28.10.2014

Toistoa otsikoissa: Hermannin kasvua

Lokakuu loppuu tuota pikaa ja multa työt talven ajaksi. Ehkä sitten ehtii päivittääkin useammin. Hermannille tuli tänään täyteen 16 viikkoa ja mun epäilyistä huolimatta jäpikkä on sittenkin kasvanut :D Kun toinen on koko ajan silmien alla, ei kasvua oikein huomaa. Onneks kuvista sitten huomaa, että kasvua tapahtuu. Ollaan jo kevyesti harjoiteltu hallilla oloa, putkea ja ollaanpa oltu oikein näyttelykurssillakin kerran. Perjantaina näyttelytreenit jatkuu. Hermanni on kyllä nopeaoppinen, muutama toisto ja keksii mitä pitää tehdä <3 Osaa tyyppi kyllä ilmaista senkin, jos joku asia ei niin ole mieleen, mutta sellaisia asioita on onneksi vähän. Sakarin kanssa oltiin lauantaina Marjon treeneissä omalla hallilla. Kyllä on hienoa kun ei tarvitse ajaa kuin pari kilometriä kunnon valmennuksen takia. Tai jos jätän osan porukasta Tainalle treenien ajaksi, niin hallille kävellessä tulee sopivasti tehtyä lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Luksusta! Marjon treenit meni muuten hyvin, mutta mä en meinannu muistaa rataa. Koira toimii, ohjaaja ei, heh. No eipä se auta kuin treenata lisää. Ja loppuun kuvia jotka kertokoon lisää :)

Ja vielä pari vertailukuvaa 10 vkoa- 16 vkoa

12.10.2014

Voi puomin kontakti!

Noormarkku on kisapaikkana kivan lähellä ja aina kun mahdollista sinne mennään kisaamaan. Niin eilenkin. Otin vain Sakarin mukaan, Hermannin ja Olgan jätin Tainalle hoitoon. Minien kaikki kolme rataa olivat peräkkäin eikä osallistujiakaan ollut ihan mahdottomasti, joten lyhyt kisapäivä oli tiedossa.
Mineillä oli tuomarina Hilpi Yli-Jaskari ja kivat radat oli meille tehnyt. Sai painaa menemään, eikä ollut ihan kamalaa kieputusta. Muutama tarkka kohta joka radalla, tykkäsin.
Hyppärillä aloitettiin. Sakarilla oli kivasti vauhtia ja rata sujui hyvin siihen saakka kunnes Sakarin huomio kiinnittyi hallin perällä olleisiin ratahenkilöihin ja se jätti yhden hypyn välistä ja meni putkeen. Hylky siis. Eipä ole pitkään aikaan noita bongaillut, mutta nyt hairahtui.

Toka agirata näytti ensin kiemuraisemmalta, mutta olikin ihan kiva. Päivän pisin rata oli 182 metriä, kaksi muuta oli vain 136 metriä pitkät. Sakari ohjautui hyvin ja kulki reippaasti, erityisesti keinu oli nopea! Toiseksi viimeisenä olleen puomin alastulokontaktin loikkasi. Taas! MUR! Eli vitosella maaliin. Tuohon täytyy alkaa kiinnittää erityishuomiota. Nyt olin ihan vieressä juoksemassa, eli ei ainakaan mun perään loikannut. Ja hieman jossittelua taas, jos olisi ollut nolla oltaisiin ollut kolmansia. Eli toisena peräkkäisenä viikonloppuna oltais oltu palkinnoilla JOS se olis sen kontaktin ottanut. Ei sitte oltu. Sija 7./26 tällä tuloksella ja etenemä 4,06! JEE!

Viimeisenä jälleen agirata ja silläkin kaikki kontaktit. Puomi oli heti toisena ja nyt Sakari otti kontaktin tosi hyvin. Muutenkin oli varmaa ja napakkaa menoa ja nolla saatiin. Sija 4./24. Etenemä 3,97. Jännä juttu, radat vaikutti helpohkoilta ja me keikutaan silti siellä kärkipäässä. Ei mua haittaa, kai me sitten jotain osataan tehdä oikeinkin.



Kova hinku olis nyt kisata, mutta tässä kuussa ei oikein ole lähikisoja niin, että sopisi aikatauluihin. Marraskuulla sitten. Onneksi tässä on taas montaa kivaa tiedossa ennen sitä.

9.10.2014

Hermanni kasvaa (yllätys) ja Sakari aksaa

Lisää kasvua Hermannin osalta. Mittariin tuli eilen 3 kk ja ekat rokotuksetkin on saatu. 4,9 kiloa oli 13-viikkoispunnituksen tulos, 12-viikkoispaino 4,3 kg. Reipas ja nopeaoppinen ipana, virallisen nimensä mukaisesti kelpojätkä :) Herättää ihailua missä kuljetaankaan ja olipa Tsaun kisoissa oikea linssiludekin. Taisi olla sunnuntaina kisojen kuvatuin yksittäinen tyyppi. Jalkaa nostaa jo melkein joka kerta :) (noin viikon ajan jo)

12-viikkoispönöt


ja 13 viikkoa


Sunnuntaina oltiin siis Liedossa Tsaun kisoissa. Sakarin kanssa menin kaksi rataa. Tuomarina molemmilla Anne Huittinen. Radat oli haastavat, mutta kas kummaa me tehtiin tulos molemmilta. Eka radalta puomin alastulovitonen ja sija 5./29! Ilman virhettä olisimme olleet sijalla 2. Huikeeta, vaikka ihan vähän jäi tuo puomi harmittamaan. Aikakin riitti ihan hyvin -2.24

Toka radalla loikkasi aan alastulon (lähti mun perään, kun irtosi sivulle ja eteen) ja kielsi kolmanneksi viimeisen putken jälleen mun mokan takia. Rataantutustumisessa päätin tehdä takaaleikkauksen ja sen myös tein, vaikka olisin oikein hyvin ehtinyt tehdä persjätön, joka olisi toiminut paremmin. 10,11 oli lopputulos, kun tuossa ohituksessa palaa aikaa.

No lauantaina mennään Noormarkkuun vetäsemään kolme rataa, katotaan kuis sitte käy.