Lupaava tykinkuula

Eilen oli Hermannin tehotoimintalauantai. Kymmenen aikaan lähdettiin Jämijärvelle ryhmänäyttelyyn, jossa Hermanni esiintyi vielä pentuluokassa. Juuri ennen gööttikehää tuomari Pekka Teini piti sämpylätauon ja siinä mä käytin tilaisuutta hyväkseni ja vein Hermannin testaamaan pöydällä oloa. Poika olikin melko rento eikä vetänyt ihan jumiin, JEE! No siinä sitten tuomari alkoi sille jutella, (kun istui siinä vieressä) ja sanoi, että ottasitko säkin vähän sämpylää? No tokihan Hermanni olis ottanut :) Tuli itsellekin rento olo, kun oli noin lepposaa. Toki tämä tuomari on siellä mun suosikkituomarilistalla ykkösenä, vaikka ei mulla kovin laajaa näyttelytuomarikokemusta olekaan.
No hetken päästä sitten mentiin kehään ja voi kuinka hienosti Hermanni esiintyi. Ei mun paljoa tarvinnut sitä handlata, kun se kulki niinku vanha tekijä. Takana on kuitenkin vaan pari mätsäriä ja yksi virallinen näyttely. Ja nyt se pöytäkin meni tosi hyvin!
Seisotukset onnistui kans hyvin, vain pari kertaa meinas tarjota istumista tai maahanmenoa, mutta korjasi heti takaisin :)
Ja saatiin taas hyvä arvostelu ja KP:
Lupaava, käytökseltään hyvin määrätietoinen nuori uros. Oikealinjainen pää & kauniit värimerkit. Hyvä kaula, lupaava eturinta, hyvä ylälinja. Töpöhäntä. Voimakkaat takakulmaukset. Laadukas pentuturkki. Tasapainoinen & määrätietoinen
Nyt meillä oli kilpakumppanikin, nartupentu Mizacks Anouk Mystic Pink, joka sai myös KP:n ja tällä kertaa veti pidemmän korren. Lopuksi tuomari tuli vielä sanomaan, että molemmat pennut olivat todella lupaavia. Lisäksi totesi tuosta Hermannin määrätietoisuudesta, että se vain tuli kehään ja esiintyi hienosti ja määrätietoisesti, niin kuin göötin kuuluukin :)
Eli päivän rimpsu oli PEN1 KP VSP-pentu. Hieno Hermanni!
Kuva Jari Mäki

Katseltiin Tainan kanssa gööttikehä loppuun, käytiin pihalla ottamassa muutama kuva ja tultiin kotiin.
Tainan ottamat kuvat:

Hetki ehdittiin olla kotona ja sitten suunnattiin omalle hallille Marjon valmennukseen.

Rata oli haastava, mutta saatiin sieltä meille pari hyvää kohtaa, joita treenattiin. Aloitettiin alusta esteet nro 1-6, niin että ensin otettiin vaan 1-2. Jätin Hermannin ykkösen taa ja menin itse kakkosputken perimmäiseen päähän niistämään pojan tiukasti putken jälkeen. Mä epäilin kyllä, että meneekö tuosta putkeen vai tuleeko suoraan mun luo, mutta ihan turhaan epäilin! Putkesta kääntymistä piti kyllä treenata muutama kerta, kun sieltä syöksyi sellanen tykinkuula, ettei jarrut riittäneet. :D Ihan tajuton vauhti! Kääntyminenkin alkoi sujua kun sain itse ajoitettua oikein. Muutaman tiukasti kääntymisen palkkaamisen jälkeen jatkettiin. Taas mä yllätyin, kun sieltä putken perältä haki kolmosputkeen ilman mitään saatteluita. Se osaa paljon enemmän, kuin mä oletan!
Kolmosputken tiukka kääntyminen neloselle onnistui , kun maltoin itse miettiä sijaintini. Aluksi meni selän takaa mun toiselle puolelle ja sitte meinas mennä aalle putken sijaan. Takaakierrolle vitoshypylle osas mennä hyvin. Noita kieputuksia on kyllä jonkin verran tehtykin ja lisäksi harjoiteltu puiden kiertoja metsässä.
Tämän pätkän jälkeen pidettiin tauko.
Lopuksi otettiin vielä esteet 21-26. Kaksykkösen taakse heitin puomin vierestä eli sieltä mistä olis radallakin tultu. Tiukka persjättö ja putkeen. Vähän valahti kaarros, mutta aika hyvin Hermanni itse korjasi sinne putkeen. Vähän meinas mulla olla kiire hypylle 23. Marjo palkkasi siellä lelulla pari kertaa, mutta sitten pystyttiin menemään ilman apupalkkaa ja mikä parasta, Hermannin fokus oli sinne hypylle, eikä vilkassutkaan mua! Otettiin 23-24 erikseen, mutta siinä meni hyvin putkeen eikä tarvinnut hinkata. Sitten lopuksi 23-26 ja saatiin onnistumaan myös hyvin.
Yllätävän hyvin pojalla riitti virtaa tehdä treeni loppuun asti, vaikka oli jo ollut paljon ohjelmaa. Eli jo nyt saatiin hyvää treeniä pitkiin päiviin. Moottoria tuntuu riittävän.

Ihanaa oli pitkästä aikaa päästä Marjon valmennettavaksi. Sieltä löytyy aina ne kannustavat sanat, jotka poistavat omaa epävarmuutta <3 Saan olla onnellinen, kun mulla on tuollainen koutsi, mä tarvin sitä positiivista onnistumisen tunnetta, jolla jaksaa yrittää ylittää itsensä. Jos valmentaja vaan vaatii ja vaatii, eikä anna positiivistakin palautetta edes jostain, niin mun motivaatio tavallaan kärsii. Toisaalta sellaisen valmennuksen jälkeen sitten nousee se "vielämänäytän"-fiilis. Taitaa olla molempi parempi, mutta tästä Marjon tyylista kyllä tykkään. On niinkun vaatiminen ja kehuminen sopivassa balanssissa :)
Ja nyt jos ihan tarkkaan mietin, niin en oo ollu ku yhdellä sellasella valmentajalla Sakarin kanssa, josta jäi paska fiilis. Sille ei oo enää pakko mennä, kaikkien muitten oppeja käytän kyllä jatkossakin :)