Mun aarteeni, haaveiden ja unelmien todeksitekijä, Sakari, täyttää tänään kuusi vuotta!
Näihin vuosiin on mahtunut niin paljon enemmän toteutuneita haaveita, kuin kuusi vuotta sitten pentujen syntymästä kertoneen tekstiviestin saadessani olisin voinut kuvitellakaan.
Vuosiin on mahtunut myös huolta ja murhetta, mutta ne ovat osa elämää ja rakkautta.
Toivon tälle miähelle hurjan paljon vuosia vielä lisää <3 <3 <3 <3 <3 <3 !
25.2.2016
17.2.2016
Retki Savonmaalle
Loppuvuodesta alettiin Tainan kanssa suunnitella helmikuun puoliväliin reissua Iisalmeen. Taina on sieltä kotoisin ja siellä oli tarjolla myös kisaamista molempina päivinä. Joten nää oli mulle sellaset kaukana olevat lähikisat, Tainan vanhemmat kun asuu muutaman kilometrin päässä Sawon Tassujen uudesta treeni- ja kisapaikasta. Halli on hulppea, lämmin, entinen huonekaluliikkeen halli. Rata-alue oli rajattu kunnon vaneriaidalla ja lisäksi oli todella hyvin tilaa häkeille ja oleskelulle.
No mutta, reissuun lähdettiin perjantaiaamuna ja matkaan menikin meidän useamman pysähdyksen taktiikalla koko päivä :) Mua vähän jännitti, miten Hermanni osaa majapaikassa olla, kun sen kanssa on tosi vähän oltu missään vieraissa paikoissa yötä. Eka yö olikin levoton, kun joka rapsahdukseen ja liikkeeseen piti reagoida haukkumalla.
Aamulla lähdin kisapaikalle jo heti aamuyhdeksäksi poikien kanssa, kun kisaamassa oli Anna Sakarin Aava-siskon kanssa ja mun entinen agiryhmäläinen Vilma Hemmon kanssa. Hemmo ja Hermanni on lähes saman ikäisiä ja ne aloittelikin agilityyn tutustumisen yhdessä.
Olikin kivaa nähdä sekä Annaa ja Vilmaa että koiria pitkästä aikaa :) Molempien kisatkin meni hienosti ja kahmivat palkintoja yhteistuumin. Nollia ei tällä kertaa tullut, mutta ei nekään kaukana olleet.
Hermannin vuoro kisata tuli iltapäivällä ja aloitettiin hyppärillä. Nyt oli jälleen rento mieli kisata, kun aamusta alkaen Hermanni oli kisapaikalla täysin oma itsensä, eikä jännittänyt lainkaan :)
Hyppärin sössin heti toisella esteellä, kun lankesin perisyntiini ja kiirehdin. Lähdin niistosta pois, ennen kuin koira on lukinnut hypyn, joten Hermanni tuli mun liikkeeseen mukaan, hypyltä pois ja hyppäsi sen sitten väärinpäin. Voi pöh, kun en opi! Toki näissä kostautuu nyt se, että Sakarin kanssa saa nykyään tehdä jo vaan vähän sinne päin, eikä se reagoi muhun niin voimakkaasti. Hermannin kanssa pitää muistaa olla tarkempi!
Samalla radalla Hermanni meni väärään päähän putkeakin mun selän takaa, joten tuplahyllyllä maaliin tällä kertaa.
Toka radalla Hermanni sysäsi heti alkupäässä putken väärään päähän ihan mun jaloista. Mielestäni oli menemässä oikeaan päähän, mutta bongasi sen väärän sitten kuitenkin. Tällä radalla tein huomaamattani keppien jälkeen persjätön ja näkyy toimivan, vaikka ei olla noita vielä treenailtu. Lopussa mä kuvittelin ehtiväni tekemään persjätön kahden viimeisen esteen väliin, mutta en ehtinyt. Koira oli jo jaloissa ja vaihtoehtona olleeseen takaaleikkaukseen olin jo liian pitkällä, niin loppu on kökkö.
Kolmannella radalla oli nolla jo lähellä. Alkusuoran päässä Hermanni kuitenkin bongaa ratahenkilön, joka piti käydä haukkumassa ennen putkeen menoa. Uskoisin että tässä kohtaa alkoi jo väsymys painaa edellispäivän reissaamisen ja huonosti nukutun yön jälkeen. Tuloksella 5 oltiin tällä radalla sijalla 2.
Hyvää kisakokemusta saatiin. Hienosti Hermanni toimi täysin vieraassa paikassa. Mun täytyy vaan itse paremmin tiedostaa kumman kanssa olen siellä radalla. Radat näytti hitaahkoilta, mutta kun virheisiin mennyt aika vähennetään, niin etenemät on siellä 4m/s tuntumassa. Vauhti luultavimmin lisääntyy kokemuksen myötä. Mäkin hipsuttelen ja vielä vähän varmistelen. Yritän kyllä antaa Hermannin tehdä itse, mutta ihan vielä ei luotto riitä kaikkiin paikkoihin.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli vähemmän levoton kuin edellinen, mutta muutamaan Hermannin pöhinään heräsin.
Minikolmoset aloittivat yhdeksältä aamulla ja kisasivat medien kanssa vuoronperään, joten aamulla oltiin ensimmäisten joukossa pelipaikalla. Hyppärillä aloitettiin. Rata meni muuten sujuvasti, mutta kepeille viennissä Sakari teki ylimääräisen kiepahduksen poispäinkäännössä ja tiputti toiseksi viimeisenä olleen okserin rimat. 10 siis saldona tältä. Kepeille viennin olisi voinut tehdä hypyn toiseltakin puolelta, mutta päätin luottaa, että kyllä Sakari sen noinkin osaa. No en osannut ajoittaa ja pieleen meni.
Toka radalla ensin keinusta ohi ja sitten sössittiin kepit oikein huolella. Tuo kohta, josta Sakari tuli kepeiltä pois, oli kyllä monen muunkin koiran kompastuskivi. Sakari on nykyään varma kepittelijä, joka kepittelee loppuun vaikka mä olisin missä. Olisiko sitten tuo tyhjään meneminen aiheuttanut tuon, sitäkin on kyllä treeneissä tehty. Yritin korjata kepit alusta, mutta samasta välistä tuli taas pois. Kun yritin korjata sitten siitä välistä, niin Sakari meni ihan lukkoon, eikä millään meinannut ymmärtää, mitä haluan sen tekevän. Hylky tuli, kun pujotteli takaisinpäin, kun lähdin korjaamaan. Tää oli kyllä outo virhe Sakarilta, mutta aina ei mene niinku Strömsössä.
Kolmannen radan alkupää meni sujuvasti, mutta kepeillä sitten siinä ihan samassa kohtaa tuli taas pois kesken... (Kepit oli samassa paikassa ja ne mentiin samaan suuntaan) Korjasin kepit virhepaikasta, mutta sitten en enää ohjannut kahta seuraavaa hyppyä kunnolla ja Sakari hyppäsi jälkimmäisen väärästä suunnasta.
Kokemusta saatiin Sakarinkin kanssa, mutta eipä meillä mitään paineita olekaan. Pääasia, kun on kivaa ja kyllähän meillä taas oli :)
Sakarin starttien välissä ehdittiin tavata Hermannin Välke-siskoa ja otettiin kuviakin. Edustavien kuvien saaminen meinasi ensin olla haastavaa, mutta kyllä siellä joukossa sitten ihan nätistikin pönötetään :D
Kyllä voi olla eroa, näyttävätkö sisarukset toisiltaan vaiko eivät. Aava ja Sakari ovat kuin yö ja päivä, Välke ja Hermanni taas kuin kaksi marjaa :)
Sunnuntain loppupäivä lepäiltiin ja kotimatkalle lähdettiin maanantaiaamuna. Poikettiin moikkaamassa Sakarin kasvattajaa Lapinlahdella ja oli kyllä niin mukava taas rupatella! Taisi Sakari vielä muistaa paikankin. Talon kissa vaan meinasi aiheuttaa pieniä jännityksiä, kun kissat ei ole se Sakarin lempijuttu. Ei siinä kyllä kauaa mennyt, kun mies oli oma leppoisa itsensä. Sellainen se kyllä on. Koko reissun aikana se ei taaskaan hötkyillyt mistään. Mun lehmänhermo <3
Itsellä olisi kisakuumetta, mutta seuraavat kisat on suunniteltu maaliskuun puoliväliin. Tämä viikko huilataan nyt muutenkin ja agilityn treenaamista jatketaan maanantaina Marjon silmien alla. Treenattavien asioiden lista on pitkä, mutta lepo on tärkeää myös, joten nyt jätetään matkan rasitukset tuonne reippaille metsälenkeille ja annetaan aivojenkin levätä.
No mutta, reissuun lähdettiin perjantaiaamuna ja matkaan menikin meidän useamman pysähdyksen taktiikalla koko päivä :) Mua vähän jännitti, miten Hermanni osaa majapaikassa olla, kun sen kanssa on tosi vähän oltu missään vieraissa paikoissa yötä. Eka yö olikin levoton, kun joka rapsahdukseen ja liikkeeseen piti reagoida haukkumalla.
Aamulla lähdin kisapaikalle jo heti aamuyhdeksäksi poikien kanssa, kun kisaamassa oli Anna Sakarin Aava-siskon kanssa ja mun entinen agiryhmäläinen Vilma Hemmon kanssa. Hemmo ja Hermanni on lähes saman ikäisiä ja ne aloittelikin agilityyn tutustumisen yhdessä.
Olikin kivaa nähdä sekä Annaa ja Vilmaa että koiria pitkästä aikaa :) Molempien kisatkin meni hienosti ja kahmivat palkintoja yhteistuumin. Nollia ei tällä kertaa tullut, mutta ei nekään kaukana olleet.
Hermannin vuoro kisata tuli iltapäivällä ja aloitettiin hyppärillä. Nyt oli jälleen rento mieli kisata, kun aamusta alkaen Hermanni oli kisapaikalla täysin oma itsensä, eikä jännittänyt lainkaan :)
Hyppärin sössin heti toisella esteellä, kun lankesin perisyntiini ja kiirehdin. Lähdin niistosta pois, ennen kuin koira on lukinnut hypyn, joten Hermanni tuli mun liikkeeseen mukaan, hypyltä pois ja hyppäsi sen sitten väärinpäin. Voi pöh, kun en opi! Toki näissä kostautuu nyt se, että Sakarin kanssa saa nykyään tehdä jo vaan vähän sinne päin, eikä se reagoi muhun niin voimakkaasti. Hermannin kanssa pitää muistaa olla tarkempi!
Samalla radalla Hermanni meni väärään päähän putkeakin mun selän takaa, joten tuplahyllyllä maaliin tällä kertaa.
Toka radalla Hermanni sysäsi heti alkupäässä putken väärään päähän ihan mun jaloista. Mielestäni oli menemässä oikeaan päähän, mutta bongasi sen väärän sitten kuitenkin. Tällä radalla tein huomaamattani keppien jälkeen persjätön ja näkyy toimivan, vaikka ei olla noita vielä treenailtu. Lopussa mä kuvittelin ehtiväni tekemään persjätön kahden viimeisen esteen väliin, mutta en ehtinyt. Koira oli jo jaloissa ja vaihtoehtona olleeseen takaaleikkaukseen olin jo liian pitkällä, niin loppu on kökkö.
Kolmannella radalla oli nolla jo lähellä. Alkusuoran päässä Hermanni kuitenkin bongaa ratahenkilön, joka piti käydä haukkumassa ennen putkeen menoa. Uskoisin että tässä kohtaa alkoi jo väsymys painaa edellispäivän reissaamisen ja huonosti nukutun yön jälkeen. Tuloksella 5 oltiin tällä radalla sijalla 2.
Hyvää kisakokemusta saatiin. Hienosti Hermanni toimi täysin vieraassa paikassa. Mun täytyy vaan itse paremmin tiedostaa kumman kanssa olen siellä radalla. Radat näytti hitaahkoilta, mutta kun virheisiin mennyt aika vähennetään, niin etenemät on siellä 4m/s tuntumassa. Vauhti luultavimmin lisääntyy kokemuksen myötä. Mäkin hipsuttelen ja vielä vähän varmistelen. Yritän kyllä antaa Hermannin tehdä itse, mutta ihan vielä ei luotto riitä kaikkiin paikkoihin.
Lauantain ja sunnuntain välinen yö oli vähemmän levoton kuin edellinen, mutta muutamaan Hermannin pöhinään heräsin.
Minikolmoset aloittivat yhdeksältä aamulla ja kisasivat medien kanssa vuoronperään, joten aamulla oltiin ensimmäisten joukossa pelipaikalla. Hyppärillä aloitettiin. Rata meni muuten sujuvasti, mutta kepeille viennissä Sakari teki ylimääräisen kiepahduksen poispäinkäännössä ja tiputti toiseksi viimeisenä olleen okserin rimat. 10 siis saldona tältä. Kepeille viennin olisi voinut tehdä hypyn toiseltakin puolelta, mutta päätin luottaa, että kyllä Sakari sen noinkin osaa. No en osannut ajoittaa ja pieleen meni.
Toka radalla ensin keinusta ohi ja sitten sössittiin kepit oikein huolella. Tuo kohta, josta Sakari tuli kepeiltä pois, oli kyllä monen muunkin koiran kompastuskivi. Sakari on nykyään varma kepittelijä, joka kepittelee loppuun vaikka mä olisin missä. Olisiko sitten tuo tyhjään meneminen aiheuttanut tuon, sitäkin on kyllä treeneissä tehty. Yritin korjata kepit alusta, mutta samasta välistä tuli taas pois. Kun yritin korjata sitten siitä välistä, niin Sakari meni ihan lukkoon, eikä millään meinannut ymmärtää, mitä haluan sen tekevän. Hylky tuli, kun pujotteli takaisinpäin, kun lähdin korjaamaan. Tää oli kyllä outo virhe Sakarilta, mutta aina ei mene niinku Strömsössä.
Kolmannen radan alkupää meni sujuvasti, mutta kepeillä sitten siinä ihan samassa kohtaa tuli taas pois kesken... (Kepit oli samassa paikassa ja ne mentiin samaan suuntaan) Korjasin kepit virhepaikasta, mutta sitten en enää ohjannut kahta seuraavaa hyppyä kunnolla ja Sakari hyppäsi jälkimmäisen väärästä suunnasta.
Kokemusta saatiin Sakarinkin kanssa, mutta eipä meillä mitään paineita olekaan. Pääasia, kun on kivaa ja kyllähän meillä taas oli :)
Sakarin starttien välissä ehdittiin tavata Hermannin Välke-siskoa ja otettiin kuviakin. Edustavien kuvien saaminen meinasi ensin olla haastavaa, mutta kyllä siellä joukossa sitten ihan nätistikin pönötetään :D
Kyllä voi olla eroa, näyttävätkö sisarukset toisiltaan vaiko eivät. Aava ja Sakari ovat kuin yö ja päivä, Välke ja Hermanni taas kuin kaksi marjaa :)
Sunnuntain loppupäivä lepäiltiin ja kotimatkalle lähdettiin maanantaiaamuna. Poikettiin moikkaamassa Sakarin kasvattajaa Lapinlahdella ja oli kyllä niin mukava taas rupatella! Taisi Sakari vielä muistaa paikankin. Talon kissa vaan meinasi aiheuttaa pieniä jännityksiä, kun kissat ei ole se Sakarin lempijuttu. Ei siinä kyllä kauaa mennyt, kun mies oli oma leppoisa itsensä. Sellainen se kyllä on. Koko reissun aikana se ei taaskaan hötkyillyt mistään. Mun lehmänhermo <3
Itsellä olisi kisakuumetta, mutta seuraavat kisat on suunniteltu maaliskuun puoliväliin. Tämä viikko huilataan nyt muutenkin ja agilityn treenaamista jatketaan maanantaina Marjon silmien alla. Treenattavien asioiden lista on pitkä, mutta lepo on tärkeää myös, joten nyt jätetään matkan rasitukset tuonne reippaille metsälenkeille ja annetaan aivojenkin levätä.
7.2.2016
Kolmas kerta toden sanoi
Eilen aamulla lähdettiin Hannan ja Unnan kanssa Seinäjoelle kisaamaan. Me Hermannin kanssa kartuttamaan kisakokemusta ja Hanna metsästämään viimeistä LUVAa ja kakkosiin nousuSERTiä Unnalle.
Heti paikalle päästyä otin Hermannin halliin mukaan ja se olikin ihan oma itsensä. Leikitin ja temputin sitä ja se toimi niinkuin kotonakin, JEE! Ihan vähän piti vilkuilla radanrakennuksessa pyöriviä ihmisiä, mutta vilkuilu oli enemmän uteliasta, kuin paniikinomaista. Suuri helpotus itselle, kun ei tarvinnutkaan puhkoa kuplaa yhteyden koiraan saadakseen!! Taitaa sittenkin siitä pienestä asti kisoissa mukana kuljettamisesta olla apua.
Aamu alkoi Hilpi Yli-Jaskarin agiradalla. Rata oli kiva ja jouheva. Mä olin rento ja me mentiin vaan esteeltä toiselle hyvällä draivilla. Me tehtiin meidän eka nolla!!! (etenemä 4,19) Eniten mä mietin puomin ja keinun sujumista, mutta ne meni oppikirjan mukaan molemmat. Puomille osui ihan selvästi ja keinun teki reippaasti, mutta huolellisesti. Sitä onkin nyt tehty kotihallillakin enemmän ja joka kerta se on tehnyt sen hyvin! Tällä radalla Hermanni osoitti, että kyllä se osaa kunhan ei keskittyminen herpaannu epäolennaisuuksiin. Se ei kertaakaan vilkuillut mitään, vaan tehtiin koko rata yhdessä ja omassa yhteisessä kuplassa, huikee fiilis!
Tätä ekaa rataa ei saatu kuvattua, kun kamera oikutteli, mutta eipä tehty virheitäkään, joita analysoida :D :D :D
Suoritus oli myös minien paras, joten palkintopalliharjoitteluakin saatiin.
Hannan ja Unnan meno oli tosi hienoa ja vaivattoman näköistä, mutta Unna bongasi yhden putken väärän pään, joten heille hylkäys tällä radalla.
Toiselle agiradalle vaihtui tuomariksi Reetta Pirttikoski. Rata oli tehty edellisen pohjalle, sitä hieman muunnellen, mutta tässä oli enemmän tarkkoja paikkoja. Edelleen me tehtiin kuitenkin Hermannin kanssa yhdessä ja vaikka meno oli hapuilevampaa, päästiin nollalla maaliin tältäkin (etenemä 3,83). Keinu meni tosi hyvin tälläkin radalla, ei minkäänlaista epäröintiä :) Kepit oli vähän hitaat. Ennen puomia mä meinasin hylkäännyttää meidät, kun viime tingassa huomasin olevani juoksemassa päin hyppysiivekettä. Ehdin kuitenkin loikata sivuun ja samalla katselin, että Hermanni painelee jo puomilla. Se ei paljoa jäänyt katselemaan mihin mä jäin. Otti kuitenkin kontaktinkin, vaikka aika itsenäisesti puomin suoritti. Tämäkin suoritus riitti voittoon ja seuramme otti kaksoisvoiton, kun Hanna ja Unna tekivät nollan, joskin "hieman" aiheuttivat sydämentykytyksiä ennen viimeistä estettä. Heille siis SERTi ja nousu kakkosluokkaan! Upeeta!
Viimeisenä startattiin Reetan hyppärille. Vähän omassa takaraivossa nakutti ajatus, että nousu kakkosiin olisi mahdollinen. Päätin kuitenkin, että tehdään rata ensin ja juhlitaan vasta sitten, olihan päivä jo tässä vaiheessa ylittänyt odotukset moninkertaisesti.
Pystyin olemaan radalla rento ja luottamaan Hermannin tekemiseen. Ilmeisesti oma pää on kehittynyt, kun kestää painetta nykyään hyvin. Puhdas rata oli tämäkin ja jopa päivän kolmas voitto! (etenemä 4,18)
Hermanni tienasi meille kaiken kaikkiaan kolme ilmaista starttia lahjakorttien muodossa, kaksi isoa pussia luita, kakkapussipakkauksen ja kolme Kismettiä, unohtamatta kolmea LUVAa ja sitä kautta SERTiä.
Väsynyt kakkosluokkalainen
Viikon päästä Iisalmessa startataankin sitten kakkosluokassa.
Heti paikalle päästyä otin Hermannin halliin mukaan ja se olikin ihan oma itsensä. Leikitin ja temputin sitä ja se toimi niinkuin kotonakin, JEE! Ihan vähän piti vilkuilla radanrakennuksessa pyöriviä ihmisiä, mutta vilkuilu oli enemmän uteliasta, kuin paniikinomaista. Suuri helpotus itselle, kun ei tarvinnutkaan puhkoa kuplaa yhteyden koiraan saadakseen!! Taitaa sittenkin siitä pienestä asti kisoissa mukana kuljettamisesta olla apua.
Aamu alkoi Hilpi Yli-Jaskarin agiradalla. Rata oli kiva ja jouheva. Mä olin rento ja me mentiin vaan esteeltä toiselle hyvällä draivilla. Me tehtiin meidän eka nolla!!! (etenemä 4,19) Eniten mä mietin puomin ja keinun sujumista, mutta ne meni oppikirjan mukaan molemmat. Puomille osui ihan selvästi ja keinun teki reippaasti, mutta huolellisesti. Sitä onkin nyt tehty kotihallillakin enemmän ja joka kerta se on tehnyt sen hyvin! Tällä radalla Hermanni osoitti, että kyllä se osaa kunhan ei keskittyminen herpaannu epäolennaisuuksiin. Se ei kertaakaan vilkuillut mitään, vaan tehtiin koko rata yhdessä ja omassa yhteisessä kuplassa, huikee fiilis!
Tätä ekaa rataa ei saatu kuvattua, kun kamera oikutteli, mutta eipä tehty virheitäkään, joita analysoida :D :D :D
Suoritus oli myös minien paras, joten palkintopalliharjoitteluakin saatiin.
Hannan ja Unnan meno oli tosi hienoa ja vaivattoman näköistä, mutta Unna bongasi yhden putken väärän pään, joten heille hylkäys tällä radalla.
Toiselle agiradalle vaihtui tuomariksi Reetta Pirttikoski. Rata oli tehty edellisen pohjalle, sitä hieman muunnellen, mutta tässä oli enemmän tarkkoja paikkoja. Edelleen me tehtiin kuitenkin Hermannin kanssa yhdessä ja vaikka meno oli hapuilevampaa, päästiin nollalla maaliin tältäkin (etenemä 3,83). Keinu meni tosi hyvin tälläkin radalla, ei minkäänlaista epäröintiä :) Kepit oli vähän hitaat. Ennen puomia mä meinasin hylkäännyttää meidät, kun viime tingassa huomasin olevani juoksemassa päin hyppysiivekettä. Ehdin kuitenkin loikata sivuun ja samalla katselin, että Hermanni painelee jo puomilla. Se ei paljoa jäänyt katselemaan mihin mä jäin. Otti kuitenkin kontaktinkin, vaikka aika itsenäisesti puomin suoritti. Tämäkin suoritus riitti voittoon ja seuramme otti kaksoisvoiton, kun Hanna ja Unna tekivät nollan, joskin "hieman" aiheuttivat sydämentykytyksiä ennen viimeistä estettä. Heille siis SERTi ja nousu kakkosluokkaan! Upeeta!
Viimeisenä startattiin Reetan hyppärille. Vähän omassa takaraivossa nakutti ajatus, että nousu kakkosiin olisi mahdollinen. Päätin kuitenkin, että tehdään rata ensin ja juhlitaan vasta sitten, olihan päivä jo tässä vaiheessa ylittänyt odotukset moninkertaisesti.
Pystyin olemaan radalla rento ja luottamaan Hermannin tekemiseen. Ilmeisesti oma pää on kehittynyt, kun kestää painetta nykyään hyvin. Puhdas rata oli tämäkin ja jopa päivän kolmas voitto! (etenemä 4,18)
Hermanni tienasi meille kaiken kaikkiaan kolme ilmaista starttia lahjakorttien muodossa, kaksi isoa pussia luita, kakkapussipakkauksen ja kolme Kismettiä, unohtamatta kolmea LUVAa ja sitä kautta SERTiä.
Väsynyt kakkosluokkalainen
Viikon päästä Iisalmessa startataankin sitten kakkosluokassa.
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)