lämppäämisissäkään tullut silti liian kiire. Kaikilla radoilla oli tuomarina Asko Jokinen. Aloitettiin agilityradalla A. Hermanni oli reipas ja meno oli normaalia. Puolivälin paikkeilla jäin turhaan odottelemaan koiraa putkesta ja seuraavaksi aiottu valssi myöhästyi reippaasti. Niinpä koira vilahti selän takaa aalle, enkä saanut käännettyä tarpeeksi ajoissa keinulle niin kuin suunnitelmissa oli. Hylky siis tästä. Kerran piti haukahtaa ratahenkilölle puomin jälkeen, mutta matka jatkui radan mukaisesti ilman, että olisi käynyt henkilön luona :) Hyvä fiilis tästä radasta!



Toka rata oli hyppäri. Radalla oli useampi este jotka mentiin kahteen kertaan niin, että välissä tehtiin yksi muu. Niinpä sitten seiskaesteen jälkeen olin jo viemässä koiraa kymppihypylle. Tajusin siinä onneksi nopeasti, että nyt ollaan menossa väärälle esteelle ja ehdin korjata tilanteen ennen kuin ehti tapahtua mitään vääjäämätöntä :) Korjauksen jälkeen oli kyllä omat pasmat hetken ihan sekaisin, mutta ilmeisesti reagointikyky kuitenkin vielä pelaa, koska selvittiin lopulta virheittä maaliin. Sitten jännitettiinkin hetken aikaa mihin suoritus riitti. Osallistujia oli 9, joten kahdelle ensimmäiselle oli LUVA tarjolla. Meidän suoritus oli lopulta porukan nopein, joten voitolla käytiin pokkaamassa SERTiruusuke ja palkinnot. Se on nyt sitten ipana 1v 9kk iässä kolmosluokkalainen. Kisatahti kevenee nyt ja treenaillaan asioita kuntoon. Lähinnä puomin alastulokontakti vaatii vielä paljon työtä sekä kepeillä saisi olla vauhtia lisää. Puhumattakaan mun ohjaustarkkuudesta ja siitä että opitaan lukemaan toisiamme saumattomasti.


Hermanni sai palkinnoksi oman turvalonkeron :)



Hyvin aloitetun päivän kruunasi rallattelut Sakarin kanssa <3 Aloitettiin myös agilityradalla A. Tarjolla oli ansaesteitä useammassakin kohtaa. Sakarin kanssa meno on kyllä nykyään helppoa ja meillä onkin keskinäinen diili. Sakari pitää rimat ja mä ohjaan huolella. Diili piti tänäänkin mainiosti! Aan jälkeiselle hypylle en ihan tuollaista ohjausta suunnitellut, mutta kilttinä poikana Sakari suoritti esteen kuitekin oikein :) Jos mun osuuteni sopimuksesta vähän petti tässä kohtaa, niin Sakarille voisi kyllä laittaa listaan vielä lähdössä pysymisen. Useampaan kertaan jouduin käskemään odottamaan lähtölupaa, kun hiipii ja hiipii vaan. Puomin kontakti oli hiinä ja hiinä, mutta tuomarin käsi ei kuitenkaan virheen merkiksi noussut, joten nollalla pingottiin sijalle 6./28

Päivän lopuksi vielä hyppärille B. Tälläkin radalla lähinnä nautittiin yhteistyön hurmasta ja tuplanolla (jälleen) plakkarissa. Tässäkin hiipii lähdössä perään, mutta katsomosta huudettiin mulle "lähti", joten sain sen pysymään lupaan saakka ykkösesteen takana. Tämä oli meidän viides tupla tällä SM-nollien keruukaudella, yksittäisiä nollia on kerättynä neljä. Joskus on tuplan tekoa voivoteltu ja tuskasteltu, nyt niitä vaan plompsahtelee noin vain. Kyllä mun kelpaa, kun saan vain nautisekella radoilla Sakarin kanssa. Luottopakki <3. Tämä suoritus riitti sijaan 4./27

Melko onnistunut kisapäivä takana ja mulla hymy korvissa :D Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että mulla on näin mahtavat pojat!

5.4.2016

Ei kulje, kulkee...

Lauantaina järjestettiin gööttien agilitypäivä Lempäälässä. Hermannin kanssa osallistuttiin Päivin vetämiin ratatreeneihin. Radan alku sujui ihan kohtuuhyvin. Sitten mun tuttu koira hävis jonnekin sfääreihin ja kentällä heeboili joku ihan laama. Vois sanoo, että siinä sitten jäädyttiin molemmat. Treenata yritettiin, mutta kun Hermanni esimerkiksi käveli kepit ja jopa pysähty kesken keppien ihmettelemään muita ihmisiä, niin eihän siitä mun ohjauksestakaan mitään tullut. Jätkä ohitteli myös linjalla olleita hyppyjä, kun ei vaan kertakaikkisesti pystynyt keskittymään muuhun, kuin viereisen kentän treenaajaan/ toisella puolella kenttää olleisiin vuoronsa odottelijoihin... Vein sen sitten hetkeksi autoon odottelemaan ja päästiin vielä seuraavan ryhmän aluksi ottamaan pientä pätkää. Tutumpi kaveri oli nyt matkassa ja sain sen jopa irtoamaan (väärään) kaukana olevaan putkeen.
Kotimatkalla yritin lievittää huonoa fiilistä, muistuttamalla itselleni, että ihan kakarahan tuo vielä on ja mun pitää olla kärsivällinen. Kärsivällisyys ei vaan ole mun parhaimpia puolia. Täytyy vaan toivoa, että miehistymisen aiheuttama myllerrys iski jälleen tänään ja se vaikutti keskittymiseen.
Rata oli kiva ja olisi ollut kivaa kokeilla, miten normiHermannin kanssa olisi suoriuduttu. Tämä kerta oli nyt vaan tällainen ja kuitenkin antoi taas ajateltavaa ja mietittävää miten tuollaisissa tilanteissa on paras toimia. Treenin keskeytys ja hetkellinen jäähylle vienti palautti toimintakykyä, olisi vaan pitänyt keskeyttää jo aiemmin.
Saatiin kuitenkin muutama kuva sisarusparven neljästä jäsenestä, jotka olivat paikalla :)
Edda, Rauha, Hermanni ja Tuisku
Edda, Rauha ja Hermanni
Hermanni meinaa, että mua ei huvita enää mikään :) Tuisku poseeraa

Sunnuntai oli sitten monitoimipäivä. Aamupäivällä mentiin Hermannin kanssa melkein naapurissa järjestettyyn mätsäriin. Lähdettiin treenaamaan häiriönsietokykyä. (Jotenkin musta tuntuu, että toistan itteeni :) ) Kas kummaa, mulla olikin oikein reipas poika mukana. Ei jännitystä, ei turhaa pöhinää muille koirille, vaan reipasta ympäristön tarkkailua! Sitä turhaa louskuttamista oli aluksi, mutta pitkän odotteluajan lomassa sekin väheni huomattavasti. Mä pystyin jopa hengailemaan niin, ettei koko ajan tarvinnut olla jostain kieltämässä tai pitää koiraa kontaktissa. Tää tietenkin saattaa mennä myös niin, että kun mä olin rento niin koirakin oli. Ehkä paras hetki oli, kun oltiin Uuno-käppänän (Hermanni on saanut Uunosta ihan älyttömät kilarit aina sen nähdessään, syystä jota en tiedä) lähellä ja jätkä söi multa nameja. Pystyi jopa kääntämään selkänsä Uunolle :) Pientä murinaa piti pitää, mutta isottelu jäi siihen ja murinakin loppui, kun asiasta mainitsin.
Kehässä Hermanni liikkui jälleen hyvin. Mun tehtävänä on lähinnä pitää hihnasta kiinni ja ohjata oikeaa reittiä. Pöydällä jännitti ja tuomaria väisti. Pöydällä käsittelyä tarttis kyllä treenata, paljon. Punainen nauha saatiin kuitenkin. Punaisten kehässä meidät poimittiin kolmen parhaan joukkoon ja sijoitus oli kolmas. Saatiin siis vielä palkintojakin kotiinviemisiksi, vaikka repussa oli jo hurjan paljon hyvää mieltä onnistuneen treenin vuoksi.


Kotiin päästyämme kävin tekemässä tonnikalajäljen Olgalle meidän "takapihan" metsikköön ja pellolle. Jälki sai hetken vanheta ennen kuin laitoin Olgalle valjaat ja lähdettin ajamaan jälki. Olga on taitava nenänkäyttäjä ja nauttii saadessaan jäljestää. Nyt kun lumet on sopivasti sulaneet päästiin senkin kanssa viettämään hetkeksi laatuaikaa <3 . Olga jäljesti tuttuun varmaan tyyliinsä. Pari kertaa piti harhautua ihan vähän kun naapureiden kissat olivat jättäneet makoisia kakkaläjiä Olgan löydettäviksi. Kun nämä herkkuhoukutukset saatiin ohitettua pysyttiin jäljellä hienosti loppupalkalle saakka.

Illalla Sakari sai oman laatuaikansa, kun otin sen mukaan radanrakennukseen ja kouluttajien treeneihin. Sakari meni ensin Kirsin kanssa ja vauhtia oli! Sen jälkeen mentiin vielä yhdessä ja Katri Helenan laulua tapaillen: göötillä vain voi silmät niin loistaa, kahdestaan kun vaan treenata saa :)

Eilen maanantaina oli sitten vuorossa Marjon treenit Noormarkussa. Hermannin kanssa on käyty näissä siis joka toinen viikko, mutta nyt alla oli vähän pidempi tauko, kun osteopaatin käsittelyn jälkeen pidettiin välikerta eikä pääsiäismaanantaina ollut treenikertaa. Vähän mua mietitytti että mitkä vauhdit tänään on päällä... Pelko oli kuitenkin täysin turha! Jätkä liiteli kovaa ja hienosti! Hermanni sai vielä erityiskehuja hyppytavastaan. Marjo kouluttaa myös hyppytekniikkaa, joten osaa katsoa sitäkin siinä treenin lomassa. Tässä treenissä oli okseri ensimmäisenä esteenä, mutta meillä ei sen suorituksessa ollut mitään ongelmaa, vaikka makuulta lähteekin. Hermanni hahmottaa hyvin mitä on tekemässä, ja se hyppää taloudellisesti erilaisia esteitä. Kotiläksyksi saatiin niistokäden paikka ja sellaiset niistot, missä mun pitää lähteä ajoissa koiran tulosuuntaan. Näissä Hermanni helposti ottaa kiellon, kun ei vielä kestä mun liikettä, vaan lähtee mun mukaan. Sama ongelma on ollut aikanaan Sakarin kanssa, pitää palkkailla Hermannia näissä esteen suorittamisesta, vaikka mä olisin jo menossa esteeltä pois.

Sunnuntaina kisaillaan sitten taas.