5.5.2017

Eikä siinä vielä kaikki

Eilen iltapäivällä Sakari köllötteli mun sylissä ja kattelin taas kerran, että näkyykö sen silmässä mitään, mikä on aiheuttanut siristelyä viime päivinä. Ja näkyihän siellä... selkee haava :(. Oon tutkinut silmää monta kertaa päivässä useena päivänä, mutta nyt osu valo vasta niin sopivasti, että haava näkyi. Siltä istumalta soitin eläinlääkärille. Hän oli juuri lähdössä kotikäynnille, mutta lupasi soittaa illalla, kun tulee sieltä ja ottaa meidät vielä illalla vastaan.

Illalla yhdeksän jälkeen päästiin tsekattavaksi ja kyllä siellä naarmu oli. Onneksi kuitenkin näytti jo parantumassa olevalta ja oli pintanaarmu. Ehdin jo kauhukuvia mielessäni elätellä, että kohta Sakari on puolisokee. Saatiin antibioottitipat hoidoksi. Samalla tutkittiin tassun haava ja sitä lääkäri kehui hyvännäköiseksi ja siistiksi, vaikka se syvä onkin. Sen hoitoa jatketaan siis samalla mallilla, kuin tähänkin saakka. Pidetään haava puhtaana ja kuivana sekä lotrataan sinne pihkasalvaa. Sitä olen itsekin käyttänyt, jos on haava johonkin tullut ja siitä on todella apua. Pihkalla on antiseptinen vaikutus, joten se estää tulehduksen syntyä. Varoiksi eläinlääkäri kirjoitti myös antibiootin haavaa varten, jos ei lähde paranemaan, mutta toivottavasti sitä ei tarvitse syöttää.

Sakari sai myös vuolaita kehuja siitä, kuinka helppo hoidettava se on! Eipä se hötkyillyt taaskaan yhtään ja köllötti tutkimuspöydällä ihan rentona <3 Lääkäri totesikin, että jos kaikki hoidettavat olis näin helppoja, olisi hänen työnsä huomattavasti helpompaa :)

Nyt sais sitten nämä vastoinkäymiset riittää ja jos sais terveyttä pyytää tähän talouteen kaikille osapuolille.

Ei kommentteja :