Eilen lähdettiin Sakarin kanssa mätsäriin Poriin vähän harjoittelemaan kehässä pyörimistä silmällä pitäen tulevaa erkkaria. Mummu lähti kannustamaan poikaa.
Luokkana oli pienet koirat ja parinamme shih tzu. Sakari pönötti todella hyvin ja liikkui myös. Itselläni vauhdin määrittäminen ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, kävellen vauhti on liian hidas ja hölkätessäni Sakari heittää helposti laukalle. Hyvä rytmikin kyllä löytyi aina ajoittain. Saimme sinisen nauhan. Sinisten kehässä oli seitsemän koiraa eikä liiemmin ollut odotuksia. Meidät poimittiin kuitenkin ensimmäisenä neljän parhaan joukkoon! Lopulta tuomari tuli kättelemään ja sanoi, että te olette sinisten ykköset!! Luulen, että Sakari teki vaikutuksen seisomalla kauniisti ilman asettelua pelkällä seiso-käskyllä. Ja onhan se tietenkin komea! Ei muutakuin bis-kehää odottelemaan... Siellä Sakari ei enää jaksanut esiintyä niin keskittyneesti, vaan nenä meni maahan ja seisominenkin oli vähän niin ja näin. Jäimme siis neljänsiksi, mutta en ollut harmissani, kaiken kaikiaan Sakari esiintyi todella hienosti! (Pennuilla oli oma bis-kehänsä). Palkinnoiksi saimme kaksi pokaalia, lelun, nameja koiralle ja 5 €:n lahjakortin Mustiin&Mirriin, ei huonosti kuuden euron osallistumismaksulla.
Tässä vielä Sakarin Musti&Mirri-cupin radat:
1. osakilpailu 13.5. Möllirata, ei menny ihan putkeen...
Möllirata. Toinen kierros. Meni jo paremmin, kun jätettiin pissojen jälkeen kemikaalein putsattu putki väliin.
2. osakilpailu 15.6. Möllirata. Ensimmäinen kierros. Tällä tuli se nollavoitto!
Mölliradan toinen kierros. Aan alastulolta vitonen.
Avoimen luokan rata.
20.6.2011
16.6.2011
Puolentoista kuukauden kuulumisia...
Myönnän, ahkerampikin olis voinu päivittämisessä olla... Mutta jos nyt sitte.
Hipun ura kakkosissa on alkanut samoissa merkeissä, kuin koko kisaurakin kolme ja puoli vuotta sitten, eli hylkyjä on saatu. Tosin sillä erolla, että nyt koira kuuntelee ohjeitakin ja hylyt ovat olleet ennemminkin pieniä lipsahduksia, kuin kokonaan omille teille karkaamisia. Ehkä tää tästä. Kisailemassa on käyty Tampereella 15.5. kahden startin ja Vantaalla 2.6. kolmen startin verran. Lisäksi Hippu on epistellyt Sastamalassa 13.5. mun ohjaamana (sama rata kaksi kertaa) ja 15.6. Kirsin ohjauksessa. Mun kans kaahailtiin hylyt näistäkin ja Kirsin ohjauksessa tuli myös hylyt, mutta meno oli todella upeaa ja radalla tuli vain pienet lipsahdukset. Ja huomattakoon, että Kirsi ei ole Hipun kanssa harjoitellut, kuin edellisenä iltana pari pikku pätkää!
Sakarin kanssa on myös treenailtu ihan issekseen ja Männistön Päivin valmennuksessa käväistiin 28.5. Hyviä ajatuksia saatiin taas tuliaisiksi. Sakarikin on osallistunut Musti&Mirri-cupiin kaks kertaa. Eka kerralla mentiin möllirata kahdesti, molemmilta hylky. Ensimmäisellä kierroksella ennen meitä mennyt narttu pissata lirautti putkeen, eikä murkkupoika sitä tuoksua pystynyt sivuuttamaan jättämättä omaa merkkiään päälle. Sitten putki putsattiin jollakin kemikaalilla, ja se haisi omaankin nenään voimakkaasti. En sitten toisella kierroksella väkisin yrittänyt saada poikaa putkeen ja jätin sen välistä, jolloin saimme hylyn. Muuten meno oli varsin mallikasta.
Eilisessä osakilpailussa sitten menikin paremmin ja voitimme mölliluokan nollatuloksella! Toiselta kierrokselta saimme vitosen aan alastulolta. Osallistuin avoimen luokan radallekin yhdellä startilla ja 15 virhepisteen ja yliajan kanssa tuloksemme oli yli 30, mutta se riitti silti kolmanteen sijaan!
Hellepäivinä käytin koiria uimassa useampana päivänä läheisellä rannalla. Ei ollut uimataito unohtunut Sakarilta talven aikana. Ensimmäisellä kerralla veteen meno oli vähän varovaisempaa, mutta seuraavilla kerroilla Sakarin luottamus omiin taitoihin oli palautunut ja se polski tyytyväisenä seuraten Hipun esimerkkiä. Olga tyytyi kahlailuun ja vedessä seisoskeluun.
Hipanteri ja sen uskollinen fani
Kaikki samassa kasassa
Missä orava? Tytöt etsii ja putkiaivo on ihan kuutamolla
Oksasilppurit työssään
Kesän eka uimareissu. Varovaista muistelua, kuinkas tää menikään?
Hieman teknistä tukea...
... ja siitä se lähtee
Olga tyytyi vilvoitteluun
ja laiturilla tuulesta nauttimiseen
Hippu porskutti tapansa mukaan täysillä =)

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)