Tavoitteet romukoppaan

Sastamalan kisojen jälkeen pohdin, miksi siellä oli paska fiilis? Miks mua harmitti, vaikka just sain pitkän tauon jälkeen kisata parhaan kisakaverini kanssa? Keksin syyn. Olin asettanut meille tulostavoitteet, joihin on pakko päästä. Ei päästy ja ketutti. Pettymystä lisäsi varmasti vielä se, että ne ekat kisat tauon jälkeen meni niin hyvin. Tämän pohdiskelun ja itsetutkiskelun jälkeen päätin, että jos en osaa kisata Sakarin kanssa ilman tulostavoitteita ja nauttia yhdessätekemisestä, niin sitten ei kisata. Ei se ole koiran syy, että mä asetan sellaisia tavoitteita, joihin ei nyt tällä hetkellä pystytä.
Niinpä sitten viime viikonloppuna ajettiin Miian kanssa Lietoon Tsaun kisoihin vain tekemään mikä meistä molemmista on kivaa, tuloksista viis.
Eka rata oli ulkoradalla Anders Virtasen mukava agirata. Ilma oli jo heti kymmeneltä kahdenkympin lämpimämmällä puolen ja aurinko porotti. Tehtiin yliaikanolla. 5,63 yliaikaa, mutta nyt oli oikeanlainen mieliala radan jälkeen. Opettelen nauttimaan siitäkin, että päästään maaliin tekemättä virheitä radalla. Eikä se mikään pieni edistysaskel olekaan :)
Toka rata oli sisällä ja Heidi Viitaniemen käsialaa. Ei ihan samanlaista vääntöä kuin Sastamalassa, mutta ei kovin virtaavaa profiilia ollut tämäkään. Tuloksena yliaikavitonen. Ohjausmoka aiheutti kiellon ja ilman sitä olisi todennäköisesti ehditty aikaankin, kun kalastelin Sakaria hetken verran takaisin hypylle. Jes! Onnistuttiin Viitaniemen kimurantilla radalla, melkein :)
Kolmas rata ulkona, Virtasen hyppäri. Sakari sai päähänsä hakeutua putkeen väärässä kohtaa ja kepeilläkin tuli joku aivopieru, eikä osannut hakea itse sisään vaan otettiin toisella yrittämällä.
Vielä neljäs rata sisällä ja Viitaniemeä jälleen. Selkeästi jo väsymys painoi koiraa. Alku oli hidas, mutta keskivaiheilla ihan hyvääkin vauhtia. Hylky tältäkin, olisko hypänny jonku hypyn nurinpäin, en nyt juuri muista eikä ole videotakaan miltä tarkistaa, kun muistikortti tuli täyteen kesken radan.

Heti maanantaina Sakarille tuli hieroja kotiin. Vähän jännitti, että missäköhän kunnossa mahtaa lihakset olla kolmen peräkkäisen kisaviikonlopun jälkeen. Edelliskerrasta oli tasan kaksi kuukautta. Melkoinen yllätys oli, kun hieroja sanoi, että on paremmassa kunnossa kuin edelliskerralla, eikä silloinkaan muuta löytynyt kuin vähän kireyttä takareisistä. Huippua!!! Onni on koira joka ei jumita!

Eilen suunnattiin Valkeakoskelle. Keli oli KUUMA! Mittari hipoi koko matkan kolmeakymmentä ja kisapaikan mittari näytti 32, kun päästiin perille. Kisakentän lämpötilaa saattoi vaan arvailla. Kivituhkapohja ja suoraan porottava aurinko.
Helinin Jari oli tehnyt agiradaksi säähän sopivan mittaisen, 198 metriä pitkän radan. :D Taitaa olla pisin kisarata, jolla mä olen ollut. Mietin ennen omaa vuoroa, että missähän kohtaa mä mahdan hyytyä, kun viikolla iskeneen flunssan takia ei henkikään kulkenut normaalisti. Rata oli profiililtaan vielä mukavaa juoksupätkää, kerrankin kieputukset oli jätetty melkein kokonaan pois.
Tää rata oli tuloksesta huolimatta (10,96) riemuvoitto. Mä jaksoin hyytymättä koko radan ja aikaan olisi ehditty ilman yhden esteen edessä tapahtunutta kiepsahdusta, josta tuli kielto. Lisäksi puomin alasmenovirhe ekalla kiekalla. Puomi mentiin siis kaks kertaa.
Juhuu! Ei huono tuossa kelissä!


Toka ja samalla vika rata oli suoraviivainen hyppäri. Miia sano mulle ennen rataa, että nyt on hyvä kokeilla mitä koira kestää ja suorittaako esteet, vaikka itte painatan menemään. En luvannut mitään radalle lähtiessä, mutta painatin sitten vaan pahemmin varmistelematta ja puhtaana maaliin. 0,55 jäätiin ihanneajasta, mutta iloisin mielin tehtiin tämäkin rata!

Kotiin tultiin uimarannan kautta ja poika pääsi hakemaan wubbaa järvestä useamman kerran.