Ei kulje, kulkee...

Lauantaina järjestettiin gööttien agilitypäivä Lempäälässä. Hermannin kanssa osallistuttiin Päivin vetämiin ratatreeneihin. Radan alku sujui ihan kohtuuhyvin. Sitten mun tuttu koira hävis jonnekin sfääreihin ja kentällä heeboili joku ihan laama. Vois sanoo, että siinä sitten jäädyttiin molemmat. Treenata yritettiin, mutta kun Hermanni esimerkiksi käveli kepit ja jopa pysähty kesken keppien ihmettelemään muita ihmisiä, niin eihän siitä mun ohjauksestakaan mitään tullut. Jätkä ohitteli myös linjalla olleita hyppyjä, kun ei vaan kertakaikkisesti pystynyt keskittymään muuhun, kuin viereisen kentän treenaajaan/ toisella puolella kenttää olleisiin vuoronsa odottelijoihin... Vein sen sitten hetkeksi autoon odottelemaan ja päästiin vielä seuraavan ryhmän aluksi ottamaan pientä pätkää. Tutumpi kaveri oli nyt matkassa ja sain sen jopa irtoamaan (väärään) kaukana olevaan putkeen.
Kotimatkalla yritin lievittää huonoa fiilistä, muistuttamalla itselleni, että ihan kakarahan tuo vielä on ja mun pitää olla kärsivällinen. Kärsivällisyys ei vaan ole mun parhaimpia puolia. Täytyy vaan toivoa, että miehistymisen aiheuttama myllerrys iski jälleen tänään ja se vaikutti keskittymiseen.
Rata oli kiva ja olisi ollut kivaa kokeilla, miten normiHermannin kanssa olisi suoriuduttu. Tämä kerta oli nyt vaan tällainen ja kuitenkin antoi taas ajateltavaa ja mietittävää miten tuollaisissa tilanteissa on paras toimia. Treenin keskeytys ja hetkellinen jäähylle vienti palautti toimintakykyä, olisi vaan pitänyt keskeyttää jo aiemmin.
Saatiin kuitenkin muutama kuva sisarusparven neljästä jäsenestä, jotka olivat paikalla :)
Edda, Rauha, Hermanni ja Tuisku

Edda, Rauha ja Hermanni

Hermanni meinaa, että mua ei huvita enää mikään :) Tuisku poseeraa

Sunnuntai oli sitten monitoimipäivä. Aamupäivällä mentiin Hermannin kanssa melkein naapurissa järjestettyyn mätsäriin. Lähdettiin treenaamaan häiriönsietokykyä. (Jotenkin musta tuntuu, että toistan itteeni :) ) Kas kummaa, mulla olikin oikein reipas poika mukana. Ei jännitystä, ei turhaa pöhinää muille koirille, vaan reipasta ympäristön tarkkailua! Sitä turhaa louskuttamista oli aluksi, mutta pitkän odotteluajan lomassa sekin väheni huomattavasti. Mä pystyin jopa hengailemaan niin, ettei koko ajan tarvinnut olla jostain kieltämässä tai pitää koiraa kontaktissa. Tää tietenkin saattaa mennä myös niin, että kun mä olin rento niin koirakin oli. Ehkä paras hetki oli, kun oltiin Uuno-käppänän (Hermanni on saanut Uunosta ihan älyttömät kilarit aina sen nähdessään, syystä jota en tiedä) lähellä ja jätkä söi multa nameja. Pystyi jopa kääntämään selkänsä Uunolle :) Pientä murinaa piti pitää, mutta isottelu jäi siihen ja murinakin loppui, kun asiasta mainitsin.
Kehässä Hermanni liikkui jälleen hyvin. Mun tehtävänä on lähinnä pitää hihnasta kiinni ja ohjata oikeaa reittiä. Pöydällä jännitti ja tuomaria väisti. Pöydällä käsittelyä tarttis kyllä treenata, paljon. Punainen nauha saatiin kuitenkin. Punaisten kehässä meidät poimittiin kolmen parhaan joukkoon ja sijoitus oli kolmas. Saatiin siis vielä palkintojakin kotiinviemisiksi, vaikka repussa oli jo hurjan paljon hyvää mieltä onnistuneen treenin vuoksi.

Kotiin päästyämme kävin tekemässä tonnikalajäljen Olgalle meidän "takapihan" metsikköön ja pellolle. Jälki sai hetken vanheta ennen kuin laitoin Olgalle valjaat ja lähdettin ajamaan jälki. Olga on taitava nenänkäyttäjä ja nauttii saadessaan jäljestää. Nyt kun lumet on sopivasti sulaneet päästiin senkin kanssa viettämään hetkeksi laatuaikaa <3 . Olga jäljesti tuttuun varmaan tyyliinsä. Pari kertaa piti harhautua ihan vähän kun naapureiden kissat olivat jättäneet makoisia kakkaläjiä Olgan löydettäviksi. Kun nämä herkkuhoukutukset saatiin ohitettua pysyttiin jäljellä hienosti loppupalkalle saakka.

Illalla Sakari sai oman laatuaikansa, kun otin sen mukaan radanrakennukseen ja kouluttajien treeneihin. Sakari meni ensin Kirsin kanssa ja vauhtia oli! Sen jälkeen mentiin vielä yhdessä ja Katri Helenan laulua tapaillen: göötillä vain voi silmät niin loistaa, kahdestaan kun vaan treenata saa :)

Eilen maanantaina oli sitten vuorossa Marjon treenit Noormarkussa. Hermannin kanssa on käyty näissä siis joka toinen viikko, mutta nyt alla oli vähän pidempi tauko, kun osteopaatin käsittelyn jälkeen pidettiin välikerta eikä pääsiäismaanantaina ollut treenikertaa. Vähän mua mietitytti että mitkä vauhdit tänään on päällä... Pelko oli kuitenkin täysin turha! Jätkä liiteli kovaa ja hienosti! Hermanni sai vielä erityiskehuja hyppytavastaan. Marjo kouluttaa myös hyppytekniikkaa, joten osaa katsoa sitäkin siinä treenin lomassa. Tässä treenissä oli okseri ensimmäisenä esteenä, mutta meillä ei sen suorituksessa ollut mitään ongelmaa, vaikka makuulta lähteekin. Hermanni hahmottaa hyvin mitä on tekemässä, ja se hyppää taloudellisesti erilaisia esteitä. Kotiläksyksi saatiin niistokäden paikka ja sellaiset niistot, missä mun pitää lähteä ajoissa koiran tulosuuntaan. Näissä Hermanni helposti ottaa kiellon, kun ei vielä kestä mun liikettä, vaan lähtee mun mukaan. Sama ongelma on ollut aikanaan Sakarin kanssa, pitää palkkailla Hermannia näissä esteen suorittamisesta, vaikka mä olisin jo menossa esteeltä pois.

Sunnuntaina kisaillaan sitten taas.