18.4.2014

Luontaista charmia

Tainan kanssa päätettiin jo kauan sitten, että mennään tänään mätsäriin Raumalle, kun siellä oli luokkana myös veteraanit ja Hipulla siihen riittävästi ikää. Ajattelin, että Sakarikin saa hyvää harjotusta, jos kesällä käydään jossain oikeassakin näyttelyssä pyörähtämässä. Ilmottauduttiin jo ennakkoon, kun oli sellanen mahdollisuus. Oltiin molemmat sitten omissa luokissamme ihan alkupäässä. Eli ei tarvinnut kauheasti odotella omaa vuoroa. Veteraaneja oli kymmenen ja pieniä aikuisia 25. Sekä Hippu että Sakari saivat sinisen nauhan. Hippu oli hienosti sinisten kakkonen eli ilman palkintoja ei tarvinnut kotiin lähteä. Sanoin jossain vaiheessa Tainalle, että ei Sakarilla oo mitään jakoa sinisissä, kun koiria oli niin paljon ja esim. pöydällä oloa jätkä selvästi jännitti. Muuten esiintyi kyllä hyvin ja seisoa tapitti hyvin ihan itsestään. Yllätys olikin melkonen sinisten kehässä, kun meidät pyydettiin nurkkaan odottelemaan ja tuomari alkoi samalla kätellä porukkaa pois. Ja sitten alettiin luetella sijoituksia, mutta meitä ei mainittu. Seisottiin ykköspalkintojen kohdalla ja tuomari totesi, että te voittekin jäädä siihen missä olette.... Siis hä? Monta hienoa koiraa kehässä ja me oltiin ykkösiä. OHO! :)
Päästiin sitten BIS-kehään esiintymään vielä. Hyvin jaksoi poika pönöttää, joskin alkoi tarjota pakitusta, kun tässä ollaan nyt vajaan viikon verran harjoteltu perse edellä puuhun pakittamista :) BIS-kehästä meidät käteltiin ulos, mutta ei haittaa, on mulla vaan poika, jolla tuntuu olevan luontaista charmia, joka vetoaa muihinkin kuin muhun <3 . BIS-kehässä

ja näin tehdään tempu "perse edellä puuhun"
Kaikki kuvat Taina Utriainen

Ei kommentteja :