Huuli pyöreenä

Mä olen kaiketi nyt päässyt siihen pisteeseen, että kisat ei enää jännitä liikaa. Aamulla heräilin kaikessa rauhassa ja sitten vasta muistin, että tänäänhän on kisapäivä! Edellisten kisojen aamuna kävi samoin. Ajattelin siinä sitten että onkohan se hyvä enne...

Kolmosten startit oli mukavaan aikaan, niin että saatiin Miian kanssa lähteä vasta yhdeltätoista ajelemaan Lempäälää kohti. Eka rata oli vähän aikataulusta jäljessä, joten jäi hyvin aikaa lämpätä ja jutella tuttujen kanssa.

Agirata oli Anne Huittisen käsialaa ja tutustumisessa tuntui, että on ihan mentävissä. Etukäteen vähän pelkäsin, että mitäs kommervenkkejä radalta mahtaa löytyä, mutta pelko oli turha. Alku meni hyvin ja Sakarilla oli kunnon vauhti päällä. Puolivälin paikkeilla hukkasin koiran selän taakse, kun piti katsoa mihin olen menossa. Samassa kuulin riman putoavan ja sen seurauksena ohjaukseen tuli kunnon takku ja hylkyhän se. Loppurata taas ihan hyvin. Lentokeinun Sakari kyllä teki, kun itse kiirehdin, enkä jäänyt tueksi. Keinun itsenäinen suorittaminen lisätään treeniohjelmaan.




Toka rata oli Esa Muotkan hyppäri. Kiva rata sekin. Alussa tein jopa niiston onnistuneesti! Eihän se oikeasti ole vaikea, mutta mä en sitä vaan osaa kunnolla, kun aina hätäilen jo alta pois enkä malta odottaa koiraa. Näitä on nyt treenattu ja kiva oli onnistua kisoissakin. Tällä radalla Sakari myös kääntyi tosi makeesti suorasta putkesta, kun käännyttiin takaisin tulosuuntaan. Ei olis voinut tiukemmin sitä kohtaa tulla. Rata meni hyvin loppuun saakka, enkä tällä kertaa tehnyt mitään typeryyksiä, joten ratavirheittä maaliin! Ei muuta kuin tulostaululle jännäämään aikaa. Riittihän se juuri ja juuri; tulos -0,10 sijoitus 7./34.



Uskomatonta: vuoden toiset kisat ja taas tehtiin nolla. Vähän on erilainen vuoden aloitus kuin viime vuonna, eka nolla tehtiin kakkosissa vasta 5.5., vaikka ahkerasti kisattiinkin. Nyt ollaan huuli pyöreenä tästä ja viikon päästä katsotaan Kuopiossa jatkuuko nollaputki...

Videot tulossa...

Saksan aksaa ja Olgan hyaluronihappohoito

Sunnuntaina oli Marjon valmennus. Rata oli 31 estettä pitkä, eikä meillä mennyt ihan putkeen. Ihan kirjaimellisesti. Sakari kielsi aika monta kertaa parillakin putkella ja meni vääräänkin putkeen. Toki oli kivat treenit ja onnistumisen kokemuksiakin saatiin, joskaan ihan maailman paras flow ei nyt ollut kanssamme. Mutta iloiseksi tulin siitä, että olin jo kotona ratapiirroksen saatuani suunnitellut yhden kohdan, niinkuin Marjokin oli sen ajatellut. Kyllä voi ihminen ilahtua, kun huomaa, että opit alkavat jo tuottaa tulosta siinä mielessä, että pystyy soveltamaan niitä eri radoille. Hyvillä mielin sai tulla kotiin näistäkin treeneistä. Jes!

Maanantaina sitten suhattiin Olgan kanssa jälleen Raisioon. Taina lähti matkaseuraksi. Tällä kertaa saatiin hoidettua polvea, eikä tullut yllätyksiä. Polvi on paljon paremmassa kunnossa, vaikka uusintapiikitys ei ihan kuuden viikon kuluttua ensimmäisestä toteutunutkaan. Käytin Olgan puntarillakin ja se painoi tasan 30 kg. Kolme kiloa on keventynyt siis. Kysyin eläinlääkäriltä vielä että paljonko tuon kokoisen koiran kohtu normaalisti painaa ja arveli että n. 200 grammaa. Eli mätää oli ehtinyt kertyä 1,1 kiloa. Kyllä tuli taas mieleen, että oli todella onnea matkassa meillä tammikuussa.
Tässä vielä tämänkertainen epikriisi:

Olga tuli kontrolliin vasemman takajalan polviongelman takia.
Olga kävelee hyvin, ei onnu, ottaa lievästi lyhyempää askelta vasemmalla takajalalla.
Olgalla ei ole turvotusta vasemmassa takapolvessa, eikä se aristele polven taivutusta.
Rauhoituksessa injisoitiin polveen hyaluronihappoa ja pieni annos kortisonia.
Kipulääke annettiin pistoksena ja kotona jatketaan huomisesta Norocarp 100 mg 1tbl päivässä 5 pv ajan.

Valoa putkien päässä

Tänään päästiin vihdoin kisaamaan Lempäälään! Aamulla en kyllä herätessäni edes muistanut, että on kisapäivä... Ei vissiin kovin jännittänyt siis. Aamulla kisasivat ensin Kirsi Perlan ja Miinan kanssa. Miina sai toisen LUVAnsa, joten päivä alkoi hienosti.

Yhden maissa me päästiin sitten Sakarin kanssa radalle. Kisojen ollessa isot, oli minien ja medien tuomariksi tullut Salme Mujunen, jolla on hauskoja ja omanlaisia ratoja.
Eka rata oli mielestäni helppo kolmosten radaksi, mutta niin vain hylky napsahti. Huuto-ohjaus ei pelastanut (ihme :)) koiraa kääntymään putkesta keinulle, vaan aalle se meni, kun sinne oli reitti tyrkyllä. Muuten oli oikein sujuvaa menoa. Sakari laittoi korvat luimuun ja antoi palaa :) Hieno asenne!



Tokan radan rakennusvaiheessa oli reunalla hauska katsella, kun toiselle pitkälle suoralle laitettiin kolme suoraa putkea peräjälkeen. Siinä sitten mietittiin kisakaverien kesken, että mahdetaanko niitä kuitenkaan pötköön mennä. Mutta niin ne numerot sinne aseteltiin, että oli kunnon juoksupätkä tiedossa. Rataantutustumisessa spurttasin (!) pari kertaa, eikä se niin kamalalta tuntunut, mitä olisi voinut kuvitella. Aan jälkeisen putkeen viennin suunnittelin tekeväni vetämällä ja poispäinkäännöksellä. Sitten kun katselin muiden menoa ennen omaa vuoroa, niin meinasi iskeä epäusko ja pohdin jo ohjauksen vaihtamista valssaamiseen, niinkuin suurin osa teki. Päätin kuitenkin mennä omalla suunnitelmalla ja hyvä niin, kohta meni hienosti. Ja hienosti meni muukin rata, päästiin nollalla maaliin! Ihanneaika alittui reilun seitsemän sekuntia ja sijoitus oli 11./49. Etenemä oli 3,81. Meidän ihkaeka oikea nolla kolmosista!!! Vähän mahtavaa! Mutta tänäänpä onkin Valon päivä!

Kirkkaat kiikarit

Tuomas Illukka peilasi tänään Sakarin silmät. Terveet näkimet on pojalla. Lääkärin sanoin "viimosen päälle komiat". Ja poika antoi hienosti tutkia.

Takaisin ruotuun

Tässä on nyt löysäilty koko alkuvuosi enemmän ja vähemmän pakon sanelemana. Sakarin kuukauden agilitytauko on venynyt kahteen. Ei siitä toki mitään haittaa ole, mutta huomaan, että on vaikeampi saada itseään takaisin ruotuun.

Olga on parantunut leikkauksen jälkeen todella hyvin. Haava parantui melkein kuin itsestään ja neidillä piisaa virtaa entistä enemmän.

Kun Olgan vointi parani, iski itselleni kauhea flunssa. Ja taas jäi Sakarin treenit ja omat kahvakuulailut väliin... Flunssa ei ole antanut periksi vieläkään, eli omat kunnonkohotuspyrkimykset saavat odottaa vielä ensi viikkoon.

Sakarin kanssa mentiin eilen kuitenkin Marjon treeneihin. Rata oli kiva, vaikka ihan omalla mukavuusalueella ei ohjausten suhteen liikuttukaan. Tehtiin sylkkäreitä ja poispäinkäännöksiä, jotka menivät hienosti. Sakari vastasi niihin oikein hyvin, vaikka ei niitä kovin paljoa ole treenailtu. Mutta kun on taitava koira niin on. Lisäksi erityinen ilon aihe itselle oli, kun radalla oli kohta jossa mentiin ensin kepit, sitten aa ja kepit uudestaan. Sakarin pystyi lähettämään aalle niin, että leijeröin kepit, eikä mitään ongelmaa. Ihanaa, kun se osaa irrota ja suorittaa itsenäisesti asioita!
Viskileikkaukset saatiin harjoitusohjelmaan, ne eivät sujuneet. Koirakin tosin väsähti tosi nopeasti, niin ettei jääty tätä hinkkaamaan. Taisi innostus treeneihin pääsystä purkautua ja energiat karkasivat riemun mukana taivaan tuuliin :)

Huomenna on ohjelmassa Sakarin silmäpeilaus ja sunnuntaina olisi tarkoitus aloittaa tämän vuoden kisailut Lempäälässä. Vihdoin! Jospa nyt päästäisiin kisoihin asti ilman yllätyksiä.

Toipilas, osa 2

Jotenkin tuntuu, että toistan itseäni noissa otsikoissa. Viime vuoden tammikuun 5. päivä kirjoittamani päivitys nimittäin kulkee samaisen Toipilas-otsikon alla. Täytyy toivoa, ettei ensi vuonna enää toisteta samaa virttä...

Olgalle kuuluu hyvää. Perjantain eli leikkausta seuraavan päivän se oli vähän kipeän oloinen, mutta siitä onkin sitten olo kohentunut aimo harppauksin. Jo perjantaina se söi ja teki asiansa normaalisti, nyt varmasti lähtisi lenkille, jos vain pääsisi. Vähän turhauttavaa taitaa sisällä makoilu olla, kun heti ulosmentäessä alkaa haukkua, oli syytä tai ei. Hihnan saa pitää tiukalla, ettei neiti ala liikaa riekkua.

Haavan Olga on antanut olla rauhassa. Kauluri otettiin eilen pois ja laitettiin vain t-paidat päälle molemmista päistä, niin että saatiin aikaiseksi haalari. Tänään löytyi kirppikseltä lasten vetoketjullinen puuvillahaalari ja se saa olla nyt vielä suojana varmuuden vuoksi. En halua ottaa tässä vaiheessa kuitenkaan riskiä, että Olga repii sittenkin tikit irti ja haavan auki.

Tässä t-paita viritykset ja haalarihemmo:

Sanatonta viestintää

Olgalla piti olla eilen fyssari ja polvikontrolli sekä uusintapiikitys. Fyssarilla ja lääkärissä kyllä käytiin, mutta suunnitelmat muuttuivat "pikkuisen", kun keskiviikkona aloin epäillä, että Olgalla on kohtutulehdus. Jo jonkun aikaa mulla oli ollut sellainen tunne, että kaikki ei ole ihan niin kuin pitää, vaikka Olga oli ihan normaali, eikä oireillut sen kummemmin.

Keskiviikkoaamuna Olga ei syönyt, mutta joi epätavallisen paljon. Olin jo netistä tutkaillut kohtutulehduksen oireita ja varsinkin tuo juominen on yksi oireista. Päivän olin töissä ja käskin isän tarkkailla päivän aikana Olgan vointia ja ilmoittaa mulle heti, jos jotain ilmenee. Päivä oli mennyt kuitenkin ihan hyvin ja illalla käytiin lenkilläkin. Olga oli oma itsensä. Kotona se kuitenkin nuoleskeli takapäätään ja kävi juomassa. Kahdentoista aikaan illalla tarkistin vielä kerran sen peräpään ja nyt sieltä tuli selvästi paksua visvaa. Aamulla ja päivällä värkki oli vain hieman turvonnut ja aavistuksen normaalia kosteampi. Vatsan seutu tuntui omaan käteen olevan turvoksissa. Soitin kasvattajalle ja päivystävälle eläinlääkärille, joka kuitenkin sanoi, että uskallamme odottaa seuraavaan päivään koska mätää valuu ulos. Yö meni levottomasti nukkuessa ja aamua odotellessa.

Aamulla ennen Raisioon lähtöä soitin vielä klinikalle muuttuneesta tilanteesta. Kahdeltatoista Olgalla oli fyssari, joka kehui Olgan käytöstä ja totesi, että jos jokainen asiakas olisi noin mukava käsiteltävä, olisi hänen työnsä helppoa <3 Jumeja ei löytynyt ja sekä fyssari, että eläinlääkäri tutkiessaan totesivat liikkeiden olevan melko hyvät. Saatiin jumppaohjeita kotiharjoittelua varten. Niitä käytetään sitten kun on muusta toivuttu. Eläinlääkäri tosiaan katsasti ensin kävelyn ja polven tilanteen ennenkuin käytiin akuutimman tilanteen kimppuun. Lääkärin ei tosin tarvinnut kuin kokeilla Olgan vatsaa todetakseen, että se tuntuu todella turvonneelta. Saman tien hän alkoi valmistella Olgaa leikkaukseen ja sanoi leikkaavansa puhelinajallaan. Niin puoli kolmen aikaan jätin neidin leikattavksi ja lähdettiin Tainan kanssa kuluttamaan neljää tuntia lähellä sijaitsevaan Myllyyn. Ei ihan ollut shoppailufiilikset, mutta kuluipa aika kuitenkin edes jotenkin. Puoli seitsemältä saimme vihdoin hakea Olgan. Poistettu kohtu painoi 1,3 kg, eli oli sinne ehtinyt jonkun verran märkää kertyä. Nyt me sairaslomaillaan viime vuoden alun tapaan mummulassa ainakin nämä ensimmäiset päivät. Kotiin menoa ei kielletty, mutta portaissa pitää olla varovainen. Olga on vielä vähän kipeän oloinen, mutta ruoka on maistunut ja pissalla käyty hyvin. Onneakin oli kyllä matkassa. Harvemmin taitaa olla niin, että koiran sairastuessa on lääkäriaika jo valmiiksi varattuna. Lisäksi mulla alkoi juuri eilen vähän pidempi vapaapäivien putki, joten olen ihan luvan kanssa poissa töistä, eikä sitä tarvinnut erikseen järjestää. Huomiset kisat jäävät kyllä väliin, mutta tuleehan noita kisoja. Ja se se vasta onni on, että oman koiran kanssa on sellainen yhteys kuin minulla ja Olgalla on! Rakas pönttöpää