Viikonloppu oli hyvin agilityntäyteinen. Lauantaina oli Huittisen Annen valmennus, eikä meitä karttureita päästetty helpolla :) Ratana oli taas kolmisenkymmentä estettä ja kun muutamaa kohtaa joutui hinkkaamaan, niin meinas oma kunto loppua kesken. Ei se kovin kaksinen edes ole, mutta sisulla pinnistelin loppuun saakka. Kylkeen pisti ja reidet huusi armoa, mutta periksi en antanut. Uudestaan ja uudestaan tsemppasin ja päästiin me rata loppuun saakka. Sakarilla oli hyvä draivi päällä, lopussa näkyi jo vähän väsähtämistä. Ei mikään ihme kun 15-20 minuuttia painetaan täysillä. Ratapiirroksen lisään kunhan saan sen. Opeteltavaa tuli itselle mm.rytmityksestä, ponnistuspaikan siirtämisestä, tiukemmista kaarroksista. Leijeröinti sujui taas hyvin!
Sunnuntaina sitten oli kisojen vuoro. Lauantaina kyllä kävi mielessä, että pääseekö sitä sängystä ylös lainkaan... Hyvin kuitenkin onnistui ja matkaan lähdettiin puoli kahdeksan aikoihin Miian ja Nipsun kanssa. Kakkoset olivat vuorossa ensin. En ollut ilmoittautunut A-kisaan lainkaan, mutta perillä oltiin niin hyvissä ajoin, että olisi siihenkin starttiin ehditty. Kyllä kahdessa silti oli tällä kertaa ihan riittävästi. Meidän eka radalla (siis kisa B) kaikki meni hienosti puomille saakka. Olin jo ennen rataantutustumista sanonut Miialle, että se pitää varmistaa. Seuraavaksi ongelmakohdaksi arvelin puomilta seuraavalle hypylle kääntymistä meidän juoksukontakteilla. Ja sieltä puomilta se virhe tuli, jätkä kyllä lähti puomille, mutta hyppäsi pois, kun olin varmaankin liikaa edellä ja radalla oli jo ollut keinu. Ja sitten ihan tajuton kaarros puomilta seuraavallë hypylle, kun en uskaltanut aloittaa valssia aikaisemmin, ettei hyppää kontaktia (paljon olisi haitannut siinä vaiheessa...). Pasmat oli itseltä sen jälkeen sekaisin ja maaliin tullessa pyörin ihmettelemässä, että missäs koira on ja hyppäskö se sen viimesen hypyn o_O. Vähän yliaikaakin tuli tältä radalta.
C-rata oli hyppäri ja leikitin Sakaria ennen lähtöä. Ei meinannut pysyä odottamassa, mutta onneksi totteli kuitenkin ja lähti vasta luvalla. Rata tuntui hyvältä ja omat linjat ohjauksessa sopivilta. Sitten typeryyksissäni painattelin pitkän matkaa edellä kepeillä, vaikka mihinkään ei olisi ollut kiire. Poishan se sieltä kesken tuli. Vaikka korjasin, niin alle ihanneajan oltiin maalissa. Voi kökkö! Se rytmitys olisi tämänkin radan pelastanut, opinkohan mä koskaan?
Hyvä mieli jäi silti, me molemmat jaksettiin kisata hyvällä draivilla, vaikka edellispäivänä tunsin ainakin itse antaneeni kaikkeni ja vähän ylikin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti