Facebook on täynnä ihmisten päivityksiä siitä, kuinka keväistä jo on. Ja on tuo sää keväinen täälläkin auringonpaisteineen ja lämpöasteineen. Mutta lunta meillä vielä riittää! Nyt kun yöt on olleet pakkasella, niin hanki kantaa ja meillä on siitä nautittu oikein urakalla sekä mun, että koirien toimesta. Ehtii ne kurakelitkin vielä tulla...
Ollaan nyt useana päivänä lähdetty pihasta suoraan pitkille metsäretkille. Koirien kiinnipitoajasta huolimatta, pojat on irti melkein koko ajan ja Olga pääsee myös vähän välillä nuuskuttelemaan vapaana omassa tahdissaan, kun ollaan sellaisilla paikoilla missä näkyvyys riittää mulle havaitsemaan mahdolliset ihmiset riittävän kaukaa. Eipä tuolla kyllä ole muita näkynyt ja ollaan saatu nauttia luonnon rauhasta. Korppeja ollaan ihasteltu, kun niillä on soitimet käynnissä tuossa lähellä. Lintujen laulu täyttää ilman kyllä muutenkin. Ihanan rentouttavaa siis käyskennellä metsissä ja pelloilla.
Kummallista, kuinka tänne blogiin tulee aina vaan kirjoteltua kisoista ja treeneistä, vaikka meidän arki on kyllä suurimmaksi osaksi ihan muuta. Tietysti Hermannilla on tässä ikävaiheessa monenlaista treenihetkeä ja oppikoulua, mutta suurimmaksi osaksi viikot kyllä kuluu koirilla lenkkeillen, nukkuen ja syöden :)
Tällä viikolla on kyllä aika paljon ohjelmaa, kun huomenna on oman seuran epikset ja lauantaina Hermannilla näyttely ja Marjon treenit. Sunnuntain tokon alkeiskurssikerta jää välistä, kun mulla on teatteritreenit. Tokossakin Hermanni on jälleen osoittanut oppimiskykynsä. Nopeasti hoksaa mitä pitää tehdä. On se aikamoinen! Unohtamatta noita kahta vanhempaa : Sakari on oma ihana itsensä ja Olgakin tuntuu olevan elämänsä vedossa juuri nyt! Joten nautin täysin sydämin noista jokaisesta kolmesta persoonasta <3
Kuvasia lenkeiltä, olkaa hyvä!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti