25.2.2019

9v

Sakarilla on synttärit!!!
Mun monitoimimiäs täyttää YHDEKSÄN!!!

20.2.2019

Sakarille eka koulari!

Ensin käytiin Ylöjärvellä tammikuun puolella rallykisoissa. Jo radalle lähtiessä tiesin, että Sakarin keskittyminen ei parasta mahdollista ollut. Sen ajatukset ei olleet tekemisessä parhaalla mahdollisella tavalla ja se näkyikin sitten suorituksessa. Ja kun Sakari ei ollut parhaassa vireessä, niin se vaikutti myös muhun ja jossain vaiheessa rataa oli tunne, että pääsispä pois täältä. Kaks kylttiä uusittiinkin, ku n ihan perusasiat oli hukassa :P Loppuun saakka tehtiin kuitenkin ja pisteitäkin saatiin 79 eli hyväksytty tulos kuitenkin. Vähän harmitti, ettei saatu radalle meidän parasta osaamista, mutta toisaalta olihan nää vasta toiset kisat tässä lajissa.



Ensin en meinannut lähteä Porin 17.2. kisoihin edellisten huonon fiiliksen vuoksi, mutta kun katselin kisakalenteria ja kokeessa oli tilaa sekä mahdollisuus ilmoittautua vielä viikko ennen koetta, niin päätin sitten kuitenkin lähteä kokeilemaan. Satuttiin vielä saamaan peruutuspaikka kokeenomaisiin treeneihin samaan halliin viikkoa ennemmin, niin päästiin treenaamaankin. Treenit meni todella hyvin ja keskittyminen oli koiralla ensiluokkaista. Hyvillä mielin lähdin siis koepäivänä matkaan. Pyrin tekemään samanlaiset valmistelut kuin treeneissä, mutta kun mentiin kehään, oli mulla taas sellanen vähän häröilevä tyyppi hihnan päässä...Ja kun mä en edes tällä kertaa jännittänyt, ainakaan tietoisesti. No rämmittiin tämäkin rata läpi. Osan aikaa tehtiin hyvääkin pätkää. Yhden kyltin uusin ja kahdesta viimesestä olis jompikumpi kannattanut uusia myös, mutta Sakarille on kuitenkin parempi, kun tehdään vaan eteenpäin. Sen vire pysyy parempana, kun ei huomauttele virheistä. Mietin, että tältä radalta ei hyväksyttyä tulosta saataisi, mutta niin vaan 74 pistettä oli loppulukema ja sehän tiesi sitä, että Sakari sai elämänsä ensimmäisen koulutustunnuksen ja virallisen nimen eteen saa nyt kirjoittaa myös RTK1 :D Tämän vuoden tavoite on siis jo nyt toteutunut, pitääpä alkaa sitä AVOluokkaa kuitenkin miettiä vähän intensiivisemmin.