11.5.2010

Tästä se alkaa!

Tänään oli Sakarin ekat agilitytreenit. Siis tutustuttiin namin voimalla putkesta läpimenoon ja juostiin muutama kerta siivekkeiden välistä. Ja ai että oli taitava poika! Ennen treenejä koko kolmikko Olga, Hippu ja Sakari sai juosta vapaana. Muutenkin Sakari ulkoilee mahdollisimman paljon vapaana, joten lenkkeillään paljon metsissä. Olga on ihanan kärsivällinen, vaikka poika roikkuu partakarvoissa tai kyljissä, niin se ei sano mitään.
Sakari on kasvanut reipasta tahtia, vaaka näytti maanantaina 4kg 300 gr! Ihmekös tuo, kun ruoka maittaa niin hyvin, jokaisen annoksen jäljiltä kuppi on nuoltu erittäin puhtaaksi.
Istumista, seisomista ja (ruuan) odottamista on harjoiteltu vähän joka päivä, ja edistystä tapahtuu koko ajan. On kiitollista opettaa tuollaista pentua, joka omaksuu asiat nopeasti.
ja pönötyskin sujuu aiempaa paremmin!

3.5.2010

Vappuviikonlopun tapahtumia

Laitetaas vähän taas kuulumisia. Onhan tässä ehdittykin jo vaikka mitä. Lauantaina vappupäivänä käytiin "vappumarssilla" eli käveltiin läheiseen metsään Olga, Hippu, Sakari , Taina ja mä. Sakarille oli mukana rintareppu, että jos väsyttää, niin saa matkustaa siinä. Mutta kun tuo poika vaan halusi töpötellä itse. Mentiin sitten hyvin rauhallista tahtia ja aina välillä pysähdyttiin ihmettelemään maailman menoa. Metsässä Sakari sai juoksennella vapaana ja kyllä se juoksikin. Samalla härnäsi tyttöjä, mutta ei ne ihan vielä olleet valmiita yhteiseen telmintään. Sammalia oli kiva tonkia ja maasto oli sopivan vaihtelevaa pienen pojan juoksennella. Kun päästiin kotiin oli Sakarilla niin kova väsy, että nukahti eteiseen.



Lauantai-iltana vietiin Olga mummulaan hoitoon ja siellä ulkona Sakari touhusi taas sydämensä kyllyydestä. Virtaa riittää siis! Ja ennen kotiinlähtöä piti ihailla ilta-aurinkoa.
Eilen oltiin sitten Seinäjoella agilitykisoissa koko päivä. Sakari oli mukana tutustumassa kisatunnelmaan, eikä sitä liiemmin jännittänyt, vaikka ihmisiä ja koiria riitti. Taina oli mukana lapsenvahtina, mutta suuren osan ajasta Sakari nukkui rauhassa autossa. Eli harjoiteltiin jo kisoissa rauhoittumista ;). Ja tietysti poika keräsi ympärilleen paljon ihailijoita, terkkuja vaan kaikille rapsuttelijoille!
Kisasin Hipun kanssa kolme starttia ja olen suorituksiimme erittäin tyytyväinen! Eka radalta saatiin melkein nousunolla, sillä eka rima tuli alas ja siitä tulokseksi 5. Silti ei harmita yhtään, Hippu on nimittäin kehittynyt pienessä ajassa huimasti ja pysyi hanskassa kaikki kolme starttia aivan upeasti. Hyppyradalta saatiin hylky sen takia,että se kuunteli mun ohjeita niin hyvin että yksi hyppy jäi väliin, kun se tuli mun luo kutsusta. Kolmannella radalla oltiin jo molemmat vähän väsyneitä. Tuloksena 10, vitonen kepeiltä ja puomin alastulolta. Huippuhippiäinen! Kivaa oli.

Tänään on koettu monta kivaa hetkeä. Aamulla heräsin siihen, että Olga paukutti häntää lattiaan. Se alkaa jo selkeästi sopeutua meidän pikkumieheen. Iltapäivällä ulkona käydessä se jo alkoi leikkiä Sakarin kanssa!

Sitten vähän surullisempia asioita. Huomenna tulee vuosi siitä, kun meidän Vertti lähetettiin koirien taivaaseen. Vieläkin on suuri ikävä. Niinhän se on, että mitä hankalampi koira sitä rakkaampi. Tässä on runo jonka löysin gööttifoorumilta ja jonka haluan laittaa Vertin muistoksi:

Vielä kerran tulee päivä, kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä milloin se on koittava.
Niin kuin joku koputtaisi hiljaa kotiovella,
silloin tiedän, nyt on aika avata.

Pidä silloin hiljaa kiinni, syliin hellään rutista.
Että voisin aivan hiljaa huomaamatta nukkua.
Että voisin luulla, sinä tulet mukana.

Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Sitten anna minun mennä,
ethän pyydä että jäisin elämään.
Irti päästä, kuiskaa korvaan hiljaa vaan
olet vapaa lähtemään.

29.4.2010

Sakari 9 viikkoa

Laitetaanpas vähän kuvia esille. Ajattelin ottaa muutaman kuvan 9 viikkoisesta, mutta mutta...
Sakari oli sitä mieltä, että lällällää, enpäs oo paikallani.
Eikös näistä yleensä oteta seisomakuvia jo pienenä? Meilläkin otettiin, aika tyylikästä vai mitä??
Osaa se söpöilläkin!
Ellis, ehkä se dna-testi on sittenkin tarpeeton, olisko noi vähän jo noussu?
Ja Olga pystyy jo olemaan näin lähellä. (Tosin tassua piti vähän varmuuden vuoksi ottaa itteenpäin)
Edellispäivien riiviöilmeitä


Ja leikkivideo:

28.4.2010

Tälläista täällä tänään

Täällä menee mukavasti. Sakari riehuu, nukkuu, syö, nukkuu, tutustuu uusiin asioihin, nukkuu. Ei se oikeasti ihan koko aikaa nuku, puruluut maistuu ja kaikki lelut on ahkerassa käytössä. Ja ulkona kepit ja kävyt saa kyytiä. Myös sammalien kaivaminen on erityisen hauskaa. Eilen Taina oli lapsenvahtina ja Olgan seurana samalla, kun käytiin Hipun kanssa treenaamassa agilityä. Treenien jälkeen Hippu ja Sakari saivat tutustua lisää toisiinsa. Tainan mukaan Sakari oli ollut hauskaa seuraa, tosin pieni riiviökin oli näyttäytynyt
Tänään käytiin mummulassa ja siellä tutustuttiin myös Ruutiin. Ruuti suhtautui oikein hienosti pikkuiseen poikaan. Olgaan Sakari haluaisi tehdä lähempää tuttavuutta, mutta Olga ei vielä ihan siihen lämpene, mutta nukkui jo viime yön makuuhuoneessa meidän kanssa, eikä mennyt omiin oloihinsa. Olgan juoksu vaikuttaa varmasti myös siihen, ettei Sakari kiinnosta. Joku isompi poika olis ollut varmasti mukavampi kaveri...
Kaupunkielämään on tutustuttu myös ja siinä sivussa sitten uusiin vieraisiin ihmisiin. Eikä se tuollaista sosiaalista tyyppiä haittaa. Autojen äänet jännittävät vähän, mutta ympäristöä tarkkaillaan uteliaana.
Yhtä kakkaa lukuunottamatta Sakari on tehnyt kaikki ulos ja pissojakin on lirahtanut sisälle vain muutama, nekin lähinnä omaa hitauttani.
Tänään aamulla, kun olin vessassa ja Sakari meinasi tulla perässä, sanoin sille että mene hakemaan luu, poika lähti, haki luun ja meni syömään sitä olohuoneeseen! Fiksu poika siis!
Kuvat ovat vielä kamerassa, josta hyytyi patterit, joita en ole ehtinyt ladata, joten ei kuvia tällä kertaa.

ps: Korvat entisellään!

27.4.2010

Nyt meitä on kolme!

Sakari kotiutui eilen ja nimenomaan kotiutui, sillä hyvä kun ovesta päästiin sisään, niin jo löytyi lattialta puruluu suuhun. Sakari on älyttömän reipas poika. Automatkan se nukku, aluks mun sylissä ja sitten jalkatilassa. Minkäänlaista itkua ei päästänyt yli 400 kilometrin aikana, pissat teki ulos kun pysähdyttiin, Olga ja Hippukaan ei pelottanut juuri yhtään. Ja se luottamus mikä kahdeksanviikkoisella pennulla voi olla lähes vieraaseen ihmiseen, on aivan uskomatonta. Kiitos Ellis tästä ihmeestä, jonka elämää saan nyt seurata!

Mummu ja Pappa kävivät jo Sakaria katsomassa ja se murskasi sydämet välittömästi! Pihalla on leikitty samoin kuin sisällä. Ja välissä sitten nukutaan ja sulatellaan uusia kokemuksia. Eka yö suju myös itkuitta omalla petillä, eikä se herättänyt mua kertaakaan.

Olga on ollut myös suurenmoinen, vaikka Sakarin tulo ei sen mielestä tunnu tässä vaiheessa yhtään kivalta, niin se vaan nätisti varottaa, jos Sakari tuppaa liian lähelle. Olen Olgasta tosi ylpeä!

Tässä vielä muutama kuva:
Tytöt tutustuu Sakariin ja Sakari on turvallisesti Tainan sylissä
Panta vähän kutitteli
Ja näin meni matka
Tää on mun koti ja mä oon heti niinku kotonani!

Lemmu ja MuuMuu tuli heti testattua, molemmat oli kivoja!

Sakarilla on petikin, mutta ruokapöydän alla oli hyvä paikka olla mua lähellä

reino käy päänalusesta


Ja tässä MuuMuu saa kyytiä:

23.4.2010

Viimeinen päivitys (ennen Sakarin kotiin tuloa)

Kyllä täällä kirsulassa on muutakin tehty, kuin odotettu Sakaria kotiin. (tosin sitä on tehty aika kovasti). Lenkkeilty ahkerasti ja nautittu kevään tulosta. Olgan juoksu alkoi 15. päivä, joten se on tauolla treeneistä ja vapaana juoksenteluista. Hipun kanssa on kyllä treenattu ja siirrytty ulos treenaamaan. Mä olen pikkusen onnellinen, kun Hippu ei oo karannu multa kertaakaan ulkotreeneissä! Vielä ei oo kyllä västäräkitkään tullu sitä härnäämään... Mutta silti, se on meille iso saavutus, että se tekee mitä mä pyydän, eikä keksi omaa kivaa.

Muutama päivä ennen Olgan juoksun alkamista käytiin ulkoilemassa kunnon pitkä metsälenkki Krissen, Tainan, Leevin, Hipun ja Olgan kanssa. Koirat oli niin onnellisia kun saivat juosta sydämensä kyllyydestä. Ja Olga oli onnellinen, kun sai Leevin huomion. Hippu juoksentelikin omia polkujaan ja nää kaks riekku kahdestaan. Muutama kuva siltä reissulta:


Hippu tosiaan meni omia polkujaan

Olga koristautui ihan varmuuden vuoksi

Vaikka vetovoima oli taattu muutenkin


Tästä ne meni, jäljet vaan jäi


Ja sitten kaikki saatiin nätisti yhteiskuvaan!


ps. Sakarille tiedoksi, että MuuMuu odottelee täällä myös!

6.4.2010

Varoitus! Sisältää pentukuvia!

Pääsiäinen vietettiin aika tiiviisti pentulaatikossa. Kiitos kärsivällisyydestä Ellis ja Reijo, ei meinattu osata lähteä pois ollenkaan... Näissä kuvissa teille esittäytyy Sakari, osa sisaruksista on päässyt myös kuviin. Oikeasti kuvia tuli otettua varmaan miljoona, mutta tässä muutama, olkaa hyvä!


Varo vaan sisko, mulla on nälkä!






Väsy iski

Jono. Jonon viimeisenä Sakari
Juustonmaistelua