Eilinen päivä vierähti Mouhijärvellä Iida Vakkurin juoksukontaktiseminaarissa. Hermannillehan ei oo kontaktia opetettu mitenkään ja se onkin sitten sellanen herranhaltuunversio. Osuu tai ei osu. Mitään paniikkia en asiasta ole kehitellyt, mutta olishan se kiva kun olis varmemmalla pohjalla ja koira edes tietäis mitä siltä halutaan.
Aamu alkoi luennolla ja jatkui sitten käytännön harjoituksilla. Olin Hermannin kanssa viimeisessä ryhmässä ja aikataulu alkoi paukkua jo luennon jälkeen... Eniten treenattiin siis oman vuoron odotusta. Tavallaan mitään uutta ei meille auennut. Ollaan tehty jonkun verran mattotreeniä jo pohjiksi, mutta siitä homman eteenpäin vieminen on sitten ollut se kompastuskivi. Hermanni pystyi kuitenkin tekemään aluksi radanpätkän hyvällä vauhdilla välittämättä pienessä hallissa olleesta yleisöstä (Toki väki oli siihen mennessä vähentynyt jo reippaasti) Se kesti myös odottelun hyvin. Pikkuisen se jäätyi, kun oli tarkoitus ottaa puomia pelkästä alastulosta ja puomilla piti kesken kaiken kääntyä. Vauhti katosi siihen, sekä kiinnostus palloon, joka kuitenkin yleensä palkkana toimii hyvin. Namiautomaatti oli myös tässä tilanteessa uutena asiana liikaa. Jännitys kuitenkin laukesi, kun tehtiin mattotreeniä maassa. Se oli sen verran tuttua hommaa, niin itsevarmuus kasvoi ja saihan siitä namipalkkaa helpolla. Tarjoamaan tuo on kyllä ahkera ja se on meidän vahvuus. Saa nyt kuitenkin nähdä mitä mä saan aikaseks tuon puomin kanssa vai jääkö homma tähän tilaan. Osuuhan se kuitenkin edes joskus ;) Mä luulen, että mattoa treenataan jonkun verran, onhan se Hermannin mielestä kiva temppu.
Käydään nyt tämän kuun kisat ja katsellaan sitten kisatauon aikana, jos jostain löytyis intoa alkaa treenaamaankin...
Lisäys: Aloitettiin (tai pikemminkin jatkettiin) mattotreeni, tuskin se hukkaankaan menee, joten tässä video. Naksut tulee osittain vähän myöhässä, mutta kyllä ipana alkaa olla hajulla, että haluan takajalkojen käyvän matolla. Älkää välittäkö videon loppupuolella kuuluvista whatsappin viestiäänistä :D
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti