Paluu normiarkeen

Viime sunnuntaina sain poistaa Sakarilta tikit ja remmilenkityksestäkin päästiin eroon. Tikkejä oli jäljellä kolme neljästä, hyvin sain poistettua ja haava oli siisti. Suurin ongelma operaation jälkihoidossa on ollut takaisin kasvavien karvojen aiheuttama kutina. Onneksi karvat alkavat olla jo sen verran pitkiä, ettei lenkeillä tarvi koko aikaa pysähtyä nuolemaan, vaan päästään eteenpäinkin. Ollaan taas päästy metsälenkeillekin niin, että pojat on saaneet olla vapaana. Hippu on ollut meillä päivähoidossa maanantaina ja keskiviikkona, joten juostukin on.

Hermanni oli mummulassa reilun viikon, kerran siinä välissä käytiin treenaamassa agilityä. Kotona oli hyvin hiljaista ja aikakin tuntui kuluvan hitaammin, kun poika oli poissa. Perjantaina hain pojan vihdoin kotiin. Viime lauantaina (31.1) käytiin Nokialla mätsärissä. Paikka oli tosi pieni ja ahdas halli. Alkuun Hermannia vähän jännitti ja se purkautui haukkumalla, mutta kun hetki oltiin oltu paikan päällä ja oli saanut vähän makupaloja, hävisi jännitys. Kehässä Hermanni käyttäytyi hienosti, mutta pöytä oli hirvittävän jännittävä. Ei maistuneet edes namit. Saatiin kuitenkin punainen nauha ja kehuja hienosti liikkumisesta. Punaisissa sijoituttiin toiseksi ja silläkin pääsi tässä mätsärissä BIS-kehään. Siellä ei enää sijoituttu. Hyvää kokemusta virallisia näyttelyitä varten saatiin taas. Tuo pöytää jännittäminen luultavasti johtuu siitä, että ollaan yritetty totutella keinun heilumiseen. Hermannia hirvittää keikkuva alusta. Keinua en siis ole mitenkään kovasti heilutellut, mutta sen verran, että vähän on liikettä. Toivottavasti ajan kanssa kammo hälvenee.
Sunnuntaina oltiin Strömbergin Teron valmennuksessa omalla hallilla. Saatiin taas paljon eväitä koulutuksen eteenpäin viemiseen. Pääasiassa pitää treenata lisää esteiden itsenäistä tarjoamista. Hermannilla on tapana tekemisen lomassa vilkuilla mua ja se häiritsee esteiden suorittamista. Pojalla on kuitenkin hoksottimet paikoillaan ja se oppii nopeasti. Mitään kiirettä sen kanssa ei ole, joten vähän kerrallaan opetellaan uusia asioita ja vahvistetaan sitä, mitä se jo osaa. Sen kanssa on kiva tehdä ja se tykkää tehdä. Halliin on kova veto, kun sen pihaan päästään.

Kun Sakari oli saikulla, kehitti Olga jostain itselleen niskaan märkivän ihotulehduksen. Eikä mitään pientä, koko oli n. 5x7 cm. Omassa mielessä pyöri jo ajatukset ihosyövässä ym. vakavassa. Lääkärissä ei käyty, koska antibiooteilla on myös ne haittavaikutuksensa. Olgan kasvattajalta saatiin hoitoon hyvä vinkki, jolla tulehdus saatiin kuriin ja paranemaan. Hoidin mätivää kohtaa eteerisellä laventeliöljyllä. Ensiksi märkivä kohta näytti vaan kasvavan, mutta sitten alkoi reunoilta pienetä ja nyt niskassa on enää suuri rupi, joka alkaa pikkuhiljaa irrota. Ehkä se oli joku empatiatulehdus, joka parani sitä mukaa kuin Sakarikin. Olga on aina ollut hyvä kehittelemään mystisiä pieniä vaivoja (ja vähän isompia, ei-niin-mystisiä) joista on onneksi aina selvitty.

Pitkästä aikaa otin kameraakin mukaan lenkeille, tässä muutamia otoksia: