Viime viikonloppuna päästiin vihdoin kisaamaan. Ensin lauantaina lähdin kannustamaan ja tsemppaamaan parin oman ryhmäläiseni kisauran aloitusta Seinäjoelle ja mukaan lähti vielä yksi ykkösluokkalainen meidän seurasta. Olikin huikeaa seurata, kun kaikki tekivät hienoja suorituksia!
Mun ryhmäläisistä Jaana teki ekan nollansa Maisan kanssa heti ekasta startista ollen sijalla 2. Saman ohjaajan juuri kisaiän saavuttanut Saimikin debytoi hienosti tehden ekalta radaltaan kymppituloksen pienellä yliajalla. Medeissä uransa aloittivat Vilma ja koikkeri Messi. Vilma on ollut ryhmässäni viime kesästä saakka ja epäillyt etteivät kisakentille pääse, koska Messillä on ollut keinukammo. Kammo on kuitenkin selätetty maksamakkaran voimalla ja niin vain heidänkin kisaura pääsi alkamaan :)Heille ekasta startista hypyn kiellosta 5 ja vähän yliaikaa. Jo vähän kokeneemmat kisaajat Hanna ja Luna olivat medeissä ainoat puhtaan radan tehneet ja heille siten 0-voitto ja LUVA.
B-radalla Maisa ja Jaana voittivat 10-tuloksella ja Saimi oli toinen tuloksella 14,07. Messin suoritusta hieman jännitimme, kun ekalla radalla Messi säikähti keinua. Mutta niin vain poika suoritti keinun tokallakin radalla, joskin vähän hitaasti. Rata oli muuten puhdas, keinulta tuli yliaikaa reilu 5 sekuntia ja tällä tuloksella yltivät sijalle 3. Hannalle ja Lunalle tältä radalta hylkäys.
C-rata oli hyppäri ja hieno meno vain jatkui. Maisalle kylläkin hylky, mutta Saimi sai ekan LUVAnsa. Lunalle tulos 5 sijalla 2. Ja Messille tulos 12,61. Palkintoja oli siis kotimatkalla kyydissä roppakaupalla ja kaikilla iloinen mieli :)
Sunnuntaina oli sitten kolmosten vuoro. En ihan hetkeen ole jännittänyt kisoja, niin kuin silloin. Radatkin näyttivät ihan kamalan vaikeilta! Ekan radan lähtöviivalla olin kuitenkin rauhallinen ja luottavainen. Ja niin me tehtiin puhdas rata. Loppuradasta Sakari bongasi yhden putken ja kaamealla karjaisulla sain sen kääntymään juuri ennen putken suuta oikealle esteelle. Kiemura aiheutti lievän ihanneajan ylityksen ja maalissa olimme tuloksella 0,73. Lähtövuoromme oli n. kolmenkymmenen koirakon puolivälissä ja siihen mennessä olimme ensimmäiset ratavirheittä selvinneet. Lopulta sijoituksemme oli 7. Ei huono alku!
B-rataan tutustumisen jälkeen totesin, että siellä on yksi kohta, jossa pitää olla tarkka. Arvatkaa olinko? No en, Sakari hypystä ohi ja seuraavaan putkeen joten HYL. Jatkoin rataa muina naisina virhettä korjaamatta loppuun.
C-rata oli edellisiä suoraviivaisempi hyppäri. Tällä radalla teimme nollan, jolla emme käytännössä tee mitään, kun hyppärinollia on jo kaksi plakkarissa. Mutta hyvä mieli jäi onnistumisista!
Seinäjoen radat
Eilen lähdin Sastamalan kisoihin luottavaisin mielin.
Eka rata oli kiemurainen, mutta selvisimme ratavirheittä maaliin. Yliaikaa saimme kuitenkin 3,95 sekuntia. Etenemävaatimuksena oli 3,6, eli ei mikään mahdoton. Rata kuitenkin mitattiin olemattomilla kaarroksilla, joten kaikella todennäköisyydellä rata oli todellisuudessa mitattua pidempi. Koirat kun eivät kuitenkaan pysty hyppäämään ihan kiinni siivekkeissä. Tämän myötä myös etenemävaatimus siis olisi ollut suurempi.
Seuraava rata mitattiin samalla metodilla ja oma mieli oli jo maassa ensimmäisen radan vuoksi. Toka radalla tippui heti eka rima ja kolmosen Sakari teki takaakiertona, kun piti mennä suoraan. Loppurata tehtiin kuitenkin puhtaana.
Hyppärin rataantutustumisessa en osannut keskittyä, vaan olin kuin unessa, enkä saanut rataa painettua kunnolla mieleen. Niinhän siinä sitten kävi, että esteellä nro 7 unohdin missä kasi on. Sakari oli sinne kuitenkin menossa ja pelasti tilanteen. Pasmat oli kyllä mulla jo niin sekaisin, että meno oli haparoivaa. Sakari sujahtikin sitten vähän myöhemmin putken väärään päähän ja mä päätin mennä suorinta tietä vauhdilla maaliin.
Näistä starteista jäi paska fiilis. Tähän vain videona tuo eka rata, muut saavat jäädä arkistojen kätköihin.
Iloa päivään toi kuitenkin se, että A-radalla Miia ja Nipsu tekivät hienon nollan, jolla voittivat ja saivat siis ekan SERT-Aansa!
Jaana viestitti Kauhajoelta, että olivat siellä tehneet kaksi puhdasta rataa Maisan kanssa ja ovat nyt siis kakkosluokkalaisia! Huikea aloitus kisauralle. Toiset kisat ja eka SERTi ansaittuna.
Tänään jatkoivat ryhmäläisistäni Justiina ja Nala, Vilma ja Messi sekä Jaana, Saimi ja Maisa kisakokemuksen hankkimista ja kyllä niistä kaikista saa olla ylpeä, vaikka nollia ei tänään ollut tullutkaan :)
Ensi viikonlopulle olen ilmoittanut Sakarin Tsaulle neljään starttiin. Tämä viikonloppu pitäis nyt pystyä nollaamaan, että pystyn Sakaria ohjaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se kun kuitenkin aina tekee parhaansa <3
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti