Ilmoitin Hermannin päivän kaikille kolmelle radalle ja Sakarin kahdelle piirinmestaruusradalle. Lisäksi Hermanni oli kanssani toisessa KSKYn minijoukkueessa ja Sakari toisessa, Heini-Marian ohjattavana.
Yöllä näin kauheita painajaisia, että olin myöhästymässä ekalta radalta. Unessa mentiin moottorikelkalla ja autolla ja mistään ei tullut mitään, myöhässä vaan oltiin koko ajan.. Olikin helpottavaa herätä ja todeta, että onkin hyvät mahdollisuudet olla ajoissa perillä.
Ja hyvä olikin, että unet ei toteutuneet. Me nimittäin tehtailtiin mineissä Arto Laitisen tuomaroiman radan ainoa nolla, ja sehän tarkoitti sitä, että kisapäivä alkoi nollavoitolla, saimme pokata viimeisen sertin ja nyt on sitten pikkumieskin AgilityVALIO!!! Huimaa! Tätä tavoiteltu jo tovi ja jos onkin onnistuttu nolla saamaan, niin serti on kuitenkin aina jäänyt haaveeksi. Nyt ei jäänyt! Ihan mieletön fiilis oli lähteä päivän muille radoille tämän jälkeen.
Kuva Tanja Nummelin
Toisena ratana oli saman tuomarin hyppäri. Kiva rata ja yhden valssin päähän jäi Hermannin kanssa nolla. Kun en valssannut, niin lipsahti putken väärään päähän :P Hups!
Sakarin kanssa tehtiin tällä radalla nolla ja aikakin riitti. Toinen oli ihan liekeissä, kun pääsi radalle. Se on niin hellyttävän tosissaan tekemässä parhaansa. Mun oma ihmemies <3.
Agiradalle vaihtui tuomariksi Mikkilän Sari. Taas oli kiva rata ja tehtiinkin Hermannin kanssa puhdas rata. Ihan inasen tuli yliaikaa, 0,99s. Hyvää menoa kuitenkin.
Sakarin kanssa oli tehtävä pari pelastelukarjumisohjausta, mutta niin vaan tultiin reilun viiden sekunnin yliajalla, mutta ratavirheettömällä suorituksella maaliin :)
Piirinmestaruuksien yhteistuloksissa se tarkoitti sitä, että Sakari ylsi hopealle!!! Voi vitsit mun poikia!
Lopuksi oli vielä joukkuekisojen vuoro.
Hermannin joukkueessa oli neljä koiraa, joista yksi hyllytti ja me kolme muuta tehtiin tulokset. Ei virheettömiä, mutta tulokset kuitenkin. Ja oho,
meidän suorituksilla yllettiin hopealle tässäkin.
Sakarin tuli kesken radan vähän liian kova ikävä äitiä ja se poistui kesken kaiken radalta mua ettimään. ästä syystä joukkue hylkääntyi, kun siinä oli vaan kolme koiraa.
Olipas huikea upeen mahtava pitkä päivä, ja vaikka kotiin iltamyöhällä tullessa väsyttikin melkoisesti, niin hymyilytti vaan! Ja luulenpa, että hymyilyttää vieä aika pitään tämän jälkeenkin. Lisäksi tunnelma oli kisapäivn ajan katossa myös siksi, että kaikki kannustivat ja tsemppasivat toisiaan yli seurarajojen. Oli oikein kunnon yhteishenki isapaikalla!
Ja mä niin nautin siitä, että yhtäkkiä meillä kulkeekin, voi miten makee olotila siitä tuleekaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti