20.3.2016

Nollia Noormarkusta

Eilinen aamu valkeni aurinkoisena ja oma mielikin oli valoisa. Rento tunnelma, kun edessä oli kisapäivä Sakarin kanssa. Tuntui hyvältä lähteä vailla mitään paineita kisoihin. Paineilla en tarkoita tulospaineita, vaan sitä, ettei tarvinnut jännittää jännittääkö koira. Sakari on kisoissa kuin kotonaan, eikä sitä tarvitse vahtia muiden koirienkaan vuoksi, haukkumisesta ei tarvitse kieltää. Jo mennessä oli mukava tunne siitä, että tänään saisi vain nautiskella yhdessä tekemisestä. Noormarkun hallikin on meille kuin kotihalli, sen verran siellä on tullut käytyä sekä treenaamassa että kisoissa.

Kaikilla minien radoilla oli tuomarina Johanna Wüthrich ja hyppärillä aloitettiin. Se oli oikein mukava rata, jossa oli muutama tarkempi paikka, mutta koiralle kivan looginen. Tältä nakuteltiin kivantuntuinen nolla. Alussa Sakari hiipi perään ja kolautti rimaa, mutta se pysyi kannattimillaan kuitenkin. Kuulin kolahduksen, mutta en nähnyt pysyikö vai ei. Koko rata tehtiin kuitenkin hyvää yhteistyötä. Se omaan kuplaan pääseminen on hieno tunne ja palkka aikanaan tehdystä työstä :)


Toka rata oli hetikohta edellisen perään ja kevyen kävelyn jälkeen päästiin jälleen tutustumaan rataan. Tämäkin rata oli mukava, nyt vain kontaktiesteillä höystettynä. Sakarin kontaktit ovat varmat, joten ei mitään huolta niistäkään. Samaan kuplaan ja flowhun päästiin taas ja tekeminen tuntui nautinnolliselta :) Nollalla maaliin tältäkin.



Viimeisenä ratana oli pienin muutoksin edellinen rata toisinpäin. Sama tunnetila säilytettiin, vaikka hylkäännyttiinkin. Keppien jälkeisillä hypyillä lähdin menemään keinun suuntaan ja Sakari lukitsi väärälle hypylle mukaani kääntymisen sijaan. No eipä tuo pieni irtoaminen harmita, kun kaikki radat oli täynnä yhdessä tekemisen riemua :)


Sakari ei ole mikään vauhtihirmu, mutta tekemisen varmuus on kyllä huippuluokkaa. Molemmilla radoilla etenemätkin silti lähempänä 4m/s, kun joskus on keikuttu ja taisteltu aikoja vastaan 3m/s etenemillä. Nyt molemmilla nollaradoilla päästiin nelisen sekuntia alle ihanneajan. Noilla vauhdeilla ei kärkisijoja hätyytellä, mutta enpä aikanaan olisi uskonut meidän pystyvän nollia takomaan tähän tahtiin, kuin nyt on tehty. Kesän SM-kisoja varten on 12 nollaa, joista neljä tuplaa :) Joskus sen yhdenkin tuplan tekeminen nollien keruukauden aikana on ollut lähes mahdottomuus ;) Tämän vuoden nollaprosentti on nyt kahdeksan startin jälkeen 50% eli osataan me edelleen virheitäkin tehdä ;)

Ei kommentteja :