31.12.2018

Vuosikatsaus ja tavoitteet

Vuosi 2018 oli huomattavasti parempi kuin edellinen. Palaset alkoivat loksahdella syksyllä kohdalleen Hermannin kanssa kisatessa eikä muutenkaan ollut mitään suuria vastoinkäymisiä. Pojilla ei ollut suurempia terveyshuoliakaan, mikä on suurin kiitollisuuden aihe!

Ja sitten se tutkailu miten tälle vuodelle asetetut tavoitteet toteutuivat:


SAKARI
Kisaura alkaa olla loppusuoralla, tarkoitus olisi kuitenkin ainakin muutaman kerran startata vielä. Kun uusien sääntöjen myötä minien hyppyjen maksimikorkeus laskee 35 sentistä 30 senttiin, niin helpottaa vähän meidän kohdalla. Herra on sen verran raskasta tyyppiä kuitenkin, että vähän jo säästellään kroppaa, että saatais niitä terveitä yhteisiä vuosia vielä monen monta. Kyllä se tärkein tavoite on tällä kultakimpaleella pysyä terveenä! <3 <3 <3 Nosework-kurssillakin on käyty, joten hajujuttuja pyritään myös tekemään.


Sakari kisasi 8 startin verran. Suurin saavutus oli yksilöHOPEA piirinmestaruuskisoissa! Tehtiin kaksi nollaa niissä skaboissa, mutta toinen oli vähän yliaikainen. Mutta aina vaan tuo pystyy yllättämään <3. Kahdeksasta startista kolme oli hylättyjä (hylky% 37,5%) puhtaita nollia tehtiin kaksi (0% 25%) ja sen lisäksi tuo yksi yliaikanolla, kaksi muuta rataa on sitten ollut jotain pikkuvikaisia :P Terveenä on oltu, taidettiin käydä eläinlääkärillä vaan puhdistuttamassa hampaat viime tammikuussa <3 Jätkä painelee entiseen malliin metsälenkeillä itseään jumpaten, joten kunto on pysynyt niidenkin ansiosta kuosissa. Noseworkiä tehtiin vähän omaksi iloksi kotona ja kerran käytiin möllikisoissakin testaamassa taitoja vieraassa ympäristössä. Rally-tokoa tehtiinkin sitten vähän enemmän ja siinä korkattiin jo meidän kisaurakin. Eläkeläislaji on siis tällä hetkellä rally :) HERMANNI
Meidän tavoite on löytää se yhteinen sävel kisaradoille! Ens kesän SM-kisojen kohdalla tilanne on se, että kummityttö pääsee yksilöpäivänä ripille, joten vaikka tulokset kasaan saataisiinkin, niin meitä ei Vantaan yksilökisassa nähdä. Joukkuekisaan osallistutaan, jos meidät joukkueeseen huolitaan. Se viimeinen agiSERTi otetaan mielellämme vastaan, mutta tulee, jos on tullakseen. Tällä hetkellä tuntuu, että tarvitaan rutkasti tuuriakin siihen tavoitteeseen. Mutta noin periaatteellisella tasolla Hermanni vois olla vuoden lopussa kaksoisvaliokin :D
Pysyis ny ennen kaikkee kuitenkin terveenä.


Löytyihän se yhteinen sävel ja kun se löytyi onkin meno ollut nautinnollisen helppoa siitä asti! Elokuun loppusta alkaen ei tultu kotiin yksistäkään kisoista ilman nollaa tai kahta!!! Niinpä SM-nollat on olleet kasassa jo jonkin aikaa ja tuplavarmistuksetkin on hoidettu useempaan kertaan :D SM-joukkueessa oltiin ja tuloskin tehtiin, joten oma osamme hoidettiin kohtuuhyvin.
Se viimeinen SERT-A saatiin vastaanottaa Raumalla piirinmestaruuskisoissa nollavoitolla syyskuun alussa ja Hermanni on siis tätä nykyä (vieläkin vahvistamaton) FI-Ava!!! Piirinmestaruuskisoissa saavutettiin myös jo toistamiseen joukkueHOPEAA! Hyppysertejä ei tänä vuonna keräilty, mutta se ei kyllä onnistumisen riemua hälvennä yhtään!
Kisastartteja Hermannilla oli 60. Nollaprosentti nousi tosi kivasti edellisvuodesta (9,23%) lukemiin 26,67% .Vastaavasti hylkyprosentti laski 55,38% => 30%. Onhan noissa vielä parannettavaa, mutta suunta on oikea!
Terveyttä on riittänyt myös pikkujätkällä virtsatulehdusta ja kennelyskää lukuunottamatta. Eläinlääkärireissuja oli siis kolme... Hampaiden puhdistusreissu, virtsatulehduskeikka ja rokotukset käytiin uusimassa myös.


Yritän parhaani mukaan saada ton nupin pysyyn kasas :P Tärkeintä on osata nauttia noista maailman parhaista pojista ja siitä, että mä saan niitten kans monenmoista touhuta!


Alkuvuodesta vielä kamppailin epäonnistumisen tunteiden kanssa, mutta johan se sitten yhtäkkiä alkoi helpottaa. Suuret kiitokset meidän valmentajaksi tulleelle Pirttikosken Reettalle, jonka positiivinen asenne toi mulle varmuutta ja iloa niin, että siitä homma sitten vaan lähti lentoon <3 Ja poikien touhut kyllä saa hymyn huulille ja kiitollisuuden sydämeen! Mulla vaan on ihan maailman parhaat pojat!! Sitten tavoitteisiin: SAKARI
Agikisaamista en oo sen kummemmin suunnitellut, periaatteessa vois vielä vähän höntsäämäs käydä, mutta sen näyttää aika, että käydäänkö. Seuraaviin rallykisoihin osallistuminen on jo kalenterissa ja paikkakin varmistunut. Rallyyn vois laittaa tavoitteeksi RTK1-koularin. Avoluokan korkkaaminen tuntuu vielä vähän kaukaiselta, mutta eipä sitäkään tiedä, jos vaikka treenattais sen verran, että sekin onnistuis. Sakari on kyllä alkanut olla rallytreeneistä aika tohkeissaan, nyt kun on enemmän tehty, niin voihan se olla että uskalletaan eteenpäinkin mennä :P Mutta kirjataan tähän nyt vain tuo maltillisempi tavoite, jos se ylittyy, niin sehän on vaan hienoa!
Terveyttä toivotaan edelleen, silmätarkki vois olla tulevana vuonna ajankohtainen.

HERMANNI
Kisapuolella tavoitteeksi on noussut perinteisten SM-kisojen lisäksi halliSMiin osalistuminen. Tarkoitus olisi vielä alkuvuonna kerätä lisää nollia ja sitä kautta rankingpisteitä, jotta saataisiin halliSMiin niin sanottu varma pääsy. Aiempina vuosina noihin skaboihin on tainnut lopulta saada ilmoittautua kuka vaan kolmosluokassa kisaava, mutta sinne ilmoittautuminen menee periaatteessa kuitenkin rankingin mukaan. Nyt kun ollaan jo noustu ihan kivasti rankingissa ylöspäin, niin eipä muutama lisäpiste pahaakaan tekisi...
Sitten (jos vaan terveyttä riittää) me päästään vihdoin sinne "oikeisiin" ässämmiin myös yksilökisaan! Ja siellä on tavoite nauttia mukanaolosta!
Terveyttä yritetään ylläpitää ja Hermanni jatkaakin käyntejään Lehtisen Terhillä kraniosakraalihoidoissa. Meidän onneksi omalla paikkakunnalla on mahdollisuus tähän ja hoidoista on ollut Hermannille paljon apua. Tämä voi olla myös yksi syy siihen, että kisoissa nykyään kulkee paremmin. Hermanni ei hoitojen aloittamisen jälkeen ole enää ihan niin varautunut esimerkiksi vieraita ihmisiä kohtaan, mitä aiemmin ja saattaa mennä oma-aloitteisesti kisoissakin ihan vieraita ihmisiä moikkaamaan :)



Yritän pysyä löytämälläni positiivisen ajattelun polulla :D

Ihanaa, toiminnallista ja ilonhetkiä täynnä olevaa uutta vuotta kaikille meille!

17.12.2018

Monitoimimiäs

Ollaan Sakarin kanssa tässä nyt jonkun aikaa treenailtu rally-tokoa. Ei kovin aktiivisesti, mutta oon saanut ittestäni irti lähteä oikein hallillekin muutaman kerran rataa treenaamaan, kun on ollut seuraa. Alkeiskurssi käytiin jo aiemmin ja sen jälkeen kuuden kerran alkeisjatkokurssi. Nyt ei tosiaan mitään varsinaista ohjattua ryhmää enää ole, mutta onneksi omatoimiseuraa on ollut kavereiksi hallille. Tuolla alkeisjatkokurssilla alkoi itää ajatus, että jos sitä ihan kisoihinkin lähtisi... Samalla kurssilla oli mukana Ulla ja käppänä Uuno ja Ulla alkoi meitä yllyttää seurakseen kisoihin. No minähän en isoa yllytystä tarvi ja kun Sakarilla oli kuitenkin jo hyvät pohjat rallyyn agilityn ja temppuilujen kautta, niin alkoi sitten tuntua siltä, että mikä jottei kokeiltaisi kisaamistakin. Suurempia tavoitteita ei ole ja voi hyvin olla, että aloluokkaan meidän ura tyssää, mutta jos sen RTK1n verran nyt ainakin kisattaisiinkin. On kuitenkin jonkinlainen tavoite itselle ja näin saadaan laatuaikaa Sakarin kanssa. On ollut hauska huomata, kuinka ensin laji oli kummankin mielestä vähän tylsä, mutta ollaan tässä osaamisen karttumisen myötä molemmat alettu innostua. Sakari on aina ihan liekeissä nykyään, kun se pääsee halliin mun kanssa ja Hermanni ei :)

Meidän piti alunperin kisata jo marraskuun lopulla Noormarkussa, mutta mulla meni pupu pöksyyn, kun edeltävät epikset meni penkin alle. No käytiin sitten toisissa kisanomaisissa treeneissä vieraassa hallissa ja kun ne meni edellisiä paljon paremmin, niin uskaltauduin Ullan kannustamana ilmoittautumaan Ilmajoen kisoihin. Aluksi päästiin varasijalle, mutta sieltä noustiin sitten kisaajien joukkoon.

Eilen sitten suunnistettiin Ilmajoelle Ullan ja Uunon kanssa. Vähän kyllä jännitin, kun Sakarin kanssa vaikeinta on ollut palkatta tekeminen. Alon radat nyt ei kovin pitkiä ole, mutta siinä ajassa saattaa Sakarin mielenkiinto lässähtää. Onneksi se palkkautuu hyvin myös sosiaalisella palkalla ja onneksi rallyssä saa höpöttää ja kannustaa. Meidän lähtövuoro oli parinkymmenen koiran joukosta puolivälin paikkeilla, joten ehdittiin hyvin temppuilla ennen rataa. Sitten olikin yllättäen meitä edeltävä koirakko pois ja kehään pitikin mennä vähän aiemmin kuin luulin. Ja kun mentiin kehään, iski Sakariin joku tyhjän kentän kammo... Lähtöön sivulletuloa sain pyytää parikin kertaa ja sitten en saanut kunnon kontaktia Sakariin. Hetken sitä huhuilin ja kyllä se sitten muaan lähti, kun lähdin itse liikeelle. Mutta ei ollut oma reipas itsensä vaan tahmea ja pikkuisen ajatukset muualla. Ei kuitenkaan mitään isompaa mokaa, vähän haistelua vain. Radalla oli 11 kylttiä ja loppua kohden alkoi Sakari rentoutua ja maaliin tullessa mulla olikin iloinen pomppiva koira matkassa :) Selvitettiin rata ilman pahempia mokia, tuo alun laamailu oli ainoa harmituksen aihe. Ilmeisesti ei kuitenkaan kamalan kauhean näköistä ollut tuomarin silmiin, sillä saimme pisteitä 97/100, WAU! Tuomarin kommenteissa luki: Sujuvaa menoa ja hyvä takapään käyttö. Selkeää ohjausta.
Virhepisteet tuli puutteellisesta yhteistyöstä kylteillä 2,4, ja 6. Noilla Sakari haihattelikin vähän omiaan. Mutta ei ollenkaan huono uran aloitus, kaikkeen nollan ja sadan välillä oli mahdollisuudet :P Sakari kyllä osaa kaikkien aloluokan kylttien jutut, mutta kun aina ei ilman palkkaa viitsisi tehdä. Käännökset vasempaan on meidän bravuurit silloin kun Sakari tekee ne keskittyneesti, mutta on se sitten välissä niissä ollut, että mitäs nää on, koskaan en oo tehny :P Tänään onnistui, toivottavasti jatkossakin :)

15.12.2018

Vuoden viimeiset agikisat

Itseasiassa kahdet viimeiset tässä samassa päivityksessä.
2.12. kisattiin neljän startin verran Eurajoella, tuomarina Henri Luomala.
Aloitettiin hyppärillä. Tutustumisessa oli sellainen tunne, että ei oo meidän rata ollenkaan. Ansaputkia oli useampi, mutta yritin ajatella, että saan Hermannin ohjattua oikeisiin paikkoihin. Lähdettiin alkupäässä, niin selvisi nopeasti, että tällaisella einiinmeidäntuntuisella- radallakin osataan toimia, sillä päästiin nollalla maaliin :) Ennen keppejä oli lipsahtamassa putkeen, mutta karjumalla vältettiin virhe :P Sijoitus oli 3.



Sitten agiradoille. Tällä toisella radalla päätin puomin jälkeen kokeilla kuinka viskileikkaus sujuisi, vaikka en sitä juurikaan käytä. Kohta meni omasta mielesta todella hienosti. Koira meni juuri niinkuin suunnittelin ja selvitettiin radan vaikein kohta kunnialla. JEE! Tälläkin radalla saatiin jälleen nollamerkintä kirjaan, taisi olla neljäs tupla. Vähänkö mahtavaa! Sijoitus 2.



Kolmannella radalla tiesin jo tutustumisessa, että kepeillemeno tulisi olemaan meille hankala ja todennäköisesti Hermanni menisi kakkosväliin...
No niinhän siinä kävi ja sitä ennen loikkasi puomin kontaktin ja sen jälkeen tippui vielä yksi rima. Eli virheitä 15, silti sijoitus 3. :D



Neljännelle radalle lähtiessä oli aavistuksen jo keskittymiskyky herpaantunut. Keräiltiin muutama kielto, vaikka ensimmäisestä kiepsahduksesta ei tuomari mitään tuominnutkaan. Radan loppupään ohjauskokeilu ei toiminut enää tässä vaiheessa päivää, joten sieltä kerättiin kymppi ja vähän yliaikaa.. Viimeisellä radalla oli enää kolme miniä, joten me oltiin sijalla 2. tällä suorituksella.

Kaikilta neljältä radalta käytiin siis pokkailemassa palkintoja sijoilla 3. 2. 3. 2. Seuraavat raumalaisten järjestämät kisat päästään siis puoleen hintaan, kun saatiin puolikkaita starttilahjakortteja kotiin viemisiksi kahden kokonaisen startin verran. Kivaa!

Vuoden viimeiset kisat käytiin sitten 8.12. Seinäjoella. Kolmen startin verran tällä kertaa. Tuomarina Marja Lahikainen.

Heti eka radalta tehtiin nolla! Meno tuntui sujuvalta ja kerrankin tuntui, että osasin rytmittää ohjauksen niin, etten muninut väärissä paikoissa. Koko radan ajan pystyin kertomaan koiralle jo edellistä tehtävää suorittaessa, minne suraavaksi suunnataan. Tuntui tosi hyvältä!



Toka rata tuntui vielä paremmalta. Samasta syystä kuin edellinen, vaikka yksi kielto kerättiinkin. Siinä olis ihan pieni hetki pitänyt odottaa koiran lukitsemista hypylle, mutta vähän hätäilin.



Hyppäri aiheuttikin sitten kisaajien keskuudessa pohdintaa, että kuinka alku olisi paras suorittaa... Mielestäni löysin meille sopivan ratkaisun, mutta toteutus ei sitten mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Kolmosesteellä jäi haltuunotto puutteelliseksi ja Hermanni livahti selän taakse ja siitä neloshypyn väärästä suunnasta. Pari muutakin hylkäyksen arvoista lipsahdusta mahtui vielä tälle vuoden viimeiselle radalle, mutta jääpä taas ensi vuodelle parannettavaa :P



Viimeiset kolme kuukautta on ollut ihan huikeeta nollailottelua Hermannin kanssa ja se pitkään odottamani asioiden paikoilleen loksahdus on viimein tapahtunut. Virheitäkin on tehty, mutta nyt on oma mieli hyvä ja tekeminen tuntuu helpolta! Sitä ihan ihmettelee jo, että miten se nollan tekeminen olikin niin vaikeeta vielä vähän aikaa sitten? Olen valtavan kiitollinen meidän uudelle valmentajalle Pirttikosken Reetalle, joka heti ensimmäisistä treeneistä alkaen sai palaset mun päässä oikeille paikoilleen. Me ollaan onnistuttu treeneissä ja me ollaan onnistuttu kisoissa ihan vaan siks, että oon saanut positiivista palautetta meitä koutsaavalta ihmiseltä ja alkanut itsekin taas uskoa siihen että me osataan. Ja koska MÄ luotan meihin koirakkona, voi Hermannikin luottaa muhun ja se sitten näkyy tuloksissa saakka.
Ihan superhypermegamahtava fiilis ja on ilo laittaa tänne ylös, että vähän reilun kolmen kuukauden aikana on käyty yhdeksät kisat, joista kaikista on saatu yks tai kaks nollaa. Nollia keräänty yhteensä 14 ja niistä vain neljä on hyppisnollia. Tuplanollia tehtiin tosiaan se neljä myös! Nollien kerääntymisen myötä on saaatu myös meidän rankingsijoitus nousemaan kivasti, niinpä todelliseksi tavoitteeksi on noussut myös kevään halli-SMiin osallistuminen. Ihan vielä ei pisteitä ole tarpeeksi varmaan osallistumispaikkaan, mutta alkuvuodesta jatketaan taas kisaamista ja toivotaan että tämä nollatahti jatkuu edelleen!

18.11.2018

Lempäälässä

Maanantaina käytiin Lempäälässä Mäkelän Markon valmennuksessa ja eilen ajeltiin samaan paikkaan kisaamaan kolme agirataa. Valmennus oli Markon tyyliin jälleen kerran vauhdikas maustettuna muutamilla kiperimmillä kohdilla. Hermanni kulki hyvin ja onnistuttiin välttämään ansat aikas hyvin. Ainoastaan hallin lämmitin sai pojan kuupan sekaisin, mutta kun ei oltu ihan puhaltimen läheisyydessä sen puhaltaessa, pystyi ipana tekemään töitäkin.
Kisoissa lämmitin ei onneksi puhalla radoille vaan puhallus jää odottelualueelle, niin ei tarvinnu munkaan stressata tuleeko mistään mitään. Tarjolla olisi ollut neljä rataa, mutta hyppärille ei Miian kanssa kumpikaan ilmottauduttu.
Aloitettiin Nybergin Johannan radalla. Kivan oloinen virtaava rata, mutta ennen Aata olevalla hypyllä Hermannin nenä jämähti maahan ja tahittiin siinä kahden kiellon arvoisesti ennenkuin päästiin jatkamaan matkaa. Muuten ihan ok rata, mitä nyt ei ihan täysillä paineltu. Kepeille haki hyvin ja puomin kontaktiltakaan ei virhettä annettu. Tuloksella 14,20 sijalla 3. :P



Toka rata oli Laitisen Arton käsialaa ja näytti radanreunalle aika kinkkiseltä. Lähinnä kepeillevienti aiheutti pohdittavaa... Kepit oli puomin ja Aan välissä niin, että puomi oli hyvin tyrkyllä. Se nyt sattuneesta syystä on meille aika vetovoimainen este :P Tutustumisessa päätin, että on päästävä keppien oikealle puolelle ja selvitettävä keppejä ennen oleva hyppy persjätöllä. Onneksi Hermanni irtoaa hyvin, niin putkeen lähetyksessä ei pitäisi olla ongelmaa. Ellei sitten alkaisi taas haistella.
Tehdessä rata alkoikin tuntua ihan tehtävissä olevalta ja niin me tärskäytettiin NOLLALLA maaliin. Kepeillä meinasin unohtaa radan, mutta ohjasin onneksi sitten oikein muurille, enkä vienyt väärälle hypylle. Puomilta ei saatu taaskaan virhettä. Olipas kivaa selvittää sellainen rata puhtaasti, mille keksi useamman vaaranpaikan ennakkoon. Etenemä 4,15 ja sija 4.



Kolmas rata oli jälleen Johannan käsialaa. Tässä oli suoraviivainen profiili, mutta niin, että hypyt oli suurimmaksi osaksi poikittain. Eniten arvelutti puomilta seuraavaan putkeen vienti ja suoran putken jälkeen hypylle 15 vienti. Puomilla pelkäsin, että vedän itse liikaa sivuun kohti putkea ja loikkaa mun mukaan sivuun, mutta radalla se ratkesi niin, että ehdin tehdä persjätön puomille ja sain siitä työnnettyä putkeen. Tuon suoran putken jälkeen jouduin vähän onkimaan Hermannia, kun meinasi ajautua seuraavan hypyn ohi. Ehdin tehdä korjausliikkeet kuitenkin ajoissa, eikä saatu virhettä. Sitten oli vuorossa tuo toinen miettimistä aiheuttanut kohta. Se meni kuitenkin hienosti viskillä (niitä en kovin kauheasti käytä) ja loppu menikin sitten jo perustekemisellä. Tältäkin radalta siis NOLLA! Taas tuli tehtyä TUPLA, ja ihan noin vaan :) Kolmas tupla tälle kaudelle ja seitsemännet kisat peräkkäin, kun kirjaan on tullut täytettä :) Tässähän alkaa jo ihmetellä, että miten se nollien teko aiemmin oli niin vaikeeta :P Ei vaan, on ihanaa päästä vihdoin nauttimaan siitä, että me osataan YHDESSÄ! Tältä viimeiseltä radalta ei ole videomateriaalia.

31.10.2018

Kun pää ei jumita

Viime sunnuntaina lähdin Ylöjärvelle Hermannin kanssa kisaamaan. Tällä kertaa ei ollut matkaseuraa, mutta onneksi matkakaan ei ole kauhean pitkä.
Kolme starttia, kaikilla tuomarina Jari Helin.
Hyppärillä aloitettiin. Olikin oikein kunnon juoksurata! Aika simppeli, mutta kiva aloittaa päivä helpolla radalla. Tehtiin NOLLA! Ei mikään itsestäänselvyys meille helpollakaan pätkällä. Mutta nyt on oma pää hyvässä kuosissa ja ilmeisesti oon saanut päälle positiivisen noidankehän, jossa onnistumiset tuottaa lisää onnistumisia. Ihanaa, sitä negatiivista kierrettä kestikin ihan liian kauan!



B-agilityradalle siis hyvillä mielin, sillä hyppärin etenemäkin oli mukava 4,45 m/s. Kerran kävi nenä maassa ja yksi kaarros oli vähän kalastelua, vielä sujuvammalla menolla oltais siis saatu tuotakin parempi etenemä :)
Tällä B-radallakin oli ihan kiva vauhti ja varmaa tekemistä. Yksi mistä olin vähän yllättynytkin, oli keppien onnistumiset tällä ja edellisellä radalla. Oli nimittäin kahden ratahenkilön jalat siinä n. metrin päässä kepeistä keskipaikeilla. Ja jätkä vaan posotti menemään, eikä tietoakaan häiriintymisestä! Tehtiin TAAS NOLLA! Huikeeta!



Kolmanelle radalle entistäkin paremmalla fiiliksellä! Tämäkin oli hyvä, mutta yhden putken väärä pää veti sisäänsä, eli hylky. Mielestäni olin oikeaan päähän ohjaamassa, mutta kun tätä ei ole videolla, niin varma en voi olla. Eipä silti haittaa, TUPLA ja yks hylky on meiltä kova saavutus.
Mutta on tämä jännää, kun Porissa alkoi onnistumiset, on siitä lähtien kaikista kisoista saatu myös kirjaan täytettä. Kahden kuukauden aikana on tehty yhdeksän nollaa, kun aiemmin niitä onnistuttiin tekemään yks silloin ja toinen tällöin.

Mä niin nautin tästä nyt!

14.10.2018

Kannatti lähteä!

Eilen oli Vantaalla HSKHn kisojen yhteydessä gööttien rotumestaruuskisat. Osallistumisperinnettä ei tietenkään voinut katkaista, vaikka kisoihin matkaa aika reippaasti olikin. Mutta kun koko Sakarin kisauran ajan ollaan nämä kisat käyty, (luonnollisesti myös Hermannin) niin matkaan lähdettiin jälleen. Sakarilla oli myös mestaruus puolustettavanaan, joten kiertopalkinnot kainaloon ja Vantaata kohti :)
Aamulla herätys oli klo 4.30 ja siitä tunnin päästä startattiin. Matkaseuraksi sain äidin. Onneksi olin varannut reilusti matkustusaikaa, sillä Hämeenkyrössä oli tie hetken poikki risteyksessä sattuneen kolarin vuoksi. Kymmenisen minuuttia odoteltiin, että päästiin onnettomuuspaikan ohi.
Matka sujui rattoisasti aamun sarastaessa ja perillä kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin. Aikataulu kisoille oli sujuva, kun minit kisasivat kaikki radat peräjälkeen kahdella radalla. Seuraava rata valmistui edellisen aikana toiselle kentälle, joten turhaa odottelua ei tullut.

Kaikilla radoilla oli tuomarina Anne Savioja ja A-agilityradalla aloitettiin.
Sakari ensin. Saatiin kymppi ja pari sekuntia yliaikaa. Puomin loikkasi ja kepeille yritti ensin väärältä puolelta.



Sitten samalle radalle Hermanni. Ei maailman sujuvinta menoa, mutta tulostaululla komeili silti nolla! Jee! Videosta puuttu alku, mutta siinä ei mitään ihmeellistä ollut. Oli hienoa, kun tuttujen tuttu kuvasi meidätkin!



B-rata oli hyppäri. Tässä vaiheessa molemmat pojat olivat vielä mukana rotumestaruuskisassa.
Mutta Sakari teki omia kuvioitaan hylkäyksen verran ja vähän ylikin :)



Hermannin kanssa loppumetreille saakka kivaa rataa, mutta sitten se livahti selän takaa putkeen väärästä päästä, hups! Eli hylkäys ja rotumestaruuskisasta ulkona. (Nollalla oltaisiin oltu hopeasijalla)



Kolmannelle radalle olin ilmoittanut vaan Hermannin.
Ja mitä ihmettä, me tehtiin nolla taas! Tämä oli myös viimeinen vaadittava SM-nolla, joten tulokset ensi vuoden elokuun kisoihin on nyt jo kasassa! Kriteerit muuttuivat edellisistä niin, että yksi nolla enemmän vaaditaan (8) ja puolet (4) saa olla hyppäreiltä, entisen kahden sijaan. No meillä on aginollia 6/8, joten olisi vanhalla hyppärinollasäännölläkin päästy. Nollista seitsemän on tehty vajaan kahden kuukauden aikana ja edellisistä kisoistakin ehti kulua kuukausi. Nollia on tullut nyt kaikista kisoista, joissa olemme käyneet, kun aiemmin niitä tuli kuukausien väleillä yks sillon ja toinen tällöin. Joten voitte uskoa, että tätä on vähän vaikea uskoa todeksi. Nyt saadaan vaan nauttia ja fiilistellä ilman tulospaineita. Yritetään kasvattaa vauhtia, sillä siinä kyllä on parantamisen varaa :)



Kotimatka suui hyvin ja kotona oltiin kuuden maissa, oli siis lyhyempi kisareissu ajallisesti, mitä piirinmestaruuskisaretki Raumalle :)

16.9.2018

Vesikelin kisat

Eilen kisattiin Tampereen Hervannassa kolmen startin kisat. Ei ole näin kosteaa kisasäätä tainnut vielä kertaakaan sattua mun ja Hermannin uralle, en ainakaan muista. Muitten koirien kanssa on kyllä tullut sadekelissäkin kisattua. Kaikilla radoilla tuomarina Mikkilän Sari. Kivoja ratoja taasen!

Aloitettiin vielä suht kuivassa säässä agiradalla. Meni lämmittelyksi. Heti eka rima alas, kakkosena olleen puomin alastulon loikkasi, meni puomille putken sijaan ja hyppäsi vielä yhden hypyn väärinpäin. Eli hylky tuli :P



Tokalle agiradalle repesikin sitten taivas... Jo radanrakennuksen aikana satoi rankasti ja kentälle alkoi muodostua lätäköitä, ratahenkilöiden lanaamisesta huolimatta. Ja pikkuhiljaa kisan edetessä sade vaan yltyi :D Me startattiin viimeisinä ja siinä vaiheessa kenttä jo lainehti ihan kiitettävästi. Mulla ei ollut hajuakaan, miten Hermanni toimii tuossa kelissä. Mutta näkyi sopivan meille :D Tehtiin nolla :), ei kovin nopeaa etenemistä, mutta aikaan ehdittiin ja tällä vedolla sija 2. Vois todeta, että kivasti roiskittiin menemään.



Hyppärille alkoi ilmakin jo seljetä ja vaatteetkin ehti kuivahtaa. Jätin Hermannin vähän huonosti alkuun ja se teki ensimmäistä kertaa sen, ettei hypännyt ekaa hyppyä... Korjattiin ja lähdettiin vauhdista sitten yhtämatkaa. Vetästiinkin ihan kelpo suoritus ja ilman muita ratavirheitä... Sitä en tiedä olisko aika riittänyt, kun etenemävaatimus oli 4 m/s



Tuntuu niin kivalta, että kuljetaan radoilla saman kartan kanssa ja mä alan luottamaan koiran osaamiseen vihdoinkin! Tai oikeestaan kyllähän mä tiedän että se osaa, mutta nyt se alkaa siirtyä myös kisaradoille näkyviin. Ja mä uskallan ohjata ja mä ohjaan, enkä vaan suunnittele ohjauksia vaan myös teen suunnitelmien mukaan. Oma pää on nyt paremmassa kuosissa tässä hommassa ja se kyllä näkyy. Näilla radoilla erityishuomion ansaitsee myös Hermannin kepit. Niittenkin kanssa on tahittu lähinnä aloituksia ja lopetuksia, mutta nyt oli kaikki keppihommelit hienoja.

Niin ja huomionarvoinen seikka on sekin, että meillä on kasassa jo 6/8 SM-nollaa! 4 aginollaa ja vaan 2 hyppärinollaa, eli nyt ei haittaa vaikka loput tulis hyppäreiltä :) Eipä tarvi puomipeikkoakaan pelätä! Neljän viikon aikana on yhtäkkiä tupsahtanut 5 nollaa kirjaan, ihan bueno homma, etten sanois.

9.9.2018

Euforiaa

Eilen kisattiin Satakunnan Piirinmestaruuksista Raumalla.
Ilmoitin Hermannin päivän kaikille kolmelle radalle ja Sakarin kahdelle piirinmestaruusradalle. Lisäksi Hermanni oli kanssani toisessa KSKYn minijoukkueessa ja Sakari toisessa, Heini-Marian ohjattavana.

Yöllä näin kauheita painajaisia, että olin myöhästymässä ekalta radalta. Unessa mentiin moottorikelkalla ja autolla ja mistään ei tullut mitään, myöhässä vaan oltiin koko ajan.. Olikin helpottavaa herätä ja todeta, että onkin hyvät mahdollisuudet olla ajoissa perillä.
Ja hyvä olikin, että unet ei toteutuneet. Me nimittäin tehtailtiin mineissä Arto Laitisen tuomaroiman radan ainoa nolla, ja sehän tarkoitti sitä, että kisapäivä alkoi nollavoitolla, saimme pokata viimeisen sertin ja nyt on sitten pikkumieskin AgilityVALIO!!! Huimaa! Tätä tavoiteltu jo tovi ja jos onkin onnistuttu nolla saamaan, niin serti on kuitenkin aina jäänyt haaveeksi. Nyt ei jäänyt! Ihan mieletön fiilis oli lähteä päivän muille radoille tämän jälkeen.

Kuva Tanja Nummelin


Toisena ratana oli saman tuomarin hyppäri. Kiva rata ja yhden valssin päähän jäi Hermannin kanssa nolla. Kun en valssannut, niin lipsahti putken väärään päähän :P Hups!



Sakarin kanssa tehtiin tällä radalla nolla ja aikakin riitti. Toinen oli ihan liekeissä, kun pääsi radalle. Se on niin hellyttävän tosissaan tekemässä parhaansa. Mun oma ihmemies <3.

Agiradalle vaihtui tuomariksi Mikkilän Sari. Taas oli kiva rata ja tehtiinkin Hermannin kanssa puhdas rata. Ihan inasen tuli yliaikaa, 0,99s. Hyvää menoa kuitenkin.



Sakarin kanssa oli tehtävä pari pelastelukarjumisohjausta, mutta niin vaan tultiin reilun viiden sekunnin yliajalla, mutta ratavirheettömällä suorituksella maaliin :)



Piirinmestaruuksien yhteistuloksissa se tarkoitti sitä, että Sakari ylsi hopealle!!! Voi vitsit mun poikia!

Lopuksi oli vielä joukkuekisojen vuoro.
Hermannin joukkueessa oli neljä koiraa, joista yksi hyllytti ja me kolme muuta tehtiin tulokset. Ei virheettömiä, mutta tulokset kuitenkin. Ja oho,
meidän suorituksilla yllettiin hopealle tässäkin.

Sakarin tuli kesken radan vähän liian kova ikävä äitiä ja se poistui kesken kaiken radalta mua ettimään. ästä syystä joukkue hylkääntyi, kun siinä oli vaan kolme koiraa.

Olipas huikea upeen mahtava pitkä päivä, ja vaikka kotiin iltamyöhällä tullessa väsyttikin melkoisesti, niin hymyilytti vaan! Ja luulenpa, että hymyilyttää vieä aika pitään tämän jälkeenkin. Lisäksi tunnelma oli kisapäivn ajan katossa myös siksi, että kaikki kannustivat ja tsemppasivat toisiaan yli seurarajojen. Oli oikein kunnon yhteishenki isapaikalla!
Ja mä niin nautin siitä, että yhtäkkiä meillä kulkeekin, voi miten makee olotila siitä tuleekaan.

31.8.2018

Tittididii!

Viime viikonloppuna oltiin koko viikonloppu kisaamassa Porissa. Ilmoitin Hermannin molemmille päiville, kun kisat oli tuossa lähellä. Eli kuusi rataa oli kirmattavana.
Sakarikin pääsi lauantaina Heini-Marian kanssa kolmelle radalle.
Kaikki radat tuomaroi Yli-Jaskarin Hilpi ja molempina päivinä oli tarjolla kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Kisat ei olleet suuren suuret, minien määrä jäi alle kymmenen sekä lauantaina että sunnuntaina.
Lauantain ekalla agiradalla oli vähän alkukankeutta sekä koiralla, että ohjaajalla. Yksi kielto ja hylkäännyttiin, kun Hermanni meni puomin sijasta alla olleeseen putkeen. Muuten meno tuntui aika sujuvalta.



Toka radalla loikkasi puomin kontaktin ja hylky, kun putki imaisi pojan väärässä kohtaa sisäänsä.



Hyppärille lähtiessä olin sitä mieltä, että nyt on tehtävä se nolla! Helppo rata oli nimittäin tarjolla ja ajattelin, että kyllä ottaa päähän, jos tämänkin osaan sössiä :P Ja niin siinä kävi, että tehtiin se nolla! JEE!!!
Koko päivän meno tuntui sujuvalta ja rennolta, joten kirsikkana kakun päällä vähän täytettä kisakirjaan, kylläpä tuntui mukavalta!



Hein-Maria ja Sakari tekivät heti eka radalta varman nollan, kahdelta muulta radalla sitten hylyt, mutta pienestä oli kiinni onnistumiset niilläkin.

Sunnuntaina jälleen matkaan. Tällä kertaa pääsin seurakaverin kyydissä, joten ei tarvinnut itse ajaa, luksusta! Fiilis oli rento ja luottavainen, kun oli edellispäivänä lopetettu hyvään onnistumiseen.
Eka radalla loikkasi puomin kontaktin ja hylkäännyttiin, kun Hermanni hyppäsi eri hypyn, mitä oli tarkoitus.



Tokaa rataa rakennettaessa repesi taivas ja saatiin vettä niskaan oikein huolella! Onneksi aamulla otin vedenpitävän takin mukaan :) Kun hain Hermannin autosta valmistautumaan radalle, se pyyhki tassuilla silmiään, kun niihin meni vettä. Kuin ihmeen kaupalla sade hellitti juuri, kun oli meidän suoritusvuoro. Tehtiin sujuva ja helpon oloinen veto ja puomin kontaktiinkin osui hienosti koiran jalat, joten viikonlopun toinen nolla oli totta!!! Aivan mahtavan huikee tunnelma!



Hyppärille oli sitten pienet paineet lähteä tekemään tuplaa... Sain kuitenkin pääni kasattua, sillä olin asettanut viikonlopun tavoitteeksi kaksi nollaa ja nehän meillä oli jo. Sain ohjattua Hermannin virheettömään suoritukseen, vaikka tämän radan meno tuntuikin vähän kankealta jännityksestä johtuen. Mutta TUPLA tuli ja paha peikko on nyt tulostavoitteista pois :) Kertakaikkisen huikeeta!



Viikonlopun saldona KOLME!!! NOLLAA!!! (Ja sijoitukset 2.,3. ja 2.) Eli nyt on SM-nollista tehtynä puolet. Kaksi on agi- ja kaksi hyppärinollaa, joten samanlainen satsi olis vielä kerättävänä, kun uudet kriteerit on 8 nollaa, joista neljä saa olla hyppäreiltä ja neljä agiradoilta ja tietenkin se tupla sisällytettynä noihin.
Tästä on hyvä jatkaa viikon päästä oleviin piirinmestaruuskisoihin, joissa starttaan yksilöissä molempien poikien kanssa ja joukkueessa Hermannin kanssa. Sakari on toisessa joukkueessa Heini-Marian ohjauksessa!

12.8.2018

Liki liippaa, mutta osu ei

Nimittäin nollat meidän kohdalle... Eilen oltiin kisa(ja treeni)tauon jälkeen kisaamassa Sastamalassa kolme starttia Hermannin kanssa.
Oli oikein kivat radat!
Ekana olleen hyppärin tuomaroi Johanna Wüthrich
Tällä radalla tapahtui Hermannin kisauran ensimmäinen lähdöstä varastaminen. Lähdössä pysyminen on ollut ainoita varmoja asioita meidän uralla ja mun ylpeyden aihe... Enää ei sitten ylpeillä silläkään.
Mutta enpä ymmärtänyt reagoida niin, että olisin palauttanut takaisin, vaan ensimmäinen mieleen tullut asia oli kuitenkin yrittää ohjata keppien alku oikein. Se onnistui, mutta keppien loppupäässä Hermannin keskittyminen herpaantui ja siitä sitten radan ainoa virhe. Ärsytti kyllä, sillä rata meni muuten hyvin ja vauhtiakin oli kivasti.



Tokalle ja vikalle agiradalle vaihtui tuomariksi Pirttikosken Reetta.
Tykkäsin näistäkin radoista.
Näistä ensimmäisellä tipahti heti eka rima ja sitten sössin kiirehtimällä keppien aloituksen, muuten ihan mukavasti meni tämä rata. Yliaikaa saatiin kyllä, mutta kepeillä tuhraantui aikaa.



Viimeisellä radalla onnistuttiin tekemään puhdas ratasuoritus, mutta voi harmituksen harmitus: saatiin yliaikaa vähän vaille kaksi sekuntia... Plaah! Aina vaan on tiukassa nollat, tällä radalla Hermannin nenä meni putken jälkeen hetkeksi maahan ja siihen kosahti. Voihan viiksi, sanon minä!
Sijoituttiin tällä toiseksi. Saatiin siis edes jotain kotiintuomista mukaan.



Pienestä se on kiinni... Yritän kovasti löytää positiivisia puolia ja nauttia tekemisestä, mutta kyllä se tässä lajissa vaan on niin, että niillä nollilla on todella iso merkitys ja kun niitä ei tule tai jää tosi vähästä kiinni, täytyy sitä motivaatiota jatkamiseen alkaa kaivella jo jostain todella syvältä. Varsinkin kun tämä mun ja Hermannin tekeminen ei tunnu kuitenkaan etenevän sillä tavalla kuin toivoisin. Nyt kun mennään samaa rataa noin niinkuin suurinpiirtein niin sitten ei ole vauhtia (Treeneissä on eri draivi)

Tässä kuitenkin ne asiat joissa mielestäni onnistuttiin:
*Tehtiin kaikilta radoilta tulos -ei ole meille mikään itsestäänselvyys.
*Valitsin meille sopivimmat ohjaukset ja ehdin niihin/ tein niinkuin olin suunnitellut.
*100% osumat kaikilla kontakteilla!!!

31.7.2018

Ollaan ku ellun kanat

Tässä kesän aikana oli tarkoitus pitää vaan kisataukoa ja lyhentää treenattavien asioitten listaa Hermannin kanssa. No ei olla tehty yhtään mitään, koska Suomeen on saapunut ihan käsittämätön helleaalto ja me melkein paistutaan täällä käristekupolissa....
Onhan se tietysti kiva, että kesällä on kesäkelit, mutta kyllä on energiat itsellä illalla vähissä, kun on viettänyt ulkohommissa työpäivän verran. Ja toisekseen en halua noita ystäviäni lämpöhalvaukseenkaan saattaa. Siispä ainoa aktiviteetti ja energianpurkukeino pojilla on ollut uiminen. Kaikeksi onneksi molemmat uivat nykyään ihan kunnolla. Hermannikin hakee lelua jo vaikka kuinka kaukaa ja on innokkaana menossa veteen. Uimapäivät on kuitenkin rajoitettu pariin päivään viikossa, sillä Sakarin turkki on sen verran pehmeää nykyään, ettei kuivu kovin nopeasti vaan kosteus viipyy turkissa kauan. Hermanni onneksi on sellaista melkeinhetikuivaa sorttia.
Lenkkeilty on kevyitä lenkkejä, viikonloppuisin on onneksi päästy aamun vähän viileämpinä hetkinä pidemmillekin lenkeille. Mutta kyllä jo ilolla katselin sääennustuksia, ne kun lupaa lämpötilan tippuvan sinne normaaliin suomalaiseen kesäkeliin, 20 asteen hujakoille. Toivottavasti oma nuutuneisuus hellittää sen myötä ja päästäisiin taas harrastamisenkin makuun :)

8.7.2018

Hermanni 4-v!

Pikkuipanakin täyttää tänään jo NELJÄ vuotta! Se on aina vaan kamalan söpö ja sillä on maailman hauskin töpö :P
Synttäripäivän kunniaksi pojat kävivät uimassa ja sen päälle hallilla vähän höntsäaksaamassa <3 <3 .

P.S. On me käyty vähän kisailemassakin, vaikka päivityksiä ei olekaan ilmaantunut.. Mutta tekemisen ilo me on taidettu jälleen löytää :)

19.5.2018

Sama jatkuu

Tännekään en ole saanut aikaiseksi päivitellä meidän touhuja...
Muutamissa kisoissa on käyty räpeltämässä ja tosi vähän treenailtukaan. Teron treenejä on ollu ja sitten käytiin Rönnholmin Elinan valmennuksessa Seinäjoella, omatoimisesti ei oo juurikaan tehty mitään. Eli sama motivaatiopuuos vallitsee edelleen.
Nuo Eltsun treenit oli kyllä tosi kivat ja sainkin kannustavaa palautetta, kun valitin että tuntuu etten osaa mitään, että osaanhan mä vaikka kuinka paljon. Ja Hermanni oli ohjauksissa kyllä tosi hienosti mukana <3 Taitaa kyllä tämä tällainen olla ihan jokakeväistä rypemistä, mitä facebook on muistutellut aiemmilta vuosilta viime aikoina. Ettei suju ja etten osaa, nyt vaan sen tekemisestä nauttimisen löytäminen on ollut tosi vaikeeta. Huomenna ja viikon päästä lauantaina kisataan ja päätin (jälleen kerran) että jos nyt ei tunnu kivalta niin sitten ei hetkeen kisata... Mitäpä sitä itteään tai koiraa viittii kiusata, kun harrastuksesta pitäis kumminkin tulla kummallekin hyvä olo. SM-kisojen joukkueeseen pääsykin on vielä epävarmaa, mutta sinne me lähdetään jos paikka saadaan. Tässä vielä kisavideoita kisoista joista en ole saanut aikaiseksi postata. Onpa sitten tallessa nekin, jos tekee mieli joskus tuota räpellystä katsella. Toki semmonen huomio näissä on, että palkinnoille on päästy ihan paskoilla tuloksilla, joten ei kai näissä kisoissa oo kulkenu kaikilla muillakaan. Ja heti alkuun yks nollarata Maalahdesta :P Nämä vaan helposti unohtuu tässä rypemisessä. Sija taisi olla 4.

Hyppärillä yks ylimääränen hyppy






Eurajoki. Sakariki pääsi hyppärille fiilisteleen. Näissä kisoissa oli tulosprosentti kaiken kaikkiaan heikko kaikilla ja kisat oli sen taia jopa jo hauskat :) Näissä tuloksellakin pötkittiin jo palkintopallille. Sakarilla olis ollu periaattees saumat jopa hyppysertiin, jos ei olis hyllyttäny, radalla ei nimittäin tehty yhtään tulosta

Sakarin hyppis


Hermannin radat






Sitten vielä Pori






25.3.2018

Motivaatio hukkateillä

Jos satutte näkemään mun agilitymotivaatioo, niin sen sais lähettää takaisin kotiinpäin, kiitos!
En tiedä voiko tämä lamaannus johtua siitä, ettei niitä perinteisiä vuosittaisia tavoitteita voi asettaa. Vai johtuuko kenties siitä, ettei ole päästy tänä vuonna minkäänlaiseen kisarytmiinkään kiinni.
Treenattavaa olis vaikka kuinka ja hallikin tuossa ihan vähän matkan päässä, mutta kun ei saa hinattua itseään sinne oikein muulloin, kuin maksettuihin Teron treeneihin. Niissä taas tuntuu ettei me mitään osata... Viimeksi meni melko hyvin, mutta mä kaipaisin sitä flowta kun kaikki vaan sujuu... Vaikka eipä se yhteinen rytmi ja kupla taida treenaamattakaan syntyä :/ Kunnon oravanpyörä: kun ei treenaa, eikä kisaa, ei voi onnistuakaan ja kun ei onnistu siinäkään vähässä mitä tekee, niin ei huvita treenatakaan. HUOH!

Käytiin me kuun alussa Tampereella vetäsemässä neljän startin kisat ja siellä oli kyllä oikein mukavaa. Ei saatu nollia, mutta kivasti oli yhdessä tekemisen meininki. Joka radalla kuitenkin aina vähän jotain pientä vikaakin. Osasin kuitenkin nauttia siitä ettei häiriöt käyneet Hermannin hermoille liikaa, vaikka Tamskin halli on omasta mielestäkin kamalan kaikuva ja meluisa...

Tässä kisat videoina, sen kummemmin analysoimatta. Kyllähän noista näkee, mikä meni hyvin ja mikä ei niinkään.










25.2.2018

Maailman paras Sakari

Sakarilla on tänään synttärit. Mittariin tulee 8 vuotta!!! Koirien maailmassa se tarkoittaa veteraani-iän rajapyykkiä, mutta Sakarin kanssa sanotaan piutpaut moisille. Päivää on vietetty mieleisten asioiden parissa ja juhlittu perhepiirissä. Käyntiin mummulassa lenkkeilemässä ja mummu teki juhlan kunniaksi pannaria. Pihalla on potkittu palloa ja puuhailtu monenmoista muuta kivaa.

Yhteisiä vuosia toivon meille vielä Ihahhurjan paljon. Nyt Sakari on mies parhaassa iässä. Ja niin RAKAS!

16.2.2018

Vapaaehtoista ja pakotettua taukoilua

Hermannin kanssa oltiin kisatauolla kaksi kuukautta ja treenitaukoakin pidettiin viitisen viikkoa. Tauon aikana molemmilta pojilta putsattiin hampaat lääkärissä ja nyt on valkeat pepsodent-hymyt kummallakin.
Tauko teki hyvää ainakin mun päälle ja tekemisen ilo alkoi taas löytyä. Viime viikonloppuna lähdettiin Seinäjoelle kisaamaan ja mulle iski edellispäivänä jonkunsortin flunssa päälle. Lähdin kuitenkin kisaamaan, kun ei kuumetta ollut ja kisahalut oli kovat. Tarjolla oli kolme rataa ja kaikilla tuomarina uusi tuomari Mika Kangas. Tykkäsin radoista! Olivat selkeät, mutta tarkkanakin sai olla. Tuloksia ei kovin montaa tullut millään radalla, vaikka mitään ärsyttävää nysväämistä niillä ei ollutkaan.
A-radalla alku meni meillä hyvin, mutta sitten kepeillä ohjasin huonosti ja Hermannilla meni nenä maahan. (Meitä ennen starttasi juoksunarttu, olisiko siltä tipahtanut matkan varrelle jotain hajua?) Livahti siinä välillä putkeenkin ja niitä keppejä takuttiin hetki, mutta vaadin kuitenkin niillä oikean suorituksen. Loppuradalla olin vielä myöhässä, kun jalat ei vaan kulkeneet edes sillä perustasolla.



B-radalla paineltiin vaan menemään :) Puomilla en varmistellut mitään ja sen loikkasi, mutta muuten koko rata samalla kartalla! Hyvä fiilis tästä. Enää ei hajut haitanneet, kepitkin samassa paikkaa radalla, mentiin vaan toisesta suunnasta. Ihan mahtavaa mennä ipanankin kanssa samaa rataa. Omat jalatkin toimivat paremmin tällä radalla.



Viimeisenä kirmailtiin hyppäri. Sekin meni samalla kartalla. Yksi pieni tökkäys, josta ei saatu virhettä, kun Hermanni jäi kysymään että pitikö irrota vai ei. Loppupuolella rataa saatiin vielä poikittaishypyltä kielto, kun ohjaaja ei ohjannut vaan ryntäsi vaan eteenpäin. Vitosella maalissa siis tälläkin radalla. Taidettiin kummallakin vitosella sijoittua kuudennelle sijalle.



Kisoista innostuneena suunnitelmissa oli startata viikon päästä Maalahdessa, mutta eipä me sinne sitten päästäkään. Toissapäivänä sain äitiltä työmaalle viestin, että Hermannilla oli ollut pissassa verta. Soitin eläinlääkärille ja eilen käytiin tutkittavana ja vietiin pissanäyte. Pikatestissä näkyi valkosoluja ja verta, pH oli normaali. Näyte lähetettiin viljelyyn, siitä tulokset saadaan vasta ensi viikolla, mutta aloitettiin heti antibioottikuuri. Lääkäri tutki myös eturauhasen ja arveli sen olevan aavistuksen suuri, mutta tutkimusta Hermanni ei aristanut. Tässä nyt sitten toivotaan parasta ja pelätään pahinta... Toivottavasti olis nyt vaan pissatulehdus ja selvittäisiin 10 päivän abkuurilla, eikä tarvitsisi lähteä eturauhasen hoitorumbaan. Sakarin kanssa sekin on läpikäyty

14.1.2018

Saksa-aksaa

Loppiainen (tai sen lähitienoo) on meikäläisella yleensä kulunut agikisoissa. Niin tänäkin vuonna, kun suunnattiiin Sakarin kanssa Seinäjoelle laatuaikaa viettämään. Hermanni oli yökyläilemässä Tainalla ja me ei huolittu sitä mukaan lainkaan :P Arvatkaa oliko Sakari onnellinen. No oli ja varsinkin, kun tajusi, että pääsee kisaamaan :)

Tuomarina kaikilla radoilla oli Arto Laitinen
Eka radalla taiteiltiin nolla. Ihanneaika alittui vain vajaalla kahdella sekunnilla, mutta kirjaan saatiin merkintä kuitenkin.



Toka radalla oli tuplanolla lähellä, mutta yksi rima putosi, aikaan olisi ehditty tälläkin radalla.



Kolmannelle radalle mun mukaan lähtikin sitten vallaton veikko. Just kun mä olin Miialle sanonut, että Sakari ei paljoa omiaan bongaile. Juu eipä :D



Mitään tulospaineita meillä ei todellakaan ole, pääasia on että on kivaa ja sitähän oli! Sakarin kanssa on niin rentoa mennä, kun se hoitelee omat hommansa niin tunnollisesti. Oon sanonut tämän tuhannesti, mutta ihan parasta on katsoa sen riemusta loistavia silmiä, kun se saa tehdä aksaa.
Ja millasta terapiaa mulle onkaan, kun huomaan, että edes toisen kanssa osaan ohjata oikein ;)
Saksanmakkara on vaan niin paras <3