10.3.2019

Sakarikin kisaamassa

Eilen oli WeCAn kisat Porissa ja ilmoitin Sakarinkin kahdelle radalle A+B. Samoin Hermannille kaksi starttia B+C.
Ensin siis Sakarin vuoro, starttipaikka oli minien viimeisenä. Jätkä oli hyvin innoissaan, kun tajusi että pääsee radalle. Varmaan tyyliinsä teki myös rataa. Ei niin kovin nopeasti, mutta tarkasti ohjeiden mukaan. Loppusuoralla oli keinu ja toissaviikolla, kun käytiin omalla hallilla treenaamassa, niin jostain oli herra kehittänyt keinukammon. Ja niinpä kävi, että keinun kohdalla kielto, toisella yrittämällä kiipesi puoliväliin ja palasi takaisin. Kolmatta kertaa en vaatinut yrittämään, vaan juostiin toista reittiä maaliin. Minien paras tulos tällä radalla oli 15, joten voitto kosahti keinuun. Mutta meillä oli kivaa, ja se on pääasia! Kyllä vaan konkari osaa homman <3.


B-radalle starttasi Hermanni toisena. Tällä radalla oli haastavahko putkelle meno puomilta ja päätin yrittää jotain kääntöleijeröintihässäkkää siihen. No eipä toiminut. Putken pää ei löytynyt millään ja tahittiinkin siinä tovi... Sen jälkeen ei sujunut enää mikään, koska tuo herkkis ei tiennyt mitä halusin puomin jälkeen ja veti vähän lukkoon tilanteesta. Toki se oli joutunut odottelemaan vuoroaankin jo pidempään, eikä sekään mikään paras tapa tuolle ole, että toinen vaan pääsee ja minäitte ei :D Otettiin sitten oikotie maaliin, eikä jääty tahkoamaan enempää.



Sakarin kanssa menin puomin toiselta puolelta ja sehän sujui hyvin. Hermannin kanssa olisi pitänyt valita tämä puoli myös, mutta ajattelin että putken takia sivuirtoaminen ei olisi hyvä vaihtoehto. Sakari teki jälleen tasaisen varmaa työtä omaa vauhtiaan ja tultiinkin virheittä maaliin. Yliaikaa vajaa kolme sekuntia ja sijoitus 2. :)



Sitten vielä Hermanni hyppärille. Nyt oltiin samalla kartalla ja nakuteltiin NOLLA! Vauhti oli tahmeaa, mutta ihanneaikaan ehdittiin silti n. kolmen sekunnin alituksella. Sijoitus 2.



Viikon päästä vielä kisat ja sitten onkin aika suunnata Hermannin kanssa Halli-SMiin Vantaalle!

Ei kommentteja :