5.12.2010

Näytelmäharjoituksissa

Käväistiin tänään mätsärissä Kauhajoella harjoittelemassa kehäesiintymistä ensi sunnuntain tosikoitosta ajatellen. Olga jäi mummun ja papan hoiviin, reissuun lähti Hippu sekä Sakari.
Sakari esiintyi pienissä koirissa, koska pentukehän ikäraja oli 4-9 kk. Tuomari kehui Sakarin esiintymistä ja sanoi sen olevan hienoa vaikka ikää ei vielä tuon enempää olekaan. Saimme punaisen nauhan ja punaisten kehässä sijoituksemme oli toinen! Eli saimme taas kotiintuomisina pokaalin. Erityisen hienolta tuntui pärjätä aikuisten koirien joukossa.
Hippu oli tietysti isojan koirien ryhmässä saaden myös punaisen nauhan ja Hipanteri sijoitettiin punaisten neljänneksi. Poksu kotiin siis Hippiäisellekin.

Reissun päätteeksi käväisimme vielä kylässä Veikko-pappani luona. Valloittavana persoonana Sakari ja 94-vuotias pappani ystävystyivät hetimiten ja pappa totesikin että siinäpä on viisas koiranalku. Rollaattorikaan ei Sakaria liiemmälti hetkauttanut. Varsinkaan, kun pappa oli niin kiva, että antoi pojan herkutella makkaralla.

Illan huipennus oli vielä reipas metsälenkki, jolla kolmikko Olga, Sakari ja Hippu saivat painella irrallaan minkä kintuista irtosi. Ja irtosihan niistä!





2 kommenttia :

Otso ja Etta kirjoitti...

Onnea vielä tätäkin kautta ja paljon peukkuja ensi viikonlopun koitokseen! Sakarihan on näin kuvista katseltuna miehistynyt jo kovasti :)

Katja kirjoitti...

Kyllä se aika äijä on jo! Ja kiitos peukuista, niitä tarvitaan. Onneks esiintyminen tuntuu Sakarilla olevan verissä =)