30.9.2012

Ei huono

viikko ollenkaan koiraharrastusrintamalla. Maanantaina oli aluevalmennus. Aluksi Sakari oli Nipsun lumoissa, vaikka Nipsun juoksu on jo ohi. Sakarilla käy vaan niin huono tuuri, että aina on tytöillä parhaat päivät jo reilusti ohi, ennen kuin se pääsee niitä liehittelemään. Siispä eka kierros meni muissa maailmoissa. Onneksi kuitenkin ymmärsin, mistä haahuilu johtui ja lähdin toiselle kierrokselle ihan rentona, ajatellen, että menee niinkuin menee. Ja mulla olikin ihan eri koira matkassa. Ohjaajalla meinas tulla kiire, kun jätkällä oli vauhti päällä. Ja mikä ilme!!! Eli mahtavilla fiiliksillä päästiin kotimatkalle. Nämä olikin viimeiset aluevalkut Raumalla, tästä eteenpäin treenataan Noormarkussa ja sunnuntaisin.

Tiistaina otettiin kevyemmät treenit, tosin rata oli vaikea, mutta se humputeltiin vaan jotenkuten. Kepit oli kyllä taas hyvät.

Eilen käytiin epistelemässä Porissa Paha-cupin viimeisessä osakilpailussa. Osallistuttiin kilpailevien agility- ja hyppyradoille. Agirata ensin. Eka rima tippui, muuten puhdas rata. Minien nopein aika, mutta vitosella sijoitus 2.
Hyppyrata oli kinkkisempi, mutta sielläkin vain yksi rima alas, sija 4. Ja kepeillä irtosin sivusuunnassa reilusti, mutta Sakari pujotteli loppuun saakka, JEE!

Tänään ensin Olgalle rottajälki. Mahdotonta kyytiä neiti jäljesti ja pysyi jäljellä hyvin. On se vaan etevä. Mä toistan itteeni, mutta kun en voi lakata hämmästelemästä kuinka taitava se on jäljestämään. Sitten agilitytreenit Sakarin kanssa. Otettiin pätkä eiliseltä hyppäriltä. Vähän väsymys tuntui painavan, mutta hyvät treenit saatiin aikaan.

Aurinkokin paistoi pitkästä aikaa ja kamera oli mukana, siispä muutama kuvanen, ettei nämä päivitykset ole ihan kuvattomia.

Pölhö-Kustaa :)











23.9.2012

Hauska päivä

Olipas tänään kivaa. Aamu alkoi virikejäljestyksellä. Olga sai hakea metsään "kadonnutta" Tainaa henkilöhaun tapaan ja hienosti löytyi! Jälki oli aika pitkä ja Tainalta oli "pudonnut" pari hanskaa matkan varrelle. Nekin Olga merkkasi hienosti. Toisen hanskan kohdalla tuli hetkeksi mietintätauko, kun Olga ilmeisesti luuli, että jälki loppui siihen. Nenä meni kuitenkin uudelleen maahan, jälki löytyi ja sen päästä lopulta Taina nakkeineen. On mulla vaan taitava koira! Tähän mennessä kaikki jäljet, mitä Olgalle on metsään vedetty se on jäljestänyt niinkuin ammattilainen! Sekin on kivaa, että löydettiin tällainen uusi vähemmän kroppaa rasittava harrastus, kun enää ei voida kovin rankasti urheilla muuten.
Ventelällä käytiin kopeloitavana puolitoista viikkoa sitten, kun pelkkä kipulääkekuuri ei auttanut ontumiseen. Saatiin kolmeksi viikoksi tiukemmat aineet käyttöön, kipulääkkeen lisäksi Olga saa Tramal-nimistä lääkettä. Se on opiaatti ja rentouttaa lihaksia, ilmeisesti selkälihakset ovat jumittaneet ja tällä kokeillaan nyt. Leikatussa polvessa kaikki sinne asennetut piuhat ovat paikoillaan, eikä Olga aristanut kopelointia muutenkaan. Eilen Sanna hieroi Olgan ja käsittely uusitaan pian uudestaan.

Sitten takaisin tähän päivään. Jäljen jälkeen jatkettiin oman seuran syysriehassa leikkimielisten kisailujen parissa. Ja nyt oli Sakarin vuoro osallistua. Ensin juoksukilpailu koirille, ohjaaja sai onneksi mennä edellä kutsumaan koiraa lähelle maalilinjaa ;) Juostava matka oli noin 80 metriä, Sakari paineli sen aikaan 8, jotain. Eli kyllä noilla töppöjaloilla ihan kohtuullista vauhtia pääsee :) Voittajaksi selvisi kääpiöpinseri Maisa vähän reilun kuuden sekunnin ajalla.
Seuraavaksi kisattiin minuuttiagilitykisa. Kahdeksikon muotoinen rata, minuutti aikaa ja oikein suoritetut esteet laskettiin. Kiellot piti korjata ja suorittaa esteet oikeassa järjestyksessä, tippuneista rimoista ei tullut lisävirheitä. Radalla oli vain hyppyjä ja putkia, että kaiken tasoiset koirakot pystyivät osallistumaan. Sakari ehti suorittaa kaksikymmentäyhdeksän estettä, heti kakkosesteellä kielto ja kerran yhdeltä putkelta, jonka se ehti vielä tehdä väärinpäinkin :) Voittaja, Kirsin Perla-aussi suoritti hienosti 43 estettä minuutissa.
Lopuksi oli vielä koirien makkaransyöntikilpailu. Siinä Sakari oli keskiverto, muutaman makkaranpalan ohitus kulutti aikaa, kun kaikki kourussa olleet palat piti syödä, ennenkuin sai juosta maalilinjalle. Kivaa oli todellakin kisailla vähän eri tavalla kuin normaalisti.

Kisoista puheenollen kisaputken viimeinen kisa Nokialla alkukuusta meni ihan kohtuullisesti. Eka radalta saatiin hylky, kun ennen rataa joku öttiäinen pisti sakaria pyllyyn, eikä keskittyminen ollut sen jälkeen kovinkaan hyvää. Hyppäri menikin sitten jo mallikkaasti, muurilta tippui yks palikka ja pituudelta tuli kielto, kun mun olis pitänyt jäädä odottelemaan eikä mennä liian kauas...
Treenailtu ollaan aika kevyesti. Treenattavien juttujen lista alkaa olla jo niin pitkä, että vähän masentaa edes treenata. Huomenna on kuitenkin aluevalkku, katotaan mitä siitä tulee.

5.9.2012

Ookkumookku 7-v

Onnea murulle!
Kaverisynttärit pidetään kunhan Hipun juoksu on ohi. Tänään oli kuitenkin herkullinen päivä!


2.9.2012

Yksi kolmesta

tämän vuoden ylöskirjatuista tavoitteista oli osallistua piirinmestaruuskisoihin. Se päivä koitti sitten tänään. Aamulla kohti Raumaa, jännittikin vielä melkoisesti. Lähtönumero kaksi ei paljon auttanut asiaa... Perillä ehdittiin hyvin lämmitellä koirat. Hyppyradalla aloitettiin. Saatiin tulos, ei mairitteleva, mutta tulos kuitenkin :) 15 ratavirhettä ja taas reilu yksitoista sekuntia yliaikaa. Korjailuihin meni kyllä aikaa, sillä virheet tulivat ekan riman tippumisesta, kepeiltä kesken pois tulosta ja viimeisen hypyn kiertämisestä. Varsinkin kepeillä niitä sekunteja tuhraantui reippaasti. Tässä vaiheessa oli ihan hyvä fiilis, oltiinhan saatu edes jonkunmoinen tulos aikaiseksi ja omaksi töpeksinnäksi laskisin oikeastaan vain tuon viimeisen hypyn ohimenon ja kiertämisen. Toki kepeillä saatoin edistää hieman liikaa, mutta ne Sakarin pitäisi kyllä osata tehdä loppuun saakka musta huolimatta.
Toka radalla sitten kyllä mulla vähän meni hermo, Sakari nimittäin kävi kusasemassa kakkoshypyn jälkeen kentän laidalla seisseen sähköpylvään juurelle o_O Kyllä ketutti, jatkoin kuitenkin, mutta eihän siitä loppuradasta kyllä mitään tahtonut tulla. Ja kun en kunnolla ohjannut, sinkoili koirakin sitten vielä omille poluilleen.
Mutta osallistuttiinpa kuitenkin! Uhkailin kyllä taas kerran lopettaa koko lajin, kun koko ajan vaan tökkii, mutta luulenpa, että mieli muuttuu taas huomenna, kun on aluevalmennusilta tiedossa.

Vielä otsikkoon viitaten; siksi siinä on YKSI kolmesta, kun Olgan koipi on jostain syystä alkanut taas oireilla ja se alkoi ontua :( Tämä viikko mentiin eläinlääkärin ohjeen mukaan kipulääkkeellä, mutta se ei ole auttanut. Eli ensi viikolla soitellaan taas Ventelälle ja yritetään saada selvyys, miksi se on alkanut uudestaan vaivata. Onneksi Olga on iloinen ja touhukas kuitenkin ja tänään pääsi Tainan kanssa jäljestämään. Sukkahousun sisällä olleella tonnikalalla oli vedetty kaksikin jälkeä ja Olga oli jäljestänyt niin, ettei Taina ollut meinannut perässä pysyä :)

26.8.2012

Viikonlopun aktiviteetit

Eilen lauantaina käytiin Sakarin kanssa kisamassa kolme starttia Noormarkussa WeCAn kisoissa. Arpaonni oli antanut meille lähtönumeron yksi. Ei ehkä ihan mieluisin lähtönumero mulle, kun ei ehdi yhtään rataantutustumisen jälkeen kelata rataa ennen starttia ja mahdollisesti seurata muutamia kanssakilpailijoita.
Lisäjännitysmomenttinsa kisoihin toi se, että tuomarina oli Heinon Marjo, meidän aluevalkun valmentaja. Oli vähän paineita näyttää, että on me jotain opittukin...
Eka rata meni melko hyvin. Alussa hapuiltiin putkeen menon kanssa ja loppupuolella rataa unohdin, että keppien jälkeen on vielä hyppy ennen Aata, näistä kiellot ja vielä viimeinen rima tippui. Yliaikaa ehti kertyä reilu 11 sekuntia. Alun ja lopun välissä tehtiin kyllä ihan hyvää pätkää.
Toka radalla heti alussa hylky, kun en saanut Sakaria kääntymään ennen ansaputkea, vaan sinne livahti. Olin ohjauksen kanssa vähän hukassa, että mitä siinä tekisin, saatiin siis taas treenilistalle yksi harjoiteltava kohta lisää. Tällä radalla tehtiin myös keppivirhe ja hylky olisi tullut viimeistään, kun Sakari pujotteli väärään suuntaan, kun lähdin korjaamaan alusta. Ja kolmannen kerran hylkäännyttiin Sakarin mennessä mustaan putkeen väärästä päästä. Tyytväinen olen kuitenkin kepeile sisäänmenoon ja siihen että musta putki ei tuottanut meille vaivaa, niinkuin teki monelle muulle.
Viimeisenä kisattiin vielä hyppäri, joka hylkäyksestä huolimatta oli meidän päivän parhaamme. Yhden hypyn jätin ohjaamatta ja väärinpäinhän poika sen sitten hyppäsi. Pitäis muistaa ne haltuunototkin tehdä huolella!
Hyvin kuitenkin jaksettiin kaikki kolme rataa ja saatiin taas kokemusta ja vinkkejä siihen, mitä pitää treenata.

Kaikki kolme rataa


Tänään sunnuntaina suunnattiin aamulla kymmeneksi reviirille tutustumaan virikejäljestykseen. Tällä kertaa harrastusvuorossa oli Olga. Tehtiin jäljeksi loiva kaari metsään, olískohan pituutta ollu 40-50 metriä. Nameja ripottelin jäljelle melko tiuhaan. Olga teki hyvää nenätyötä ja seurasi jälkeä omaan rauhalliseen tapaansa. Aluksi kyllä muutaman namin bongattuaan alkoi katsella mua, että löysin jo, mutta kun en reagoinut siihen mitenkään, niin jatkoi työskentelyä hyvin loppuun saakka. Muutama nami jäi matkan varrelle, mutta jäljellä pysyi hienosti. Tuhina vaan kävi! Loppupuolella jälkeä nenänkäyttö oli niin intensiivistä, että yhtäkkiä Olga nosti päänsä, ikäänkuin havahtuen, että pitäiskö ympäristöäkin välissä tarkkailla :)

Tästä se lähtee


Ympäristön tarkkailua

Hyvin pysyy jäljellä

Loppupalkalla

Kiitos!

Jälkimetsästä lähdettiin Miian ja Hipun kanssa jälleen Noormarkkuun kisoihin, tällä kertaa menin vain yleisöksi. Kirsi otti meidät kyytiin matkan varrelta. Mukavaa oli olla katsomossa kun sai jännittää vain muiden suorituksia. Eka radalta Miialle ja Hipulle hylky. Hippu ei ollut ihan vauhdikkaimmillaan, mutta keksi silti omat kuviot. Toka rata näytti jo heti enemmän Hipulle sopivalta ja niinhän sieltä tulikin hieno nolla! Kun Hippu lähti heti toisena piti loppuun saakka jännittää muiden suorituksia. Mutta vain yksi koira meni Hipun ohi ja niin Hippu sai kakkosista toisen LUVAnsa! Enää yksi ja Hipa kisaa kolmosissa! Jotain on tapahtunut, kun tänä vuonna on tullut neljän kuukauden sisällä jo kaksi LUVAa, eikä liiemmin ole kisattu. Ykkösissä sentään vierähti kolme ja puoli vuotta.

Huomenna menen taas kahvakuulailemaan, saas nähdä onko paikat yhtä kipeänä kuin viime kerran jälkeen :) Ja ensi sunnuntaina onkin sitten jo ne piirinmestaruudet, joihin osallistumisesta alkuvuonna vasta haaveiltiin!

17.8.2012

Rrraju rakastajatarrr

Olgan yksi mieluisimmista koirapuistokavereista on hollanninpystykorva Lenni. Tässä joku aika sitten, kun olimme puistossa, sattui minulla olemaan kamera mukana ja Lennikin tuli sopivasti puistoilemaan. Niinpä sitten räpsin koko joukon kuvia tämän pariskunnan omalaatuisesta tavasta hoitaa suhdettaan. Olkaatten hyvät! Vielä kun näkisitte Olgan ilmeen myöhemmin kotona, kun siltä kysyy, että oliko kivaa nähdä Lenni? Lenni on Olgan mielestä <3 <3 <3.























10.8.2012

Epidemioita?

Keväällä, kun itsellä oli päällä jonkin sortin agilitymasennus, niin se tuntui olevan monella muullakin harrastajalla. Seuraan nimittäin muiden agilitaajien blogeja jokseenkin säännöllisesti. Nyt on treeni- ja kisaintoa, mutta blogia ei jaksa päivittää... Ja sama vaiva tuntuu vaivaavan muitakin bloggaajia. Hassu ilmiö.

Me ollaan chillailtu, treenailtu ja kisailtu iloisella mielellä. Tämän vuoden tavoitteet on plakkarissa, niin ei ole paineita mihinkään suuntaan. Tosin sekin on kummallinen ilmiö, että ennen en ole ollut kovinkaan kunnianhimoinen, mutta nyt koko ajan tavoitteet kasvaa. Kaipa se johtuu osittain siitäkin, kun Sakari todella tykkää agilitystä, ja on minulle kuin hanska käteen. Mikäpä siinä on yhdessä treenata ja kisata, kun kaveri on aina ilomielellä lähdössä hommiin. Taas lähetän kiitokset kasvattajalle!

Sakari herkuttelee

Tämä blogikin tuntuu käsittelevän lähinnä treenejä ja kisoja, vaikka ihan tavallista elämää me vietetään suurimmaksi osaksi. Sakari ja Olga saavat pahankin päivän paremmaksi pelkästään olemalla omia itsejään. Ei meidän elämä kuitenkaan mitään pelkkää auvoa ole, hermo menee aina aika ajoin noiden tempauksiin, mutta sellaistahan se on, normaali elämä. Ja iltaisin kiitän tyyppejä siitä, että ovat olemassa!

Nauravat naamat



Olgaa on vaivannut jälleen kerran valeraskaus, mutta tällä, niin kuin viime kerrallakaan se ei ole masentunut, vaan on lähinnä semmoinen hassu höntsä. Hoitaa Sakaria, leikkii sen kanssa ja heiluttaa häntää. Pöhkö.
Mä alan olla melkoinen asiantuntija valeraskausoireiden suhteen. On meinaan sitten koettu jos jonkinlaista oiretta tuon hormonihirviön kanssa. Yleensä, jos joku tuttu kysyy, mikä voisi nartulla olla vaivana, esitän vastakysymyksen: Koska sillä on ollut juoksu? Ja aika monesti se on ollut parin kuukauden sisään siitä, kun narttu on alkanut käyttäytyä oudosti.

Onnellinen hormonihirviö


Ollaan me Sakarin kanssa kisattukin, ettei vaan tule tästäkään postauksesta kisatonta. Raumalla käytiin Pitsiageilemassa helteessä kolmen radan verran. Eikä jäänyt eka nolla kolmosista kovin kauas, Kari Jalosen hyppäriltä tulos 0,34...
Olis vaan itte pitäny juosta kovempaa. No aattelin kokeilla kahvakuulailua kunnonkohotukseksi tässä syksyllä, kunhan ryhmä alkaa pyöriä. Raumalla ei ollut kameraa mukana, joten radat jäivät ikuistamatta.
Seinäjoella käytiin kisaamassa kaksi rataa, tuloksilla hyl ja hyl. Eka rata oli sujuva, mutta en ohjannut yhtä takaakiertoa tarpeeksi hyvin ja Sakari hyppäsi hypyn väärin päin. Toka radalta hylky tuli jo alussa, kun poika tuli liikkeeni mukana aalle, vaikka aan alla olevaan putkeen olisi pitänyt mennä. Tästä radasta jäi kuitenkin mahtava fiilis. Sakari kulki kovaa!
Hippiäinenkin pääsi Seinäjoelle kisaamaan. Miian kanssa agilityradan ja mun kanssa hyppärin. Agilityrata oli mahdottoman hieno suoritus Miialta ja Hipulta: tulos 10 (kaksi rimaa putosi. Aika oli kahden bortsun jälkeen kolmanneksi paras, -10, jotain. Muut olivat ajassa kaukana perässä. Ja kontaktit, ne oli superhienot! Hyppäriltä saatiin Hoon kanssa hylky, mun ohjaus oli ihan flegua ja Hipa keksi sitten oman radan.
Lisää kisoja on tiedossa kolmen viikonlopun putkeksi saakka elokuun lopusta alkaen.
Ja kohta vietetään Mookelon seitsemänvuotissynttäreitäkin!

Seinäjoen radat


Eilen Olga taas vähän pelästytti, kun juoksi koirapuistossa melkoista vauhtia, sitten himmasi ja alkoi ontua :( Hetken jo luulin, että nyt polvi paukahti uudelleen, mutta saman puolen etujalka ilmeisesti siinä juostessa venähti. Illalla onnahteli kotona, astui kuitenkin jalalle. Annoin yöksi kipulääkkeen, ilmeisesti se ja lepo auttoi, aamulla kävely oli jo lähes normaalia ja portaatkin päästiin kunnialla alas.

Että tämmöistä täällä, kaikenmoisia epidemioita.