Merkit kohdallaan

Kevään ja alkukesän aikana olen miettinyt yhtä isoa päätöstä. Pyöritellyt ajatusta ja päättänyt toteuttaa sen. Sekavin tuntein odottanut merkkiä siitä, onko ratkaisu oikea. Ja onhan se! Vaikka äitini hokee toistuvasti, että olen hullu, niin voin todeta jälleen, että näin sen kuuluu mennä.

Meille tulee pentu!

Alkukeväästä huomasin Männistön Päivin suunnittelevan minua kiinnostavaa pentuetta. Varovasti laitoin kyselyä, että onko urosjonossa jo monta. Ei ollut, olin ensimmäinen :) Narttuja kyllä oli jo kyselty. Sitten piti odottaa ja vähän jännittääkin. Sujuuko astutus, tuleeko narttu tiineeksi, syntyvätkö pennut elävinä, syntyykö poikia..? Viime kesän jälkeen en missään vaiheessa uskaltanut iloita tai odottaa luottavaisena. Koko ajan oli mielessä, mitä kaikkea voi sattua.
Sutun laskettu aika alkoi lähestyä ja kaikki oli mennyt hyvin. Näin unta pennuista 6.7. välisenä yönä ja jännitin oliko tämä samanlainen enneuni, kuin mitä olin Olgasta ja Sakarista nähnyt niiden syntymäöinä. Ei uutisia pentujen syntymästä.
Kunnes 8.7. ne syntyivät, tosin iltapäivällä, eli en olisi voinut syntymähetkellä unta nähdäkään :) Pentueessa on seitsemän jäsentä, viisi tyttöä ja kaksi poikaa. Eli tuli ihan valinnanvaraakin :)

Viime sunnuntaina kävin äidin kanssa katsomassa pentuja. Ensimmäisenä luokseni tuli toinen pojista, hyvä merkki! Mutta sen ratkaisevan merkin sain, kun Päivi kertoi, että hänen nuorempi poikansa oli nimennyt molemmat pojat Hermanniksi. Sama nimi, jota olin pennulle itse ajatellut kutsumanimeksi! Pienempi on Hermanni ykkönen ja isompi Hermanni kakkonen. Ja jompikumpi tulee meille muutaman viikon päästä!

Hermanni 1

Hermanni 2

Poria kerrakseen

Viime sunnuntaina lähdettiin Tainan ja koirien kanssa hellepäivän viettoon Poriin Yyterin koirarannalle. Ja kylläpäs se olikin hieno paikka, ei ole ennen tullut käytyä, vaikka se tuossa melkein vieressä onkin. Hippu ja Sakari eivät meinanneet nahoissaan pysyä kun näkivät veden. Olga selvästi nautti myös, kun pääsi kesäretkelle mukaan.

Hippu ja Sakari saivat olla vapaana koko retken ajan, sillä vaikka paikalla oli muitakin koiriensa kanssa, ei tilasta ollut pulaa ja saivat painella pitkin rantaa ja meressä. Ja kyllä ne painelivatkin. Olga oli juoksuvyössä, mutta kovin rauhallisesti se käyttäytyi, eikä muiden läsnäolosta välittänyt.

Sakari ui ja ui ja ui. Se joutui uimaan jo silloin kun tytöt vielä kahlasivat, kun ei jaloissa mitta riittänyt. Ranta on matala ja syvenee vähitellen pitkällä matkalla. Sakari on hyvä uimari, mutta muutaman kerran noukin sen vedestä hetkeksi syliin lepäämään, kun ei tänä kesänä ole ehditty uimakestävyyttä kasvattamaan. Pienen lepohetken jälkeen se kyllä jaksoi taas jatkaa, onhan sillä muuten hyvä kunto.

Olga nautti veden viilentävästä vaikutuksesta ja kahlaili mielellään mun rinnalla. Muutamia kertoja käytiin sen verran syvällä, että neitikin ui. Kahlailu on kuitenkin huomattavasti mukavampaa, Olga haluaa selvästi tuntea maan jalkojensa alla :)

Hippu juoksi, pomppi ja ui. Haki lelua ja nautti!

Oli kyllä niin kiva ja rentouttava kesäretki, että pitää ottaa uusiks joskus!

Keskiviikkona ajelin Sakarin kanssa tuomaroimaan Pahan epiksiin mölliluokkia. Ennen kisojen alkua tein Sakarin kanssa möllien hyppärin pieneksi treeniksi. Tarkoitus oli kisata kisaavissa, mutta ukkonen sotki suunnitelmat. Möllit ehtvät mennä hyppyradan ja agirata ehdittiin tehdä valmiiksi, kun alkoi jytistä ja sataa. Päällä paukkui kunnolla ja koska kenttä on metsän keskellä päätettiin kisat keskeyttää. Pahimman myräkän jälkeen menin valmiin radan vielä Sakarin kanssa ja lähdimme ajelemaan kotiin. Mitä lähemmäksi kotia pääsimme, sitä enemmän taivaalla leiskui. Onneksi suuremmilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin!

Eilisen vietin koko päivän jälleen Porissa Wecan kisoissa. Aamulla kisasi omista ryhmäläisistä ykkösissä Jaana Saimin ja Vilma Messin kanssa, kakkosissa Josefiina Nalan ja Jaana Maisan kanssa. Hienoa oli seurata taas näitten taitavien menoa. B-radalta Jaanalle ja Saimille voitto yliaikavitosella ja Vilmalle ja Messille nollavoitto ja samalla ensimmäinen LUVA! Tällä radalla Messillä oli aivan mahtava keinusuoritus, joka jo olisi ollut tuuletuksen paikka. Kakkosluokkalaiset eivät tällä kertaa saaneet nollia tai palkintosijoja, mutta hienoa menoa oli molemmilla!
Iltapäivällä sitten oli oma vuoro. Kentälle paahtoi aurinko ja kuuma oli. Koirien olo oli autossa siedettävä kun oli kaikki luukut auki ja ikkunat peitetty peitoilla. Kisapaikalla parveili kuitenkin paljon ampiaisia ja kuulemmma suurin osa talkooväestä joutui niiden pistämäksikin. Sakarin keskittymiseen pörriäiset vaikuttivat todella paljon. Se jahtasi kaikkea lentävää eikä oikein sitten ollut radallakaan täysillä mukana. Radat olivat Heidi Viitaniemen käsialaa, molemmat 180 m pitkät ja hyvin epäloogiset, niin kuin keväällä Sastamalassakin. Eli ei ihan hellekeliin sopivat. Eka radalla Sakari tuli kesken puomilta pois ja livahti sitten väärään putkeenkin, joten HYL. Hipulle hylky myös, ensin oli vaikeuksia keppien aloituksessa ja sitten jäi yksi hyppy väliin, kun lähdin edelle ottamaan etumatkaa loppusuoraa varten.

Toka rata oli edellistäkin kaoottisempi :(
Sakarille kuitenkin vain yksi rima alas ja reilu kolme sekuntia yliaikaa. Eli ihan hyvin olosuhteisiin nähden. Ja kun se lähtöviivalla vielä kyttäsi niitä ötököitäkin. Hipulle luulin tulleen kympin kun keppien aloituksessa tahittiin taas ja yksi rima tuli alas. Ilmeisesti kepeiltä tuli kaksi kieltoa, kun lapussa oli 15 virheitä. Aikaakin paloi, kun alkupuolella rataa Hippu oli hidas ja kepeillä paloi aikaa myös.
Luulen että tämä tuomari menee mulla boikottiin. Ei sen takia että radat ovat vaikeita, vaan siksi, että ne eivät ole koiran fysiikalle enää mukavia. Vaikean radan voi rakentaa muullakin tavalla, kuin että sinkoillaan sinne ja tänne ja koirat joutuvat tekemään rajuja käännöksiä selvitäkseen radasta.

Pitsit hulmuten

Niin se vain kesäteatterin esitykset saatiin tältä kesää esitettyä ja paluu normaaliin elämään koitti vihdoin :) Sakarin ja Hipun ilmoitin Agipitsi-kisoihin Raumalle, että saadaan SM-nollajahti Oulun kisoja varten aloitettua :D . Ei vaan, ihan kisaamisen ilosta oltiin menossa. Molemmat ilmoitin kahteen starttiin, kolme olisi ollut tarjolla. Sakari molemmille agiradoille ja Hipulle agi- ja hyppyradat.
Sakari aloitti Kermisen Petterin tuomaroimalla agiradalla. Sää oli helteinen ja kiva tuomari jätti rimat kolmeenkymppiin ja ihanneaikakin oli laskettu löysällä etenemällä. Ja sehän sopii meille. Sakarilla tosin oli virtaskaa reippaanlaisesti ja helteestä huolimatta se pinkoi ekan radan 3,65 etenemällä ja ihanneaika alittui jopa kolme sekuntia. Eka ja vika rima tippuivat, mutta ohjaukset sujuivat kohtalaisen hyvin. Aloitettiin siis mukavasti tauon jälkeen 10 tuloksella :) Siinä ohjaajan farkkuhameen helmat paukkuivat, kun päällä oli kisojen teeman mukaisesti vähän erilainen kisa-asu pitseineen kaikkineen :D



Hipun eka rata olikin heti kohta Sakarin ekan radan jälkeen, mutta hyvin ehdin tutustumaan ja keskittymäänkin. Radan aluksi oli koko kentän mittainen alkusuora, jonka kaksi viimeistä estettä olivat puomi ja mutkaputki, yhdistelmä, jolla yleensä Hipun kanssa tulee puomin alastulovitonen. Vaan eipä tullut nyt, vaikka vauhtia olikin puomin alastulolle tultaessa. Jeee! Hipa on edistynyt tässäkin. Kepeillemenon sössin itse ja se keppien oikea väli ei sen jälkeen meinannut millään löytyä. Hylky saatiin kun Hippu pujotteli takaisinpäin monta väliä. Sitten kun saatiin kepit sujumaan, meni pätkä taas hyvin, yksi väärä putken pää löytyi matkalta. Mutta kaikenkaikkiaan hyvää menoa. Hipun vauhdista saatiin tutuilta kommenttia radan jälkeen, että kyllä sillä sitä riittääkin.



Seuraavaksi päästiin kirmaamaan sama rata Sakarin kanssa. Jälleen ihan hyvä vauhti pojalla, tällä etenemä 3,54. Saisi se tietysti lujempaakin mennä, mutta keliin nähden hyvä etenemä tämäkin. Pohja oli melko kuoppainen ja pehmeä kivituhka, joten silläkin lienee osuutta. Pääasia oli oikeanlainen tekemisen meininki ja riemukas ilme! Hyvä rata kaiken kaikkiaan ja maalissa tuuletin nollaa, mutta sitten kun laitoin koiraa hihnaan huomasin, että viimeistä rimaa korjattiin takaisin paikalleen. Eli vitonen, ei huono. Ohjaukset toimi ja koira teki hyvin töitä. Jäähdyttelylenkiltä palatessa Miia tuli kertomaan, että meille oli korjattu tuloksiin 0! Aika alittui 1,4 sekuntia ja ilmeisesti rima oli ollut huonosti kannattimilla tai jotain, koska sen tippuminen pyyhittiin virheistä pois :) Eli SM-nollatili aukesi sittenkin :D



Viimeiseksi oli Hipun vuoro startata hyppärille. Sillä oli haastava kepeillevienti ja epäilin etten Hippua saa sitä menemään oikein. Lämppäesteillä kepittelin Hipun kanssa vähän vaihtelevalla menestyksellä ennen starttia. Mutta mitä kummaa, Hippu meni täydellisesti radan vaikeimman kohdan. Ikävä kyllä rata tyssäsi putken jälkeen olleelle okserille, kun Hippu mukelsi turvalleen pahan näköisesti :( Keskeytin radan ja tutkin koiran. Suu oli täynnä hiekkaa ja huulessa peni nirhama. Saatiin Miian kanssa huuhdeltua hiekat ja veri pois, eikä muita vaurioita onneksi näkynyt. Okserin etummainen rima oli reilusti takimmaista alempana, eikä Hippu ilmeisesti ehtinyt havaita takimmaista rimaa, koska hyppäsi liian matalalta ja meni siksi nurin. Onneksi säästyttiin isommilta vammoilta. Ja Hippu teki rataa siihen saakka todella hienosti, vaikka keppien jälkeen vähän meinasikin lipsahtaa putkeen ennen hyppyä.



Olipa kiva taas kisata pitkästä aikaa! Kalenterissa onkin jo taas merkintöjä tulevista kisoista ja saattaapa tässä syksyn mittaan tapahtua jotain muutakin jännää ;)

Sopeutujat

Viime viikkojen ajan koirat ovat joutuneet sopeutumaan tekemättömyyteen toisen harrastukseni, näyttelemisen, vuoksi. Koko kesäkuu juhannusta lukuunottamatta päivärytmini on ollut seuraava: aamulla koirat "mummulaan" hoitoon, töihin, töiden jälkeen hetken hengähdys ja pieni lenkki koirien kanssa, illaksi 18-21 kesäteatteriharjoituksiin, koirat hoidosta, kotiin, koirien ruokinta ja nukkumaan. Seuraavana päivänä sama alusta. Viikonloppuisin 12-18 kesäteatterilla ja loppu ajasta touhuamista koirien ja kotitöiden parissa.
Muutamaan otteeseen on meinannut paukut loppua, mutta eilinen ensi-ilta taas muistutti miksi tämäkin harrastus on niin kivaa. Ja nyt kun ollaan jo päästy esityksiin saakka, niin loppusuoralla ollaan ja vapaa-aikaakin jo vähän enemmän eli koirillekin enemmän aikaa.

Mun murut on kyllä sellainen voimavara, ettei ole tosikaan. Niitä halaamalla ja silittämällä saa lisää energiaa, vaikka olisi kuinka väsynyt. Jo niiden pelkkä läsnäolo tuo ilon ja onnen elämään! Mä niiiin rakastan niitä!

Isoissa kisoissa

Sunnuntaina päästiin toteuttamaan mun ehkä suurin haave agilityharrastuksen tiimoilta, kun saatiin astella SM-kisojen starttiviivalle. Miia lähti mukaan kannustamaan.
Me oltiin Sakarin kanssa viimeisessä rataantutustumisryhmässä, joten lähdettiin matkaan vasta puoli kymmenen aikaan. Yön nukuin hyvin, eikä aamullakaan pahemmin jännittänyt. Streamista ehdin kotona jopa katsoa millainen rata meitä oli odottamassa.

Kisapaikalla oli paljon väkeä ja tunnelma katossa. Ehdittiin seurata minien menoa jonkun aikaa, ennenkuin oli meidän vuoro. Rataantutustumisessa olin rauhallinen ja starttiviivalle astellessa samoin. Ei ollut mitään paineita, kun tärkein tavoite, osallistumisoikeus, oli jo saavutettu. Etenemävaatimuksenakin radalla oli "vaivaiset" 4,2 m/s, kun meidän enkka taitaa olla 4,17 :)
Hyvin Sakari kuitenkin kulki ja vasta ennen keppejä taisi hoksata, että yleisöä onkin normaalia enemmän. Siellä jouduin kalastelemaan, mutta ei vielä virhettä. Muurille tein persjätön aivan liian myöhään ja muurilta kielto ja kalastelua jälleen. Toinen kielto saatiin hetikohta, kun haltuunotto putken jälkeen oli vajaa ja jätkä meinasi tulla hypystä ohi. Viimeisenä esteenä olleelta okserilta tippui vielä molemmat rimat. Ratavirheitä siis 15 ja yliaikaa 12,21. Tuloksella 27,21 oltiin karsintaradan sijalla 145./243. Meidän tulos oli toiseksi huonoin, mutta eipä hylkäännytty. Ilman virheitä olisi aikakin ollut monta sekuntia parempi. Mutta tosiaan mitään tulostavoitteita en asettanut ja nautittiin yhdessätekemisen riemusta koko radan ajan.

Ehdittiin vähän shoppaillakin ja ostin uudet kisakengät, kun nyt käytössä olevat ovat jo pohjasta jonkin verran kuluneet. On sitten kisoissa kunnon pito :D
Jäimme myös katselemaan maksien ja minien finaalit. Hienosti Sakari makoili jaloissa, vaikka väkeä oli kuin pipoa ja kilpailijoita kannustettiin ja meteliä oli. On se vaan niin helppo kaveri! Upeaa oli seurata paikan päällä maamme huippujen osaamista ja nauttia isojen kisojen huikeasta tunnelmasta. Toivottavasti ensi kesänä pääsemme kokemaan saman Oulussa.

Viime tippa, paras tippa

Aamulla ei ollut yhtään kisafiilistä, mutta kun oli ilmottauduttu Harjavaltaan kolmeen starttiin, niin sinnehän sitten lähdettiin. Nämä oli viimeiset kisat meille ennen tämän vuoden SM-nollien keruukauden päättymistä. Olin jo valmiiksi ajatellut, että kisojen jälkeen voisi facebookiinkin päivittää, että hetken saatte hengähtää mun kisapäivityksistä. Vaan kuinkas sitten kävikään...
Ekana oli Kermisen Petterin hyppäri nurmikentällä. Tehtiin yliaikanolla, niin kuin on jo melkein tavaksi tullut. Siis nuo yliaikatulokset. Kepeillä Sakari ihmetteli tuomaria ja kerran kävi melkein hyppäämässä väärän hypyn.
Toka radalle vaihtui tuomariksi koutsimme Marjo ja pohjaksi kivituhka. Suuri helpotus oli, kun keinu kannettiin radalta pois, kun se ei vastannut kisavaatimuksia laskeutumisen osalta. Vielä lisää helpotusta ennen rataantutustumista toi radan etenemä, joka oli vain 3,3 m/s koska pohja oli pehmeä. Samasta syystä rimat oli kolmessäkympissä.
Radalle lähtiessä sanoin Sakarille, että nyt mennään Marjon treeneihin :) Ja me treenattiin sieltä sitten nolla! Ei millään huippuetenemällä, mutta kisakirjaan merkintä kuitenkin. Tulos oli -1,45
Kolmas rata oli niinikään Marjon käsialaa ja sama etenemä. Taas päätin mennä "vain" Marjon treeneihin. Ja taas me tehtiin nolla!!!
Eli tupla tuli kuin tulikin viime tipassa! Ihan huikeeta!!! Aikaan ehdittiin just ja just (-0,41), eli ei meidän etenemät ole arvokisaluokkaa, mutta päätavoite onkin ollut saada nimi lähtölistaan. Ilmo lähti jo, etten jänistä. Siellä me sitten parin viikon päästä kisataan maamme huippujen kanssa arvokisoissa, uskomatonta :D

Tavoitteet romukoppaan

Sastamalan kisojen jälkeen pohdin, miksi siellä oli paska fiilis? Miks mua harmitti, vaikka just sain pitkän tauon jälkeen kisata parhaan kisakaverini kanssa? Keksin syyn. Olin asettanut meille tulostavoitteet, joihin on pakko päästä. Ei päästy ja ketutti. Pettymystä lisäsi varmasti vielä se, että ne ekat kisat tauon jälkeen meni niin hyvin. Tämän pohdiskelun ja itsetutkiskelun jälkeen päätin, että jos en osaa kisata Sakarin kanssa ilman tulostavoitteita ja nauttia yhdessätekemisestä, niin sitten ei kisata. Ei se ole koiran syy, että mä asetan sellaisia tavoitteita, joihin ei nyt tällä hetkellä pystytä.
Niinpä sitten viime viikonloppuna ajettiin Miian kanssa Lietoon Tsaun kisoihin vain tekemään mikä meistä molemmista on kivaa, tuloksista viis.
Eka rata oli ulkoradalla Anders Virtasen mukava agirata. Ilma oli jo heti kymmeneltä kahdenkympin lämpimämmällä puolen ja aurinko porotti. Tehtiin yliaikanolla. 5,63 yliaikaa, mutta nyt oli oikeanlainen mieliala radan jälkeen. Opettelen nauttimaan siitäkin, että päästään maaliin tekemättä virheitä radalla. Eikä se mikään pieni edistysaskel olekaan :)
Toka rata oli sisällä ja Heidi Viitaniemen käsialaa. Ei ihan samanlaista vääntöä kuin Sastamalassa, mutta ei kovin virtaavaa profiilia ollut tämäkään. Tuloksena yliaikavitonen. Ohjausmoka aiheutti kiellon ja ilman sitä olisi todennäköisesti ehditty aikaankin, kun kalastelin Sakaria hetken verran takaisin hypylle. Jes! Onnistuttiin Viitaniemen kimurantilla radalla, melkein :)
Kolmas rata ulkona, Virtasen hyppäri. Sakari sai päähänsä hakeutua putkeen väärässä kohtaa ja kepeilläkin tuli joku aivopieru, eikä osannut hakea itse sisään vaan otettiin toisella yrittämällä.
Vielä neljäs rata sisällä ja Viitaniemeä jälleen. Selkeästi jo väsymys painoi koiraa. Alku oli hidas, mutta keskivaiheilla ihan hyvääkin vauhtia. Hylky tältäkin, olisko hypänny jonku hypyn nurinpäin, en nyt juuri muista eikä ole videotakaan miltä tarkistaa, kun muistikortti tuli täyteen kesken radan.

Heti maanantaina Sakarille tuli hieroja kotiin. Vähän jännitti, että missäköhän kunnossa mahtaa lihakset olla kolmen peräkkäisen kisaviikonlopun jälkeen. Edelliskerrasta oli tasan kaksi kuukautta. Melkoinen yllätys oli, kun hieroja sanoi, että on paremmassa kunnossa kuin edelliskerralla, eikä silloinkaan muuta löytynyt kuin vähän kireyttä takareisistä. Huippua!!! Onni on koira joka ei jumita!

Eilen suunnattiin Valkeakoskelle. Keli oli KUUMA! Mittari hipoi koko matkan kolmeakymmentä ja kisapaikan mittari näytti 32, kun päästiin perille. Kisakentän lämpötilaa saattoi vaan arvailla. Kivituhkapohja ja suoraan porottava aurinko.
Helinin Jari oli tehnyt agiradaksi säähän sopivan mittaisen, 198 metriä pitkän radan. :D Taitaa olla pisin kisarata, jolla mä olen ollut. Mietin ennen omaa vuoroa, että missähän kohtaa mä mahdan hyytyä, kun viikolla iskeneen flunssan takia ei henkikään kulkenut normaalisti. Rata oli profiililtaan vielä mukavaa juoksupätkää, kerrankin kieputukset oli jätetty melkein kokonaan pois.
Tää rata oli tuloksesta huolimatta (10,96) riemuvoitto. Mä jaksoin hyytymättä koko radan ja aikaan olisi ehditty ilman yhden esteen edessä tapahtunutta kiepsahdusta, josta tuli kielto. Lisäksi puomin alasmenovirhe ekalla kiekalla. Puomi mentiin siis kaks kertaa.
Juhuu! Ei huono tuossa kelissä!


Toka ja samalla vika rata oli suoraviivainen hyppäri. Miia sano mulle ennen rataa, että nyt on hyvä kokeilla mitä koira kestää ja suorittaako esteet, vaikka itte painatan menemään. En luvannut mitään radalle lähtiessä, mutta painatin sitten vaan pahemmin varmistelematta ja puhtaana maaliin. 0,55 jäätiin ihanneajasta, mutta iloisin mielin tehtiin tämäkin rata!

Kotiin tultiin uimarannan kautta ja poika pääsi hakemaan wubbaa järvestä useamman kerran.