Blogiin kirjoittaminen on jäänyt, osittain syytän kulunutta poikkeuksellista vuotta. Toki meillä on tapahtunut paljonkin kaikkea, vaikka suurin osa tapahtumista peruttiinkin.
Suurin suru on ollut Hermannin kuolema. Kaikki näytti kesää kohti menevän parempaan suuntaan. Hermanni liikkui puhtaasti myös irtiolojen jälkeen. Se paineli metsässä menemään entiseen malliin, eikä oireillut enää. Toki pieni pelko itsellä oli takaraivossa, kun ei ollut täyttä varmuutta siitä, oliko kevään oireilut polven ristisiteen repeämästä johtuvia vaiko ei.
Olin juuri ilmoittanut hyvin menneiden agitreenien jälkeen meidät kisoihin Tampereelle, kun torstaina viimeistelytreeneihin hallille mennessä Hermanni vinkaisi, kun nostin sitä autoon. Ei tietenkään treenattu ja ajattelin että sillä oli vatsa kipeä. Hermannilla oli aina ajoittain vatsan kanssa ongelmia. Perjantaina, kun menin töiden jälkeen hakemaan koiria mummulasta, Hermanni sai jonkinlaisen kipukohtauksen. Se meni kuitenkin nopeasti ohi ja iltalenkkikin tehtiin ihan normaalisti. Jotenkin outo sen takapään liike kuitenkin omaan silmään oli. Lauantaiaamuna Hermanni ei halunnut pissata, kun ei pystynyt mostamaan jalkaa ja muutama tunti tästä sen takapää ei enää kantanut. Silloin tiesin, että mun pahin pelko oli tullut todeksi. Hermannilla todettiin reilun vuoden vanhana luustokuvauksissa, että sillä oli useita kalkkeutuneita välilevyjä ja sen jälkeen oli tiedossa että välilevyn pullistuma olisi hyvinkin mahdollinen. Jo silloin kuitenkin päätin, että Hermanni saa elää täyttä elämää, niin kauan kuin pystyy, eikä sen elämää tai harrastamista rajoiteta. Kevään oireilujen jälkeen tein myös sen päätöksen, että jos jotain isompaa tulee, mihinkään operaatioihin ei lähdetä. Hermannin pää ei olisi kestänyt kuukausien häkkilepoa ja pitkää kuntoutusta, kun jo kolmen viikon osittainen rajoittaminenkin meinasi sen hajottaa. Niinpä soitin kaverille, jolla oli omakohtaista kokemusta välilevyn pulistumasta ja sain vahvistuksen sille minkä jo tiesin. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja tein sen mikä on raskainta mitä koiran omistaja voi tehdä. Silti se oli ainoa ja oikea ratkaisu. Hermanni eli lyhyen, kiivaan elämän ja antoi tuona lyhyenäkin aikana niin paljon. Se ei ollut helpoin koira, mutta silti se löysi tiensä syvälle mun sydämeen.
Hermannin kuoleman myötä tuli eteen myös se tilanne, että mulla ei ollut kisakoiraa. Ehdittiin startata yhdeksän kertaa alkuvuodesta ja olihan se outo tilanne, kun vuosia on oma starttimäärä ollut kuudenkymmenen hujakoilla. No korona piti huolen, että ei niitä kisojakaan niin hirveästi edes ollut. Se tavallaan helpotti omaa tuskaa, kun ei some laulanut muiden kisapäivityksiä koko aikaa.
Onneksi jäljelle jääneet Sakari ja Roihu pitävät mua pinnalla ja vetävät suupieliä hymyyn silloinkin, kun vaan itkettäisi. Ne löysivät toisensa ja nyt niillä on keskenään ihan omat juttunsa. On ollut ihanaa huomata, kuinka Sakari on alkanut jopa oma-aloitteisesti pyytää Roihua leikkimään kanssaan. Ja enää ei leikkituokiot pääty riitaan ja tappeluun, niin kuin Hermannin kanssa, vaan meillä vallitsee niiltä osin rauha ja harmonia.
Roihun kanssa ollaan treenailtu agilityä säännöllisesti sekä omatoimisesti, että ohjatusti. Pääsin Elina Jänesniemen nuoretn koirien valmennusryhmään loppukesällä ja siellä käyntien lisäksi ollaan käyty Porissa Rajalan Elinalla joka toinen viikko. Meneillään on myös juoksariprojekti, joka toteutetaan puolen vuoden kurssina niin, että lähiopetuskerta on kerran kuukaudessa ja muuten treenit videoidaan ja kouluttaja kommentoi sitten näitä omatoimitreenejä facebookin ryhmässä.
Roihu kävi kerran pentunäyttelyssä ollen VSP-pentu ja kerran junioriluokassa pyörähtämässä Porissa, saaden EH:n. Noseworkiä tehtiin myös ja muutaman kerran verijälkeä, molemmat ovat nyt tauolla, mutta nosen jatkamista ensi vuden puolella jo mietin. Roihu sai sisaruksineen loistavat luustokuvaustulokset. Ei ihan itsestään selvää kymmenen pennun pentueessa, että yhdeltäkään ei löytynyt moitteen sijaa polvista, kyynäristä, lonkista tai selistä. Roihusta on muutenkin kasvanut komea poika, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Ja rakkautta täynnä se on niin, että se suorastaan pirskahtelee ulos vähän väliä.
Tulevan vuoden tavoitteina olisi pysyä terveenä ja jos kaikki sujuu, jopa päästä taas kisakentillekin. Mitään sen kummempia tavoitteita en aseta, tämä kulunut vuosi opetti sen, että kaikista pienistäkin hetkistä on syytä nauttia.
Voi voi, näyttää blogi jääneen huomiotta pidemmäksi aikaa. Mietinkin jo, että päivitänkö enää lainkaan, mutta täällä näköjään istun näpyttelemässä. Hirmusesti on tietysti ehtinyt tapahtua tässä alkuvuodesta.
Roihu on jo puolivuotias miehen alku, jolla meinaa teini-ikä puskea päälle. Se on aivan mahtava tyyppi! Hyvin elämäniloinen, oppivainen, pääosin kuuliainen ja kaikin puolin huippu ipana. Kuukausi takaperin käytiin pentunäyttelyssä ja saatiin hieno arvostelu. Roihu sai KPn ja oli VSP-pentu sisko Rosen ollessa ROP. Kehäkäyttäytymisessä on vielä harjoittelun varaa, mutta pentu on pentu, eikä pönöttämisen tai liikkumisen tarvitse olla ihan niin justiinsa. 5kk, Oikeat rungon mittasuhteet, hyvä luuston vahvuus. Niukat takakulmaukset, ikäisekseen riittävän tilava ja leveä rintakehä. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvä purenta. Huulipussit ja niukasti pigmenttiä huulissa. Selkeät värimerkit, hyvä turkki. Reipas, avoin ja luoksepäästävä.
Paljon ollaan treenailtu metsälenkkeilyn lomassa kuuntelutaitoja, puiden kiertämistä ja kehonhallintaa. Hallillakin käytiin tekemässä pieniä juttuja, kunnes koko maailmaan ja Suomeen iski koronavirus ja nyt on jäissä kaikki mahdollinen harrastaminen missä ihmiset kokoontuu. Onneksi vielä saa ulkoilla metsässä eikä ulkonaliikkumiskieltoa ole toistaiseksi asetettu. Kaikki tapahtumat on kuitenkin peruttu ja hallit laitettu kiinni. Kaupassa saa käydä, mutta eipä sinnekään tee kauheasti mieli mennäpitkäksi aikaa. Sellainen tilanne, ettei edes oikein pysty käsittämään. Onneksi koirat ei tiedä vallitsevasta tilanteesta mitään ja niillä on kivaa vaikka kotona möllötetäänkin.
Alkupäästä vuotta käytiin Hermannin kanssa parit kisat ja meillä oli kivaa ja muutama nollakin tehtiin. Sitten jäätiin pienelle tauolle, joka näyttäisi nyt olevan lopullinen. Käytiin nimittäin tiistaina eläinlääkärissä saamassa tuomio, että vasemman polven ristisiteessä saattaa olla repeämä. Hermanni alkoi reilu kolme viikkoa sitten varoa autoon hyppäämistä, portaiden kiipeämistä ja oli haluton liikkumaan muuten, kuin selkä kyyryssä hitaasti kävellen. Aluksi ajattelin kyseessä olevan lihasjumi tai revähdys, sillä aiemmnkin (vuosia sitten) on ollut samantyyppisiä oireita ja silloin oli niska totaalisen jumissa. Meillä oli sopivasti aika Terhin käsittelyyn ja sen jälkeen Hermanni olikin paljon parempi, kunnes otti autosta poistulon jälkeen Sakarin kanssa yhteen ja sitten oli tosi kipeä. Päästiin uudelleen Terhille ja Hermannia laseroitiin sekä käytettiin akupuntiotakin. Sain laserin myös kotiin lainaksi ja useamman päivän laseroin aamuin illoin. Hermanni söi myös kipulääkettä kuusi päivää ja oli lähes täyslevossa. Olo oli selkeästi parempi, mutta kun käveltiin hiukan pidempään, niin alkoi varoa vasemman takajalan käyttöä. Lääkärissä ei saatu aivan selkeää kuvaa onko kyseessä juuri ristidesidevamma, mutta röntgenkuvassa näkyi lievää turvotusta vasemmassa polvinivelessä, mikä viittaisi kyseiseen vammaan. Nyt hoitona on kipulääkekuuri ja 2-3 viikon täyslepo, sekä tueksi cartrophen-pistoskuuri. Näiden toivotaan auttavan, mutta täyttä varmuutta hoidon tehosta ei ole. Herran täyslevossa pitäminen on jokseenkin haastavaa, mutta eiköhän tämä jotenkin saada sujumaan.
Sakari on onneksi ihana oma itsensä ja pikkuhiljaa alkaa Roihunkin kanssa löytyä yhteinen sävel <3
2019 sisälsi taas paljon harrastamista, perusmeininkiä, huippuhetkiä ja tulipa meille uusi perheenjäsenkin.
Pentu ei varsinaisesti ollut suunnitelmissa, eikä sen pitänyt olla kelpie, mutta niinpä meillä asuu nyt yks huipputyyppi sitäkin lajia.
Aika laiskasti treenattiin, mutta siitä huolimatta saavutettinkin jotain. Laitetaanpa ne jälleen kerran tuohon osioon mitä oli tavoitteena ja miten ne toteutui.
SAKARI
Agikisaamista en oo sen kummemmin suunnitellut, periaatteessa vois vielä vähän höntsäämäs käydä, mutta sen näyttää aika, että käydäänkö. Seuraaviin rallykisoihin osallistuminen on jo kalenterissa ja paikkakin varmistunut. Rallyyn vois laittaa tavoitteeksi RTK1-koularin. Avoluokan korkkaaminen tuntuu vielä vähän kaukaiselta, mutta eipä sitäkään tiedä, jos vaikka treenattais sen verran, että sekin onnistuis. Sakari on kyllä alkanut olla rallytreeneistä aika tohkeissaan, nyt kun on enemmän tehty, niin voihan se olla että uskalletaan eteenpäinkin mennä :P Mutta kirjataan tähän nyt vain tuo maltillisempi tavoite, jos se ylittyy, niin sehän on vaan hienoa!
Terveyttä toivotaan edelleen, silmätarkki vois olla tulevana vuonna ajankohtainen.
Kisattiin 6 agistarttia, joista 2x hylättyä, 1x nolla, 1x yliaikanolla, 1x 5 ja 1x 10,51
Sakari jäi kisoista eläkkeelle Satakunnan Piirinmestaruuskisoissa komeasti minien Piirinmestarina! Huikea uranlopetus siis mun ihmemiehellä, yllätti vielä tässäkin. Eläkkeellejättämispäätös oli helppo, sillä olin jo ajat sitten päättänyt, että Sakaria ei uusintamitata ja mittauksen määräaika loppui kesäkuun lopussa. Meillä oli mahtava matka kisamaailmassa yhdessä ja kultaisia muistoja vaikka kuinka paljon! Jatketaan höntsilyjen parissa sillä vielä agility sujuu kuitenkin.
Rallyssä saavutettiin koulari RTK1 suoraan kolmella hyväksytyllä tuloksella. Avoluokkaa varten ei juurikaan treenailtu ennen kuin ihan loppuvuodesta, joten kisoihinkaan ei menty.
Terveyspuoli oli kaikin puolin hyvä <3. Silmätarkissa käytiin ja sieltä mukaan gööttien retinopatia diagnoosi. Ei kuitenkaan ole arjessa vaikuttanut lainkaan.
HERMANNI
Kisapuolella tavoitteeksi on noussut perinteisten SM-kisojen lisäksi halliSMiin osalistuminen. Tarkoitus olisi vielä alkuvuonna kerätä lisää nollia ja sitä kautta rankingpisteitä, jotta saataisiin halliSMiin niin sanottu varma pääsy. Aiempina vuosina noihin skaboihin on tainnut lopulta saada ilmoittautua kuka vaan kolmosluokassa kisaava, mutta sinne ilmoittautuminen menee periaatteessa kuitenkin rankingin mukaan. Nyt kun ollaan jo noustu ihan kivasti rankingissa ylöspäin, niin eipä muutama lisäpiste pahaakaan tekisi...
Sitten (jos vaan terveyttä riittää) me päästään vihdoin sinne "oikeisiin" ässämmiin myös yksilökisaan! Ja siellä on tavoite nauttia mukanaolosta!
Terveyttä yritetään ylläpitää ja Hermanni jatkaakin käyntejään Lehtisen Terhillä kraniosakraalihoidoissa. Meidän onneksi omalla paikkakunnalla on mahdollisuus tähän ja hoidoista on ollut Hermannille paljon apua. Tämä voi olla myös yksi syy siihen, että kisoissa nykyään kulkee paremmin. Hermanni ei hoitojen aloittamisen jälkeen ole enää ihan niin varautunut esimerkiksi vieraita ihmisiä kohtaan, mitä aiemmin ja saattaa mennä oma-aloitteisesti kisoissakin ihan vieraita ihmisiä moikkaamaan :)
Kisattiin 59 starttia. Näistä nollia 17, nolla% 28,81% eli pieni nousu edellisvuodesta(26,67%). Hylkyjä 31, eli hylky% 52,54% (30%) Vaikka hylkyjä tulikin jälleen yli puolet starteista niin väittäisin silti, että suurin osa hyviä hylkyjä ja pieniä lipsahduksia :)
Tavoite halliSMiin osallistumisesta toteutui, saatiin rankingpisteitä riittävästi, sillä jatkettiin nollien tekemistä lähes joka kisoissa.
Kisat menivät yli odotusten, kun tehtiin tulokset kahdelta radalta kolmesta. "Oikeissa" SM-kisoissa saatiin olla myös mukana ja siitä nautittiin,toki pieni harmitus jäi, kun sorruttiin ohjaajan tyhmiin virheisiin karsintaradalla. Joukkueradalla Hermanniin iski kepeillä joku epävarmuus, eikä ylletty ihan normaaliin suoritukseen silläkään. Mutta pääasia että saatiin olla mukana!
Tavoitteisiin ei näköjään ole kirjattu hyppyvalioitumista lainkaan, mutta niin vaan piirinmestaruuskisoissa lunastettiin hyppärin nollavoitolla sekin titteli plakkariin! Mun eka kaksoisvalio <3
Piirinmestaruuskisoissa viimevuotinen joukkuehopea kirkastui kullaksi!
Vähän yllättäen Hermanniin korkkasi rallyuransa ja neljän kisan jälkeen meillä on kaksi hyväksyttyä ja kaksi hylättyä tulosta kisakirjassa. Ulkokisat eivät Hermannille ilmeisestikään sovi, joten katsotaan käydäänkö yrittämässä viimeistä koulariin tarvittavaa tulosta jossain hallikisoissa.
Terhillä käytiin säännöllisesti hoidettavana ja Hermanninkin terveys oli kohtuullinen. Kahteen eri otteeseen se loukkasi oikeaa etujalkaansa, mutta toipuimolemmilla kerroilla nopeasti. Terhi auttoi tässäkin.
MÄ
Yritän parhaani mukaan saada ton nupin pysyyn kasas :P Tärkeintä on osata nauttia noista maailman parhaista pojista ja siitä, että mä saan niitten kans monenmoista touhuta!
Kisarintamalla olen enimmäkseen nauttinut menosta, toki välillä on mennyt heikomminkin tuon positiivisuuden kanssa :P
Sitten tulevan vuoden tavoitteet:
Sakari
Tärkein tavoite on pysyä hyvissä voimissa ja terveenä! Rallaillaan, jos löytyy ohjaajalle motivaatio
Hermanni
Jatketaan kisaamista agissa yhdessätekemisestä nauttien ja hyvillä mielin! Ehdittiin jo tämän vuoden puolella kerätä SMnollat kasaan ja tarkoitus olisi suunnata Rovaniemelle, mikäli ollaan kunnossa.
Rallyssä mietitään Hermanninkin kohdalla ohjaajan motivaation riittämistä. Terveys edelleen päätavoite. Terhin käsittelyissä käydään taas kunhan äitiyslomalainen ottaa vastaan.
Roihu
Tavoitteena kasvaa hienoksi koirayksilöksi. Agilityn saloihin aletaan perehtyä pikkuhiljaa ja mä opettelen asioita luultavasti ihan uudelta kantilta.
Kasvattaja on jo ensimmäiset paimennustreenitkin varannut, joten lampaita käydään ainakin katsomassa.
Mä
Opettelen handlaamaan tätä uudenlaista laumaa ja toivottavasti saan vielä jonain päivänä näistä kavereita keskenään.
Hävettää kun ei tule tänne enää päivitettyä asioita niin usein kun jotain tapahtuu. Ei muita mutta itseä varten tämä on hyvä throwback-paikka katsella miten asioissa on edistytty tai menty takapakkia.
Käytiin joulukuussa kahdet kisat Hermannin kanssa.
8.12. oltiin Seinäjoella Jorge A Piresin tuomaroimilla radoilla. Radat olivat tosi kivat! Eka (hyppy)rataa ei ole teknisten ongelmien vuoksi taltioituna. Siltä hylky, mutta muutama tosi makea kohta onnistui paremmin kuin luulin. En tehnyt ihan sitä mitä olin suunnitellut, mutta sain kuitenkin lennosta vaihtoehto-ohjauksen toimimaan!
Toka radalta niin ikään hylky, kun yksi ylimääräinen irtoaminen mahtui radalle.
Kolmas rata oli aika suoraviivainen ja rataantutustumisessa tuntui että vaihtuiko tasoluokka alempaan :D Tältä tehtiin nolla, joten saatiin kirjaan myös tämän tuomarin nimikirjoitus :) Samalla tehtiin meidän etenemäenkka 4,55 m/s!
28.12. suunnattiin vuoden viimeisiin kisoihin Tampereelle, tuomreina Johanna Nyberg ja Tommi Raita-aho.
Aloitettiin Johannan agiradalla, jolta hylkäys. Hermanni irtosi hienosti putkeen, mutta bongasi sen jälkeen väärän hypyn aan sijaan. Ohjaajakin olis voinu jotain tehdä tuossa kohtaa :P
Tokana Tommin agirata. Ehdittiin katsella maksien menoa ennen omaa vuoroa ja ajatus oli, että täytyy olla tyytyväinen jos onnistuu edes parissa kphdassa. No mitäpä sitten tapahtuikaan, onnistuttiin joka kohdassa :) Eli nollalla maaliin ja sijoituskin 3. On mulla taitava poika!
Vielä suunnattiin Johannan hyppärille, tehtiin nolla tälläkin ja siinä samalla kauden kolmannen tuplan myötä saatiin kasaan SM-nollat! Eli Rovaniemelle lähtö on tuloksien puolesta varmistettu.
Aika on kulunut Roihua sosiaalistaen, erilaisissa paikoissa käyden ja ihmisiä tavaten. Ja lenkkeillen! Lenkitän pennun erikseen ja isot pojat sitten omalla ajalla. Päivässä tulee siis lähdettyä lenkille 5-6 kertaa. No se näkyy mukavasti myös vaa'alla käydessä. N.7 kg on tullut kadotettua tässä loppuvuoden aikana. Laumana ei vieläkään olla, mutta koko ajan parempaan suuntaan ollaan päästy, kun äidin avustuksella on käyty lenkkeilemässä myös yhdessä. Ehkä jonain päivänä saan lenkkeiltyä koko porukan kanssa yhtäaikaakin :P
Roihu on kasvanut kohisten ja nyt 15 viikkoisena se alkaa jo näyttää ihan kelpieltä ja koiralta.
Hallilla on käyty leikkimässä, keskittymässä ja tutustumassa putkeen. Myös lähdössä odottamista on treenattu. Hallilla on myös säkämitta ja mittaustulokseksi saatiin 38 cm. Iso poika näyttäis olevan kasvamassa, mutta omaan silmään niin kauniin sopusuhtainen mittasuhteiltaan.
Meille muutti 8.11. pentukatraasta Roihu, virallisesti Boom-Shakalaka Agostino. Kasvattaja oli antanut Roihu-nimen työnimeksi ja päätin piää sen myös kutsumanimenä, kun mikään itseni pyörittelemä nimi ei oikein istunut omaan suuhun.
Yhteiseloa takana reilu kolme viikkoa ja Roihulla tuli eilen ikää mittariin 11 viikkoa. Roihu on reipas, utelias ja tasapainoisen oloinen kelpienalku. Kaikki uudet asiat on otettu mutkattomasti häntä heiluen ja avoimesti vastaan. Ihmiset on ihania, leikiminen on kivaa ja namit maistuu. Ollaan käyty pentupaineissa, kaverien luona leikkimässä muiden pentujen kanssa, koulun raksapuolen hallilla pari kertaa, Kauppakeskus Puuvillassa Porissa, omalla hallilla leikkimässä sekä itsekseen, että episten ja treenien aikaan. Kaikilla kerroilla on Roihu keskittynyt myös leikkimään ja temputtelemaan kanssani, vaikka hurjan kiinnostavaa on ollut myös seurata ihmisiä ja koirien tekemisiä. Käytiin myös Royal Canin Sport Centerin hallilla leikkimässä ja temputtelemassa, kun viime lauantaina olin treeneissä Hermannin kanssa siellä.
Roihu osaa jo istua, mennä maahan, odottaa lupaa ruokakupille, tulla luo metsässä, käsikosketuksia, irrottaa lelusta irti-käskyllä ja ottaa kiinni ota-käskyllä. Hätäasiat tehdään pääosin ulos, mutta vielä ei osaa itse pyytää, vaan mä oon ollu viemässä kun näyttää siltä, että hätä on tulossa.
Laumauduttu ei vielä olla, Hermannin takia olen pitänyt koirat erillään. Isotkin pojat on tappeluiden välttämiseksi olleet päivät erillään, yöt ollaan kuitenkin nukuttu samassa huoneessa. Roihu omassa tilassaan ja Sakari ja Hermanni mun kanssa sängyssä. Hermannia jännittää pennun touhut jonkun verran ja olen päättänyt antaa sille aikaa tottua uuteen elämänmenoon kaikessa rauhassa, se kun stressaa uusia juttuja kovasti ja sitten on pinnakin kovin lyhyt. Pentua se kuitenkin seurailee ilman murinoita tms., joten ehkä jonain päivänä nekin vielä voi yhteen laittaa.
Yksinolojen harjoittelut sujuu vaihtelevasti. Olen tehnyt niin, että aamuisin tehdään ulkoilukävely pennun kanssa tuossa lähimetsässä aamuruoan ja leikkihetken jälkeen, jonka jälkeen on päästy isojen kanssa pidemmälle lenkille pennun jäädessä nukkumaan. Aluksi tämä onnistui myös iltaisin, mutta nyt on alkanut Roihu täydestä unesta herätä huutamaan perään, kun ollaan isojen kanssa lähdössä. Huutamalla ei ole saanut seuraa, mutta silti sitä pitää testata uudestaan ja uudestaan.
Pentu on ihana pakkaus, mutta kyllä tämä rankkaa on. Kaikki pyörii tällä hetkellä koirien ympärillä ja tuntuu että mä oon koko ajan kävelemässä joko pennun tai isojen kanssa. Ja jos en ole, niin leikitän ja temputan pentua tai vahdin ettei hampaat ole kiinni väärissä paikoissa. Toivottavasti nyt tehty työ kuitenkin tulevaisuudessa palkitsee ja mulla on kolmaskin hieno mies talossa :)
Tässä on taas päivitysten välissä käyty yhdet kisat Ylöjärvellä. Herralan Ritvan radoilta oli tuomisina yksi nolla, yliaikanolla (0,17) ja hylky. Videomateriaalit on toisen henkilön hallussa toistaiseksi, joten tarkistusmateriaalia ei ole. Yliaikanollalla sijoituksemme oli 2. Pidin radoista, vaikka ne tuloslistojen mukaan olikin vaikean sorttiset tai ainakaan tuloksia ei juurikaan tehtailtu. No mutta meillä on nyt 5/8 nollaa SM-kisoja varten kirjassa. Jos nollat saadaan kasaan, niin tuleekin vähän pidempi kesäretki, kisat nimittäin käydään Rovaniemellä ensi vuoden elokuussa.
Mutta mutta, ennen sitä tulee tässä taloudessa olemaan melkoisesti meininkiä, luulen ma. Meille muuttaa nimittäin kahden viikon päästä pieni koiranpoikanen, merkkiä australiankelpie <3. Vielä on auki kuka pentueen kuudesta pojasta on se meille muuttava. Pentue on niin tasainen, että on vaikea edes nimetä ketään suosikiksi, eilen kävin kuusiviikkoisia vintiöitä katsomassa. Koko kymmenen pennun sakki leikkii hyvin keskenään ja ihmisen kanssa. Ovat sosiaalisia, rohkeasti tulevat vierastakin ihmistä moikkaamaan. Eilen, kun pääsin lattialle istumaan, tuli samantien neljä pentua suoraan syliin :). Koossakaan ei juuri ole eroja edes urosten ja narttujen välillä. No ensi keskiviikkona lapsosille tehdään pentutestaus, josko siten selviäisi, ketä aletaan kotiin odottaa.
Meillehän ei edes pitänyt olla tulossa pentua, mutta niin vain löysin itseni ihan yhtäkkiä elokuun lopussa huokailemasta tätä kelpieyhdistelmää. Olin alunperin suunnitelut että seuraava olisi mudi, mutta kohtalo puuttui peliin. Ei muutakuin sähköpostia kasvattajalle, jonka jälkeen näin oman merkkiuneni. Kävin katsomassa pentueen isää 15.9. Raumalla näyttelyssä ja huokailin aina vain enemmän. Isäkoira valioitui tuossa näyttelyssä ja omistajan kanssa juttelukin sai sydämen läpättämään. Pennut olivat syntyneet samana yönä ja sitten alkoi kolmen viikon odotus, että pääsin niitä katsomaan ja samalla esittäytymään kasvattajalle. Emä Tove otti meidät täyin vieraat ihmiset häntä heiluen vastaan katsomaan pieniä lapsiaan, eikä missään vaiheessa ollut epäileväinen tai liian suojeleva, vaikka hoitikin pentuja todella antaumuksella. Sen jälkeen piti vielä odottaa reilu viikko, että kaikki kotiehdokaat ovat käyneet esittäytymässä ja selviäisi kenelle pentuja on menossa. Itkuhan siinä sitten pääsi kun Mira soitti ja kertoi että yksi uroksista on minulle tulossa <3. Kahden viikon päätä alkaa sitten pentuarki, sopivasti viikko sen jälkeen, kun työni loppuu taas puoleksi vuodeksi. Ihanan jännää!
Hupsis, blogi alkanut laahata. Yritetään ainakin osin korjata, sillä täältä on ollut mukava aina silloin tällöin palata menneisiin ja muistella mitä on milloinkin ollut meneillään.
Ihan kaikkia kesän kisoja en muista, mutta välillä on kulkenut ja välillä ei. Otetaan käsittelyyn viidet viimeisimmät, jotka on menneet tahtia pohjamudista onnistumisiin vuoroviikoin.
Aloitetaan Porin iltakisoista 30.7. vaikka ne meneekin edelliselle nollien keruukaudelle. Tuomarina Minna Räsänen. Porilaisella kisakaverilla oli mukanaan molemmat koiransa, joista vanhemmalla oli juoksu. Käytiin yhdessä lämppä- ja jäähdyttelylenkit ja Hermanni tietysti osoitti myös kiinnostusta hyvn tuoksuista narttua kohtaan.
Eka radalla häiriintyikin kepeillä, ja mentiin sitten aiottua suorempaa reittiä maaliin.
Toka radalla paljon parempi keskittyminen ja kauden 23. nolla plakkariin! Uskomatonta, että aiemmin ei saatu vuodessa kasaan seitsemää nollaa millään ja nyt niitä nakuteltiin yhtä vaille triplasti vaaditusta määrästä :) Toki oli kuukauden pidempi keräilyaikakin, mutta silti.
Seuraavat kisat 10.8. Sastamalassa, tuomarina Tommi Raita-aho. Tällä kertaa samaisen kisakaverin kisakoiralla oli juoksu tärppivaiheessa ja lähtöpaikka just ennen meitä... No arvaahan sen, että pieni poika oli ihan sekaisin, vaikka tällä kertaa vältettiin kaikki kohtaamiset, kun asian tiesin jo ennen kisoja.
Eka radalla Hermanni jäi vaan kattelemaan radalta poistuneen tyttösen perään ja Hermannin mukaan saaminen radalle oli tuskan takana. Yritin kuitenkin muutamaan kertaan saada tehtyä edes jotain, mutta eipä onnistunut ei. Kaappasin sitten koiran kesken radan kainaloon ja vein suoraan autoon. Päätin siinä sitten, että haen sen suoraan autosta seuraavalle radalle. Otti itsellä lujille, kun aina on tottunut lämmittämään ja jäähdyttämään koirat kunnolla. Mutta ajattelin, että eipä ole paljon vaihtoehtoja, Hermannille oli tehtävä selväksi, että jos ei työnteko kiinnosta, niin ei sitten ole muutakaan kivaa tarjolla.
Sieltä sitten juuri ennen omaa vuoroa hain koiran autosta, pissatin sen ja kannoin lähtöön. Ja sehän toimi! Jo kiinnosti yhteistyö. Hylkäännyttiin kyllä, kun Hermanni ampaisi putkeen puomin sijasta ja sitten tehtiin ihan oma versio radasta, mutta pääasia, että koirameni sinne minne ohjasin, eikä haihatellut tyttöhajujen perään.
Kolmannelle radalle sain mukaani jo melkein normaalin Hermannin. Hylky tuli tältäkin, mutta onneksi mentiin taas muuten melko normaalisti.
Näistä kisoista en julkaise videomateriaalia, sillä näihin tuntemuksiin pystyn palaamaan itsekseni myös ilman videoiden katseluakin. Ja mieluummin muistelen hyviä ratoja kuin näitä epämukavia.
Sastamalan kisojen oli tarkoitus olla SM-kisojen kenraali, mutta tuolla esityksellä pätin kuitenkin lähteä vielä Tampereelle 17.8. Olin matkassa vaan koirapoikien kanssa, joten videomateriaalia ei näistäkään kisoista ole. Se on vähän sääli, sillä nämä meni hienosti. Lähdin sillä mielellä, että saadaan kisakirjaan Huittisen Harrin nimmari, hän kun ei kovin paljoa ole tuomaroinut viime aikoina, tai ei ainakaan siellä, missä me on kisattu.
Eka radalla yliohjasin yhden kohdan ja Hermanni tuli yhdestä hypystä ohi. Korjasin, joten vitosella maaliin. Vai loikkasko puominkin, en muista eikä ole sitä tarkistusnauhaa. Mutta kun ei ole, niin voin myös tuudittautua siihen tunteeseen, että ohjasin rohkeasti ja olin ajoissa joka paikassa. Video voisi kertoa toisin, mutta onneksi nyt on vaan omat mielikuvat :P
Toka rata meni käsikirjoituksen mukaan, olin edelleen varma valinnoista ja ohjasin enkä olettanut tai muninut missään kohtaa. Oltiin jo toisia lähtijöitä ja lähdin suoraan radalta jäähdyttelemään. Siellä sitten tuli yksi tuttu vastaan ja onnitteli. Mä tietty ajattelin että nollasta, mutta me oltiinkin voitettu! No wau! Oli nimittäin kovia nimiä lähtölistalla, mutta ku ne nopeat hyllytti, niin me sitten voitettiin ne kaikki! Voi riemun määräää!
Vielä oli hyppäri jäljellä ja kun oli hyvä pössis, niin ajattelin ennen rataa, että jospa tehtäis tupla pois kummittelemasta. Ja mehän tehtiin. Tämä ei ollut enää niin sujuva rata, vähän piti kalastellakin, mutta just ja just aikaan ehdittiin ja siinä se tupla sitten tuli. Noin vaan! Vähänkö siistiä. Kannatti lähteä!
Tampereen kisojen jälkeen olikin sitten vuorossa vuoden odotetuin viikonloppu. SM-kilpailut Vantaalla. Perjantaina iltapäivällä lähdettiin Miian kanssa matkaan. Käytiin kisapaikalla ilmottautumassa ja kokoamassa teltta halliin Justiinan kanssa, joka oli kisapaikalla suurin piirtein samoihin aikoihin kuin me. Siitä majapaikkaan toiselle reunalle Vantaata. Oli kiva paikka, Villa Jokivarsi, voin suositella! Ilta meni lepäillen ja mä jopa nukuin jonkun verran heti ensimmäisenä yönä!
Aamutuimaan mentiin kisapaikalle katselemaan ja kannustamaan seurakavereita. Oma rataantutustuminen oli klo 10.40 ja se tuli eteen nopeasti. Rata oli kiva, mutta heti alussa oletin liikaa ja poikittaishypyllä Hermanni juoksi suoraan ohi ja ehti hypätä seuraavana olleen hypyn. Joten hylky. Ensin ei hirveästi harmittanut, mutta kun katsoin vieon ja siltä huomasin, että olin ohjannut myös yhden takaakierron suoraan mentäväksi, alkoi vähän ärsyttää. Ei nimittäin radalla ollut mitään mielikuvaa tuosta, että ohjasin sen niin väärin.
Katteltiin kisoja loppupäivä ja kyllä oli hieno tunnelma seurata huippukoirakoiden menoa! Sitten mentin Jumboon syömään ja sieltä majapaikkaan. Tehtiin pieni kävelylenkki ennen kuin vetäydyttiin huoneeseen lepäämään.
Toinen yö sujui edelistäkin paremmin, paitsi Sakari herätti yhden aikaan viemään ulos tarpeilleen. Sakarin mukana olo vaikutti positiivisesti Hermanniin niin kuin arvelinkin. Sakari kun on lunkisti missä vaan, niin tuo jännittäjäkin huomaa, ettei ole mitään jännitettävää.
Aamulla aamupalan jälkeen pakattiin tavarat autoon ja kisapaikalle valmistautumaan joukkuekisaan.
Tänä vuonna kisattiin niin, että saman joukkueen kaikki jäsenet menevät peräkanaa. Hylkäyksestä sai 100 virhepistettä ja kymmenen parasta joukkuetta pääsi finaaliin.
Meidän joukkueesta lähti ensimmäisenä Justiina ja Nala, heille hieno nolla pienellä yliajalla.
Sitten oli meidän vuoro. Alku lähti käyntiin ihan hyvin, mutta sitten tein yhden valssin ja heilahtava käsi ohjasi Hermannin väärään putkeen, joten meille 100 virhepistettä. Kepeillä Hermanni jäi yhtäkkiä kesken kaiken katselemaan viereiselle radalle ja sen keskittyminen herpaantui täysin. Tahittiin siinä tovi ennenkuin päästiin loppusuoralle.
Miia ja Stella tekivät nopean ja varman nollan. Ja ankkurina olleet Justiina ja Näpsä hyllyttivät. Meidän joukkueen yhteistulos oli siis 102,jotain ja sillä yllettiin loppujen lopuksi sijalle 16./54 Ei ollenkaan huono!
Näin oli sitten SM-kisat taputeltu meidän osalta ja pääsimme kotimatkalle hyvissä ajoin. Vähän jäi omista suorituksista sellainen olo, että paremminkin oltais molemmat osattu, mutta näin tällä kertaa. Saatiin kuitenkin osallistua viimein myös yksilökisaan ja sehän oli tämän vuoden tavoitteenakin.
Eilen kisattiin Raumalla tämän vuoden viimeiset ulkokisat. Tuomarina piti olla Pirttikosken Reetta, mutta sairastumisen vuoksi tuomariksi vaihtui Anne Viitanen. Tarjolla oli neljä rataa, mutta me osallistuttiin vain kolmelle.
Aloitettiin agiradalla. Rata oli sujuva ja Hermanni varman tuntuinen, kun pääsi ennen rataa tarkistamaan, että hänen "tyttöystävänsä" ei enää ollutkaan niin hyvän hajuinen eikä vastaanottavaisella tuulellakaan :P Puomin loikkasi ja keinulta tuli myös sivuun. Keinulla saman teki useampi koira, olisikohan keinu vähän pompauttanut takaisin päin? ELi meidän tulos 10, se riitti 3. sijaan.
B-agiradalla päätin tehdän alkuun kokeilevan ohjauksen, ja sehän toimi! Koira kääntyi takaaleikkausella just sinne minne pitikin ja sehän paineli kivaa vauhtia muutenkin. Yhdellä hypyllä piti vähän tuomarille haukahtaa, kun hän seisoi suoraan edessä :D Siinä kului hetki aikaa, mutta muuten sujuvaa menoa, jes! Puomista en ollut itse ihan varma, mutta kun tultiin maaliin niin nollaa kuuluteltiin :) Tällä sija 2.
Sitten vielä hyppäri. Tämä vaikutti ensin vähän kinkkisemmältä radalta päivän muihin verraten, ja pariin paikkaan päätin tehdä omanlaiset ohjausratkaisut. Muutaman sitten vielä muutin radalla lennossa, kun en ehtinytkään ihan sinne minne oli tarkoitus. Heti kolmsella jäitoinen persjättö tekemättä, samoin kuin toisen putken päähän, mutta kun sain vaihdettua ohajukset lennossa, niin Hermannile oli reitti selvä silti koko ajan. Kokeellisin versio kepeille ohjaukseen ja niiden jälkeiselle hypylle viemiseen toimi, vaikka vähän kyllä söi vauhtia ennen sitä hyppyä. Suurin osa ohjaajista ohjasi kepit toiselta puolelta, mutta tämän oman valinnan koin meille varmimmaksi ja oli hieno huomata, että se todella oli sitä. Monet koirat lähtivät toiselta puolelta ohjaten keppien lopusta liian aikaisin pois ja luulen, että niin olisi käynyt meillekin. Loppuratakin jouhevasti ja nollalla maaliin. Eli toinen tupla heti plakkarissa :) ja sijoitus tälläkin radalla 2.
Kaikilla kolmella radalla oli oikein hyvää menoa ja nyt oli jo vauhtiakin, päästiin joka radalla yli 4 m/s etenemiin vaikka muutama hidas kohta olikin. Meillä alkoi tällä viikolla taas Reetan treenit ja siellä jätkä paineli ihan tajutonta vauhtia alkuradan. Kysyinkin Reetalta, joka on nähnyt meidät sekä treeneissä, että kisaradoilla, että meneekö se lujempaa vai kuvittelenko mä vaan, mutta kyllä se kuulemma painelee kovempaa. Eli se kyllä pääsee, mutta ei vielä kisoissa kykene täyteen vauhtiinsa. Ehkä se treenivauhti kuitenkin on pikkuhiljaa siirtymässä myös kisakentille, ainakin eilisen jälkeen tuntuu siltä.
Me ollaan oltu elokuun alusta myös etäjumppakurssilla ja kotona jumpataan pari kertaa viikossa. Molemmat pojat osallistuu ja nauttivat kun pääsevät taas oppimaan uusia temppuja siinä samalla. Molemmat ovat kyllä taitavia kropan käyttäjiä. Eniten meistä tarvitsisi jumppaa minä itse, mutta jumpataan nyt poikia sitten, kun ne tuntuu siitä myös nauttivan :D
