31.12.2018

Vuosikatsaus ja tavoitteet

Vuosi 2018 oli huomattavasti parempi kuin edellinen. Palaset alkoivat loksahdella syksyllä kohdalleen Hermannin kanssa kisatessa eikä muutenkaan ollut mitään suuria vastoinkäymisiä. Pojilla ei ollut suurempia terveyshuoliakaan, mikä on suurin kiitollisuuden aihe!

Ja sitten se tutkailu miten tälle vuodelle asetetut tavoitteet toteutuivat:


SAKARI
Kisaura alkaa olla loppusuoralla, tarkoitus olisi kuitenkin ainakin muutaman kerran startata vielä. Kun uusien sääntöjen myötä minien hyppyjen maksimikorkeus laskee 35 sentistä 30 senttiin, niin helpottaa vähän meidän kohdalla. Herra on sen verran raskasta tyyppiä kuitenkin, että vähän jo säästellään kroppaa, että saatais niitä terveitä yhteisiä vuosia vielä monen monta. Kyllä se tärkein tavoite on tällä kultakimpaleella pysyä terveenä! <3 <3 <3 Nosework-kurssillakin on käyty, joten hajujuttuja pyritään myös tekemään.


Sakari kisasi 8 startin verran. Suurin saavutus oli yksilöHOPEA piirinmestaruuskisoissa! Tehtiin kaksi nollaa niissä skaboissa, mutta toinen oli vähän yliaikainen. Mutta aina vaan tuo pystyy yllättämään <3. Kahdeksasta startista kolme oli hylättyjä (hylky% 37,5%) puhtaita nollia tehtiin kaksi (0% 25%) ja sen lisäksi tuo yksi yliaikanolla, kaksi muuta rataa on sitten ollut jotain pikkuvikaisia :P Terveenä on oltu, taidettiin käydä eläinlääkärillä vaan puhdistuttamassa hampaat viime tammikuussa <3 Jätkä painelee entiseen malliin metsälenkeillä itseään jumpaten, joten kunto on pysynyt niidenkin ansiosta kuosissa. Noseworkiä tehtiin vähän omaksi iloksi kotona ja kerran käytiin möllikisoissakin testaamassa taitoja vieraassa ympäristössä. Rally-tokoa tehtiinkin sitten vähän enemmän ja siinä korkattiin jo meidän kisaurakin. Eläkeläislaji on siis tällä hetkellä rally :) HERMANNI
Meidän tavoite on löytää se yhteinen sävel kisaradoille! Ens kesän SM-kisojen kohdalla tilanne on se, että kummityttö pääsee yksilöpäivänä ripille, joten vaikka tulokset kasaan saataisiinkin, niin meitä ei Vantaan yksilökisassa nähdä. Joukkuekisaan osallistutaan, jos meidät joukkueeseen huolitaan. Se viimeinen agiSERTi otetaan mielellämme vastaan, mutta tulee, jos on tullakseen. Tällä hetkellä tuntuu, että tarvitaan rutkasti tuuriakin siihen tavoitteeseen. Mutta noin periaatteellisella tasolla Hermanni vois olla vuoden lopussa kaksoisvaliokin :D
Pysyis ny ennen kaikkee kuitenkin terveenä.


Löytyihän se yhteinen sävel ja kun se löytyi onkin meno ollut nautinnollisen helppoa siitä asti! Elokuun loppusta alkaen ei tultu kotiin yksistäkään kisoista ilman nollaa tai kahta!!! Niinpä SM-nollat on olleet kasassa jo jonkin aikaa ja tuplavarmistuksetkin on hoidettu useempaan kertaan :D SM-joukkueessa oltiin ja tuloskin tehtiin, joten oma osamme hoidettiin kohtuuhyvin.
Se viimeinen SERT-A saatiin vastaanottaa Raumalla piirinmestaruuskisoissa nollavoitolla syyskuun alussa ja Hermanni on siis tätä nykyä (vieläkin vahvistamaton) FI-Ava!!! Piirinmestaruuskisoissa saavutettiin myös jo toistamiseen joukkueHOPEAA! Hyppysertejä ei tänä vuonna keräilty, mutta se ei kyllä onnistumisen riemua hälvennä yhtään!
Kisastartteja Hermannilla oli 60. Nollaprosentti nousi tosi kivasti edellisvuodesta (9,23%) lukemiin 26,67% .Vastaavasti hylkyprosentti laski 55,38% => 30%. Onhan noissa vielä parannettavaa, mutta suunta on oikea!
Terveyttä on riittänyt myös pikkujätkällä virtsatulehdusta ja kennelyskää lukuunottamatta. Eläinlääkärireissuja oli siis kolme... Hampaiden puhdistusreissu, virtsatulehduskeikka ja rokotukset käytiin uusimassa myös.


Yritän parhaani mukaan saada ton nupin pysyyn kasas :P Tärkeintä on osata nauttia noista maailman parhaista pojista ja siitä, että mä saan niitten kans monenmoista touhuta!


Alkuvuodesta vielä kamppailin epäonnistumisen tunteiden kanssa, mutta johan se sitten yhtäkkiä alkoi helpottaa. Suuret kiitokset meidän valmentajaksi tulleelle Pirttikosken Reettalle, jonka positiivinen asenne toi mulle varmuutta ja iloa niin, että siitä homma sitten vaan lähti lentoon <3 Ja poikien touhut kyllä saa hymyn huulille ja kiitollisuuden sydämeen! Mulla vaan on ihan maailman parhaat pojat!! Sitten tavoitteisiin: SAKARI
Agikisaamista en oo sen kummemmin suunnitellut, periaatteessa vois vielä vähän höntsäämäs käydä, mutta sen näyttää aika, että käydäänkö. Seuraaviin rallykisoihin osallistuminen on jo kalenterissa ja paikkakin varmistunut. Rallyyn vois laittaa tavoitteeksi RTK1-koularin. Avoluokan korkkaaminen tuntuu vielä vähän kaukaiselta, mutta eipä sitäkään tiedä, jos vaikka treenattais sen verran, että sekin onnistuis. Sakari on kyllä alkanut olla rallytreeneistä aika tohkeissaan, nyt kun on enemmän tehty, niin voihan se olla että uskalletaan eteenpäinkin mennä :P Mutta kirjataan tähän nyt vain tuo maltillisempi tavoite, jos se ylittyy, niin sehän on vaan hienoa!
Terveyttä toivotaan edelleen, silmätarkki vois olla tulevana vuonna ajankohtainen.

HERMANNI
Kisapuolella tavoitteeksi on noussut perinteisten SM-kisojen lisäksi halliSMiin osalistuminen. Tarkoitus olisi vielä alkuvuonna kerätä lisää nollia ja sitä kautta rankingpisteitä, jotta saataisiin halliSMiin niin sanottu varma pääsy. Aiempina vuosina noihin skaboihin on tainnut lopulta saada ilmoittautua kuka vaan kolmosluokassa kisaava, mutta sinne ilmoittautuminen menee periaatteessa kuitenkin rankingin mukaan. Nyt kun ollaan jo noustu ihan kivasti rankingissa ylöspäin, niin eipä muutama lisäpiste pahaakaan tekisi...
Sitten (jos vaan terveyttä riittää) me päästään vihdoin sinne "oikeisiin" ässämmiin myös yksilökisaan! Ja siellä on tavoite nauttia mukanaolosta!
Terveyttä yritetään ylläpitää ja Hermanni jatkaakin käyntejään Lehtisen Terhillä kraniosakraalihoidoissa. Meidän onneksi omalla paikkakunnalla on mahdollisuus tähän ja hoidoista on ollut Hermannille paljon apua. Tämä voi olla myös yksi syy siihen, että kisoissa nykyään kulkee paremmin. Hermanni ei hoitojen aloittamisen jälkeen ole enää ihan niin varautunut esimerkiksi vieraita ihmisiä kohtaan, mitä aiemmin ja saattaa mennä oma-aloitteisesti kisoissakin ihan vieraita ihmisiä moikkaamaan :)



Yritän pysyä löytämälläni positiivisen ajattelun polulla :D

Ihanaa, toiminnallista ja ilonhetkiä täynnä olevaa uutta vuotta kaikille meille!

Ei kommentteja :