Otetaan rauhallisesti

Tai ainakin pitäisi, ei oo ihan maailman helpoin homma.
Sakarilla ei ilmeisestikään ole kipuja, mutta tikkien päät ja takaisin kasvavat karvat aiheuttavat kovaa kutinaa. Niinpä aina välillä Sakari syöksähtää kulloiseltakin makuupaikaltaan toiseen paikkaan ja yrittää helpottaa kutinaa nuolemalla. Se siitä "vältetään äkillisisä liikkeitä"- ohjeesta.
Lenkit tehdään luonnollisesti hihnassa, mutta veto on melkoista. Liike lisää kutinan tunnetta ja toinen vaihtoehto on äkisti pysähtyä nuolemaan. Sisätiloissa ja valvovan silmän alla onneksi saan rajoitettua nuolemista ihan kieltämällä. Lisäksi ulkona olisi kova hinku piehtaroida ym., mitä mä yritän parhaani mukaan estää.

Hermanni on ollut mummulassa ja siltä osin täällä kyllä on rauhallista. Vaikka se ei mikään adhd- tapaus olekaan, niin kyllä touhupöksyn puuttumisen huomaa. Ja luulenpa, että Olgakin ikävöi tyyppiä. On ilon päivä, kun pikkumies taas kotiutuu. Ainakin alkuviikko vielä ollaan näin. Hermannin miehisyyskin on jo puhjennut kukkaan. Ruutilla on juoksu lopuillaan, mutta poika on kuulemma roikkunut aika tiiviisti peräpäässä. Ruuti ei anna mennä liiallisuuksiin, mutta selvästi on kuulemma pojalla mielessä, mitä pitäisi tehdä.
Viikko vielä tikkien poistoon, eiköhän se saada kulumaan jollain tapaa. Haava alkaa näyttää jo ihan hyvältä.

Oon käyttänyt siihen meidän luottoainetta, Frantsilan Lemminkäisen äidin tervapihkasalvaa. Tarvetta ei välttämättä ole, mutta se on sellaista ihmeainetta, että haavat paranevat nopeasti, eivätkä tulehdu. Aikanaan olen hankkinut sitä omiin sormiini allergian takia revenneisiin haavoihin ja sen jälkeen käyttänyt kaikkiin haavoihin sekä itsellä, että koirilla. Sillä paranee niin kuiviin kantapäihin halkeilevat haavat kuin hyönteisenpistokset ja kaikki muutkin haavat nopeasti. Suosittelen!