Se aika viimeisiään vetelevästä vuodesta, että on aika perinteisesti katsastaa täyttyivätkö asetetut tavoitteet kuluneena vuotena?
Näitä tavoiteltiin:
Olgan osalle tavoitteet on samat kuin edellisenäkin vuonna eli onnellisia ja terveitä päiviä.
Tämä ei tietenkään ole niinkään tavoite vaan toive, eikä se ihan kaikilta osin täyttynyt. Marraskuun alussa lähdettiin tutkimaan lisääntynyttä väsymystä ja apeutta. Kaikeksi onneksi löytyi diagnoosi ja kilpirauhasen vajaatoimintaan annettava lääkitys on tuonut sen tutun Olgan takaisin. Toki kymmenvuotiaalla on vaivoja, mutta kovin se vielä tahtoo lähteä lenkeille ja tehdä tehtäviä. Myyrien kolot sen kun suurenevat, kun Olga laittaa käpäliin vauhtia :)
Sakarille toivotaan myös terveyttä ja onnellisia päiviä. Mikäli niitä riittää, niin käydään kisaamassa. Osallistutaan SM-kisoihin ja MM-karsintoihin, koska meille on siihen mahdollisuus annettu.
Loppuvuodesta yritetään saada se viimeinen SERT-A tai sitten joskus myöhemmin.
Pallit lähtee, vähän jännittää, miten se vaikuttaa Sakariin, mutta vaihtoehdot punniten se on paras ratkaisu. Terveys menee kuitenkin kaiken kisaamisen edelle!
Sakarin vuosi alkoi leikkauspöydältä, kun tammikuun 22. päivä poistettiin pallit. Toipuminen sujui hyvin ja pikkuhiljaa päästiin palaamaan kisakentillekin. Virtsankarkailua saatiin seurauksena riesaksi, mutta Homeocalc-kuurilla yöt on nyt jo jonkun aikaa olleet kuivia. Alkuvuoden aikana ei tuloksilla juhlittu, vaan palautettiin hylkyprosentti jälleen korkeaksi. Kun uusi SM-nollien keruukausi alkoi, tehtiin kuitenkin heti ensimmäisissä kisoissa tupla alta pois ja toisen tuplan myötä marraskuussa ansaittiin SM-kisaoikeus ensi vuodellekin.
Oulun SM-kisoihin tehtiin useamman päivän kesäretki Miian kanssa ja itse kisat meni suunnitelmien mukaan. Tavoitteeksi olin asettanut edellisvuoden kisojen tuloksen parantamisen ja se tehtiin. Finaalin ei päästy Sakarin kompuroinnin takia, mutta mikä tärkeintä, koira säilyi ehjänä.
MM-karsintoihin päästiin fiilistelemään. Tein reissun kahdestaan Sakarin kanssa ja se ainakin nautti kovasti jakamattomasta huomiosta. Molemmat karsintaradat hyllytettiin ohjaajan huolimattomuuden takia, mutta tunnelma oli ainutlaatuinen ja toivoisin pääseväni kokemaan sen vielä uudestaankin.
Vuoden suurin yllätys oli, kun se viimeinen FI-AVA-titteliin vaadittava SERT-A saatiin heti ensimmäisestä mahdollisesta startista Seinäjoella 5.12. Niinpä meillä asuu nyt valioyksilö!
Kastroinnin jälkeen mun ei ole enää juurikaan tarvinnut miettiä riittääkö suoritusaika, sillä etenemät ovat tasaisesti rataprofiileista riippumatta olleet 4 m/s molemmin puolin. Kauhajoella toukokuussa kaasuteltiin agiradalla 4,27 ja hyppärillä 4,28 etenemillä.
Kaikkiaan Sakari starttasi 50 kertaa. Nollia kertyi 10 (20%) ja hylkyjä 24 (karvaa vaille 50%) loput 16 starttia oli tuloksia 5 ja 10, yksi 15. Näistä vain kaksi oli yliaikaisia! Yksi ennen pallien poistoa startattu ja SM-kisojen kompurointi oli toinen. Ehkä se sitten on niin, että kun vauhti on kasvanut, on helpommin ajauduttu väärille esteille. Myös riman pudotuksia on tänä vuonna tullut aika paljon. Luulen, että siihenkin on syynä kasvanut vauhti. Jonkun verran Sakari on alkanut hakea hypyille, askeleet ei enää sovikaan samalla tavalla kun hitaammassa vauhdissa.
Pikkupoika Hermanni saa kasvaa komeaksi nuorukaiseksi. Muutama näyttely on merkattuna kalenteriin. Saa nähdä kuinka jaksan sitä näyttelyissä käyttää. Mätsäreissä on jo käyty harjoittelemassa ja ainakin se osaa esiintyä :)
Tokon alkeiskurssille on paikka vetämässä ja agilityn opettelua jatketaan myös.
Loppuvuodesta todennäköisesti käydään läpivalaisemassa luuston tila.
Ja tietysti toivotaan sillekin onnellisia ja terveitä päiviä!
Pikkupoika on komea nuorukainen, joskin tällä hetkellä murrosikä vaivaa. Pieni se on kyllä edelleen. Tai kai se on normaalikokoinen, mutta kun Sakari on sen verran suuri, niin ipana tuntuu ja näyttää kovin pieneltä. Parissa näyttelyssä tosiaan piipahdettiin. Pentuluokista molemmilta kerroilta KP ja ensimmäisessä ROP-pentu ja toisessa VSP-pentu. Junioriluokassa esiinnyttiin kahdesti ja silakkamallista johtuen molemmilla kerroilla saatiin EH.
Pääpaino treenaamisessa oli agilityssä ja varsin nopeaoppinen jäppinen mulla kyllä on. Useampi kouluttaja onkin sanonut, että ikäisekseen Hermanni on hyvällä tasolla ja teknisesti taitava. Mutta helppoahan tuota on ollut opettaa, kun oppiminen tapahtuu kuin itsestään, eikä tarvitse jäädä hinkkaamaan asioita. Puomin juoksukontakti on ainoa asia jota on enemmän jouduttu työstämään, eikä se vieläkään ole ihan mallillaan.
Tokoiltukin on parin lyhyen kurssin verran ja yhtä oppimiskykyinen kaveri on siinäkin lajissa. Tokossa edistymisen vaikeus löytyykin hihnan toisesta päästä, kun laji ei ole itselle niin kovin tuttu. Meillä on kuitenkin ollut hyvä ja motivoiva kouluttaja Hanna, jonka vinkeillä on saatu ehkä jopa pieni tokokärpäsen purema :)
Läpivalaisussa käytiin saamassa sekä loistavia, että vähän huonompiakin uutisia. Asiaa hetken sulateltuani olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että jatketaan harrastamista niin kauan kuin terveys sallii. Onnellisia päiviä tuo kyllä osaa viettää, se osaa ottaa ilon irti pienistäkin jutuista :) .
Hippu pääsee treenaamaan ja kisaamaankin. Ekat kisat onkin jo ensi sunnuntaina.
Höntsä-Hippiäiselle ei taida tarvita erikseen toivoa onnellisia päiviä, mutta terveyttä toivotaan sillekin edelleen
Höntsäilty on muutamissa kisoissa ja treeneissä. Hippu säikäytti kesällä, kun sillä epäiltiin kohtutulehdusta, mutta onneksi sillä ei sitä kuitenkaan ollut. Tainalta oli yksi nainen joku aika sitten kysynyt Hipun ikää ja kun Taina oli sanonut sen täyttävän tammikuussa kymmenen oli nainen todennut: " niin kuukautta". ei ollut meinannut uskoa että kyse oli vuosista :D
Ja mulle toivotaan kunnon kohottamisessa onnistumista. Muuten saattaa tulla ipanan kanssa vaikeuksia :D .
No jaa, kyllä mä ipanan kanssa jotenkuten pärjään, mutta tiedä sitten onko kunto kohonnut? No ei kai se huonontunutkaan ole.
Mitäpä sitten on suunniteltu vuodelle 2016?
Olgalle onnellisia, kivuttomia päiviä. Lenkkeilyä, myyränkolojen kaivamista, temppuja ja aktivointilelujen tyhjentämistä. Poikien ruodussa pitämistä unohtamatta.
Sakari toivon mukaan pysyy edelleen terveenä ja saa jatkaa kisaamista. Voi olla, että tarvitsen terapiakisakoiraa, kunhan Hermannin kanssa aloitetaan kisaaminen. Alkuvuosi menee todennäköisesti vähän vähemmillä starteilla, mutta yksi tavoite olisi saada vielä se nollavoitto karsintoja varten. SM-kisoihin osallistuminen on kalenteriin merkitty. Kisaamisen vastapainona Sakari saa höntsätä metsässä vapaana, tehdä aivojumppaa ja nukkua mun kainalossa.
Hermanni aloittaa kisauransa. Treeniä, treeniä ja treeniä. Jatketaan ainakin huhtikuun loppuun asti joka toinen viikko Marjon valmennuksessa. Treenaamisen ja kisaamisen vastapainona tietenkin myös metsähöntsäilyt ja lepopäivät, sekä temppujen ja aivojumpan harrastaminen. Ja jospa tuo teiniangstaaminenkin olisi vuoden kuluttua enää muisto vain.
Hippu pääsee treeneihin mukaan höntsäämään, mutta sen kanssa tuskin enää kisataan.
Minä pidän parhaani mukaan koiristani huolta ja itsestäni myös. Jospa kunto pysyis tässä menossa entisellään :)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti