25.8.2013

Paluu

Pitkästä aikaa. Paljon on tapahtunut tauon aikana myös koirarintamalla, vaikka suurin syy siihen, etten ole ehtinyt blogia päivittää on tässä :

Aina, kun on ollut aikaa olla koneella, on tullut selattua tapetti- tai kaakelivalikoimia tai etsittyä tieoa omakotiasumiseen liittyen ja muuta sellaista :) Eli yksi unelma on toteutunut ja syksyn aikana me muutamme tuohon talovanhukseen opettelemaan elämänmuutosta.

Sitten niihin koirauutisiin:
Olga voi mainiosti ja se on aivan ihana hömppä. Sen kanssa ei ole sen kummemmin harrasteltu, mutta ollaan nautittu toistemme seurasta. Se on sellainen äitin rakas <3
Sakarilla sen sijaan on ollut toimintaa, vaikka agility on ollut kesätauolla kisojen osalta kokonaan ja treenitkin ovat olleet kevyitä, jos on treenattu. Vähemmälle on kyllä jäänyt. Nyt syksyn tullen alkaa kalenteri taas täyttyä kisoistakin.

Sakari luonnetestattiin Hämeenkyrössä muutama viikko takaperin. Se läpäisi testin pisteillä +101 ja oli laukausvarma. Testistä on olemassa myös videomateriaalia, joka kuitenkin odottaa juutuuppaamista ja pätkien yhdistämistä.

Poika pääsi nopealla varoitusajalla myös uudelleen miestenhommiin, kun Tarjalle tarjoutui mahdollisuus käyttää yhtä omaa kasvattiaan jalostukseen ja juoksu oli heti hollilla. Niinpä lempi leiskui Sakarin ja Hertan (Handskes Kia Kinuski) välillä tällä viikolla. Viime viikonloppuna pari tapasi ensi kertaa. Lauantai ja sunnuntai meni tutustuessa, maanantaina sitten jo olivat tositoimissa. Astutus toistettiin myös tiistaina, keskiviikkona ja torstaina, joka päivä onnistuneesti. Eli nyt on kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että tällä kertaa kaikki menisi hyvin ja pentuja saataisiin maailmaan.

Syksyn kisarupeama aloitettiin kunnon repäisyllä tänä viikonloppuna, kun olin ilmoittanut Sakarin eiliselle Poriin kolmeen starttiin ja tälle päivälle Ylöjärvelle samoin kolmeen starttiin.
Porissa ensimmäisen radan tuomaroi Vesa Sivonen ja rata oli helpon oloinen kolmosten radaksi. Ei ollut ihmeellisiä kommervenkkejä ja sellaisella radalla oli kiva aloittaa tauon jälkeen. Päästiinkin nollalla maaliin, enpä olisi kisoihin lähtiessä uskonut :)
Toinen rata oli Katarina Virkkalan hyppäri ja kiva sekin, joskin jo hieman enemmän kieputusta. Rimat oli mineille tapissa eli 35. Vähän mietin, että mahtavatko kaikki pysyä ylhäällä, mutta pysyihän ne! Nollalla maaliin, mutta tulostaululla selvisi, että tuplanolla jäi 0,05 sekunnin päähän...
Paljoa ei kuitenkaan harmittanut, koska olin onnellinen siitä, että osasin ohjata peräkkäisillä radoilla puhtaat radat, meille sekin on jo voitto.
Viimeinen rata oli Virkkalan agilityrata ja siltä saatiin hylkäys Sakarin livahdettua selkäni takaa putken väärään päähän. Pari askelta olin liikaa edellä ja se nolla oli sitten siinä.
Todella tyytyväinen olin päivän saavutuksiin ja Ylöjärvelle lähdin vailla suurempia odotuksia.
Eka radan tuomaroi Heinon Marjo. Hyppäri oli kivan etenevä. Ja oho, niinhän siinä kävi, että taas napsahti nolla :) Tosin en uskaltanut olla varma siitä eilisen jälkeen, kun ajat on meillä niin pienestä kiinni. Tällä kertaa alitettiin ihanneaika kuitenkin 3,47 sekuntia, etenemäkin oli 3,9.
Toisella radalla tuomarin virkaa hoiti tuomariharjoittelijan roolissa Jari Suomalainen ja nyt olikin sitten jo kieputusta kerrakseen. Meille tuli tältä radalta hylky, kun en älynnyt ottaa koiraa paremmin haltuun suoran putken jälkeen, niin se kävi sen sitten suorittamassa takaakiertona, vaikka suoraan piti mennä. Muita kämmejä ei matkan varrelle osunut, joten tämäkin oli vähän sellainen henkinen nolla.
Viimeisen agiradan tuomaroi myös Jari, edellistä helpompi, mutta muutama tarkka kohta. Ja tästä me selvittiin hienosti jälleen nollalla maaliin. Ajan kanssa jännäsin jälleen. Tulostaululla iloinen yllätys, kun aika riitti juuri ja juuri ollen -0,42.
Uskomaton viikonloppu siis takana: kuusi starttia joista ratavirheettömiä neljä, kisakirjaan kolme uutta rinkulaa ja vain kaksi pientä hylkäyksen arvoista virhettä. Upeetamahtavaa, tauko on tehnyt meille hyvää ja kai me sitten ollaan kehityttykin. Ja videot tulee näistäkin starteista kun ehdin.