Aamulla aikainen herätys, Olga ja Sakari Tainalle hoitoon, Hanna ja Unna kyytiin ja auton nokka kohti Lietoa. Tiedossa oli siis kisapäivä Hermannin kanssa. Ilmoitin pojan kaikkiin neljään starttiin, vaikka mietin kyllä, että onkohan se liikaa. Häiriössä tekemistä lähdettiin treenaamaan ja sitä treeniä saatiinkin.
Aamulla oltiin paikalla vähän liiankin aikaisin, mutta ehdinpä leikkiä ja temppuilla Hermannin kanssa, ennen kuin paikalla oli liikaa väkeä. Saatiin hyvä mieli hallissa olosta heti päivän alkajaisiksi.
Ensimmäinen rata oli Henri Luomalan agirata. Mielestäni kiva rataprofiililtaan. Radan yleisön puoleisessa reunassa Hermanni pysähtyi haukkumaan yleisölle, mutta sain sen siitä kuitenkin mukaani ilman virhettä. Seuraavaksi piti haukkua putken lähellä istunut ratahenkilö, eli putkesta ohi ja kielto. Puomin kontaktin loikkasi, joten siitä toinen vitonen. Kympillä maalissa siis. Ihan hyvin, kun ottaa huomioon koiran keskittymiskyvyn tällä hetkellä.
Heti kohta jatkettiin Kermisen Petterin agiradalle B. Suoria linjoja, eikä mitään ohjauksellisesti vaikeaa. Kepeillä ennen viimeistä keppiä bongasi tuomarin ja viimeinen väli jäi pujottelematta. Kävi vähän haukahtelemassa, mutta korjattiin virhekohdasta ja jatkettiin matkaa. Muurin jälkeiseltä putkelta kielto ja loppusuoralla teki vielä lentokeinun. Tältä radalta saldona 15.
Ennen hyppyrataa oltiin edellä aikataulusta ja odoteltiin, että kello saa meidät kiinni, ennen kuin päästiin tutustumaan rataan. Tällä radalla mentiin jo pääosin samaa matkaa :) Pituudella kuitenkin jostain syystä astui toisen palikan päälle eli vitosella maaliin. Tällä radalla oli eka nolla aika liki.
Viimeisenä kirmailtiin Petterin agirata, joka oli B-rata toiseen suuntaan. Keinu siis kolmantena ja tiesin jo ennen radalle menoa, että Hermanni ottaa siitä kiellon. Kiellon jälkeen sain sen kuitenkin tekemään keinun, kun ensin keräsi rohkeutta vähän haukkumalla. Loppurata olikin sitten jo varmempaa menoa, eikä saatu lisää virheitä matkan varrelta.
Virheistä huolimatta olen päivän antiin tyytyväinen. Ei toistettu radalta toiselle samaa virhettä, vaan kerättiin monipuolinen kirjo :) Puomin kontakteista onnistui 2/3, kepeistä 3/4, lähdöissä pysyi, sillä kolmannella radallakin, missä nousi, mutta meni käskyllä takaisin maahan. Kiellot johtuvat aika selkeästi keskittymisen herpaantumisesta, kun yhtäkkiä bongataan yleisö tai ratahenkilö. Keinu ei tänään sujunut oppikirjojen mukaan, mutta siihenkin on tiedossa lääke; ei muuta kuin treenaamaan :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti