9.6.2019

Mestareita

Tässä välissä on jäänyt päivittämättä joitakin kisoja, mutta teen niistä erikseen videokoostepäivityksen, jos saan aikaiseksi. Agiradoilla ei ihan kovin paljoa ole käytykään ja nollia ei ole tullut niiltäkään vähiltä, mutta todella hyvää menoa on siltikin ollut. Rallykisoissa käytiin Hermannin kanssa Nokialla kokemassa tuplakisoissa totaalinen jäätyminen (tulos 0) ja toiselta radalta kelpo 95/100 suoritus.

Mutta asiaan!
Eilen kisattiin Satakunnan Piirinmestaruudet Porissa. Koko viikon seurasin säätietoja vähän kauhun sekaisin tuntein, sillä päiväksi luvattiin kovaa hellettä ja tiedossa oli koko päivän mittainen kisapäivä. Parhaani mukaan yritin varautua siihen, että koirat saadaan pidettyä viileässä odotteluaika. Vettä oli mukana reippaasti ja matkaseurana olleelta Justiinalta löytyi sekä foliopeite auton suojaksi, että viilennysalusta myös pojille. Näillä konstein auto pysyikin miellyttävän viileänä, eikä pojat autossa paljoakaan läähätelleet, vaikka kisapaikka onkin täysin auringon paahteisessa varjottomassa paikassa. Tuollainen foliopeite menikin heti ostoslistalle!

Aamulla startattiin ennen kahdeksaa kohti kisapaikkaa ja heti aamusta kisailtiin joukkuekisat. Pojat olivat kahdessa eri joukkueessa. Tällä kertaa kisat käytiin siten, että joka joukkueen ensimmäiset koirat kisasivat ratansa, sitten toiset jne. Starttasin ensin Hermannin kanssa. Kelpo rata ja hyvä vauhtikin, yksi rima tipahti. Eli tulos 5.



Sakari hylkääntyi, kun Herra päätti käydä hyppäämässä yhden ylimääräisen hypyn :) Nämä olivat Sakarin viimeiset viralliset kisat ja pääasiana olikin pitää hauskaa kisakentillä vielä viimeisen kerran.



Hermanni oli KSKYn "ykkös"minijoukkueessa ja joukkueen kaikki jäsenet tekivät tuloksen, kaksi nollaa ja kaksi vitosta. Hermannin vitonen oli inan verran Nalan vitosta nopeampi, joten sen tulos otettiin mukaan joukkueen lopputulokseen. Muut joukkueet eivät tätä parempia tuloksia tehneet, joten KSKY Vasikat nappasi joukkueKULTAA!!! Viime vuotinen hopea saatiin siis kirkastettua! Mahtava fiilis päällä jo heti aamusta! Ja fiilistä vain paransi muiden säkäluokkien upeat tulokset, medien "ykkös"sakille hopeaa ja pikkumaksijoukkueelle KULTAA!
Sakarin minijoukkue Varsat ei saanut tulosta, kun koirakoista vain yksi teki hienoakin hienomman nollan ja loput hylkääntyivät.

Yksilökisassa Hermanni starttasi minien ensimmäisenä. Tehtiin heti pohjalle NOLLA!



Muiden suorituksia en juurikaan ehtinyt seuraamaan, kun Hermannin suorituksen jälkeen lähdin jo hakemaan Sakaria autosta. Sakari oli ihan liekeissä, kun pääsi baanalle. Lähdössäkään ei olisi millään malttanut odottaa ja jouduinkin sen palauttamaan ennenkuin päästiin radalle :) Sakari eteni tuttuun varmaan tyyliinsä, mutta kepeillä ajautui ensin ekan kepin väärälle puolelle. Korjaamisesta huolimatta ehti vielä aikaankin eli Sakarin tulos 5.



Kisan päätyttyä aloin sitten kysellä seurakavereilta, että tulikos radalta kuinka nollia. Kovin moni hyllytti nimittäin pituuden jälkeiselle hypylle. Lopulta selvisi, että nollia tuli tasan kaksi, meidän ja yksi yliaikanolla. Sehän tarkoitti sitten sitä, että Hermanni VOITTI, sai viimeisen Sert-Hn ja VALIOITUI Suomen Hyppyvalioksi!!! Voi riemun määrää! Samalla oltiin sitten piirinmestaruuskullan syrjässäkin kiinni aika vahvasti.

Agilityrataa rakentaessa alkoi sitten vähän usko horjua siihen tuplanollaan, oli muutama sen verran kinkkisen oloinen kohta. No Hermannin kanssa ei ehditty edes niihin kinkkisiin paikkoihin, kun hylkäännyttiin jo esteellä numero kolme :P Muuten menikin ihan kohtuuhyvin, paitsi kepeille vienti ei onnistunut. Puomin jälkeinen elämä meni kuitenkin hienosti vaikka olin lähes varma, että siellä rata sitten kosahtaa.



Sitten oli vielä Sakarin vuoro päästä viimeisen kerran radalle. Ja mitä tekee mun timanttinen aarteeni, se nakuttelee varman nollan kivalla vauhdilla hymy naamallaan koko radan ajan. Nautittiin meidän radasta molemmat ja päätettiin ura hienoon suoritukseen, sillä yhteistuloksissa Sakari oli kaikkein paras ja ura huipentui minien Satakunnan Piirinmestaruuteen 2019!



Pettämättömästi Sakari on aina onnistunut mut yllättämään olemalla aina edelliskertaa parempi arvokisoissa ja niin nytkin kun viimevuotinen hopea kirkastui kullaksi! En parempaa uran päätöstä olisi voinut kuvitella! Helteestä huolimatta ehdittiin molemmilla radoilla aikaan, eikä mun todellakaan tarvinnut miettiä, että jaksaako pojat. Hyvin kulki ja mä vaan leijun onnesta näitten kultapoikieni ansiosta!

Lisäksi meillä on aivan huippuseura! Kannustetaan, eletään mukana ja iloitaan kaikkien suorituksista! Onnitellaan menestyksestä ja löydetään hyvää myös niistä vähemmän onnistuneista suorituksista. Eilinen oli jälleen kerran mahtava päivä sekä tuloksien (mineille myös yksilöhopea ja yksilöpronssi Miialle Stellan ja Nipsun kanssa, sekä pikkumaksien yksilöpronssi Marjutille ja Kassulle) että tunnelman puolesta!

Loppuun vielä Tanja Nummelinin ottamia kuvia eilisistä kisoista.


Ja muutama oma ja Justiinan ottama palkintojenjako-otos vielä