16.9.2018

Vesikelin kisat

Eilen kisattiin Tampereen Hervannassa kolmen startin kisat. Ei ole näin kosteaa kisasäätä tainnut vielä kertaakaan sattua mun ja Hermannin uralle, en ainakaan muista. Muitten koirien kanssa on kyllä tullut sadekelissäkin kisattua. Kaikilla radoilla tuomarina Mikkilän Sari. Kivoja ratoja taasen!

Aloitettiin vielä suht kuivassa säässä agiradalla. Meni lämmittelyksi. Heti eka rima alas, kakkosena olleen puomin alastulon loikkasi, meni puomille putken sijaan ja hyppäsi vielä yhden hypyn väärinpäin. Eli hylky tuli :P



Tokalle agiradalle repesikin sitten taivas... Jo radanrakennuksen aikana satoi rankasti ja kentälle alkoi muodostua lätäköitä, ratahenkilöiden lanaamisesta huolimatta. Ja pikkuhiljaa kisan edetessä sade vaan yltyi :D Me startattiin viimeisinä ja siinä vaiheessa kenttä jo lainehti ihan kiitettävästi. Mulla ei ollut hajuakaan, miten Hermanni toimii tuossa kelissä. Mutta näkyi sopivan meille :D Tehtiin nolla :), ei kovin nopeaa etenemistä, mutta aikaan ehdittiin ja tällä vedolla sija 2. Vois todeta, että kivasti roiskittiin menemään.



Hyppärille alkoi ilmakin jo seljetä ja vaatteetkin ehti kuivahtaa. Jätin Hermannin vähän huonosti alkuun ja se teki ensimmäistä kertaa sen, ettei hypännyt ekaa hyppyä... Korjattiin ja lähdettiin vauhdista sitten yhtämatkaa. Vetästiinkin ihan kelpo suoritus ja ilman muita ratavirheitä... Sitä en tiedä olisko aika riittänyt, kun etenemävaatimus oli 4 m/s



Tuntuu niin kivalta, että kuljetaan radoilla saman kartan kanssa ja mä alan luottamaan koiran osaamiseen vihdoinkin! Tai oikeestaan kyllähän mä tiedän että se osaa, mutta nyt se alkaa siirtyä myös kisaradoille näkyviin. Ja mä uskallan ohjata ja mä ohjaan, enkä vaan suunnittele ohjauksia vaan myös teen suunnitelmien mukaan. Oma pää on nyt paremmassa kuosissa tässä hommassa ja se kyllä näkyy. Näilla radoilla erityishuomion ansaitsee myös Hermannin kepit. Niittenkin kanssa on tahittu lähinnä aloituksia ja lopetuksia, mutta nyt oli kaikki keppihommelit hienoja.

Niin ja huomionarvoinen seikka on sekin, että meillä on kasassa jo 6/8 SM-nollaa! 4 aginollaa ja vaan 2 hyppärinollaa, eli nyt ei haittaa vaikka loput tulis hyppäreiltä :) Eipä tarvi puomipeikkoakaan pelätä! Neljän viikon aikana on yhtäkkiä tupsahtanut 5 nollaa kirjaan, ihan bueno homma, etten sanois.

9.9.2018

Euforiaa

Eilen kisattiin Satakunnan Piirinmestaruuksista Raumalla.
Ilmoitin Hermannin päivän kaikille kolmelle radalle ja Sakarin kahdelle piirinmestaruusradalle. Lisäksi Hermanni oli kanssani toisessa KSKYn minijoukkueessa ja Sakari toisessa, Heini-Marian ohjattavana.

Yöllä näin kauheita painajaisia, että olin myöhästymässä ekalta radalta. Unessa mentiin moottorikelkalla ja autolla ja mistään ei tullut mitään, myöhässä vaan oltiin koko ajan.. Olikin helpottavaa herätä ja todeta, että onkin hyvät mahdollisuudet olla ajoissa perillä.
Ja hyvä olikin, että unet ei toteutuneet. Me nimittäin tehtailtiin mineissä Arto Laitisen tuomaroiman radan ainoa nolla, ja sehän tarkoitti sitä, että kisapäivä alkoi nollavoitolla, saimme pokata viimeisen sertin ja nyt on sitten pikkumieskin AgilityVALIO!!! Huimaa! Tätä tavoiteltu jo tovi ja jos onkin onnistuttu nolla saamaan, niin serti on kuitenkin aina jäänyt haaveeksi. Nyt ei jäänyt! Ihan mieletön fiilis oli lähteä päivän muille radoille tämän jälkeen.

Kuva Tanja Nummelin


Toisena ratana oli saman tuomarin hyppäri. Kiva rata ja yhden valssin päähän jäi Hermannin kanssa nolla. Kun en valssannut, niin lipsahti putken väärään päähän :P Hups!



Sakarin kanssa tehtiin tällä radalla nolla ja aikakin riitti. Toinen oli ihan liekeissä, kun pääsi radalle. Se on niin hellyttävän tosissaan tekemässä parhaansa. Mun oma ihmemies <3.

Agiradalle vaihtui tuomariksi Mikkilän Sari. Taas oli kiva rata ja tehtiinkin Hermannin kanssa puhdas rata. Ihan inasen tuli yliaikaa, 0,99s. Hyvää menoa kuitenkin.



Sakarin kanssa oli tehtävä pari pelastelukarjumisohjausta, mutta niin vaan tultiin reilun viiden sekunnin yliajalla, mutta ratavirheettömällä suorituksella maaliin :)



Piirinmestaruuksien yhteistuloksissa se tarkoitti sitä, että Sakari ylsi hopealle!!! Voi vitsit mun poikia!

Lopuksi oli vielä joukkuekisojen vuoro.
Hermannin joukkueessa oli neljä koiraa, joista yksi hyllytti ja me kolme muuta tehtiin tulokset. Ei virheettömiä, mutta tulokset kuitenkin. Ja oho,
meidän suorituksilla yllettiin hopealle tässäkin.

Sakarin tuli kesken radan vähän liian kova ikävä äitiä ja se poistui kesken kaiken radalta mua ettimään. ästä syystä joukkue hylkääntyi, kun siinä oli vaan kolme koiraa.

Olipas huikea upeen mahtava pitkä päivä, ja vaikka kotiin iltamyöhällä tullessa väsyttikin melkoisesti, niin hymyilytti vaan! Ja luulenpa, että hymyilyttää vieä aika pitään tämän jälkeenkin. Lisäksi tunnelma oli kisapäivn ajan katossa myös siksi, että kaikki kannustivat ja tsemppasivat toisiaan yli seurarajojen. Oli oikein kunnon yhteishenki isapaikalla!
Ja mä niin nautin siitä, että yhtäkkiä meillä kulkeekin, voi miten makee olotila siitä tuleekaan.