Olgan vesijumpat ovat ainakin näin alkuun tiiviillä tahdilla, jotta päästään parempiin tuloksiin. Takana on jo kerrat kaksi ja kolme. Toisella kerralla Hanna videoi liikkeet sekä käytävällä, että altaassa. Reidenympärykset mitattiin myös. Terveen jalan reisi on 37 cm ja vammajalan 35 cm, eli eroa on. Toivottavasti tällä kuntoutuksella saadaan lihasta kasvatettua. Ahkerasti ollaan kotonakin jumpattu välipäivinä. Jumppapallo on molempien koirien suosikki. Samalla kertaa, kun Olga jumppailee, vetäisee Sakarikin pallovenytyksiä ja kasvattelee syviä lihaksia pallon päällä tasapainoillen.
Kolmas vesijumppakerta oli eilen. Aluksi aina temppuillaan tasapainolevyillä, trampoliinilla ja venytellään pallolla. Nyt Olga jo pysyy pidemmän aikaa tasapainolevyn päällä eikä tule sen päältä heti pois. Ekalla ja tokalla kerralla vesijuoksumatolla kävelytettiin 15 minuuttia ja kolmannella 20. Huomenna luultavimmin otetaan hetken aikaa myös kallistus mukaan eli koira kävelee "ylämäkeen".
Sitten sitä aivojumppaa. Marjon viimeinen valmennuskerta tältä keväältä oli sunnuntaina ja rata näytti tältä:
Ei kovin montaa estettä, mutta 30 esteen rata. Pikkuisen oli muistelemista minne missäkin välissä pitikään mennä...
Selviydyin kuitenkin muistamistehtävästä, kun Sakari varsinkin ekalla kierroksella kävi aina välillä vähän haahuilemassa. Esim. keppien numeroa piti käydä moneen kertaan nuuskaisemassa.
Tokalla kierroksella alku oli hyvä, sain ohjattua tiukat linjat ja vastakäännös vitosen jälkeen oli myös hyvä. Putki-seiska hypyillä persjättö-persjättö onnistui hyvin. Kymppiputkeen irtosi hyvin. 13-putkelle putkijarru ja valssi valmiiksi ennenkuin koira tulee putkesta. 15-putkelle vähän vastaan ja lähetys niin kaukaa kuin mahdollista, aika hyvin Sakari haki tämän. 16-hypylle ennakoiva valssi ja rintamasuunta aalle. 19-20 väliin persjättö. 21-hypyllä ennakoiva valssi putken 20 puolella siivekettä. Kinkkisin kohta radalla oli ehdottomasti aalta hypyn kautta kovasta vauhdista kepeille vienti. Siinä sai olla tarkkana, että ajoitti oman ohjauksen oikein. Tätä ei saatu kunnolla sujumaan. Loppupätkä olikin sitten jo suht yksinkertainen.
Sais nyt nuo lumet sulaa, että päästäis ulos treenaamaan noita vaikeita keppikulmia, niitä kun ei oikein maneesin tolppien lomassa pysty vääntämään.
Sunnuntaina olis tiedossa kolmen radan kisat Lempäälässä. Muutama muukin oli päättänyt osallistua, minejä on ilmoitettu kuutisenkymmentä agilityradoille, hyppärille vähän vähemmän ja makseja on keskimmäiselle radalle ilmoitettu 90. Miia menee Hipun kanssa ja mä keskityn pelkästään Sakariin. Triplanollaa lähdetään hakemaan, katotaan sitten millaisten tulosten kanssa tullaan kotiin ;)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti