28.5.2017

Pettymystä nieleskellen

Ylöjärvellä järjestettiin tänä viikonloppuna Uplake-tapahtuma Teivon raviradalla. Kolmena päivänä agikisoja tarjolla, 2xagi ja 2xhyppäri joka päivä. Ilmoitin Hermannin perjantaille ja lauantaille agiradoille sillä mielellä, että se viimenen nolla olisi nyt tehtävä tai sitten alkaa nieleskellä pettymystä. Otsikostahan se jo käy ilmi, kuinka kävi...

Mutta kirjataan nyt tänne kuitenkin, että miten kisat meni. Jospa sitten myöhemmin näitä muistellessa voisi naureskella, mitä kisataipaleella on tapahtunut.

Perjantaina mulla oli tosi varma olo, ei jännittänyt ja mietin vaan, että se nolla tulee nyt!
Agiradat tuomaroi Jari Tienhaara. Kun näin ekan radan, mietin että onpa erikoinen rata, mutta sekään ei saanut mun varmuutta rakoilemaan.

Heti alku oli mielenkiintoinen ja sitten puomin jälkeiset putkijutut mietitytti hetken. Keksin kyllä ratkaisut ohjaukseen eikä rataantutustumisessa ollut muutenkaan hankaluuksia. Kakkosesteellä Hermanni kaarratti aikalailla, mutta sain sen kuitenkin lopulta kalasteltua suorittamaan hypyn virheettä, sitten paineltiinkin hyvällä sykkeellä kepeille saakka, joiden lopussa en tehnytkään alkuperäissuunnitelman mukaisesti puolenvaihtoa, joten seuraavalle hypylle vähän töksähdellen, mutta virheettä siitäkin selvittiin. Päästiin nollalla maaliin!!! Radalla ei missään säkäluokassa tuloksilla juhlittu, joten olin tyytyväinen, että selvitettiin rata virheittä. Mietin kuitenkin ajan riittämistä alun kaarratuksen vuoksi ja niinhän siinä sitten kävi ettei ehditty aikaan. 4,13 oli tuloslistassa ja kyllä harmitti! Hermannilla etenemät ylennsä 4 m/s molemmin puolin, ja nyt ei sitten ehditty vaadittuun 3,6 m/s...Pohja oli kyllä raskaan oloinen ja hallipohjiin nähden koiralle outo. Radan alku ei ole videolla, joten tämä kaarratus jää muistoihin. Loppurata on tässä:



Toka rata ei ollut ihan niin kimurantti ja sillekin mulla oli selkeet kuviot mielessä. Tällä radalla Hermanni oli itsevarma ja se vaan meni, ei tarvinnut kuin lähetellä oikeisiin paikkoihin. Tuntu hyvältä! Sitten keinulla yritin säästää kahta askelta ja viis senttiä ennen kontaktia loikaas sivulle pois mun perään... Voi vitonen! Hieno rata mutta aina jotain, ei hyvästä tuurista tietookaan. Omaa typeryyttä tietysti, mutta olis se voinu osuakin. Jossittelua, jossittelua. Mutta kun ei, niin ei.



Kotio välissä häpeemään ja lauantaina matkaan uusin toivein.
Ekan radan tuomaroi Johanna Wüthrich, eikä radalla ollut puomia lainkaan. Toiveet korkealla kun rata oli muutenkin tosi kivan oloinen.
Sitten meillä menikin kaikki alusta saakka mönkään. Hermanni nousi makuulta ja palasin laittamaan sen takaisin. Mua tietysti jännitti ja ärjäsin sille vähän liian kovaa. Heti kakkoseste väärinpäin, kun en siinäkään malttanut odottaa, että olis menny takaakierrolle. Koko rata oli täys floppi, ei sujunut mikään, kieltoja hypyille ja putkeen väärään päähän... Molempien mielentila niin väärä, kuin vain voi :( Se edellispäivän itsevarma liitelijä oli hävinnyt taivaan tuuliin ja ikävä myöntää, mutta täysin mu kireyden syytä. Inhottaa olla koiralle epäreilu, parhaansa se yrittää kuitenkin mu epäselvillä ohjeilla tehdä. Paha mieli jäi tästä.



Vikalle Helinin radalle olin jo laittanut hanskat tiskiin, koska en saanut hyvää fiilistä kaivettua enää mistään. Yritin parhaani mukaan kehua ja kannustaa Hermannia ennen rataa, mutta laimeaksi jäi ja kyllähän se mun pettymyksen aisti. Radan alku meni kuitenkin hyvin, sitten kahdella hypyllä kielto, loppu taas hyvin. Alun jälkeen oma tunnelma oli hetken jo toiveikkaan hyvä, mutta tuolla töksähtelykohdassa meinas kyllä poru päästä kesken radan, niin lujille otti, kun tämäkin rata meni reisille.



Itkua pidättelinkin sitten loppuillan, kun niin pienestä meidän yksilöpaikka jäi kiinni. Lauantaina tosi hienoa menoa, kaikki viikonlopun puomin kontaktit suoritettiin virheittä ja neljästä radasta vaan yks hylätty. Siinä on paljon, paljon hyvää, vaikka päällimmäisenä tunteena onkin pettymys.

21.5.2017

Ja jatkuu

Yhtä kisapäivitystä tää on nyt ja yrittäminen jatkuu. Eilen oltiin Tampereella Hervannassa kisaamassa kaks agirataa. Videomateriaalia ei ole, koska olin matkassa äitin kanssa, jolla on lievä nykytekniikkakammo, niin en sitten kuvaamista edes ehdottanut. Tuomariksi oli merkitty Mikkilän Sari, mutta tuomariharjoittelija Tommi Raita-aho oli suunnitellut radat. Osallistujia oli kummassakin kisassa alle kymmenen miniä, näyttää olevan kisat pienenemään päin.

Ekan radan alku ei ollut ihan tavallisimmasta päästä. Kakkosesteenä oli putki, johon koiran piti mennä pimeästä kulmasta. Piirtelin radan suuntaa-antavana, että on myöhemminkin helpompi muistaa, miten se meni:


Meillä sujui tämä rata virheettä kepeille saakka, siinä kohtaa mä hätäilin, vaikka ei olis ollu mikään kiire. Hermanni haki kepeille oikein, mutta koska mä lähdin liikkeelle liian aikaisin, niin ponkaisi ekasta välistä suoraan kolmosväliin. Korjasin ja jatkettiin. Jälleen tehtiin puhdasta pätkää viimeselle esteelle, jossa olin myöhässä ja siitä vielä kielto. Korjasin tämänkin, joten saatiin kuitenkin tulos. Loppujen lopuksi saldo kymppi ja vähän vaille 7 sekuntia yliaikaa, joka tuli noista korjailuista... Tällä tuloksella sijalle 3. Kaikissa säkäluokissa tehtiin kolme puhdasta rataa, joten täytyy olla tulokseenkin tyytyväinen. Suurimmat haasteet näytti olevan alussa, koirat ei joko menneet putkeen tai jos menivät, niin ulostulon jälkeen puikahtivat sinne uudestaan. Esteestä nro 3 tuli moni myös ohi. Tähän alkuun ohjaajat kokeilivat monenmoisia ohjausratkaisuja. Me saatiin homma toimimaan niin, että menin lähelle putken suuta, jääden kuitenkin lähtöhypyn puolelle. Kutsuin Hermannia putkesta ja noukin kolmoselle ollen lähtöhypyn puolella. Puomin kontakti osu upeasti ihan kohdalleen, niin että näin kuinka kaikki neljä jalkaa kävivät kontaktin puolivälin kohdalla. Tää oli hieno! Kepeillä tosiaan se mun hätäily, mutta aalta pystyin lähtemään jo pinkomaan putkelle, kun näin että kontaktille osui. Ehdin jopa tekemään persjätön suoran putken ja hypyn väliin. Toiseks viimesellä esteellä jäin taas liikaa varmistamaan että hyppää, niin en saanut viimeselle hypylle oikeaa linjaa ja siitä siis ohitus, jonka vielä korjasin.

Toka radalla kepeillä oma hötkyily alotuksessa (TAAS!) ja koira kakkosväliin. Heti perään putken väärä pää, kun olisi sen ensimmäisen suun ohi pitnyt kuljettaa... Muu rata meni hyvin ja tälläkin aivan upee puomin kontakti!

Hermanni on kyllä aivan upeen taitava koira, ohjaajalla vaan on vaikeuksia ottaa virheistään opiksi saati korjata ne, mutta näistä kisoista kyllä nautin, vaikka ei sitä nollaa saatu vieläkään. Ens viikonloppuna meillä on vielä neljä mahdollisuutta Ylöjärven Uplake-tapahtumassa (perjantaina 2 ja lauantaina 2). Jos ei sieltä tule, niin ei sitten mennä yksilöihin... Kisojahan olis kyllä tarjolla enemmänkin, mutta luulen että oihin karkeloihin lopetetaan tämän kauden nollajahti. Alotetaan sitten puhtaalta pöydältä seuraavien kerääminen.

14.5.2017

Uutta matoa koukkuun

Eilen suunnattiin Sastamalaan. Nää oli mulle halvat kisat, kun toisen startin sain lunastaa syksyllä saadulla lahjakortilla. Aamulla oli sellanen varma ja rento fiilis, että nyt se nolla tulee. No eipä tullut, vaan kahden hylyn kanssa kotiuduttiin. Taas oli pikkuvikoja, mutta nollaan tarvittais se virheetön (vaikkakaan ei välttämttä täydellinen) suoritus...

Eka radalla loikkas puomin ja kohta sen jälkeen valkkas putken väärän pään. Videolta kyllä näyttää, että ohjaus olis ollu putkella ihan ookoo, mutta kun oli jo virhe alla, niin ei mitään väliä. Hyvin kulki ja irtos, ei tarvinnu saatella mihinkään. Keinullakin hyvä suoritus, vaikka siinä irtosin tarkotuksella kauemmas. Kepit oli tosi hyvät, aa vähän kyseenalanen. Aalle se kyllä jäi oman onnensa nojaan ja kiireellä lähti mun perään.



Toka radalla ennen puomia omituinen kiellon arvoinen pyörähdys ja sitten taas puomilla loikka. Lisäksi puomin jälkeinen hyppy nurinpäin, kun mä jäin puomiloikan takia arpomaan, jatketaanko enää lainkaan. Jatkettiin kuitenkin, kun mun on ihan turha se puomi ottaa esim. uusiks, kun ei koiralla ole mitään hajua mitä siltä halutaan. Nää puomivirheet on täysin mun oma syy, kun en oo Hermannille osannut opettaa mitään järkevää kriteeriä. Tiesinkin, että jossain vaiheessa tää asia mulle eteen tulee ja nyt siitä sitten maksetaaan.. Jatketaan silti vielä nollajahtia, on se kumminkin osunutkin. Oma jalka on nyt näitten ja edellisten kisojen jälkeen ollut parempi ja heti seuraavana päivänä on kävelykin sujunut melkein normaalisti. Niimpä mä pystyn käydä nyt tekemässä puomitreeniäkin vähän useemmin. Yritän löytää sen keinon, millä Hermannikin tajuaa että kontaktille olisi osuttava.



Hermanni oli osunut Kirsi Yläpellon tähtäimeenkin kisoissa :)








7.5.2017

Pienestä kii

laulo Samuli Edelmannki aikanaan.

Eilen ajeltiin äitin ja Hermannin kanssa Tampereelle näyttelyyn :P Näyttelyt ei oikein oo mun juttu ja pakkokaan ei olis ollu mennä, mutta halusin Hermannille Pekka Teinin arvostelun vielä näin aikuisiälläkin. Tampere KVssa Teini arvosteli göötit joten sinne siis.
Kehä oli heti aamuyhdeksältä, joten aikaisin saatiin lähteä matkaan, mutta päästiimpä sitte ajoissa poiskin :P
Hermanni oli reipas, eikä jännittänyt kehän laidalla. Eikä kehässäkään, muuta kuin pöydällä ja tuomarin käsittelyä. Päästi siinä sitten murinat, joten se siitä. Koskea kyllä antoi ja hampaat katsoa.. Saatiin tuon pöytäkäytöksen takia EH. Tuomari tuli vielä perustelemaan päätöstään, ja oltiin samoilla linjoilla, että se on epävarmuutta. Juuri tuon takia tykkään Teinistä tuomarina. On sellainen maanläheinen ja rehti ja osaa nähdä asiat kokonaisvaltaisesti. Kivasti sanoi että: ei sillä ole päässä vikaa, se on vain epävarma :D Ei tuo epävarmuus tietystikään mikään kiva juttu ole, enkä tiedä mistä se on tullut, mutta eihän kukaan ole täydellinen. Oikein kiva ja hauska koira Hermanni on ja vallankin humoristinen silloin, kun ei mitään tarvi jännittää <3 Tässä vielä arvostelu: Rotutyyppi erittäin hyvä. Oikeat mittasuhteet ja hyvä koko.Kevyehkö kuono-osa, tummat silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä ylälinja. Saisi olla kulmautuneempi, varsinkin edestä. Hieman varautunut käytös tänään, antaa kuitenkin koskea itseään.

Tänään sitten jatkettiin nollajahtia Porissa. Noormarkun halli on kivasti vain puolen tunnin ajomatkan päästä, niin nämä on melkein kuin kotikisat.
Osallistuttiin kahdelle agiradalle ja hyppäri jätettiin väliin. Tuomarina oli Asko Jokinen.
Radat oli oikein kivat.
Eka radalla tehtiin mukavasti rataa yhdessä ja selvittiin hyvin heti toisena olleesta puomistakin. Tokavikalle esteelle asti nollaa tehtynä ja sitten Hermanni meinas mennä jo maalihypylle, pyörähti kaukana putken suusta ympäri ja tuomari anto siitä kiellon... Hieman ketutti, varsinkin kun en huomannut sitä pyörähdystä itse, videolta sen sitten vasta huomasin. Kyllä oli pienestä kiinni se viimeinen nolla, PLAAAAH!



Toka radalle tuli jo tietynlainen luovuttajafiilis ennen rataantutustumista, kun puomi oli toiseksi viimeinen este. Oli semmonen olo, että siinä se sitten viimeistään kosahtaa. Ja niin teki. Hienoa irtoavaa rataa siihen saakka ja puomilla pikkuinen loikka. Olin kuulevinani, että jalat vielä kolahtivat loikan jälkeen puomille, mutta ei se auta mitä ohjaaja kuulee, kun tuomari tuomitsee, mitä näkee. Ja räpylä oli pystyssä tuomarilla. Voi rähmä!



Muutamat kisat tässä on vielä aikaa nolla saada, mutta kyllä epätoivon peikko jo alkaa huudella ettei teillä Lappeenrantaan oo mitään asiaa. Täytyy yrittää moiset vikinät vaientaa ja tehdä parhaansa ensi viikollakin. Näin lähelläkään se nolla ei kovin monesti meillä oo ollu, joten jos tästä nyt itsensä yrittäis tsempata paremmalle fiilikselle...


5.5.2017

Eikä siinä vielä kaikki

Eilen iltapäivällä Sakari köllötteli mun sylissä ja kattelin taas kerran, että näkyykö sen silmässä mitään, mikä on aiheuttanut siristelyä viime päivinä. Ja näkyihän siellä... selkee haava :(. Oon tutkinut silmää monta kertaa päivässä useena päivänä, mutta nyt osu valo vasta niin sopivasti, että haava näkyi. Siltä istumalta soitin eläinlääkärille. Hän oli juuri lähdössä kotikäynnille, mutta lupasi soittaa illalla, kun tulee sieltä ja ottaa meidät vielä illalla vastaan.

Illalla yhdeksän jälkeen päästiin tsekattavaksi ja kyllä siellä naarmu oli. Onneksi kuitenkin näytti jo parantumassa olevalta ja oli pintanaarmu. Ehdin jo kauhukuvia mielessäni elätellä, että kohta Sakari on puolisokee. Saatiin antibioottitipat hoidoksi. Samalla tutkittiin tassun haava ja sitä lääkäri kehui hyvännäköiseksi ja siistiksi, vaikka se syvä onkin. Sen hoitoa jatketaan siis samalla mallilla, kuin tähänkin saakka. Pidetään haava puhtaana ja kuivana sekä lotrataan sinne pihkasalvaa. Sitä olen itsekin käyttänyt, jos on haava johonkin tullut ja siitä on todella apua. Pihkalla on antiseptinen vaikutus, joten se estää tulehduksen syntyä. Varoiksi eläinlääkäri kirjoitti myös antibiootin haavaa varten, jos ei lähde paranemaan, mutta toivottavasti sitä ei tarvitse syöttää.

Sakari sai myös vuolaita kehuja siitä, kuinka helppo hoidettava se on! Eipä se hötkyillyt taaskaan yhtään ja köllötti tutkimuspöydällä ihan rentona <3 Lääkäri totesikin, että jos kaikki hoidettavat olis näin helppoja, olisi hänen työnsä huomattavasti helpompaa :)

Nyt sais sitten nämä vastoinkäymiset riittää ja jos sais terveyttä pyytää tähän talouteen kaikille osapuolille.

3.5.2017

Kaks rampaa


Epäonni terveyspuolella senkun jatkuu :/ Vappupäivänä oltiin poikien kanssa metsässä lenkkeilemässä ja haetutin niillä keppejä. Leikki menee niin, että käsken pojat odottamaan, heitän kepin johonkin piiloon ja käsken etsiä. Useimmiten vielä molemmille omat etsittävät, ettei tule riitaa. No Sakari oli etsimässä, Hermanni tuli paikalle ja keppi löytyikin samassa. Kauhea rähinä pojille päälle ja mun mielestä se oli Sakari joka ärähti ensin. Hermannin hermot ei moista kovinkaan hyvin kestä ja tappeluhan siitä sitten syntyi. Nämä on sellaisia tilanteita, jotka ei kauaa kestä, mutta kamalalta se kuulostaa. Onneks nuo panostaa siihen ääneen, niin pureminen jää vähemmälle. Sain pojat lopettamaan ihan huutamalla ja samassa huomasin, että Sakari ontuu etujalkaa. Ajattelin, että hammas todenäköisesti osui johonkin hermoon tms. ja siksi on tunto pois. Tultiin suorinta tietä kotiin ja aloin tutkimaan jalkaa. Anturasta löytyikin syvä haava, eikä muuten aristanut taivutteluja eikä kosketusta.
En osaa sanoa loukkasiko Sakari jalkansa johonkin tikkuun ja ärähti siksi Hermannille vai osuiko tappelun tiimellyksessä Hermannin hammas anturaan ja teki reiän. Oli kuinka oli, taas Sakari saikkuilee. Annoin sille kipulääkettä, koska ei varannut jalalle lainkaan. Onneksi eilen tilanne oli jo paljon parempi ja käveli lähes normaalisti. Haava on kuitenkin syvä joten sen paranemisessa menee kyllä tovi.

Minä ja Sakari onnutaan nyt sitten molemmat vasenta jalkaa, kun jalkapohjaan sattuu, ei oo kivaa!

1.5.2017

Kiertopalkintovoittaja metsästää nollia

Viime viikon lauantaina pidettiin Länsigöötanmaanpystykorvat ry:n kevätkokous Lahdessa. Sinne suuntasin minäkin, vaikka matkaa kertyikin. Kävi nimittäin niin että Hermanni oli vuoden 2016 paras aloitteleva agilitygöötti ja sai täten haltuunsa Inkkarin maljan vuodeksi. Tuon palkinnon voi voittaa vain kerran, ensimmäisen kilpailuvuotensa (kalenterivuosittain) aikana saavutetuilla tuloksilla. Tänä vuonna kisa oli tiukka ja olimme tasapisteissä toiseksi tulleen kanssa, mutta tasapisteissä kisa ratkeaa tuloksien perusteella, eli Hermanni on saanut paremmat miinusajat, kuin tämä toinen koira.

Sunnuntaina suunnattiin sitten Ylöjärvelle kisoihin metsästämään sitä viimeistä aginollaa. Tällä kertaa osallistuttiin myös hyppärille, kun se aloitti päivän rupeaman. Heti alussa Hermanni lipsahti muurille, kun en siinä tarpeeksi kääntänyt ja se oli hyvin tyrkyllä. Muuten ihan kivaa ja vauhdikasta menoa.



Toka rata lähti hyvin käyntiin, mutta sitten keppien jälkeen putkelle viennissä sähläsin, eikä Hermannilla ollut tietoa mihin pitäisi mennä, joten se meni sitten keppien läpi ja hylky. Puomin kontaktin otti mun mielestä, mutta sitten loppurata mun osalta onnetonta räpellystä ja maaliin niin ja näin...



Kolmas rata oli ihan kohtuullinen, mutta ekaa kertaa renkaalla tuli kehikon ja renkaan välistä eli siitä kielto. Tää johtu kyllä mun myöhässä olleesta puolenvaihdosta keinun jälkeen. Mulle tarvis saada tarkkuutta ohjaukseen lisää ja rutkasti. Loppupätkällä jätkä sitten irtos hienosti yhdelle ylimääräselle hypylle joten tältäkin radalta hylky.
Hylyistä huolimatta kaikenkaikkiaan hyvä fiilis tosta yhdessä tekemisestä ja ipanan rentoudesta! Enää ei tarvitse taistella sen jännityksen kanssa vaan kisaaminen alkaa olla yhtä kivaa kuin treeneissä tekeminen ja Hermannilla on innostunut tekemisen meininki. Se merkkaa paljon enemmän kuin tulokset.




Tänä viikonloppuna jatkettiin harjotuksia. Lauantaina käytiin Ulvilassa mätsärissä, kun kerrankin oli miestuomari ja ens viikonloppuna pitäis mennä Tampereelle oikeeseen näyttelyyn pyörähtämään. Hermanni jännitti pöydällä ja miestuomari arvatenkin ällötti. Saatiin kehuja liikkumisesta, kun ei mun taaskaan tarvinnu muuta, ku pitää narun päästä kiinni :) Parina oli muotovaliokäppänä, joten saatiin sininen nauha. Sinisten kehässä sijoituttiin hienosti toiseksi ja palkintopussissa oli mm. 25€:n arvoinen auton kuumavahapesu, joka tulee todella tarpeeseen :D

Eilen suunnattiin perinteisiin vappukisoihin Seinäjoelle. Lauantai-illan ja sunnuntaiaamun aikana maahan satoi sellainen 10 cm räntää, ja kiittelin mielessäni itteeni, ettei kesärenkaita vielä ole Opeliin vaihdettu. Tiet oli kyllä kunnossa, joten loppujen lopuksi oli ihan hyvä keli ajella.
Ajatuksena mulla oli kisata tarjolla olleista neljästä radasta hyppärit (2kpl) Sakarin ja agiradat Hermannin kanssa.
Aloitettiin Sakarin kanssa hyppärillä. Jätkällä oli vappufiilis ja ihan omat kuviot, mutta hauskaa näytti ilmeestä päätellen olevan kun pitkästä aikaa pääsi radalle :)



Sitten oli vuorossa Hermannin agiradat.
Ekalla radalla alussa pelastelua, koska takaakiertopersjätöissä jään varmistelemaan, että tuleeko se hypyn ja sitten jää se persjättö tekemättä. Koira kyllä paikkaa nää jo aika hyvin. Tällanen tilanne tälläkin radalla kaks kertaa. Puomilta kauhee loikka... Enhän mä pysty edes suoraan eteen jatkuvalla radalla luottamaan että kontaktille osuis, saati sitten tollasessa 90 asteen kulmassa olevaan kohtaan osaa ohjausta miettiä :P. Tolle puomille tarvis surkeesti tehdä jotain, mutta... Motivaatio on siinä mulla kadoksissa, plaah! Kaikenlaista muutakin räpellystä matkan varrella tällä radalla oli eli tulokseksi se perinteinen hylky :P



Tokalla agiradalla oli tiedossa sellasta juoksusuoraa, että mietin miten jalka mahtaa kestää... Särkylääkkeitä olin ottanut melko reilun satsin, mutta niin vaan kipu tuli läpi. Päätin siinä sitten, että nyt vaan luotan koiraan ja sen irtoomiskykyyn ja selvitään jos selvitään.. Kyllähän se sitten irtoskin! Ja melkein selvittiinkin koko radasta. Puomilta vitonen ja aalta kielto, joka johtu taas mun myöhässä olemisesta ja huonosta sijottumisesta. Saatiin siis tulos ja ilman tota kieltoo aika olis ollu kärjen tuntumassa. Eli ipana kulki ja irtos kisois, MAHTAVAA!



Viimesenä oli vielä Sakarin hyppäri, mutta mun jalka suurinpiirtein sano sopimuksen irti juoksemisen suhteen. Etukäteen olin tehnyt Miian kanssa jo diilin, että hän ohjaa Sakaria, jos mä en pysty, joten ilmoitin toimistoon ennen Hermannin vikaa rataa ohjaajan vaihdoksen. Sitten vain Sakariin asetukset, että menee lainaohjaajan kans radalle. Radasta tehtiinkin sellainen, että mulla ei olis ollu toivookaan ehtiä oikeisiin paikkoihin edes Sakarin kanssa. Mutta Miia ehti hyvinkin ja tehtailivat hienosti yliaikanollan. Yhden putken jälkeen Sakari valahti vähän turhan pitkälle, muuten olisivat ehtineet kyllä aikaankin. Tämäkin tulos riitti silti kolmanteen sijaan. Sakari ja Miia eivät paljoakaan ole yhdessä tehneet, ehkä yhdet kahdet treenit, mutta eikös se niin mee, että lahjattomat treenaa? :D Joskus en olisi osannut kuvitellakaan, että Sakari suostuisi radalle lähtemään jonkun muun, kun mun kans, mutta kivaa, että olen ollut väärässä.



Hermannin nollajahti siis jatkuu edelleen, mutta meno alkaa tuntua jo kivalle, niin ehkä se sieltä vielä tulee :)