Toipilas, osa 2

Jotenkin tuntuu, että toistan itseäni noissa otsikoissa. Viime vuoden tammikuun 5. päivä kirjoittamani päivitys nimittäin kulkee samaisen Toipilas-otsikon alla. Täytyy toivoa, ettei ensi vuonna enää toisteta samaa virttä...

Olgalle kuuluu hyvää. Perjantain eli leikkausta seuraavan päivän se oli vähän kipeän oloinen, mutta siitä onkin sitten olo kohentunut aimo harppauksin. Jo perjantaina se söi ja teki asiansa normaalisti, nyt varmasti lähtisi lenkille, jos vain pääsisi. Vähän turhauttavaa taitaa sisällä makoilu olla, kun heti ulosmentäessä alkaa haukkua, oli syytä tai ei. Hihnan saa pitää tiukalla, ettei neiti ala liikaa riekkua.

Haavan Olga on antanut olla rauhassa. Kauluri otettiin eilen pois ja laitettiin vain t-paidat päälle molemmista päistä, niin että saatiin aikaiseksi haalari. Tänään löytyi kirppikseltä lasten vetoketjullinen puuvillahaalari ja se saa olla nyt vielä suojana varmuuden vuoksi. En halua ottaa tässä vaiheessa kuitenkaan riskiä, että Olga repii sittenkin tikit irti ja haavan auki.

Tässä t-paita viritykset ja haalarihemmo:

Sanatonta viestintää

Olgalla piti olla eilen fyssari ja polvikontrolli sekä uusintapiikitys. Fyssarilla ja lääkärissä kyllä käytiin, mutta suunnitelmat muuttuivat "pikkuisen", kun keskiviikkona aloin epäillä, että Olgalla on kohtutulehdus. Jo jonkun aikaa mulla oli ollut sellainen tunne, että kaikki ei ole ihan niin kuin pitää, vaikka Olga oli ihan normaali, eikä oireillut sen kummemmin.

Keskiviikkoaamuna Olga ei syönyt, mutta joi epätavallisen paljon. Olin jo netistä tutkaillut kohtutulehduksen oireita ja varsinkin tuo juominen on yksi oireista. Päivän olin töissä ja käskin isän tarkkailla päivän aikana Olgan vointia ja ilmoittaa mulle heti, jos jotain ilmenee. Päivä oli mennyt kuitenkin ihan hyvin ja illalla käytiin lenkilläkin. Olga oli oma itsensä. Kotona se kuitenkin nuoleskeli takapäätään ja kävi juomassa. Kahdentoista aikaan illalla tarkistin vielä kerran sen peräpään ja nyt sieltä tuli selvästi paksua visvaa. Aamulla ja päivällä värkki oli vain hieman turvonnut ja aavistuksen normaalia kosteampi. Vatsan seutu tuntui omaan käteen olevan turvoksissa. Soitin kasvattajalle ja päivystävälle eläinlääkärille, joka kuitenkin sanoi, että uskallamme odottaa seuraavaan päivään koska mätää valuu ulos. Yö meni levottomasti nukkuessa ja aamua odotellessa.

Aamulla ennen Raisioon lähtöä soitin vielä klinikalle muuttuneesta tilanteesta. Kahdeltatoista Olgalla oli fyssari, joka kehui Olgan käytöstä ja totesi, että jos jokainen asiakas olisi noin mukava käsiteltävä, olisi hänen työnsä helppoa <3 Jumeja ei löytynyt ja sekä fyssari, että eläinlääkäri tutkiessaan totesivat liikkeiden olevan melko hyvät. Saatiin jumppaohjeita kotiharjoittelua varten. Niitä käytetään sitten kun on muusta toivuttu. Eläinlääkäri tosiaan katsasti ensin kävelyn ja polven tilanteen ennenkuin käytiin akuutimman tilanteen kimppuun. Lääkärin ei tosin tarvinnut kuin kokeilla Olgan vatsaa todetakseen, että se tuntuu todella turvonneelta. Saman tien hän alkoi valmistella Olgaa leikkaukseen ja sanoi leikkaavansa puhelinajallaan. Niin puoli kolmen aikaan jätin neidin leikattavksi ja lähdettiin Tainan kanssa kuluttamaan neljää tuntia lähellä sijaitsevaan Myllyyn. Ei ihan ollut shoppailufiilikset, mutta kuluipa aika kuitenkin edes jotenkin. Puoli seitsemältä saimme vihdoin hakea Olgan. Poistettu kohtu painoi 1,3 kg, eli oli sinne ehtinyt jonkun verran märkää kertyä. Nyt me sairaslomaillaan viime vuoden alun tapaan mummulassa ainakin nämä ensimmäiset päivät. Kotiin menoa ei kielletty, mutta portaissa pitää olla varovainen. Olga on vielä vähän kipeän oloinen, mutta ruoka on maistunut ja pissalla käyty hyvin. Onneakin oli kyllä matkassa. Harvemmin taitaa olla niin, että koiran sairastuessa on lääkäriaika jo valmiiksi varattuna. Lisäksi mulla alkoi juuri eilen vähän pidempi vapaapäivien putki, joten olen ihan luvan kanssa poissa töistä, eikä sitä tarvinnut erikseen järjestää. Huomiset kisat jäävät kyllä väliin, mutta tuleehan noita kisoja. Ja se se vasta onni on, että oman koiran kanssa on sellainen yhteys kuin minulla ja Olgalla on! Rakas pönttöpää

Koonti kuluneesta, tavoitteet tulevaan

On taas se aika vuodesta, kun tutkaillaan, mitä piti vuoden aikana tehdä ja mitä tavoitellaan tulevana vuonna :)

Ja näin siinä sitten kävi:

Ensimmäinen, suurin ja tärkein on saada Olgalle toimiva jalka!

Jalka toimii. Syksyllä tosin alkoi ontuminen, ja lopulta mentiin kuvauttamaan polvi. Lievä nivelrikko löytyi. Hoitona piikitettiin hyaluronihapon ja kortisonin yhdistelmää niveleen ja hoito tepsi heti. Uusintapiikitykselle mennään tammikuun kymmenes päivä, samalla saadaan fysioterapeutilta ohjeita vielä lihasten kehittämiseen.

Sen jälkeen tavoitellaan Sakarin nousemista kolmosluokkaan, haaveillaan siitä, että voitais osallistua piirinmestaruuskisoihin.

Alkuvuosi oli agilityssä enimmäkseen hylkyjä, hylkyjä ja hylkyjä. Taisi siellä joukossa muutama tulos tulla, mutta ohjaajana vaivuin varsinaiseen agilitymasennukseen, kun mikään ei tuntunut sujuvan. Toukokuun alussa Porissa tehtiin vuoden ensimmäinen nolla ja vaikka se ei osallistujamäärän vuoksi LUVAan oikeuttanutkaan, niin saatiin mun päästä lukko auki ja kesäkuun lopussa Agirodussa noustiin vihdoin kolmosiin syntymäpäivänäni :) Lukon aukeamista edesauttoi myös suuresti se, että päästiin mukaan Satakunnan alueelliseen valmennukseen Training to Compete- ryhmään. Heinon Marjon treeneistä sain hurjasti itseluottamusta ja opin jopa uusia ohjauskuvioita :) Olen myös oppinut soveltamaan oppimaani kisaradoilla ja sekin on tehnyt kisaamisesta kivaa.
Kolmosissa ehdittiin kisata muutama kisa ennen piirinmestaruuksia, joihin olimme oikeutettuja osallistumaan. Tuloksilla ei kolmosissa paljoakaan juhlittu, mutta yhdessä tekemisen ilo löytyi jälleen ja kisaaminen tuntui todella kivalta. Vuoden viimeisissä kisoissa tehtiin nopeusennätyskin, joten ensi vuonna jatketaan entistä innokkaampina!

Ja toivoisin myös, että löydettäis meille uusi koti. Sellainen jota pystyttäis näillä mun tuloilla ylläpitämään. Tällä hetkellä harmittaa ihan suunnattomasti, ettei Olga voi olla kotona hoidettavana noiden lukuisten rappusten takia, enkä mä voi olla sen kanssa vaikka se olisi juuri nyt tarpeen. Ja leikkauksen jälkeen varsinkin.

Samassa osoitteessa asutaan edelleen. Kaipa se uusi kotikin löytyy, kun on sen aika.
Kuitenkin kolmesta tavoitteesta kaksi saavutettiin ja toiveita myös ylitettiin. Sen verran vielä tuosta uuden kodin haaveesta, että asuttiin kaikki kolme vanhempieni luona Olgan toipumisen ajan, tuosta kun saa sen käsityksen, että olisimme olleet eri osoitteissa. Vähän meinasi kaikilla osapuolilla pinna kiristyä kahden kuukauden aikana, mutta hengissä selvittiin!

Sitten niitä tulevan vuoden tavoitteita:

Olga

Nautitaan elämästä.
Jatketaan kuntoutusta.
Jos mulla kantti kestää ja koira pysyy kunnossa, saatetaan käväistä Mejä- kokeessa. Saapi nähdä. Kaksi hirvenjalkaa ja muutama veripullo odottavat pakastimessa kevättä, että päästään treenailemaan ja sitten katsotaan osallistutaanko kokeeseen.

Sakari

Sakarin pääasiallinen tehtävä on olla meidän porukan pelle ja tuoda iloa elämään.
Treenataan lisää agilityä. Marjo jatkaa onneksemme vielä kevään ajan valmennusta, vaikka virallinen alueellinen valmennus loppuikin.
Kisataan. Vielä ei tavoitella osallistumisoikeutta SM-kisoihin, ehkä ensi vuonna. Muutama nollakin olis kuitenkin kiva tehdä.
Keväällä olisi tarkoitus myös peilauttaa Sakarin silmät.
Sakarikin pääsee jälkeä harjoittelemaan omaksi iloksi.

Minä

Kunnonkohotus kahvakuulaillen jatkuu...

Hippukin pääsee kisaamaan.

Melkosta haipakkaa

Töissä on vuoden kiireisin aika ja koneella ei paljoa ehdi olla, joten blogin päivittäminenkin jää. Joulukuu onkin tästä syystä hyvä agilitytauon paikka meille. Sen verran koko kuun taukoon tuli poikkeusta, että itsenäisyyspäivänä käytiin Porissa epistelemässä ja 9.12. kisaamassa kaksi starttia Lempäälässä. Epiksissä mulla oli mukana sekä Sakari että Hippu. Hipun olin ilmoittanut myös Lempäälän kisoihin molempiin startteihin. Ne olivatkin Hippasen ekat startit kolmosissa :)

Tamskin kisojen järjestelyt olivat mielestäni tällä kertaa vähän niin ja näin. Kun aikataulut ja lähtölistat tulivat, huomasin, että osaltani menivät minien viimeinen ja maksien jälkimmäinen rata päällekkäin, koska mut oli sijoitettu Sakarin kanssa ihan loppuun n. 40 koirakon joukosta, kun taas Hipun kanssa starttasimme ihan alkupäässä. Jos Sakari olisi alunperinkin sijoitettu minien alkupäähän ei olisi ollut mitään päällekkäisyyksiä. No, kotona vielä ajattelin, että eiköhän homma hoidu kisapaikalla ja tavallaan se hoituikin. Mulle sanottiin vaan, että käyt sitten itse(!) ilmoittamassa sisäänheittäjälle, että vuorosi on nyt. No näin yritin tehdä, kisajärjestäjät eivät vaan osanneet kertoa hetken tullen, että kuka se sisäänheittäjä edes on... saati mistä hänet löytäisin. No kaikille radoille pääsin kuitenkin, taitaa se kuitenkin olla pääasia. Pikkuisen kyllä toi lisäjännitystä, mutta selvittiin.

Sitten itse ratoihin. Minit aloittivat Anne Saviojan hyppärillä. Melko helpon oloinen profiililtaan. Rataantutustumisessa tuomari ilmoitti laskeneensa ihanneajan 3,8 metrin etenemällä. Siinä vaiheessa ajattelin, että se oli sitten siinä. Meidän ennätysetenemä on ollut 3,7 m/s, tosin hylkyratojen vauhdeista ei ole tietoa. Rata sujui hienosti, yksi rima tuli alas (ei näy videolla, mutta kuuluu). Maalissa ehdin vilkaista kelloon ja hämmästyksekseni ehdittiin aikaan. Loppujen lopuksi tuloksista selvisi, että Sakari paineli 4,03 m/s. Jihuu, meidän enkka! Ja todellakin sain toivoa ja todisteita että kulkee se kovaakin!



Seuraavana oli vuorossa Huittisen Harrin agilityrata ja jo tuntui rataantutustumisessa, että hyvä jos joku kohta onnistuu. Alussa oli melko haastava kepeillevienti ja muutenkin radalla oli pari pahaa paikkaa. No tällä radalla sitten hylkäännyttiin, mutta saatin hienoja onnistumisiakin aikaan. Tälle radalle se lähtökin tapahtui vähän nopeasti eikä oma keskittyminenkään ollut kaikkein skarpeimmasta päästä.

Heti tämän suorituksen jälkeen menin takaisin hyppärille tutustumaan, kuinka Hippua sillä ohjaisin. Alku kosahti heti putken väärään päähän, eikä keppien jälkeiseen putkeen lähetyskään heti onnistunut. Kivalla fiiliksellä kuitenkin maaliin, eikä Hippu haihatellut omiaan. Ja sitten vielä Hipun kanssa kinkkiselle agilityradalle. Sen kanssa osattiin mennä vaikeista kohdista hienosti, mutta mun ohjaus herpaantui, kun sain sen kuljettettua yhden ansaputken suun ohi, jonne kuvittelin sen livahtavan ja sitten se hyppäsi yhden hypyn väärästä suunnasta. Oli kyllä mhtavat fiilikset tästäkin radasta, me selvittiin kunnialla hylkäyksestä huolimatta, aikä mulla ollut sellaista oloa, että mitä mä Hipun kanssa täällä teen.

Ensi vuonna Hippiäinenkin pääsee taas useammin kisareissuille, kun on samassa luokassa Sakarin kanssa. Näihin kisoihin oli kiva lopettaa tämä vuosi agilityn osalta. Intoa riittää taas ja luultavasti tauon jälkeen sitä on vieläkin enemmän.
(Muut radat ovat Kirsin videokamerassa ja päivittvat tänne kunhan ehtivät)

Sadas (juhlapalindromi)

Tämä blogipäivitys on sadas täällä kirsulan puolella ja muutenkin aika juhlava sisällöltään.
Aamulla lähdettiin Miian ja Nipsun kanssa Maalahteen kisaamaan. Kolme starttia oli Sakarilla ja mulla luvassa. Ekalta agiradalta otettiin taas lisää kirjaimia tuloslistaan. Ensin yksi hyppy väärästä suunnasta ja sen jälkeen vielä mm. väärään päähän putkea myöhemmin. Ei multa oikein noi kuljetukset luonnistunut, tarvii laittaa ne treenilistalle... sille alati pitenevälle :)
Toka rata oli myös agirata. Siellä kakkoshypyn rima alas, muuten ei ratavirheitä, mutta yliaikaa 3,22. Tuloslistaa lukiessä yllätys oli melkoinen, kun tällä radalla voitettiin!!! Eipä ole juuri mieleen tullut edes palkintosijojen saavuttaminen kolmosissa, mutta näin siinä sitten kuitenkin kävi. Onneksi se rima tippui, olis voinu SERTittä jääminen kolmen sekunnin takia harmittaa melko lailla... B-radalla ei juurikaan tuloksilla juhlittu, kaikkien kokoluokkien tuloksissakin oltais oltu toisia. Kiitos vaan Sakarille mukavasta nimpparilahjasta <3 C-rata oli hyppäri ja sieltä hylky jälleen. Sakari bongaili matkan varrella omiaan, mutta kivaa sillä oli! Ja mulla oli kivaa katsella sen iloista menoa. Tuomarina kaikilla radoilla oli Veronica Bache Ruotsista. Loppuun vielä voittoisa rata. (Kuvaus Miia Kortesluoma, selostus Leena Pohjaranta :))

Tuloksia

Keskiviikko-iltana lähdettiin kimpalla Miian ja Kirsin sekä Siran, Nipsun, Miinan, Hipun ja Sakarin kanssa Lempäälään kisailemaan yksi startti TamSKin kisoihin. Tuomarina oli Salme Mujunen. Miia ja Hippu lähtivät meidän porukasta ensimmäisenä ja tekivät hienon nollaradan, heti perään starttasivat Kirsi ja Miina ja hieno nollatulos heillekin. Ja ei kun sijoituksia jännäämään... Hippu oli 4,35 metrin etenemällä 3. ja sai siten SERTin! Hupsheijaa, noin vain arki-iltana ja yhden startin kisoissa :) Asia, jota ei vieläkään meinaa ihan käsittää. Miinan sijoitus oli seitsemäs, joten harmittavasti LUVA jäi saamatta.
Sakarin kanssa hyllytettiin, kun en osannut kuljettaa poikaa yhden putken suun ohi ja sinne väärään päähän se sitten livahti. Ennen hyllytystä tehtiin kuitenkin hienoa ja vauhdikasta rataa. Vaikea kepeillevientikin onnistui hyvin. Rata oli muutenkin hauska. Keskellä rataa oli viisi putkea, jotka suoritettiin peräjälkeen. Hylkäyksen jälkeen kuljettiin hetki radalla omia polkujamme, mutta kolmen hypyn loppusuoralla Sakari irtosi upeasti maaliin ennen mua. Siralle ja Miialle kymppi ja vähän yliaikaa. Nipsu hylkääntyi samaan kohtaan, kuin Sakarikin. Kotona oltiin puolen yön aikaan.

Torstai-aamuna lähdin sitten Olgan kanssa Turun reissuun polvea kuvauttamaan. Isä lähti matkaseuraksi. Eläinlääkäri Eva Einola- Koponen oli tutkinut Olgan jo aiemmin urheilukoirahierojakurssilla ja siksi lähdimme Turkuun saakka. Pyysin, että samalla rauhoituksella kuvattaisiin myös selkä, ettei tarvitse arvailla, onko sielläkin jotain vikaa.
Käynnillä ilmeni seuraavaa:

Liikkeessä tukeutumisontumaa ja käännöksessä tämä korostuu.

Vasemmassa reidessä lihasmassa pienempi ja polvinivel hiukan epästabiili, maksimitaivutuksessa tuntuu sitkeää vastusta.

O. rauhoitettiin kuvausta varten. Vasemmassa takapolvessa lievää reisiluun luiskahtamista taaksepäin eli tukeutumispinta ei ole niin hyvä, kuin terveessä polvessa. Nivelessä lievä nivelrikko.

Polven sisänivelpinta on hiukan painunut kasaan.

Selkä on aivan siisti.

Vasempaan polveen piikitettiin pieni annos kortisonia ja Hyaluronihappoa, joka parantaa nivelen aineenvaihduntaa ja vähentää tulehdusreaktiota.

Tilanteen pitää 2 vkossa olla selkeästi parempi, ellei näin ole suosittelen nivelavausta.

Jos Olga vastaa hoitoon, uusintapiikitystä suositellaan n. 6 vkon kuluttua.

Eli nyt seurataan vielä vähän aikaa ja jos ei tapahdu muutosta parempaan, niin sitten leikataan uudelleen.

Alla vielä röntgenkuvat ja pari muuta.

Leikattu polvi. Nivelrikko näkyy pienenä rosona suoraan s-kirjaimen alapuolella.

Vertailuksi terve polvi. Tässä siis reisiluun pää oikeassa kohdassa.

Molemmat polvet samassa kuvassa. Kuvassa näkyy hyvin myös ero lihaksistossa. Sisäpuolen painuma on selvästi havaittavissa leikatussa polvessa.

Lanneranka on siisti.

Kuten rintarankakin.

Tipassa ja taju kankaalla

Piikitetty polvi