Sunnuntaina päästiin toteuttamaan mun ehkä suurin haave agilityharrastuksen tiimoilta, kun saatiin astella SM-kisojen starttiviivalle. Miia lähti mukaan kannustamaan.
Me oltiin Sakarin kanssa viimeisessä rataantutustumisryhmässä, joten lähdettiin matkaan vasta puoli kymmenen aikaan. Yön nukuin hyvin, eikä aamullakaan pahemmin jännittänyt. Streamista ehdin kotona jopa katsoa millainen rata meitä oli odottamassa.
Kisapaikalla oli paljon väkeä ja tunnelma katossa. Ehdittiin seurata minien menoa jonkun aikaa, ennenkuin oli meidän vuoro. Rataantutustumisessa olin rauhallinen ja starttiviivalle astellessa samoin. Ei ollut mitään paineita, kun tärkein tavoite, osallistumisoikeus, oli jo saavutettu. Etenemävaatimuksenakin radalla oli "vaivaiset" 4,2 m/s, kun meidän enkka taitaa olla 4,17 :)
Hyvin Sakari kuitenkin kulki ja vasta ennen keppejä taisi hoksata, että yleisöä onkin normaalia enemmän. Siellä jouduin kalastelemaan, mutta ei vielä virhettä. Muurille tein persjätön aivan liian myöhään ja muurilta kielto ja kalastelua jälleen. Toinen kielto saatiin hetikohta, kun haltuunotto putken jälkeen oli vajaa ja jätkä meinasi tulla hypystä ohi. Viimeisenä esteenä olleelta okserilta tippui vielä molemmat rimat. Ratavirheitä siis 15 ja yliaikaa 12,21. Tuloksella 27,21 oltiin karsintaradan sijalla 145./243. Meidän tulos oli toiseksi huonoin, mutta eipä hylkäännytty. Ilman virheitä olisi aikakin ollut monta sekuntia parempi. Mutta tosiaan mitään tulostavoitteita en asettanut ja nautittiin yhdessätekemisen riemusta koko radan ajan.
Ehdittiin vähän shoppaillakin ja ostin uudet kisakengät, kun nyt käytössä olevat ovat jo pohjasta jonkin verran kuluneet. On sitten kisoissa kunnon pito :D
Jäimme myös katselemaan maksien ja minien finaalit. Hienosti Sakari makoili jaloissa, vaikka väkeä oli kuin pipoa ja kilpailijoita kannustettiin ja meteliä oli. On se vaan niin helppo kaveri! Upeaa oli seurata paikan päällä maamme huippujen osaamista ja nauttia isojen kisojen huikeasta tunnelmasta. Toivottavasti ensi kesänä pääsemme kokemaan saman Oulussa.