Särkänniemessä on Tornado-niminen vuoristorata, joka pyörittää kyydissä istujaa vuoronperään pää ylös- ja alaspäin. Joskus olen kyseissä laitteessa istunut ensin kädet jännityksestä hikoillen ja sitten vauhdin hurmasta nauttien.
Mennyt viikko on ollut tunteiden osalta samankaltaisessa pyörityksessä. Kaikki alkoi sunnuntaina, kun tultiin Hermannin kanssa kotiin Panu Erolan tehoviikonlopun toisista suuntakäännöstreeneistä. Itse treenit menivät molempina päivinä hyvin ja Hermanni sai kehuja! Otin koiran autosta ja sepä ei astunutkaan vasemmalle takajalalleen lainkaan. Venytti sitä vain taaksepäin ikään kuin se olisi puutunut. Hetken päästä se kuitenkin käveli normaalisti. Tilanne eteni niin, että aina kun Hermanni nousi levolta, se ensin venytteli ja kinkkasi hetken ja sen jälkeen alkoi kävellä normaalisti. Jalasta en löytänyt mitään aristavaa kohtaa, sitä sai kevyesti taivutella, eikä aiheuttanut kipureaktiota. Jalka ei myöskään kuumottanut kuten ei selästäkään löytynyt mahdollista venähdyksen aiheuttamaa kuumotusta. Tässä vaiheessa alkoi huoli jo pikkuisen nostaa päätään.
Maanantaina meno oli samanlaista, mutta venyttelyihin ja "jalattomuuteen" meni enemmän aikaa kuin edellisenä päivänä. Seurasin tilannetta, eikä siinä tapahtunut mitään muutosta parempaan. Omituista oli kuitenkin se, että hetken käveltyään liike oli puhdasta eikä Hermanni ontunut kävelyillä. Teimme pelkästään kevyitä hihnalenkkejä sunnuntaista alkaen. Sakari sai olla vapaanakin ja se ihmetteli miksei Hermannia päästetä sen kanssa riekkumaan. Tässä vaiheessa mielessä oli jo piinaamassa ajatus, että selässä oli tapahtunut jotain ja siellä esim. joku kalkkeutuneista välilevyistä olisi pullistunut aiheuttaen jalkaan moisia oireita.
Tiistaiaamuna soitin eläinlääkärille, eikä mieltä rauhoittanut se, että lääkärin mukaan tosiaan lannerangassa oleva pullistuma voi aiheuttaa hermojuurisärkyä, joka sitten liikkeessä lieventyy. Hoito-ohjeeksi sain kehotuksen pitää koira riekkumatta ja hyppimättä, mutta kuitenkin liikkua saa tasaisesti. Tiistai meni sekavassa mielentilassa, päällimmäisenä ajatus, että tässäkö kaikki nyt oli? Nyt jo? Ihan liian aikaisin... Itku purskahteli ilmoille tämän tuosta ja ehdin jo miettiä sitäkin, että pystyykö Hermanni elämään onnellista elämää, jos se on kovin rajoitettua... Onneksi viestittelin kavereiden kanssa tilanteesta ja sain asioita päässäni järkevämpiin mittasuhteisiin. Tähän asti olin pyöritellyt hirveitä kauhuskenaarioita itsekseni ja tietäähän sen että ne siinä sitten paisuivat kuin pullataikina. Illalla sohvalla Hermannia silitellessäni huomasin, että sen niska tuntuu todella jäykältä. Hieroin sitä kevyesti jonkun aikaa ja kun se nousi ylös, näytti, että se olisi alkanut käyttää jalkaa nopeammin, eikä se venytellyt sitä samaan tapaan kuin aiemmin. Samassa muistin, että ennen treeneihin lähtöä lenkkeillessämme oli vastaan tullut yksi uros, josta Hermanni ei pidä. Koiran omistaja on tuttu ja jäätiin hetkeksi juttelemaan. Hermanni siinä tempoili pannassa railakkaasti ja mieleen tuli, että kyllähän siinä niska aikamoisia tärskyjä sai. Pieni toivon pilkahdus epätoivoisiin tunnelmiin oli tervetullut.
Keskiviikkona alkoi näyttää paremmalta. Liikkeelle lähdöt olivat jo toisinaan ontumattomia, välillä sitten mentiin venyttelyn ja kinkkaamisen kautta. Hieroin niskan lihaksia lisää ja se tuntui auttavan! Toivo heräsi, ehkä tässä ei vielä kannatakaan heittää kirvestä kaivoon. Ehkä kaikki onkin "vain" lihasjumista johtuvaa. Vähän kuin olisi herännyt painajaisesta ja saanut todeta, että se olikin vain pahaa unta. Jatkoin kuitenkin lenkittämistä hihnassa, en todellakaan halunnut ottaa mitään riskiä tässä kohtaa.
Torstaina Hermanni ei ontunut kertaakaan!!! Voi ilon päivää! Sakaria sapetti edelleen, ettei saanut riekkumiskaveria, kun edelleen lenkitin Hermannin hihnassa. Hermannille oli myös kerääntynyt virtaa näiden "kevyiden" päivien vuoksi. Sen hillitseminen alkoi jo käydä työstä, kun kuitenkin varoin, ettei tulisi mitään takapakkia jonkun riekkumistuokion takia.
Tälle päivälle Hermannilla oli varattuna osteopaattiaika Kaiperlalle. Hän totesikin heti alkuun kerrottuani kuulumiset, että
niskasta yleensä johtuu tämäntyyppiset takajalkojen ontumat. Hän käsitteli koko rangan ja Hermanni rentoutui käsittelyyn paljon edelliskertaa nopeammin. Niskan alueella oli kiertymää ja nikamat olivat myös hieman siirtyneet sivuttaissuunnassa. Muuten ranka oli edelliskertaa joustavampi ja paljon parempi! Huh! Nyt uskalsin huokaista helpotuksesta oikein kunnolla. Lisäksi Kaiperla kertoi, että pienikin pullistuma voi aiheuttaa samankaltaisia oireita, mutta liikkeessä ne pahenevat, eikä niin kuin nyt meillä, kun ne paranivat. Hän käski minun olla murehtimatta selän tilannetta liikaa, sillä osteopatialla saadaan hoidettua tämän kaltaisia vaivoja hyvin, eikä selkä välttämättä koskaan tule vaivaamaan.
Aika lailla hymy korvissa sai ajella kotiin, kun mielen vallannut paha peikko saatiin karkotettua näin nopeasti ja selvisin piinaviikosta vain pelkällä isolla säikähdyksellä!
Ensi viikolle on varattu hieronta-aika vielä varmuuden vuoksi, että saataisiin jumit varmasti kunnolla auki. Nyt mä menen rapsuttamaan mun rakkaita karvanaamoja ja täytän mieleni kiitollisuudella <3 !
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti