27.12.2017

Ei tuu ikävä

Kulunut vuosi alkaa vedellä viimeisiään ja mä en pistä pahakseni, että uusi alkaa. Tämä vuosi ei ole ihan niitä parhaimpia ollut, vaikka toki hienojakin hetkiä vuoteen 2017 mahtuu.
Raskain tapahtuma tänä vuonna on luonnollisestikin ollut Olgasta luopuminen. Vaikka tiedänkin, että päätös päästää muru tähtien taa oli oikea, on ikävä silti vieläkin suunnaton. Kesällä, kun oli aika laskea uurna hautaansa, mä en vaan kyennyt siihen. Äiti hoiti hautaamisen, koska mä en yksinkertasesti pystynyt siihen itse... Olga on läsnä kuitenkin monin tavoin ja musta tuntuu, että se huolehtii laumastaan edelleen, vaikka ei enää täällä fyysisesti olekaan....


Mutta mitkä ne suunnitelmat tälle vuodelle olikaan ja miten ne toteutui

OLGA

Murulle hyviä päiviä ja mielellään paljon!!!


Viime joulusta lähtien alkoi olla niitä huonoja päiviä enenmmän kuin hyviä. Olga oli koko ajan vatta sekasin, eikä tilanne korjaantunut kuin muutamaksi päiväksi kerrallaan ja sitten alkoi taas ripulointi/oksentelu. Tätä kierrettä en saanut enää korjattua ja tiesin ettei typyä enää kiusata. Toive monista hyvistä päivistä ei siis toteutunut ja Olga nukutettiin ikiuneen 17.2.2017


SAKARI

Kisaillaan ja höntsäillään. Ainakin Lappeenrannassa käydään vielä SM-kisoissa katsomassa mihin rahkeet riittää. Sakarille olen suunnitellut myös Kaverikoiran uraa, alkuvuodesta pitäisi asian nytkähtää eteenpäin. Terveitä päiviä!


Kisattiin kyllä, mutta tosi vähän: 14 starttia (+ SM-kisoissa 3). Tehtiin 3 nollaa ja hylkäännyttiin 6 kertaa. Silti saavutuksiin lisättiin SM-yksilökisoissa finaalipaikka, Satakunnan joukkuepiirinmestaruusHOPEA sekä Länsigöötanmaanpystykorvat ryn Agilitymestaruus 2017! Sakari on kyllä huikeen upee jätkä <3 Mä en olis ikinä uskonut, että edellisistä SM-kisoista pystytään vielä parantamaan, mutta niin se vain jätkä lunasti meille sen finaalipaikankin, uskomaton fiilis oli päästä sinne starttaamaan sijalta 45! Kaverikoirakurssi tuli käytyä, mutta sen pidemmälle asia ei sitten edennyt. Höntsäilty ollaan ja terveitä päiviäkin on ollut, joskin alkukesästä tassu- ja silmähaava hidastivat hetkeksi menoa. Sakari kisasi muutamia startteja myös lainaohjaajan kanssa ja kirjaan tuli merkintöjä niistäkin reissuista. HERMANNI
Kovimmat paineet on tällä heebolla. Ekat SM-kisat olis tarkotus käydä kokemassa, sinne ei kuitenkaan aseteta vielä kovin suuria tulospaineita. Muutama Serti voitais saada. Agilityvalion titteliin olis syksyllä mahdollisuus... Ehkäpä me voitais sitä tavotella enkä mä niitä hyppysertejäkään pahakseni panisi. Mutta jos kuitenkin saatais sitä varmuutta paljon lisää, niin tuon kanssa on kyllä mahdollista saavuttaa vielä vaikka mitä. Se on niin huikee ja taitava. Puomin kontaktiin varmuutta myös. Ja ihan kaikista ensiks, terveyttä me toivotaan!


Kauheesti me kisattiin, mutta tavoitteisiin ei kaikilta osin päästy (liian?) kovasta yrittämisestä huolimatta tai ehkä just siks...Alkuvuoden (tammi-elokuu)välisenä aikana tehtiin yks ainoo nolla, mutta se olikin sitten SERT-An arvoinen nollavoitto! SM-kisojen yksilökisa jäi kiinni yhdestä vaivasesta nollasta... Muutaman kerran se oli todella lähellä, mutta kun aina sen nollan tielle tuli joku harmittava vitonen ja kerran muuten puhtaan radan pilasi yliaika. Pettymys oli valtaisa! Kun keväällä/kesällä oli ahkerasti kisattu neljä kuukautta tekemättä yhtäkään nollaa, mä olin jo valmis jäämään määrittelemättömälle agitauolle opettelemaan asioita. Oma pää oli ihan liian jumissa, että olis kyetty kunnon yhteistyöhön. Annoin meille mahdollisuuden muutamaan starttiin ja eräpäivän elokuun loppuun, jos ei onnistuttais niin sitte loppuis leikki. Ja kuinkas sitten kävikään... Heti ekoissa kisoissa päätökseni jälkeen tehtiin hyppärillä nolla, jolla sijoituttiin toiseksi ja ansaittiin meidän ensimmäinen hyppySERTi! Kisat olivat Satakunnan Piirinmestaruuskisat ja joukkuekisassakin tehtailtiin nolla. Hermanni ansaitsi siis Sakarin tavoin joukkuePiirMHOPEAA! Sen jälkeen on alkanut taas tekemisen riemu löytyä ja näin ollen on onnistuttu jopa tekemään niitä nolliakin :) ValioitumisSERTiä ei onnistuttu saamaan, mutta tämän vuoden pettymysten joukossa se taitaa olla kaikkein pienin harmitus kisarintamalla. Syksy ollaan treenattu joka toinen viikko Strömbergin Teron valvovan silmän alla ja sieltä on saatu rutkasti varmuutta. Lähinnä mulle, mutta se heijastuu sitten todella paljon Hermanniinkin. Puomin kontaktitreenejä ei vieläkään ole aloitettu. Syksyllä selvisi, että meidän seuran puomi oli liian pitkä ja jäätiin odottamaan uuden puomin saapumista. Vähän ennen joulua puomi saatiin, joten nyt ei ole tekosyitä jättää treenaamatta...
Startteja Hermannille kertyi 65. Nollia 6, hylkyjä 36. (5-tuloksia meillä on 10 ja niiden lisäksi yksi yliaikanolla) Prosentteina karusti 0% on 9,23 ja hylky% 55,38. Kovin hyvin ei siis kulkenut :P


Jatkan samoilla linjoilla ;)


No jalkakivut ainakin jäi kesän korvalla taakse. Taisi kipuilut siirtyä kantapäästä yläpäähän :P Oman pään kanssa on nimittäin saanut painia oikein urakalla oikean mielentilan saavuttamiseksi, mutta ehkäpä tunnelin päässä näkyy jo jotain pientä tuiketta...

Ja sitten ne tavotteet vuodelle 2018:

SAKARI
Kisaura alkaa olla loppusuoralla, tarkoitus olisi kuitenkin ainakin muutaman kerran startata vielä. Kun uusien sääntöjen myötä minien hyppyjen maksimikorkeus laskee 35 sentistä 30 senttiin, niin helpottaa vähän meidän kohdalla. Herra on sen verran raskasta tyyppiä kuitenkin, että vähän jo säästellään kroppaa, että saatais niitä terveitä yhteisiä vuosia vielä monen monta. Kyllä se tärkein tavoite on tällä kultakimpaleella pysyä terveenä! <3 <3 <3 Nosework-kurssillakin on käyty, joten hajujuttuja pyritään myös tekemään. HERMANNI
Meidän tavoite on löytää se yhteinen sävel kisaradoille! Ens kesän SM-kisojen kohdalla tilanne on se, että kummityttö pääsee yksilöpäivänä ripille, joten vaikka tulokset kasaan saataisiinkin, niin meitä ei Vantaan yksilökisassa nähdä. Joukkuekisaan osallistutaan, jos meidät joukkueeseen huolitaan. Se viimeinen agiSERTi otetaan mielellämme vastaan, mutta tulee, jos on tullakseen. Tällä hetkellä tuntuu, että tarvitaan rutkasti tuuriakin siihen tavoitteeseen. Mutta noin periaatteellisella tasolla Hermanni vois olla vuoden lopussa kaksoisvaliokin :D
Pysyis ny ennen kaikkee kuitenkin terveenä.


Yritän parhaani mukaan saada ton nupin pysyyn kasas :P Tärkeintä on osata nauttia noista maailman parhaista pojista ja siitä, että mä saan niitten kans monenmoista touhuta!


Mä toivon kaikille oikein hienoo vuotta 2018!
Meillä se toivottavasti on tätä vuotta paljon parempi!

12.12.2017

Tunne on tärkein

Tässä on jäänyt loppuvuoden kisat päivittämättä ja kisatahtikin on keventynyt reippaasti. Vuoden viimeiset kisat kisattiin viime sunnuntaina Seinäjoella ja vaikka me ei tuloksilla juhlittukaan, niin fiilis oli mitä parhain. Nyt tuntuu, että ollaan samalla radalla Hermannin kanssa ja tehdään töitä yhdessä <3 Ihana ja ihan paras tunne! Niin monesti olen kaivannut sitä yhdessätekemisen riemua radoille ja nyt olen vihdoin saanut siitä nauttia! Suuri vaikutus on varmasti ollut Teron treeneillä, kun siellä olen saanut itselleni luottoa siihen, että kyllä mä ehdin ja kyllä mä osaan, Hermanninkin kanssa. Sakari on jo pitkään toiminut kuin ajatus ja on ollut vaikea ohjata Hermannia, ku se on niin erilainen. Välissä on ollut jopa turhautunut olo, ettei kaikkien näiden viidentoista harrastusvuoden jälkeenkään vaan osaa... Vaikka osaanhan mä ja ehkä mun pitäis olla vähän armollisempi ittelleni. Alkutaipaleen koirista kun ei kolme ensimmäistä olleet sieltä helpoimmasta päästä :P Vasta Sakarin kanssa mä voin sanoa oppineeni ohjaamista kunnolla, kun sen kanssa ei ole tarvinnut miettiä, miten sen motivoisi toimimaan yhteistyössä mun kanssa. Motivointijutuissa mulla onkin sitten ollut pitkä oppimäärä, eikä sekään kokemus ole mitenkään hukkaan mennyt :D Huippuohjaajaa musta ei millään tule, mutta huippukoiria mä oon kuitenki saanu ja ihan kaikkein tärkeintä on se, että saadaan nauttia yhdessätekemisen riemusta! Tässä puuttuvat kisaradat videoina: Ensin Pori 22.10. Rata A, tulos HYL

Rata B, tulos HYL



Seinäjoki 11.11.
Rata A tulos 10



Rata B tulos HYL



Rata C (hyp), tulos 0



Seinäjoki 10.12.
Rata A, tulos HYL



Rata B, tulos 5



Rata C, tulos HYL


21.10.2017

Hyvää kannattaa odottaa

Viime aikoina on ollut omat energiavarannot jotenkin vähissä, niin blogin päivityskin on jäänyt.
Silti ollaan treenattu ja kisattu. Kisaamistahtia oon keventänyt, ja ollaan keskitytty enemmän lyhentämään treenien läksylistaa. Teron treenit on niin huippuja ja siellä huomaa ihan huomaamattaankin jo pystyvänsä ja ehtivänsä ohjaamaan paremmin kuin on kuvitellut. Tero piiskaa sopivalla tavalla eikä anna käyttä tekosyitä. Viime treenihin olin saanut ohjeen, että en saa sanoa kertaakaan, etten ehdi. Ja kuinkas ollakaan, mä ehdin ja olin rohkea, en varmistellut liikaa, vaan osasin ohjata sopivan tarkasti ja LIIKKUA! Tehtiin ihan huippupätkää ja se myös tuntui äärettömän hyvältä! Vihdoin tuntuu siltä, että alan löytää oikean tavan ohjata Hermanniakin.

Kisaamassa ollaan käyty Porissa 23.9. Hermannin kanssa ja Kotkassa rotumestaruuksissa 15.10. molempien poikien kanssa.
Porissa ei tehty nollia Heinon Marjon radoilla, mutta radat tuntuivat hyviltä ja koira toimivalta.
Eka radalla yksi kielto hypyn ohituksesta, joka johtui mun sijoittautumisesta väärin. Kelpo etenemäkin tehtiin ja ilman kieltoa olisi etenemä laskujeni mukaan ollut 4,5 m/s tietämillä :)



B-radalla kulki muuten ihan hyvin, mutta puomilta kontaktivitonen ja kohat sen jälkeen kielto, kun Hermannilla meni nenä maahan ja lähti eri suuntaan hypyn edessä, mitä piti.



Hyppäri oli hulvattomampi ja hylkyjen arvoisia virheitä keräänty useampikin, mutta kiva fiilis siitä huolimatta.



Kotkaan lähdettiin sitten puolustamaan Hermannin viimevuotista rotumestaruutta ja tehtiin samalla pieni syysretki Tainan ja Hipun kanssa. Lauantaina lähdettiin matkaan ja sunnuntaina sitten kisailtiin puolen päivän jälkeen. Olipa kiva ku kisapaikalle oli kisapäivänä vain vartin ajomatka :) Ja hienot reissukoirat meillä, kaikki olivat majotuspaikassa kuin kotonaan.

Kisoissa Sakari starttasi numerolla kolme ja Hermanni numerolla 27 eli kivasti rullas meidän osalta kisat. Sain hyvin jäähdyteltyä Sakaria samalla kun lämppäsin Hermannia. Ratojen välissä ehdittiin myös kävellä vahän.

Sakari teki ekalla radalla nollan, ehten hyvin aikaankin. Tuomarina oli Kermisen Petteri ja radat oli kohtuhelppoja. Sakarille just passeleita kun ei ollut liikaa aikaa kuluttavia kieputteluja. Hermannillekin tältä radalta nolla. Vitsit mietn kivasti se oli kuulolla, edeten silti mukavasti. Vieläpä haliolosuhteissa sille ihan oudossa paikassa. olin mielettömän tyytyväinen!





B-radalla oli Sakarilla tuplanolla lähellä, mutta pituuden palikat kumoon, joten tulos 5.
Hermanni tiputti heti ekan riman. (Tälle radalle lähtöön jääminenkin kovin vaikeeta) ja loppupuolella rataa HYL, kun en puomilla uskaltanut kovin paljoa tehdä mitään ja se oli sitten jo lukinnut putken ja livahti sinne, vaikka hypylle piti mennä. Huippu puomin kontakti oli kuitenkin :) JES!






Sakaria en ilmoittanut hyppärille lainkaan, joten käytiin juoksemassa se vain Hermannin kanssa. Hylky tuli, kun yksi ylimääräinen hyppy tuli suoritettua. Kivasti kuitenkin meni kaikenkaikkiaan Hermannilla, vaikka mua on vähän jännittänytkin hallikauteen siirtyminen.



Sakari oli gööteistä paras ja niin me tuotiin kiertopalkintopokaali takaisin omaaan vitriiniin tullessamme! Ihanaa jo senkin vuoksi, että nämä saattoivat olla Sakarin viimeiset rotumestaruudet. Seitsemän kertaa on osallistuttu. Ekana vuonna voitettiin ykkösluokan mestaruus ja nyt sitten kolmosten! Pahaa pelkään, että Sakari ei minimitan alle mahdu, joten meidän ura loppuu viimeistään sitten, jos Sakari uudelleenmitataan mediksi. Muutenkin jo kisauraa jäähdytellään, että saataisiin vielä monia vuosia viettää yhdessä toistemme seurasta nauttien <3. Sakari on mun aarteeni <3!

10.9.2017

Plopplop

Perjantaina jatkettiin Sakarin kanssa nosework-kurssia ja kouluttajan mielestä haju löytyi hyvin useamman purkin joukosa hyvin. Löysi sen kyllä juu, mutta ihan vakuuttunu en vielä itse oo, että tietää mitä etsii :) Kivaa oli kuitenkin ja koira ihan täpinöissään kun pääsee "temppuilemaan". Kotona on tehty pientä treeniä ja kun piilotin hajunlähteen makuuhuoneessa ja pyysin etsimään, niin sen Sakari osas jotenki paremmin kuin purkkiradalla. Molemmat ollaan noviiseja tässä hommassa ja varmasti tehdän harjoittelussakin virheitä, mutta pääasiana onkin hauskanpito ja niin kauan kuin namipalkkaa on luvassa, niin Sakarilla on kivaa.

Eilen oltiin neljän startin verran kisaamassa Raumalla Hermannin kanssa Mujusen radoilla.
Aloitettiin hyppärillä, jossa alku sujui hyvin ja sitten loppupuolella rataa kaiken putkihässäköinnin jälkeen kielto hypyllä, kun tuli suorasta putkesta kovaa ulos, enkä mä hoksannu ajois jarruttaa vauhtia tarpeeks. Kierrätin hypyn ympäri ja kun siihen olis ollu alunperin tarkotus tehdä vielä persjättökin että olis ehtiny seuraaviin kuvioihin oikein niin vielä yhdeltä hypyltä kielto lisää. Oli hylkykin lähella, mutta oli kiltti koira radalla eikä hypännyt hyppyä väärästä suunnasta :D
Tämän radan voittivat nollalla kisaseurana olleet Jaana ja Maisa ja heille hyppyvaliokello tikittämään hyppysertin myötä!



Toka rata oli agirata ja Mujusen tyyliin puomia ei ollut radalla lainkaan. Sehän sopii meille :) Nakuteltiinkin tällä radalla helpon oloisesti nolla. Rata oli jouhevan etenevä, mutta ei ne nollat meille osu helpoillakaan radoilla, joten älyttömän tyytyväinen ja iloinen mieli! Jaana ja Maisa nakuttelivat nollan myös ja heille sitä myöden tupla taskuun.



Kolmantena ratana jälleen hyppäri, jolla hulvaton putkihässäkkä. Tää oli niin hauska rata. Meille kyllä virhe jo kepeiltä ja keppien jälkeen väärään putkeen joten hyl. Radan jälkeen oli jalatkin ihan vetelät kun piti nii keskittyä mikä putki ja mistä suunnasta olis missäkin välissä suorittaa :D Hermannin keskittyminen ei tällä radalla ollu ollenkaan samaa luokkaa, mitä kahdella aikasemmalla.



Neljäntenä ratana taas agirata, jonka profiili vaikutti helpolta. Alku menikin ok, mutta sitten oma huono sijoittuminen johti kieltoon putkella ja heti perään väärään putkeen sujahtamisen, Ei oltu todellakaan ainoita, joilla kosahti rata tuossa kohtaa :)



Kiva päivä oli vaikka koko ajan satelikin. Ei onneksi kuitenkaan kaatamalla missään vaiheessa. Hassua on sekin, että nyt sitten yhtäkkiä on onnistuttu tekemään niitä nolliakin. Kolmet kisat käyty ja joka reissulla tehty yks nolla. Vähän on ku plussapisteet, plopplop :D Äärettömän mukavaa vaihtelua hylky- ja pienestäkiinniputkeen :)

6.9.2017

Jotain ihan muuta

Mä oon jumahtanu poikien kanssa harrastamaan pelkästään agilityä, vaikka koiraharrastusjuttuja olis tarjolla vaikka kuinka paljon. Mikään ei vaan tunnu kiinnostavan tarpeeksi itseäni.
Nyt kuitenkin päästiin edulliselle neljän kerran NoseWork- kurssille Sakarin kanssa ja se kyllä on sellaista puuhaa mistä minäkin pidän. Mukavaa ja helppoa treenata kotonakin. Eka kerta kurssista oli viime perjantaina ja Sakari suoritti siellä tehtävät hienosti. Kotona on vähän tehty oikean purkin etsintää ja siinä sivussa harjoiteltu ilmaisua. Hetkellisesti tuntui, että Sakari luuli kyseessä olevan kosketa nenällä purkkia-temppu, mutta nyt alkaa jo oikea hajullinen purkki löytyä helpommin. Ensi perjantaita jo odotan innolla, että päästään harjoittelemaan lisää. Hermanninkin kanssa tehty näitä ja sehän se vasta äkkiä hoksaa, mikä on homman juju. Sakarin kanssa käydään kuitenkin kurssia ja kotitreeneihin saa sitten ipanakin osallistua.

Viime sunnuntaina käytiin Hermannin kanssa Eurassa ihmettelemässä lehmiä laitumella. Tai ei me pelkästään ihmetelty, vaan harjoiteltiin pikkiriikkisen paimennuksen saloja. Tässä kohtaa vois taas todeta, että koira kyllä osaa, mutta ohjaaja on ihan pihalla :) Mahtavaa oli katsella miten ne koiraan sisäänrakennetut ominaisuudet heräävät henkiin siinä samassa kun se laitumelle menee. Koirat pidettiin liinassa, että saatiin samalla pidettyä kontrolli koiraan. Vaikeinta olikin rauhoittaa koira, kun lauma liikkui sopivalla vauhdilla, rauhallisesti, ja hidastaa sopivasti, että liike myös pysyi yllä. Toisella kierroksella sujui vähän paremmin, mutta kyllä siinä riittää erityisesti ohjaajalla opeteltavaa. Kaikkein eniten kuitenkin ihmettelin, että mistä koira voi tietää, että laumaa ei kuulunut tässä harjoitteessa päästää portille, sillä se osasi blokata lehmien reitin sinne todella hienosti. Alustavasti treeneissä oli puhetta, että näitä treenikertoja järjestettäisiin lisää ja me kyllä niin ollaan menossa uudelleen. Oli kivaa!

Tässä vielä muutama kuva paimennustreeneistä

27.8.2017

Mielentilamuutos

Ohjaajalla. Ja muuten näkyy ja tuntuu kisaradoilla sekä treeneissä.
On se vaan kumma, miten yksi ainoa onnistunut rata ja muutamat onnistuneet treenit kehujen saattelemina, voivat muuttaa tilanteen päälaelleen.
Viime sunnuntaina kisattiin Sastamalassa. ÄSKK:n kisoissa lähes tasan vuosi sitten tehtiin Hermannin kanssa se meidän ensimmäinen kolmosten nolla, silloin oli vain kisapaikkana ELlivuori, kun tänä vuonna kisattiin tutulla Marttilan koulun kentällä. Kolmoset menivät järjestyksessä maksit-medit-
minit, ja koska osallistujia oli niukanlaisesti, tutustuivat medit ja minit rataan yhtäaikaa. Ihan kiva meille, kun oltiin taas ihan minien alkupään lähtijöitä Hermannin kanssa, niin ehdin vähän puuhailla yhdessä ennen suoritusvuoroa.
Tuomarina kaikilla radoilla oli Arto Laitinen ja hyppärillä aloitettiin.
Alkupäässä rataa hätäilin kepeille viennissä ja koira ensin kakkosväliin. Muuten ihan mahtavan tuntuinen rata, mulla oli mukana irtoava ja varman oloinen Hermanni, joka teki hienosti töitä mun kanssa! Hyvä fiilis ja päivän aloitus vitosella.




Toiselle agiradalle sain sitten mukaani alkuun haahuievan ja muissa ajatuksissa harhailevan otuksen, mutta loppua kohti alkoi oikea tekemisen meininki löytyä. Ilmeisesti jonkun juoksunartun hajut saivat pienen pojan pään pyörälle ensimmäistä kertaa meidän uran aikana. Kanssakisaajilla oli samoja ongelmia myös, joten taisi olla huumaavat tuoksut sillä tytöllä. Tehtiin kuitenkin tulos 10 ja korjailuista kertyi reilu 8 sekuntia yliaikaa. Eikä saatu puomilta virhettä, tämä kuittasi alun haahuilut ja edelleen hyvällä mielellä jatkettiin seuraavalle radalle.



Viimeiselle agiradalle lähti aavistuksen väsähtänyt ohjaaja, mutta niinpä vain tempaistiin NOLLA! Agiradalta! Ja puomikin oli! Voitte kuvitella fiiliksen, se oli hurmioitunut! Ja vielä saman tuomarin radalta, jonka radoilla ei osattu mitään muutama viikko sitten Tampereella.



Tiistaina Elina Rajala tuli meidän hallille kouluttamaan ja sielläkin kulki hyvin. Uusia ajatuksiakin saatiin koulutuksesta sekä kehuja tuli.
Eilen oli Cimillan-kasvattipäivä ja treenattiin Larmun Siljan silmien alla. Kun oli tehty eka veto, kouluttaja kysyi, että onko mulla eri koira vai mitä meille oli tapahtunut, kun yhteistyö oli niin sujuvaa :) Ihan pikkasen leijuin. Ilmeisesti aallonpohjalla käyminen on tuonut tähän. Silja vielä totesi, että hienosti annan koiran tehdä töitä häiritsemättä sitä ja luotan siihen. Ohjaan kuulemma silleen lempeen näkösesti <3

Meillä kulkee nyt ja mä nautin tästä suunnattomasti.
Niin ja puomin alastulotkin on onnistuneet treeneissäkin nyt hienosti!

19.8.2017

Ilon kautta

Viime sunnuntaina suunnattiin Tampereelle, koska Takut järjestivät kisat, joissa osallistumismaksu oli vain 8€/startti. Ilmoitin molemmat pojat molempiin startteihin, kun kerran halvalla päästiin.
Tuomarina oli Anne Viitanen. Tykkäsin radoista. (Nykyään kyllä jo monenlaiset radat tuntuu musta kivoilta) Nämä oli semmoset jouhevan oloiset, mutta tarkkanakin sai olla.
Ensin oli Sakarin vuoro ja lähtöpaikka toisena. Luimukorva-aksaa nähtiin jälleen ja äijä oli ihan liekeissä, kun pääsi radoille :) Se Sakarin kanssa onkin kivointa, kun se riemu näkyy naamasta. Puomin jälkeen oletin liikaa jätkän hakeutuvan itsekseen pituudelle, mutta lähtikin mun liikkeen mukana kaartumaan ohi ja hyppäs sitte suraavana olleen hypyn, joten hyl. Loppurata ok.


Hermanni lähti luokan viimeisenä, mutta koska koiria oli vain parisenkymmentä, ei odottelua juurikaan tullut. Vetäistiin hieno pätkä! Oltiin samalla radalla koko matka ja se tuntui ihan älyttömän hyvältä. Nollaa ei kuitenkaan tehty, kun Hermanni loikkasi puomin alastulon. Tästäkin huomimatta mä lievästi leijuin, kun onnistuttiin muuten niin hyvin :) Yks persjättö oli kamalan myöhässä ja Hermanni ajautui parhaalta linjalta pois, mutta ei saanut siitä virhettä kuitenkaan. Kaiken kukkuraksi sijoituttiin meidän vitosella toiseksi! Ei ihan kovin usein kolmosissa moista tapahdu, yleensäkään vitosilla ei juuri palkintosijoille pääse, joten tyytyväinen saa olla.



Toka rata oli hyppäri.
Sakari nakutteli perusvarman puhtaan radan, mutta vähän tuli yliaikaa (0,84 s) Tämä riitti kuitenkin kolmanteen sijaan.


Hermannilla tippui yksi rima ja yhden kiellon arvoisesti jäi miettimään yhtä hyppyä, vähän siinä harrastettiin yimääräistä pyörimistä, joten myös 0,02s yliaikaa.


Tyytyväinen molempiin poikiin ja olipas kerrassaan kivaa! Niin se yksi nolla vaan voi saada oman pääkopan ajatuset uusille urille. Nyt on taas luottoa omaan osaamiseen. Tiistaina saatiin Teron treeneissä sille vielä lisävahvistusta, kun treenien päätteeksi vetäistiin rata nollana läpi, vaikka mä olin jo ihan piipussa. Nää ohjatut treenit tulee kyllä tarpeeseen ja kiva oli kuulla että meille ei tarvinnut antaa kotiläksyjä lainkaan :)

6.8.2017

Pohjamudista aallonharjalle

Viime viikonloppuna käytiin kisaamassa kolme starttia Tamskin hallilla. Siellä tuntui, että mun ja Hermannin yhteistyö vaan huononee ja huononee startti startilta. Radat oli kyllä vaikeahkoja ja niillä oli paljon ansaesteitä, mutta jotenkaan ei oltu yhtään samalla aaltopituudella. Hallissa häiriökin on isompaa kuin ulkona, meteliä on enemmän ja kaikki enemmän iholla. Mutta silti, mulla on ollu isot odotukset siihen, että löydetään se yhteinen sävel ja kokemuksen kautta aletaan lukea toisiamme ja homma toimisi. Nämä kisat osoitti kyllä kaikkea muuta... Uhosin jo, että elokuu vielä kisataan ja jos yhtään nollaa ei tule, niin siirrytään määrittelemättömälle tauolle. Kisaaminen pakkonollapeikko harteilla on kauhean raskasta. Eikä se koirallekaan tuo sitä varmuutta mitä se kaipaa, jos mä en osaa nauttia meidän tekemisestä, vaan pakolla yritän tehdä virheettömiä ratoja. Kaikilla radoilla on ollut aina jotain hyvääkin, mutta sitten se yks pienikin virhe vie kaiken ilon... Ihan väärä asenne! Ja vaikka sen tiedostaa, niin se rennosti radalle lähteminen vaikeutuu startti startilta. Siksi aattelin, että jos ei saada mun päätä kuntoon, niin parempi vaan treenata, koska siellä sitä mielihyvää ja onnistumisen iloa kyllä saadaan.
Tässä Tampereen radat.







Tiistaina meillä alkoi omalla hallilla Strömbergin Teron treenit, jotka on joka toinen viikko. Tähän säännölliseen ohjattuun treeniin meillä on iso tarve. Ei olla treenattu kenenkään silmien alla juurikaan, koska oma jalka on kipuillut ja on treenattu silloin tällöin valmennuksissa ja omatoimisesti silloin kun jalka on antanut myöten. Nyt tuntuisi jalkavaivat hellittäneen, joten uskalsin ottaa meille paikan Teron treeneihin.
Treenin aiheena oli takaaohjaus, jotta Tero näkee paremmin koirien estehakuisuuden. Tero ei siis aiemmin ole meillä kouluttanut, toki joitain seuramme jäseniä on ollut hänen valmennuksessa muualla. Tämä olikin hauska treeni, kun itsekin piti miettiä että antaa koiralle tilaa edetä itse, eikä yrittää olla edellä. Hermannille hyvä treeni, joka antoi sille lisää luottamusta. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi) että mä ohjasin takaa, tehtiin hyvää yhteistyötä ja rata sujui oikein mallikkaasti. Jäi hyvä fiilis, mikä tuli kyllä niin oikeaan saumaan, kuin vain voi.

Eilen lauantaina oli sitten Satakunnan Piirinmestaruuskisojen vuoro. Meidän seuralaisia osallistui iso joukko ja kisapaikalla oli todella kiva tunnelma.
Aamulla aloitettiin hyppyradalla. Mulla oli molemmat pojat tietenkin mukana ja Sakari starttasi alkupäässä ja Hermanni sitten loppupäässä.
Sakarille tulokseksi 5, kun meni kepeille oikein, mutta jatkoikin siitä sitten läpi. Ihana luimukorvamenininki oli taas. Sakarin ilme radalla on kyllä maailman hellyttävin, kun sen iloinen kisafiilis näkyy niin hyvin :D



Sitten Hermannin vuoro. Vaihdoin kepeille menoon suunnitelmaa ja sehän toimi. Nyt mentiinkin sitten hienosti yhdessä koko muukin rata, eikä siellä tapahtunut YHTÄÄN virhettä!! Me tehtiin NOLLA!!! Huikee fiilis. Hermanniin tehoaa siis lopettamisella uhkailu :D
Sitten kun olin odottamassa vessajonossa, kuulin kun vieressä toimineet toimistohenkilöt alkoivat puhua kenelle serti menee... Kisan voitti seurastamme Sonja ja Aida, mutta he eivät vielä saaneet vastaanottaa sertiä. Sitten sanottiin meidän kisanumero... Me tultiin toisiksi ja Set-H siirtyi MEILLE!! Huhhuh! Eka hyppysertikin siis plakkarissa, voitte kuvitella tunnelmat :) Tänä vuonna on tehty kaks nollaa, mutta molemmilla on sitten ansaittu sertikin...



Agilityrata oli hyppäriä haastavampi.
Heti eka rima tippui. Sitte mentiin hetki hyvin, mutta sitten kepeillä tuli virhe, kun aloin korjaamaan, ihmeteltiin hetki öttiäisiä ja korjasin väärin. Puomin jälkeen Sakari livahti vielä väärään päähän putkea, joten tuplahylky. Mutta toinen oli kyllä niin täpinöissään kun pääsi kisamaan :)



Hermannin vuoro. Kepeille asti selvittiin puhtaasti, mutta siinä aloituksessa virhe. Lisäksi loikkasi puomin kontaktin, kun vedätin tarkoituksella voimakkaasti sivulle, ettei mene putken väärään päähän. Kympillä maalissa, tehtiin tulos, upeeta!



Yhteistuloksissa Hermanni oli 8./30. Ei huono ollenkaan, kun miettii tätä kautta taaksepäin :)

Vielä oli vuorossa joukkuekisa. Satakunnan alueella ei ole mun aikana joukkuekisaa piirinmestaruuksissa järjestetty, mutta tänä vuonna oli. Meidän seuralta oli kaksi minijoukkuetta, yksi medi- ja yksi maksijoukkue. Meidän pikkuinen seura sai siis joukkueen kaikkiin säkäluokkiin :)
Minijoukkueitten kokoonpanoa jouduttiin kyllä säätämään edellisenä päivänä, kun oltiin luettu säännöt huolimattomasti... Kiitos WeCan kisajärjestäjille, että lopulta päästiin kuitenkin kaikki kisaamaan, kun Miia ja minä muodostettiin se toinen joukkue ja loput osallistujamme olivat toisessa. Kisa käytiin niin, että joukkueen osallistujat menivät peräperää. Kiivan Kaavan joukkueessa mentiin siis Skari ja mä, Miia ja Nipsu, Hermanni ja mä, Miia ja Stella.

Sakari paineli menemään nollana keinulle saakka, mistä tuli ohi, kun mä oletin että se bongaa senkin matkalle. Melkein livahti seuraavana olleen putken väärään päähänkin, mutta sain pelastettu ja tulokseksi siis kieltovitonen. Miia ja Nipsu juoksivat nollan, kuten mä ja Hermannikin :D. Stellan nolla oli liki, mutta muurin palikka putosi...
Oltiin ottamassa meidän seuran porukasta yhteiskuvaa, kun alettiin tuloksia luetella. Mä olin kuulevinani että oltais Miian kanssa toisia, mutta kyllä se täyty pari kertaa kydä tarkistamassa, ennen kuin uskottiin :D Totta se kuitenkin oli, tuloksella 5 voitettiin joukkuepiirinmestaruusHOPEAA! Huimaa! Nyt kun saatiin huikeen upeesti kulkeneet kisat alle, niin ehkäpä se lukko omassa päässä aukeais ja uskallan luottaa mun ja Hermannin yhdessä tekemiseen <3! Tässä vielä poikien joukkueradat ja muutama kuva päivän sankareista <3




24.7.2017

Vaikeeta vaihteeks

Palattiin aksatauolta treenaamisen ja kisojen pariin Hermannin kanssa rytinällä viime viikolla. Maanantaina käytiin Strömbergin Teron treeneissä Porissa. Hermanni oli innokkaalla päällä, eikä ihan uusi vieras pieni treenihallikaan haitannut tekemistä. Treeneistä jäi hyvä fiilis :)

Torstaina ajeltiin Miian kanssa Tampereelle iltakisoihin. Tuomarina mineillä oli Salme Mujunen. Tiedossa siis omanlaisiaan ratoja, mutta mä jotenkin tykkään Salmen radoista :)
Me oltiin eka lähtijä ja ekalle radalle mentäessä oli vähän vaikeuksia saada yhteyttä Hermanniin, vaikka oltiin kyllä hengailtu kentän laidalla ennen kisoja. Lopulta sain sen lähtöön maahan ja kyllä se siellä hyvin sitten pysyi lupaan saakka. Rata sujui kerrankin oikein hyvin, enkä onnistunut mokaamaan ohjauksia... No yks rima sitten tietty tipahti, ettei nollaa saatu kuitenkaan. Puomia ei radalla ollut, joten se murhe oli pois.



Toka radalla oli koko radan mittainen alkusuora. Hermanni pysyi hienosti lähdössä, vaikka mä menin kolmantena olleelle renkaalle saakka n. puoliväliin kenttää :) Noista lähdöistä oon kyllä supertyytyväinen! Puomia ei ollut tälläkään radalla :) mutta onnistuin sitten hätäilemään yhden kiellon matkan varrelle... Pitäis kai olla tyytyväinen, että onnistuttiin tekemään tulokset ja tavallaan olenkin joo, mutta samalla harmittaa, että aina tulee kuitenkin jotain... Kisainto ja nälkä jäi näistä kisoista silti päällimmäiseksi.



Eilen kurvailtiin Raumalle perinteisiin pitsikisoihin. Tarjolla kolmen eri tuomarin radat, agi, hyppäri ja agi.
Ekan radan tuomaroi saksalainen Stefanie Semkat. Ei mikään kovin paha rata, mutta tarkkoja paikkoja. Meillä oli havaittavissa selvää alkukankeutta, hylky jo esteellä 5 ja sen jälkeen muutakin häröilyä. Loppurata meni kuitenkin hyvällä draivilla.



Toka rata oli Helinin hyppäri. Kiva jouheva rata, jolla meille kuitenkin keppivirhe x2 (ensin Hermannilta katos rytmi ja jätti yhden välin pujottelematta ja sitten korjauksella ensin väärä alotus) Muu osa rataa menikin sitten kivasti ja vauhdikkaasti. Otti päähän, ettei tällä kertaa voinut osata kerrasta pujotella oikein.



Viimeinen rata oli Markku Kaukisen agirata, suoraviivaista menoa olis ollu jälleen tarjolla ja nolla sitä kautta tyrkyllä. MUTTA kepeillä sisäänmenovaikeuksia ja sen jälkeen en osannu ohjata takaakiertoa ja puomilla loikkatiloikka, jonka jälkeen tultiin suorinta tietä maaliin.
**tutti!!!



Nyt kaivattais todellakin sitä onnistumista ja mieluummin vähän useampaakin peräkkäin. Hermanni on taitava hieno pieni koira, enkä mäkään nyt kai ihan sysipaska oo, mutta ei vaan onnistuta yhdessä tekemään ehjää kokonaista rataa nyt millään. Elokuulle on suunniteltu kyllä kisoja viimeistä viikonloppua lukuunottamatta, mutta silloinkin aksaillaan, kun on Cimillan kasvattipäivät. Jos ei onnistumisia tuu vieläkään, niin alan vakavasti harkita "alan" vaihtoa....

8.7.2017

Aika rientää

Tämä söpöläinen täyttää tänään jo KOLME vuotta!!!
Se on semmonen pikkunen nökkönen, mutta vieny mun sydämen kokonaan.
Osaa se olla raivostuttavakin, mutta kukapa ei joskus olisi? ;)
Onnea Ipana!

2.7.2017

Huilitauko

Kevään kisarutistuksen jälkeen ollaan nyt lekoteltu ässämmistä lähtien ja tarkotus olis vielä viikko pari relata. Sakarilla nyt ei oo paljon muutenkaan agilityä ohjelmistossa ollut, mutta Hermannilla sitäkin enemmän. Treenilista on pitkä ku nälkävuosi, mutta jospa tauko tekis kuitenkin hyvää.
Pojat kävi tällä viikolla hierojalla ja ei mitään ihmeempiä jumeja ollut. Muutamia kireitä kohtia sellaisissa paikoissa, mitkä joutuu eniten rasitukselle alttiiksi, mutta kaikki saatiin auki. Hieroja nauro Hermannille, kun aina kun työn alla oli kireämpi paikka, se rentoutu ja sitten niissä yleensä nautintoo tuottavissa paikoissa oli jännittyneenä. Oli kuulemma ensimmäinen koira, joka reagoi noin. Sakari käyttäyty normaalisti, eli nautti nukkuen ja reagoi vain pahimmissa paikoissa. Onhan nuo muutenkin ku yö ja päivä, mutta hauska huomata tommonenkin ero.

Muuten ollaankin sitten vaan lenkkeilty, koirat on päässy uimaan ja pihalla on potkittu palloo ja leikitty. Maajoukkuekarsintoja seurasin livestreamista ja siinäpä sitten on agilityjutut meidän osalta ollut. Loppukuusta palataan kentille taas kokeilemaan onneemme. Karsintojen taitavia koirakoita katsellessa sitä alko miettiä, että kuinka helpolta se näyttääkään, kun sen osaa kunnolla. Ja kuinka vaikeeta ittelle on saada sitä tulostakaan aikaseks.. No taukoillaan ja toivotaan, että löytyy Hermanninkin kanssa se yhteinen sävel kisakentille :D

19.6.2017

Agilityvuoden kohokohta

Perjantaina lähdettiin kesäretkelle Lappeenrantaan SM-kisoihin. Tällä kertaa meillä oli isompi porukka ja majoituttiin kaikki samaan mökkiin hotelli Marjolassa. Autoiltiin Miian kanssa ensin viemään tavarat majapaikkaan ja sitten käytiin kisapaikalla, missä muut seurueen jäsenet kirmailivat esikisoissa. Mä en perjantaille ilmottautunut, kun tiesin etten reilun viiden tunnin ajamisen päälle ole parhaimmassa kisakunnossa ja hyvä olikin, sillä perille päästyä väsytti reippaasti. Hoidettiin kuitenkin ilmottautumiset alta pois ja sitten majapaikkaan lepäilemään. Muu porukka pääsi kisoista aika myöhään majoittumaan ja siinä oli härdelliä hetken aikaa kuuden ihmisen ja seitsemän koiran alkaessa asettua aloilleen. Yö olikin aika levoton. Oli kuuma ja koiratkin teputtivat läpi yön.
Kuudelta ylös ja aamupalan jälkeen reippaana kisapaikalle, sillä Sakari oli meidän joukkueen eka koira ja Hermanni toka. N. puolivälin paikkeilla oli meidän vuoro startata. Minien radan tuomaroi italialainen Sandra Deidda ja rata ei ehkä ollut ihan helpoimmasta päästä. Sakari veteli perusvarmaan tyyliinsä kivan radan, mutta loikkasi puomin alastulon ja sai yliaikaa. Tulos kuitenkin.



Hermannin kanssa jännitti, että miten se suoriutuu huonosti nukutun yön jälkeen ja isossa häiriössä. Kisapaikan yli lenteli vähän väliä lentokoneet ja junatkin suhistelivat kenttien läheisyydessä. Jälleen kerran ipana yllätti ja pystyi toimimaan hyvin. Maanantaina WeCAn kisoissa kun ei perusasiatkaan ekalla radalla toimineet lainkaan ja häiriötä kuitenkin huomattavasti vähemmän...
Nelosputkesta bongas selän takaa putken väärän pään, joten hylky. Radan kaikki vaikeet kohdat tehtiin kuitenkin hyvin. Ennen puomia tuli sitten vielä yhden hypyn ohi ja puominkin alastulon loikkas. Älyttömän tyytyväinen kuitenkin kokonaisuuteen :) Ei ihan parasta vauhtiaan mennyt mutta eteni kuitenkin.



Kolmantena starttasivat Sonja ja Aida. Heillekin hylky, joten meidän joukkue jäi ilman tulosta tällä kertaa. Ankkuriosuudelle vielä Justiina ja Näpsä, heillekin hylky.
Joukkueita starttasi kuutisenkymmentä, mutta vain 11 onnistui tekemään tuloksen. Oltiin siis enemmistössä tänä vuonna.

Mökille päästyä käytiin uimassa, kun meidän mökki oli Saimaalla niemennokassa. Oli norppalive hetken vielä auki, ku mä olin molskimassa :D Sakari oli ihan liekeissä, kun pääsi uimaan. Hermannikin joutui uimaan, kun muutamaan kertaan kannoin sen järvelle ja se sai sieltä polskia omin avuin rantaan. Sakari haki lelua uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Illalla grillattiin hotellin grillikatoksessa ja sisällä mökissä pelattiin vielä suomitietovisaa, joka löytyi mökin kaapista. Naurua riitti ja koirat hengasivat hienosti sekalaumassa. Näpsä tosin joutui viettämään aikaansa häkissä, kun se oli maanantaina aloittanut juoksun.

Sunnuntaina taas reippaana ylös heti aamutuimaan, sillä Sakari oli jo toinen lähtijä. Tänä vuonna lähtöjärjestykset menivät suurinpiirtein rankingin mukaan, eikä meillä Sakarin kanssa juurikaan pisteitä ole kertynyt, kun ei ole kisattukaan. SM-nollat kerättiin kasaan ja niistäkään ei pisteitä ole herunut, koska sen verran jäädään kärjestä vauhdissa. Mä olin lähtöpaikkaan enemmän kuin tyytyväinen. Sakarin kanssa ei radalle meno jännitä, varsinkaan näissä karkeloissa ja saatiin startata aamun viileydessä. Minien karsintaradan tuomaroi Kermisen Petteri ja hauskan radan olikin suunnitellut. Suoraviivaista vauhdinkeruuta alkupätkä ja sen jälkeen tarkkuutta vaativa syherö. No mutta, mehän selvitettiin rata Sakarin kanssa puhtaasti :) Se on kyllä sellanen tiiminjäsen ettei tosikaan. Yliaikaa saatiin nelisen sekuntia, mutta fiilikset ihan katossa! Maailman paras Sakari teki taas tuloksen isoissa kisoissa, kertaakaan ei olla hylkäännytty, vaikka mulla taito ohjata väärin onkin vahvana :D



Jäähdyttelin koiran ja lenkitin samalla Hermannin miettien, että nyt saakin sitten loppupäivän nauttia muitten suorituksien seuraamisesta. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että ollaan edelleen sijalla 11, vaikka suorittaneita koirakoita alkoi olla jo melko paljon. Siitä sitten alkoikin pieni ajatuksenpoikanen itää, että mitä jos päästäänkin finaaliin... Alunperin finaaliin piti päästä 40 nollan tehnyttä koirakkoa, mutta palattiinkin vanhaan systeemiin, eli kaikki nollan tehneet TAI 50 parasta tulosta. Mitä pidemmälle kisa eteni, sitä suuremmaksi kasvoi jännitys, sillä meidän sijoitus ei kovin nopsaa tippunut alaspäin. Kun kaksi viimeistä rataantutustumisryhmää eli 71 koirakkoa oli menemättä, oltiin sijalla 28. Eli tuosta porukasta 22 saisi tehdä vielä nollan ja silti me päästäisiin finaaliin. Tämänvuotinen lähtöjärjestys takasi sen, että jännittää sai loppumetreille saakka, sillä kovimmat menijät olivat viimeisessä rataantutustumiserässä, kuumassa ryhmässä. Loppujen lopuksi laskettiin porukalla montako epäonnistumista radalla tarvitaan, että me saadaan finaalipaikka ja niinhän siinä sitten kävi, että niitä tuli riitävästi ja me PÄÄSTIIN FINAALIIN sijalta 45!!! Onnenkyyneleet piti tirauttaa, kun jännitys helpotti. KOSKAAN en olisi uskonut, että Sakarin kanssa voitaisiin finaaliin päästä, mutta tuo koira on kyllä sellainen yllättäjä ettei tosikaan. Se vie mua aina pidemmälle, kuin mihin mä uskon meidän pystyvän! Hymyssä suin, vailla jännityksen häivää mä valmistauduin vesisateessa finaaliradalle. Rata oli todella kiva, Rauno Virran käsialaa. Kepeillä sössittiin ja vietettiin virheen korjailussa kauan radalla, mutta mikäpä kiire sieltä pois oliskaan, kun on kerran sinne päässyt ;) Loppuradalla Sakari lipsahti vielä väärälle hypylle mun selän takana, mutta NIIIIIIN mahtavaa oli sen kans mennä.



Loppupäivän mä sitten leijuinkin hymy naamalla. Katteltiin minien finaali loppuun, käytiin kaupassa ja majapaikassa Sakari sai sille luvatut letut palkaksi hyvin tehdystä työstä. Maksit seurattiin livestreamista. Me Miian kanssa jäätiin vielä yhdeksi yöksi, muu seurue lähti kotimatkoilleen.

Aamulla Sakari pääsi vielä uimaan. Aamupalan jälkeen pakkailtiin kamat kasaan ja lähdettiin kotia kohti. Kerran pysähdyttiin tankkaamaan ja toisen kerran syömään, iltapäiväkolmen maissa oltiin kotona. Olipa mahtava reissu, näköjään sitä voi saavuttaa kaikenlaista, kun ei ole liikaa odotuksia :D Sitä en vielä varmasti tiedä, oliko nämä Sakarin viimeiset SM-kisat, mutta jos oli, niin meidän uran huippusaavutukseen on kyllä nämä arvokisailut sitten hyvä lopettaa.

Tähän loppuun vielä kuvia meidän kivasta kesäretkestä



28.5.2017

Pettymystä nieleskellen

Ylöjärvellä järjestettiin tänä viikonloppuna Uplake-tapahtuma Teivon raviradalla. Kolmena päivänä agikisoja tarjolla, 2xagi ja 2xhyppäri joka päivä. Ilmoitin Hermannin perjantaille ja lauantaille agiradoille sillä mielellä, että se viimenen nolla olisi nyt tehtävä tai sitten alkaa nieleskellä pettymystä. Otsikostahan se jo käy ilmi, kuinka kävi...

Mutta kirjataan nyt tänne kuitenkin, että miten kisat meni. Jospa sitten myöhemmin näitä muistellessa voisi naureskella, mitä kisataipaleella on tapahtunut.

Perjantaina mulla oli tosi varma olo, ei jännittänyt ja mietin vaan, että se nolla tulee nyt!
Agiradat tuomaroi Jari Tienhaara. Kun näin ekan radan, mietin että onpa erikoinen rata, mutta sekään ei saanut mun varmuutta rakoilemaan.

Heti alku oli mielenkiintoinen ja sitten puomin jälkeiset putkijutut mietitytti hetken. Keksin kyllä ratkaisut ohjaukseen eikä rataantutustumisessa ollut muutenkaan hankaluuksia. Kakkosesteellä Hermanni kaarratti aikalailla, mutta sain sen kuitenkin lopulta kalasteltua suorittamaan hypyn virheettä, sitten paineltiinkin hyvällä sykkeellä kepeille saakka, joiden lopussa en tehnytkään alkuperäissuunnitelman mukaisesti puolenvaihtoa, joten seuraavalle hypylle vähän töksähdellen, mutta virheettä siitäkin selvittiin. Päästiin nollalla maaliin!!! Radalla ei missään säkäluokassa tuloksilla juhlittu, joten olin tyytyväinen, että selvitettiin rata virheittä. Mietin kuitenkin ajan riittämistä alun kaarratuksen vuoksi ja niinhän siinä sitten kävi ettei ehditty aikaan. 4,13 oli tuloslistassa ja kyllä harmitti! Hermannilla etenemät ylennsä 4 m/s molemmin puolin, ja nyt ei sitten ehditty vaadittuun 3,6 m/s...Pohja oli kyllä raskaan oloinen ja hallipohjiin nähden koiralle outo. Radan alku ei ole videolla, joten tämä kaarratus jää muistoihin. Loppurata on tässä:



Toka rata ei ollut ihan niin kimurantti ja sillekin mulla oli selkeet kuviot mielessä. Tällä radalla Hermanni oli itsevarma ja se vaan meni, ei tarvinnut kuin lähetellä oikeisiin paikkoihin. Tuntu hyvältä! Sitten keinulla yritin säästää kahta askelta ja viis senttiä ennen kontaktia loikaas sivulle pois mun perään... Voi vitonen! Hieno rata mutta aina jotain, ei hyvästä tuurista tietookaan. Omaa typeryyttä tietysti, mutta olis se voinu osuakin. Jossittelua, jossittelua. Mutta kun ei, niin ei.



Kotio välissä häpeemään ja lauantaina matkaan uusin toivein.
Ekan radan tuomaroi Johanna Wüthrich, eikä radalla ollut puomia lainkaan. Toiveet korkealla kun rata oli muutenkin tosi kivan oloinen.
Sitten meillä menikin kaikki alusta saakka mönkään. Hermanni nousi makuulta ja palasin laittamaan sen takaisin. Mua tietysti jännitti ja ärjäsin sille vähän liian kovaa. Heti kakkoseste väärinpäin, kun en siinäkään malttanut odottaa, että olis menny takaakierrolle. Koko rata oli täys floppi, ei sujunut mikään, kieltoja hypyille ja putkeen väärään päähän... Molempien mielentila niin väärä, kuin vain voi :( Se edellispäivän itsevarma liitelijä oli hävinnyt taivaan tuuliin ja ikävä myöntää, mutta täysin mu kireyden syytä. Inhottaa olla koiralle epäreilu, parhaansa se yrittää kuitenkin mu epäselvillä ohjeilla tehdä. Paha mieli jäi tästä.



Vikalle Helinin radalle olin jo laittanut hanskat tiskiin, koska en saanut hyvää fiilistä kaivettua enää mistään. Yritin parhaani mukaan kehua ja kannustaa Hermannia ennen rataa, mutta laimeaksi jäi ja kyllähän se mun pettymyksen aisti. Radan alku meni kuitenkin hyvin, sitten kahdella hypyllä kielto, loppu taas hyvin. Alun jälkeen oma tunnelma oli hetken jo toiveikkaan hyvä, mutta tuolla töksähtelykohdassa meinas kyllä poru päästä kesken radan, niin lujille otti, kun tämäkin rata meni reisille.



Itkua pidättelinkin sitten loppuillan, kun niin pienestä meidän yksilöpaikka jäi kiinni. Lauantaina tosi hienoa menoa, kaikki viikonlopun puomin kontaktit suoritettiin virheittä ja neljästä radasta vaan yks hylätty. Siinä on paljon, paljon hyvää, vaikka päällimmäisenä tunteena onkin pettymys.

21.5.2017

Ja jatkuu

Yhtä kisapäivitystä tää on nyt ja yrittäminen jatkuu. Eilen oltiin Tampereella Hervannassa kisaamassa kaks agirataa. Videomateriaalia ei ole, koska olin matkassa äitin kanssa, jolla on lievä nykytekniikkakammo, niin en sitten kuvaamista edes ehdottanut. Tuomariksi oli merkitty Mikkilän Sari, mutta tuomariharjoittelija Tommi Raita-aho oli suunnitellut radat. Osallistujia oli kummassakin kisassa alle kymmenen miniä, näyttää olevan kisat pienenemään päin.

Ekan radan alku ei ollut ihan tavallisimmasta päästä. Kakkosesteenä oli putki, johon koiran piti mennä pimeästä kulmasta. Piirtelin radan suuntaa-antavana, että on myöhemminkin helpompi muistaa, miten se meni:


Meillä sujui tämä rata virheettä kepeille saakka, siinä kohtaa mä hätäilin, vaikka ei olis ollu mikään kiire. Hermanni haki kepeille oikein, mutta koska mä lähdin liikkeelle liian aikaisin, niin ponkaisi ekasta välistä suoraan kolmosväliin. Korjasin ja jatkettiin. Jälleen tehtiin puhdasta pätkää viimeselle esteelle, jossa olin myöhässä ja siitä vielä kielto. Korjasin tämänkin, joten saatiin kuitenkin tulos. Loppujen lopuksi saldo kymppi ja vähän vaille 7 sekuntia yliaikaa, joka tuli noista korjailuista... Tällä tuloksella sijalle 3. Kaikissa säkäluokissa tehtiin kolme puhdasta rataa, joten täytyy olla tulokseenkin tyytyväinen. Suurimmat haasteet näytti olevan alussa, koirat ei joko menneet putkeen tai jos menivät, niin ulostulon jälkeen puikahtivat sinne uudestaan. Esteestä nro 3 tuli moni myös ohi. Tähän alkuun ohjaajat kokeilivat monenmoisia ohjausratkaisuja. Me saatiin homma toimimaan niin, että menin lähelle putken suuta, jääden kuitenkin lähtöhypyn puolelle. Kutsuin Hermannia putkesta ja noukin kolmoselle ollen lähtöhypyn puolella. Puomin kontakti osu upeasti ihan kohdalleen, niin että näin kuinka kaikki neljä jalkaa kävivät kontaktin puolivälin kohdalla. Tää oli hieno! Kepeillä tosiaan se mun hätäily, mutta aalta pystyin lähtemään jo pinkomaan putkelle, kun näin että kontaktille osui. Ehdin jopa tekemään persjätön suoran putken ja hypyn väliin. Toiseks viimesellä esteellä jäin taas liikaa varmistamaan että hyppää, niin en saanut viimeselle hypylle oikeaa linjaa ja siitä siis ohitus, jonka vielä korjasin.

Toka radalla kepeillä oma hötkyily alotuksessa (TAAS!) ja koira kakkosväliin. Heti perään putken väärä pää, kun olisi sen ensimmäisen suun ohi pitnyt kuljettaa... Muu rata meni hyvin ja tälläkin aivan upee puomin kontakti!

Hermanni on kyllä aivan upeen taitava koira, ohjaajalla vaan on vaikeuksia ottaa virheistään opiksi saati korjata ne, mutta näistä kisoista kyllä nautin, vaikka ei sitä nollaa saatu vieläkään. Ens viikonloppuna meillä on vielä neljä mahdollisuutta Ylöjärven Uplake-tapahtumassa (perjantaina 2 ja lauantaina 2). Jos ei sieltä tule, niin ei sitten mennä yksilöihin... Kisojahan olis kyllä tarjolla enemmänkin, mutta luulen että oihin karkeloihin lopetetaan tämän kauden nollajahti. Alotetaan sitten puhtaalta pöydältä seuraavien kerääminen.

14.5.2017

Uutta matoa koukkuun

Eilen suunnattiin Sastamalaan. Nää oli mulle halvat kisat, kun toisen startin sain lunastaa syksyllä saadulla lahjakortilla. Aamulla oli sellanen varma ja rento fiilis, että nyt se nolla tulee. No eipä tullut, vaan kahden hylyn kanssa kotiuduttiin. Taas oli pikkuvikoja, mutta nollaan tarvittais se virheetön (vaikkakaan ei välttämttä täydellinen) suoritus...

Eka radalla loikkas puomin ja kohta sen jälkeen valkkas putken väärän pään. Videolta kyllä näyttää, että ohjaus olis ollu putkella ihan ookoo, mutta kun oli jo virhe alla, niin ei mitään väliä. Hyvin kulki ja irtos, ei tarvinnu saatella mihinkään. Keinullakin hyvä suoritus, vaikka siinä irtosin tarkotuksella kauemmas. Kepit oli tosi hyvät, aa vähän kyseenalanen. Aalle se kyllä jäi oman onnensa nojaan ja kiireellä lähti mun perään.



Toka radalla ennen puomia omituinen kiellon arvoinen pyörähdys ja sitten taas puomilla loikka. Lisäksi puomin jälkeinen hyppy nurinpäin, kun mä jäin puomiloikan takia arpomaan, jatketaanko enää lainkaan. Jatkettiin kuitenkin, kun mun on ihan turha se puomi ottaa esim. uusiks, kun ei koiralla ole mitään hajua mitä siltä halutaan. Nää puomivirheet on täysin mun oma syy, kun en oo Hermannille osannut opettaa mitään järkevää kriteeriä. Tiesinkin, että jossain vaiheessa tää asia mulle eteen tulee ja nyt siitä sitten maksetaaan.. Jatketaan silti vielä nollajahtia, on se kumminkin osunutkin. Oma jalka on nyt näitten ja edellisten kisojen jälkeen ollut parempi ja heti seuraavana päivänä on kävelykin sujunut melkein normaalisti. Niimpä mä pystyn käydä nyt tekemässä puomitreeniäkin vähän useemmin. Yritän löytää sen keinon, millä Hermannikin tajuaa että kontaktille olisi osuttava.



Hermanni oli osunut Kirsi Yläpellon tähtäimeenkin kisoissa :)








7.5.2017

Pienestä kii

laulo Samuli Edelmannki aikanaan.

Eilen ajeltiin äitin ja Hermannin kanssa Tampereelle näyttelyyn :P Näyttelyt ei oikein oo mun juttu ja pakkokaan ei olis ollu mennä, mutta halusin Hermannille Pekka Teinin arvostelun vielä näin aikuisiälläkin. Tampere KVssa Teini arvosteli göötit joten sinne siis.
Kehä oli heti aamuyhdeksältä, joten aikaisin saatiin lähteä matkaan, mutta päästiimpä sitte ajoissa poiskin :P
Hermanni oli reipas, eikä jännittänyt kehän laidalla. Eikä kehässäkään, muuta kuin pöydällä ja tuomarin käsittelyä. Päästi siinä sitten murinat, joten se siitä. Koskea kyllä antoi ja hampaat katsoa.. Saatiin tuon pöytäkäytöksen takia EH. Tuomari tuli vielä perustelemaan päätöstään, ja oltiin samoilla linjoilla, että se on epävarmuutta. Juuri tuon takia tykkään Teinistä tuomarina. On sellainen maanläheinen ja rehti ja osaa nähdä asiat kokonaisvaltaisesti. Kivasti sanoi että: ei sillä ole päässä vikaa, se on vain epävarma :D Ei tuo epävarmuus tietystikään mikään kiva juttu ole, enkä tiedä mistä se on tullut, mutta eihän kukaan ole täydellinen. Oikein kiva ja hauska koira Hermanni on ja vallankin humoristinen silloin, kun ei mitään tarvi jännittää <3 Tässä vielä arvostelu: Rotutyyppi erittäin hyvä. Oikeat mittasuhteet ja hyvä koko.Kevyehkö kuono-osa, tummat silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä ylälinja. Saisi olla kulmautuneempi, varsinkin edestä. Hieman varautunut käytös tänään, antaa kuitenkin koskea itseään.

Tänään sitten jatkettiin nollajahtia Porissa. Noormarkun halli on kivasti vain puolen tunnin ajomatkan päästä, niin nämä on melkein kuin kotikisat.
Osallistuttiin kahdelle agiradalle ja hyppäri jätettiin väliin. Tuomarina oli Asko Jokinen.
Radat oli oikein kivat.
Eka radalla tehtiin mukavasti rataa yhdessä ja selvittiin hyvin heti toisena olleesta puomistakin. Tokavikalle esteelle asti nollaa tehtynä ja sitten Hermanni meinas mennä jo maalihypylle, pyörähti kaukana putken suusta ympäri ja tuomari anto siitä kiellon... Hieman ketutti, varsinkin kun en huomannut sitä pyörähdystä itse, videolta sen sitten vasta huomasin. Kyllä oli pienestä kiinni se viimeinen nolla, PLAAAAH!



Toka radalle tuli jo tietynlainen luovuttajafiilis ennen rataantutustumista, kun puomi oli toiseksi viimeinen este. Oli semmonen olo, että siinä se sitten viimeistään kosahtaa. Ja niin teki. Hienoa irtoavaa rataa siihen saakka ja puomilla pikkuinen loikka. Olin kuulevinani, että jalat vielä kolahtivat loikan jälkeen puomille, mutta ei se auta mitä ohjaaja kuulee, kun tuomari tuomitsee, mitä näkee. Ja räpylä oli pystyssä tuomarilla. Voi rähmä!



Muutamat kisat tässä on vielä aikaa nolla saada, mutta kyllä epätoivon peikko jo alkaa huudella ettei teillä Lappeenrantaan oo mitään asiaa. Täytyy yrittää moiset vikinät vaientaa ja tehdä parhaansa ensi viikollakin. Näin lähelläkään se nolla ei kovin monesti meillä oo ollu, joten jos tästä nyt itsensä yrittäis tsempata paremmalle fiilikselle...


5.5.2017

Eikä siinä vielä kaikki

Eilen iltapäivällä Sakari köllötteli mun sylissä ja kattelin taas kerran, että näkyykö sen silmässä mitään, mikä on aiheuttanut siristelyä viime päivinä. Ja näkyihän siellä... selkee haava :(. Oon tutkinut silmää monta kertaa päivässä useena päivänä, mutta nyt osu valo vasta niin sopivasti, että haava näkyi. Siltä istumalta soitin eläinlääkärille. Hän oli juuri lähdössä kotikäynnille, mutta lupasi soittaa illalla, kun tulee sieltä ja ottaa meidät vielä illalla vastaan.

Illalla yhdeksän jälkeen päästiin tsekattavaksi ja kyllä siellä naarmu oli. Onneksi kuitenkin näytti jo parantumassa olevalta ja oli pintanaarmu. Ehdin jo kauhukuvia mielessäni elätellä, että kohta Sakari on puolisokee. Saatiin antibioottitipat hoidoksi. Samalla tutkittiin tassun haava ja sitä lääkäri kehui hyvännäköiseksi ja siistiksi, vaikka se syvä onkin. Sen hoitoa jatketaan siis samalla mallilla, kuin tähänkin saakka. Pidetään haava puhtaana ja kuivana sekä lotrataan sinne pihkasalvaa. Sitä olen itsekin käyttänyt, jos on haava johonkin tullut ja siitä on todella apua. Pihkalla on antiseptinen vaikutus, joten se estää tulehduksen syntyä. Varoiksi eläinlääkäri kirjoitti myös antibiootin haavaa varten, jos ei lähde paranemaan, mutta toivottavasti sitä ei tarvitse syöttää.

Sakari sai myös vuolaita kehuja siitä, kuinka helppo hoidettava se on! Eipä se hötkyillyt taaskaan yhtään ja köllötti tutkimuspöydällä ihan rentona <3 Lääkäri totesikin, että jos kaikki hoidettavat olis näin helppoja, olisi hänen työnsä huomattavasti helpompaa :)

Nyt sais sitten nämä vastoinkäymiset riittää ja jos sais terveyttä pyytää tähän talouteen kaikille osapuolille.

3.5.2017

Kaks rampaa


Epäonni terveyspuolella senkun jatkuu :/ Vappupäivänä oltiin poikien kanssa metsässä lenkkeilemässä ja haetutin niillä keppejä. Leikki menee niin, että käsken pojat odottamaan, heitän kepin johonkin piiloon ja käsken etsiä. Useimmiten vielä molemmille omat etsittävät, ettei tule riitaa. No Sakari oli etsimässä, Hermanni tuli paikalle ja keppi löytyikin samassa. Kauhea rähinä pojille päälle ja mun mielestä se oli Sakari joka ärähti ensin. Hermannin hermot ei moista kovinkaan hyvin kestä ja tappeluhan siitä sitten syntyi. Nämä on sellaisia tilanteita, jotka ei kauaa kestä, mutta kamalalta se kuulostaa. Onneks nuo panostaa siihen ääneen, niin pureminen jää vähemmälle. Sain pojat lopettamaan ihan huutamalla ja samassa huomasin, että Sakari ontuu etujalkaa. Ajattelin, että hammas todenäköisesti osui johonkin hermoon tms. ja siksi on tunto pois. Tultiin suorinta tietä kotiin ja aloin tutkimaan jalkaa. Anturasta löytyikin syvä haava, eikä muuten aristanut taivutteluja eikä kosketusta.
En osaa sanoa loukkasiko Sakari jalkansa johonkin tikkuun ja ärähti siksi Hermannille vai osuiko tappelun tiimellyksessä Hermannin hammas anturaan ja teki reiän. Oli kuinka oli, taas Sakari saikkuilee. Annoin sille kipulääkettä, koska ei varannut jalalle lainkaan. Onneksi eilen tilanne oli jo paljon parempi ja käveli lähes normaalisti. Haava on kuitenkin syvä joten sen paranemisessa menee kyllä tovi.

Minä ja Sakari onnutaan nyt sitten molemmat vasenta jalkaa, kun jalkapohjaan sattuu, ei oo kivaa!

1.5.2017

Kiertopalkintovoittaja metsästää nollia

Viime viikon lauantaina pidettiin Länsigöötanmaanpystykorvat ry:n kevätkokous Lahdessa. Sinne suuntasin minäkin, vaikka matkaa kertyikin. Kävi nimittäin niin että Hermanni oli vuoden 2016 paras aloitteleva agilitygöötti ja sai täten haltuunsa Inkkarin maljan vuodeksi. Tuon palkinnon voi voittaa vain kerran, ensimmäisen kilpailuvuotensa (kalenterivuosittain) aikana saavutetuilla tuloksilla. Tänä vuonna kisa oli tiukka ja olimme tasapisteissä toiseksi tulleen kanssa, mutta tasapisteissä kisa ratkeaa tuloksien perusteella, eli Hermanni on saanut paremmat miinusajat, kuin tämä toinen koira.

Sunnuntaina suunnattiin sitten Ylöjärvelle kisoihin metsästämään sitä viimeistä aginollaa. Tällä kertaa osallistuttiin myös hyppärille, kun se aloitti päivän rupeaman. Heti alussa Hermanni lipsahti muurille, kun en siinä tarpeeksi kääntänyt ja se oli hyvin tyrkyllä. Muuten ihan kivaa ja vauhdikasta menoa.



Toka rata lähti hyvin käyntiin, mutta sitten keppien jälkeen putkelle viennissä sähläsin, eikä Hermannilla ollut tietoa mihin pitäisi mennä, joten se meni sitten keppien läpi ja hylky. Puomin kontaktin otti mun mielestä, mutta sitten loppurata mun osalta onnetonta räpellystä ja maaliin niin ja näin...



Kolmas rata oli ihan kohtuullinen, mutta ekaa kertaa renkaalla tuli kehikon ja renkaan välistä eli siitä kielto. Tää johtu kyllä mun myöhässä olleesta puolenvaihdosta keinun jälkeen. Mulle tarvis saada tarkkuutta ohjaukseen lisää ja rutkasti. Loppupätkällä jätkä sitten irtos hienosti yhdelle ylimääräselle hypylle joten tältäkin radalta hylky.
Hylyistä huolimatta kaikenkaikkiaan hyvä fiilis tosta yhdessä tekemisestä ja ipanan rentoudesta! Enää ei tarvitse taistella sen jännityksen kanssa vaan kisaaminen alkaa olla yhtä kivaa kuin treeneissä tekeminen ja Hermannilla on innostunut tekemisen meininki. Se merkkaa paljon enemmän kuin tulokset.




Tänä viikonloppuna jatkettiin harjotuksia. Lauantaina käytiin Ulvilassa mätsärissä, kun kerrankin oli miestuomari ja ens viikonloppuna pitäis mennä Tampereelle oikeeseen näyttelyyn pyörähtämään. Hermanni jännitti pöydällä ja miestuomari arvatenkin ällötti. Saatiin kehuja liikkumisesta, kun ei mun taaskaan tarvinnu muuta, ku pitää narun päästä kiinni :) Parina oli muotovaliokäppänä, joten saatiin sininen nauha. Sinisten kehässä sijoituttiin hienosti toiseksi ja palkintopussissa oli mm. 25€:n arvoinen auton kuumavahapesu, joka tulee todella tarpeeseen :D

Eilen suunnattiin perinteisiin vappukisoihin Seinäjoelle. Lauantai-illan ja sunnuntaiaamun aikana maahan satoi sellainen 10 cm räntää, ja kiittelin mielessäni itteeni, ettei kesärenkaita vielä ole Opeliin vaihdettu. Tiet oli kyllä kunnossa, joten loppujen lopuksi oli ihan hyvä keli ajella.
Ajatuksena mulla oli kisata tarjolla olleista neljästä radasta hyppärit (2kpl) Sakarin ja agiradat Hermannin kanssa.
Aloitettiin Sakarin kanssa hyppärillä. Jätkällä oli vappufiilis ja ihan omat kuviot, mutta hauskaa näytti ilmeestä päätellen olevan kun pitkästä aikaa pääsi radalle :)



Sitten oli vuorossa Hermannin agiradat.
Ekalla radalla alussa pelastelua, koska takaakiertopersjätöissä jään varmistelemaan, että tuleeko se hypyn ja sitten jää se persjättö tekemättä. Koira kyllä paikkaa nää jo aika hyvin. Tällanen tilanne tälläkin radalla kaks kertaa. Puomilta kauhee loikka... Enhän mä pysty edes suoraan eteen jatkuvalla radalla luottamaan että kontaktille osuis, saati sitten tollasessa 90 asteen kulmassa olevaan kohtaan osaa ohjausta miettiä :P. Tolle puomille tarvis surkeesti tehdä jotain, mutta... Motivaatio on siinä mulla kadoksissa, plaah! Kaikenlaista muutakin räpellystä matkan varrella tällä radalla oli eli tulokseksi se perinteinen hylky :P



Tokalla agiradalla oli tiedossa sellasta juoksusuoraa, että mietin miten jalka mahtaa kestää... Särkylääkkeitä olin ottanut melko reilun satsin, mutta niin vaan kipu tuli läpi. Päätin siinä sitten, että nyt vaan luotan koiraan ja sen irtoomiskykyyn ja selvitään jos selvitään.. Kyllähän se sitten irtoskin! Ja melkein selvittiinkin koko radasta. Puomilta vitonen ja aalta kielto, joka johtu taas mun myöhässä olemisesta ja huonosta sijottumisesta. Saatiin siis tulos ja ilman tota kieltoo aika olis ollu kärjen tuntumassa. Eli ipana kulki ja irtos kisois, MAHTAVAA!



Viimesenä oli vielä Sakarin hyppäri, mutta mun jalka suurinpiirtein sano sopimuksen irti juoksemisen suhteen. Etukäteen olin tehnyt Miian kanssa jo diilin, että hän ohjaa Sakaria, jos mä en pysty, joten ilmoitin toimistoon ennen Hermannin vikaa rataa ohjaajan vaihdoksen. Sitten vain Sakariin asetukset, että menee lainaohjaajan kans radalle. Radasta tehtiinkin sellainen, että mulla ei olis ollu toivookaan ehtiä oikeisiin paikkoihin edes Sakarin kanssa. Mutta Miia ehti hyvinkin ja tehtailivat hienosti yliaikanollan. Yhden putken jälkeen Sakari valahti vähän turhan pitkälle, muuten olisivat ehtineet kyllä aikaankin. Tämäkin tulos riitti silti kolmanteen sijaan. Sakari ja Miia eivät paljoakaan ole yhdessä tehneet, ehkä yhdet kahdet treenit, mutta eikös se niin mee, että lahjattomat treenaa? :D Joskus en olisi osannut kuvitellakaan, että Sakari suostuisi radalle lähtemään jonkun muun, kun mun kans, mutta kivaa, että olen ollut väärässä.



Hermannin nollajahti siis jatkuu edelleen, mutta meno alkaa tuntua jo kivalle, niin ehkä se sieltä vielä tulee :)








9.4.2017

Treenifiilis löytyi kisoissa

Eilen päästiin viimein pitkältä tuntuneen tauon jälkeen taas kisaradoille Hermannin kanssa. Eihän edellisistä starteista ole kuin reilu kuukausi, mutta pitkältä ajalta se on silti tuntunut. Tässä välissä ei ole oikein treenattukaan, kun tuo oma koipi ei tykkää tällä hetkellä edes kävelemisestä, saati sitten juoksemisesta. Se vähä mitä hallilla on käyty, ei ole ollut kovinkan mieltä piristävää. Puomin alastulo-ongelma on vaan pahentunut ja on pitänyt miettiä, miten sitä lähtisi työstämään. Mitkään hidastus- tai pysäytyskontaktit ei houkuttele, kun ei tuo kuitenkaan niiiin nopea ole. Juoksarin kunnolla opettaminen vaatisi multa rautaisen motivaation, ja se on ollut kyllä hukassa..

Näihin Maalahden kisoihin olin päättänyt lähteä vaikka yksjalkasena. Aginollia puuttuu vielä kaks, ja kun miettii millanen hylkyputki meillä on alla, niin eipä tässä liiemmin ole aikaa näillä spekseillä niitä saada, jos joutuu suunniteltuja kisoja jättämään väliin. Päällimmäisenä mietteissä oli kisoihin lähtiessä, kuinka itse pystyn liikkumaan. Tällä kertaa matkaseuraksi lähti äiti, kun seurakaveri ei päässytkään kisaamaan loukattuaan oman jalkansa.

Tuomarina oli Anne Viitanen. Etukäteen vähän pelkäsin millaisia syheröitä radalla on, mutta molemmat radat olikin oikein kivat.
Hermanni starttasi heti ensimmäisenä, mutta radat oli helppo muistaa, joten sen suhteen ei tullut paniikkia. Poikakin oli hallissa jännittämättä, vaikkakin kierroksia oli melkoisesti.

Eka radalla tippui heti eka rima, eikä siihen puomin kontaktiin osuttu... Mutta me tehtiin kuitenkin tulos, eikä ollut edes vaikeeta selvittää rataa numerojärjestyksessä :). Lähdettiin Sonjan ja Sutun kanssa jäähdyttelylenkille heti kun he olivat viidensinä suorittaneet radan. Näin jäi sopivasti medien ja maksien ajaksi aikaa valmistua seuraavaan starttiin. Tällä radalla aika olisi riittänyt voittoon, mutta kympillä oltiin sijalla 9.



Otin Hermannin autosta kävelemään maksien puolivälin paikkeilla ja käytiin vähän heittelemässä palloa läheisellä parkkipaikalla. Juttelin siinä kävellessä samalla, että olisit voittanut, jos olisit jättänyt ne virheet tekemättä. Lisäksi korostin, että siihen puomin alastuloon kuuluu osua, eikä loikata yli :D Hyvällä fiiliksellä oltiin molemmat ja äitikin lupasi pojalle pannaria jos tekisi nollan.
Taas lähdettiin ekana ja vitsit, miten kivan tuntuista menoa. Sellaista varmaa tekemistä hyvällä draivilla. Puomin alastuloa en nähnyt enkä tuomarin kättäkään, mutta muita virheitä ei tehty. Siitä sitten nopeasti kysymään äidiltä, että nousiko tuomarin käsi puomilla? Vieressä olleet katsojat onnittelivat heti hienosta radasta ja kaikki vakuuttivat, että ei noussut käsi puomillakaan! Me siis tehtiin se nolla!!! Wau!



Lähdettiin taas jäähdyttelemään Sonjan ja Sutun kanssa ja kun tultiin takaisin niin oli just palkintojenjako alkamassa. Kuuluttajalla heilui tämän radan tuloslista kädessä, mutta mitään hajua siitä, kuinka muilla oli mennyt, ei ollut. Äiti ei ollut kauhean tarkasti seurannut, mutta sanoi että kyllä siellä nolliakin oli tehty. Sitten kuuluttaja sanoo ensimmäisenä mun ja Hermannin nimet... Vesi nousi silmiin, kun tajusin, että me saatiin nollan lisäksi vielä SERTikin :D!!! Rata tuntui hyvältä, mutta että me sillä nollalla pidettiin johtopaikka koko kisan ajan, on kyllä huikeeta! Sitä viimeistä Sert-Aata saadaan sitten alkaa jahdata syksyllä, kun vuoden ja päivän aika kuluu umpeen. Ensimmäisen ja toisen välillä oli melkein 7 kuukautta ja sinä aikana on tehty vaan kolme nollaa... Tulospuoli ei silti kerro kaikkea siitä, kuinka paljon ollaan menty monessa asiassa eteenpäin, mutta näin onnistumisen hetkellä miettii, että miksi se ei aina tunnu yhtä helpolta? Tälläkin radalla tuli vain neljä puhdasta nollaa, joten mikään läpihuutojuttu se ei kuitenkaan ollut. Silti se tuntui niin helpolta ja vaivattomalta radalta. Kyllä tää mulle kelpaa, ehkä mäkin osaan sittenkin jotain ja Hermannikin oli tosi varman tuntuinen eikä jännitellyt turhia. Niin vaan sekin alkaa sitä kisavarmuutta saada <3 Tehty työ kantaa taas eteenpäin ja antaa uskoa tulevaan.

Sakarin kontrollipissanäyte tutkittiin perjantaina ja antibiootit oli purreet ja näyte näytti hyvältä. Jospa nämä sairastelut ja säikäyttelyt nyt riittäis hetkeks aikaa, jos sais vienosti pyytää...

31.3.2017

Sakari saikulle

Käytiin keskiviikkona Sakarin kanssa eläinlääkärissä. Kastroinnin jälkeen lievä virtsankarkailu on ollut silloin tällöin riesana, mutta viime viikonlopun jälkeen vaiva tulvahti uusiin sfääreihin. Niinpä oli syytä suunnata tutkimuksiin. Ehdin jo pyöritellä vaikka minkälaisia kauhukuvia mielessäni, vaikka yritin ajatella ettei mitään pahaa löytyisi. Olgasta luopuminen on kuitenkin ihan liian tuoreessa muistissa, että olisin kyennyt pahat ajatukset pitämään poissa.

Sakarille tehtiin ensin yleistutkimus ja kaikki oli kunnossa. Lääkäri tunnusteli eturauhasen, eikä siinä onneksi ollut mitään poikkeavaa.
Virtsanäyte tutkittiin myös. Siitä löytyi valkosoluja, proteiinisakkaa ja jossain määrin "kidehiekkaa", pH arvo oli myös vähän koholla, ollen 8 kun pitäisi olla 5-7. Eli tilanne on se, että joko Sakarilla on ollut tulehdus, joka aiheuttaa löydöksetja pH-arvon kohoamisen tai sitten sillä on virtsakiteitä, jotka on aiheuttanut tulehduksen. Eli ei ihan selkeää syytä löytynyt, mutta 10 päivän antibioottikuuri syödään nyt ja käydään tutkituttamassa uusi virtsanäyte vähän ennen kuurin loppumista. Toivottavasti antibiootti puree ja ensi viikola saataisiin kuulla, että näyte on puhdas. Eipä tässä auta muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta jälleen kerran... Kisamaailmasta ollaan sivussa varoaikojen vaatiman ajan, mutta onneksi tulokset arvokisoihin on jo niin ei tässä mitään paineita sen suhteen olekaan.

Onneksi potilas ei mitenkään vaikuta siltä, että olisi kipuja tai vaivoja, vaan on täysin oma reipas itsensä :)

5.3.2017

Taukoilun välikisat

Nyt kävi niin, että vaikka meidän piti taukoilla kisoista maaliskuun loppuun saakka, niin eilen löysin itseni kisakentän laidalta ja radoiltakin Hermannin kanssa, ups :D Syy tähän on se, että niihin Seinäjoen kisoihin, joihin suunnittelin tauon loppumista, jäävät väliin omien harrastuspäällekkäisyyksien vuoksi. Oltaisiinhan me voitu taukoilla aiottua pidempäänkin, mutta houkutus kisata TamSKin hallilla tänä viikonloppuna kasvoi liian suureksi, kun viime viikonlopun tuomaripäivillä päästiin radoille ilman suurempia hallijännityksiä. Lisäksi kisaseura oli jo valmiina, kun Heini oli suunnitellut aloittavansa Sakarin kanssa kisaamisen näissä kisoissa. Lisäksi Miia ja Nipsu lähtivät matkaan myös, joten saatiin auto täyteen porukkaa bensakuluja jakamaan.

Ilmoitin Hermannin kolmelle radalle, hyppärin jätin väliin. Ihanaa oli kisapaikalla huomata, että pälyilyt ja jännittämiset eivät vaivanneet lainkaan. Sain itsellekin hyvän fiiliksen sitä myöden heti päälle.
Starttijärjestyksessä Heini ja Sakari starttasivat ennen meitä ja välissä oli ekalla radalla kolme ja muill neljä koirakkoa, mikä tarkoitti sitä, että mun oli Hermannin kanssa oltava valmiudessa myös omaan starttiin. Enemmän jännitin Heinin ja Sakarin suorituksia, kuin omiamme ;) Eka radalla Sakari vähän pälyili mun perään kun menivät lähtöön, mutta sitten radalle päästyä parivaljakko nakutteli hienonnäköisen nollan, jolla sijoittuivat kolmansiksi :)
Mulla ja Hermannilla kulki myös ekaksi radaksi oikein hyvin! Kolmannen hypyn riman päälle Hermanni hyppäsi ja se tietenkin putosi. Yksi kieltokin saatiin, kun en pysynyt suunnitelmassa vaihtaa puolta ennen suoraa putkea. Lopussa Hermanni ajautui yhden hypyn taakse ja suoritti sen takaakiertona suoraan menon sijaan, joten hylky, mutta tyytyväinen täytyy olla, että samaa rataa tehtiin ja puomin kontakti oli oikein mallikas!


Tokalla radalla Sakari jäi kesken radan ihmettelemään missä mä olen ja aikaa paloi... En käynyt lupaa antamassa parivaljakon lähtiessä tälle radalle, niin pojalle iski epäilys, saako mennä. Hyvin Heini sai kuitenkin pojan kalasteltua lopulta mukaansa ja kivan näköistä menoa oli jälleen muilta osin. Hermannin kanssa katkaistiin meidän piiiiiitkä hylkyputki, kun ainoa virhe tuli puomin alastulolta :P Olishan se nyt tietysti voinut tällä radalla osua, eikä sillä ekalla... Mutta vaikka mä olin suurimman osan radasta kamalan myöhässä, suoritti ipana esteet oikeassa järjestyksessä, eikä jättänyt tekemättä esteitä, eikä ohitellut tms. Kyllä se alkaa jo saamaan itsevarmuutta suorittamiseensa, jei! Pidinkin tätä nollana meille, vaikka se kontakti nyt jäikin suorittamatta. Vitosella yllettiin sijalle 6., nollalla oltais oltu kolmansia :P


Hyppärille mä en siis osallistunut ja sain saatella Heinin ja Sakarin lähtöön, nyt oli taas yhteistyö mallillaan, mutta kepeille menossa virhe ja taisi pudota myös yksi rima.

Viimeiselle radalle saattelin Heinin ja Sakarin myös lähdön lähelle ja meno olikin jälleen hyvää. AA-putkierottelussa Sakari kuitenkin sujahti putkeen Aalle menon sijaan, joten hylky tällä radalla. Kiva kuitenkin huomata, että Sakari kykenee perusvarmoihin suorituksiinsa muidenkin, kuin mun kanssa.
Hermannin kanssa meno tuntui siltä, että oltiin ihan liekeissä. Videolta ei niin hyvältä näytä, miltä tuntui, mutta tekemisen meininki antoi ihan hurjasti luottamusta meidän yhteistyöhön! Hylyksi meni tämäkin, kun Hermanni valitsi puomi-putkierottelussa vähän yllättävästi putken puomin sijaan. Yleensä Hermanni hakeutuu näissä helpommin puomille ja siihen luottaen jäi multa tuon kohdan ohjaus vajaaksi. Mutta vaikka ei se taas tuloslistassa näykään, niin huikeen kivalta tuntui tää rata. Lisäksi kaikilla radoilla oli oikein kivat keppisuoritukset ja viimeisellä radalla pienestä epäröinnistä huolimatta tehtiin hyvä keinusuorituskin.



Nyt me sitten pidetään kisataukoa taas reilu kuukausi ennen kuin päästään baanoille. Onneksi tämä kuukausi on aika hyvin ohjelmoitu jo muuten niin ehkä odottavan aika ei tuu pitkäksi ;)

25.2.2017

Synttärisankarin toimintapäivä

Sakari vietti tänään seitsemättä syntymäpäiväänsä kaikenlaisen kivan puuhailun merkeissä. Aamulenkillä nautittiin auringonpaisteesta ja pojat saivat möyriä viikolla sataneessa lumessa ja etsiä keppejä hangesta. Omassa pihassa potkittiin palloa, ennen kuin lähdettiin Tampereelle uusien agilitytuomareiden käytännön kokeen koekoirakoiksi. Haettiin matkaan mukaan Heini-Maria Sakarin ohjaajaksi sekä Miia ja Nipsu.

Sakari meni Heinin kanssa muuten ihan hyvin, mutta molemmilla kerroilla piti parissa kohtaa pysähtyä ihmettelemään, mihin mä olin jääny. Hermanni teki hienot radat. Kaikki kontaktiesteet mentiin ongelmitta ja jännitystäkään ei ollut havaittavissa.

Onnea murumiähelle ja paljonpaljonpaljon toiminnallisia vuosia lisää!