Sunnuntaiaamuna 12. päivä lähdettiin klo 04 ajelemaan Tainan ja Sakarin kanssa kohti Tamperetta. Olgan vein edellisenä iltana mummulaan täysihoitoon. Tampereella ehdittiin hetki odotella asemahallissa junaa, joka lähti klo 6.11 kohti Helsinkiä. Sakarilla riitti katseltavaa ihmisissä, joita oli asemalla jo jonkin verran vaikka aikaista olikin. Juna lähti ajallaan ja Sakari oli niinkuin olisi ennenkin junassa matkustanut. Nätisti poika makoili lattialla eikä piitannut kanssamatkustajista sen kummemmin, uteliaisuuttaan tietysti piti kaikki muilta asemilta junaan nousevat ihmetellä, mutta siinä se.
Gööttikehän laidalla oltiin hyvissä ajoin ja ehdittiin vaihtaa kuulumisia Aavan ja Hessun perheiden kanssa ennen kehän alkua. Sakari ja Hessu eivät enää muistuttaneet toisiaan niinkuin vielä erkkarissa elokuussa. Ja Aava oli todella suloinen ja sievä kaunotar. Kehässä Sakari käyttäytyi mallikkaasti, seisominen vähän tympi ja piti touhuta jonkin verran.
Saimme Harri Lehkoselta seuraavanlaisen arvostelun:
Kookas,hieman pönäkässä kunnossa esitetty vahvaluustoinen uros. Maskuliininen pää. Hyvä eturinta. Hieman pitkä lanne. Liikkeessä aavistuksen takakorkea. Oikeanlaatuinen turkki. Esiintyy reippaasti. Hieman leveät etuliikkeet.
Tulos oli siis JUN EH JUK 3.
Tuomari ei antanut yhdellekään junnukoiralle ERIä, joten JunioriVoittaja-tittelit jäivät jakamatta. Hessu oli JUN EH JUK 2 ja Aava samoin JUN EH JUK 2. Eli Erittäin Hyviä Ihahhurjia esiintyi messarissa tänä vuonna, ei huono!
Puolen päivän aikaan menimme gööttiständille, missä Sakarin oli tarkoitus olla rapsuteltavana, mutta poika päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja otti siinä sitten päikkärit. Onneksi paikalla oli Terra, joka oli innokkaana ottamassa rapsutuksia vastaan, ettei gööteistä jäänyt liian vetelä kuva ihmisille =)
Messarissa riitti ihmeteltävää ja nähtävää ja aika kului rattoisasti junan lähtöön saakka. Pasilan asemalla odoteltiin vähän aikaa ja siellä olikin paljon porukkaa. Joku tanssikoulun jouluesityskin oli meneillään samaan aikaan. Mutta Sakari oli koko reissun ajan reipas poika eikä hötkyillyt mistään. Junassa se nukkui koko matkan, samoin kuin automatkan Tampereelta kotiin.
Seuraavana päivänä se oli taas oma reipas itsensä, vaikka luulin että reissu saattaisi vielä väsyttää. Eli Erittäin Hyvä reissu takana, joulua odotellen. Aattona saavat sitten "lapset" avata messarista löytyneet joululahjat!
Kehän laidalla Sakari (edessä) ja Hessu
Gööttiständillä edustustehtävissä...Mut ku väsytti niin!
Junassa yksi väsynyt matkustaja
3 kommenttia :
Hurjasti onnea hienoista arvosteluista sekä Sakarille että Hessulle ja Aavalle!
Mutta voi uupunutta Sakaria, silmät ihan puolitangossa. ♥
Rentoa joulunaikaa teille!
Isot onnittelut hienosta arvostelusta! Kiva kuulla, että Messarin hurjasta härdellistä huolimatta nuorukainen osasi ottaa lunkisti :)
voi Sakaria! <3 pieni on ihan väsynyt nuissa kuvissa :)
Lähetä kommentti