Pienestä kii

laulo Samuli Edelmannki aikanaan.

Eilen ajeltiin äitin ja Hermannin kanssa Tampereelle näyttelyyn :P Näyttelyt ei oikein oo mun juttu ja pakkokaan ei olis ollu mennä, mutta halusin Hermannille Pekka Teinin arvostelun vielä näin aikuisiälläkin. Tampere KVssa Teini arvosteli göötit joten sinne siis.
Kehä oli heti aamuyhdeksältä, joten aikaisin saatiin lähteä matkaan, mutta päästiimpä sitte ajoissa poiskin :P
Hermanni oli reipas, eikä jännittänyt kehän laidalla. Eikä kehässäkään, muuta kuin pöydällä ja tuomarin käsittelyä. Päästi siinä sitten murinat, joten se siitä. Koskea kyllä antoi ja hampaat katsoa.. Saatiin tuon pöytäkäytöksen takia EH. Tuomari tuli vielä perustelemaan päätöstään, ja oltiin samoilla linjoilla, että se on epävarmuutta. Juuri tuon takia tykkään Teinistä tuomarina. On sellainen maanläheinen ja rehti ja osaa nähdä asiat kokonaisvaltaisesti. Kivasti sanoi että: ei sillä ole päässä vikaa, se on vain epävarma :D Ei tuo epävarmuus tietystikään mikään kiva juttu ole, enkä tiedä mistä se on tullut, mutta eihän kukaan ole täydellinen. Oikein kiva ja hauska koira Hermanni on ja vallankin humoristinen silloin, kun ei mitään tarvi jännittää <3 Tässä vielä arvostelu: Rotutyyppi erittäin hyvä. Oikeat mittasuhteet ja hyvä koko.Kevyehkö kuono-osa, tummat silmät, hyväasentoiset korvat. Hyvä ylälinja. Saisi olla kulmautuneempi, varsinkin edestä. Hieman varautunut käytös tänään, antaa kuitenkin koskea itseään.

Tänään sitten jatkettiin nollajahtia Porissa. Noormarkun halli on kivasti vain puolen tunnin ajomatkan päästä, niin nämä on melkein kuin kotikisat.
Osallistuttiin kahdelle agiradalle ja hyppäri jätettiin väliin. Tuomarina oli Asko Jokinen.
Radat oli oikein kivat.
Eka radalla tehtiin mukavasti rataa yhdessä ja selvittiin hyvin heti toisena olleesta puomistakin. Tokavikalle esteelle asti nollaa tehtynä ja sitten Hermanni meinas mennä jo maalihypylle, pyörähti kaukana putken suusta ympäri ja tuomari anto siitä kiellon... Hieman ketutti, varsinkin kun en huomannut sitä pyörähdystä itse, videolta sen sitten vasta huomasin. Kyllä oli pienestä kiinni se viimeinen nolla, PLAAAAH!



Toka radalle tuli jo tietynlainen luovuttajafiilis ennen rataantutustumista, kun puomi oli toiseksi viimeinen este. Oli semmonen olo, että siinä se sitten viimeistään kosahtaa. Ja niin teki. Hienoa irtoavaa rataa siihen saakka ja puomilla pikkuinen loikka. Olin kuulevinani, että jalat vielä kolahtivat loikan jälkeen puomille, mutta ei se auta mitä ohjaaja kuulee, kun tuomari tuomitsee, mitä näkee. Ja räpylä oli pystyssä tuomarilla. Voi rähmä!



Muutamat kisat tässä on vielä aikaa nolla saada, mutta kyllä epätoivon peikko jo alkaa huudella ettei teillä Lappeenrantaan oo mitään asiaa. Täytyy yrittää moiset vikinät vaientaa ja tehdä parhaansa ensi viikollakin. Näin lähelläkään se nolla ei kovin monesti meillä oo ollu, joten jos tästä nyt itsensä yrittäis tsempata paremmalle fiilikselle...