Maanantaina käytiin Lempäälässä Mäkelän Markon valmennuksessa ja eilen ajeltiin samaan paikkaan kisaamaan kolme agirataa. Valmennus oli Markon tyyliin jälleen kerran vauhdikas maustettuna muutamilla kiperimmillä kohdilla. Hermanni kulki hyvin ja onnistuttiin välttämään ansat aikas hyvin. Ainoastaan hallin lämmitin sai pojan kuupan sekaisin, mutta kun ei oltu ihan puhaltimen läheisyydessä sen puhaltaessa, pystyi ipana tekemään töitäkin.
Kisoissa lämmitin ei onneksi puhalla radoille vaan puhallus jää odottelualueelle, niin ei tarvinnu munkaan stressata tuleeko mistään mitään. Tarjolla olisi ollut neljä rataa, mutta hyppärille ei Miian kanssa kumpikaan ilmottauduttu.
Aloitettiin Nybergin Johannan radalla. Kivan oloinen virtaava rata, mutta ennen Aata olevalla hypyllä Hermannin nenä jämähti maahan ja tahittiin siinä kahden kiellon arvoisesti ennenkuin päästiin jatkamaan matkaa. Muuten ihan ok rata, mitä nyt ei ihan täysillä paineltu. Kepeille haki hyvin ja puomin kontaktiltakaan ei virhettä annettu. Tuloksella 14,20 sijalla 3. :P
Toka rata oli Laitisen Arton käsialaa ja näytti radanreunalle aika kinkkiseltä. Lähinnä kepeillevienti aiheutti pohdittavaa... Kepit oli puomin ja Aan välissä niin, että puomi oli hyvin tyrkyllä. Se nyt sattuneesta syystä on meille aika vetovoimainen este :P Tutustumisessa päätin, että on päästävä keppien oikealle puolelle ja selvitettävä keppejä ennen oleva hyppy persjätöllä. Onneksi Hermanni irtoaa hyvin, niin putkeen lähetyksessä ei pitäisi olla ongelmaa. Ellei sitten alkaisi taas haistella.
Tehdessä rata alkoikin tuntua ihan tehtävissä olevalta ja niin me tärskäytettiin NOLLALLA maaliin. Kepeillä meinasin unohtaa radan, mutta ohjasin onneksi sitten oikein muurille, enkä vienyt väärälle hypylle. Puomilta ei saatu taaskaan virhettä. Olipas kivaa selvittää sellainen rata puhtaasti, mille keksi useamman vaaranpaikan ennakkoon. Etenemä 4,15 ja sija 4.
Kolmas rata oli jälleen Johannan käsialaa. Tässä oli suoraviivainen profiili, mutta niin, että hypyt oli suurimmaksi osaksi poikittain. Eniten arvelutti puomilta seuraavaan putkeen vienti ja suoran putken jälkeen hypylle 15 vienti. Puomilla pelkäsin, että vedän itse liikaa sivuun kohti putkea ja loikkaa mun mukaan sivuun, mutta radalla se ratkesi niin, että ehdin tehdä persjätön puomille ja sain siitä työnnettyä putkeen. Tuon suoran putken jälkeen jouduin vähän onkimaan Hermannia, kun meinasi ajautua seuraavan hypyn ohi. Ehdin tehdä korjausliikkeet kuitenkin ajoissa, eikä saatu virhettä. Sitten oli vuorossa tuo toinen miettimistä aiheuttanut kohta. Se meni kuitenkin hienosti viskillä (niitä en kovin kauheasti käytä) ja loppu menikin sitten jo perustekemisellä. Tältäkin radalta siis NOLLA! Taas tuli tehtyä TUPLA, ja ihan noin vaan :) Kolmas tupla tälle kaudelle ja seitsemännet kisat peräkkäin, kun kirjaan on tullut täytettä :) Tässähän alkaa jo ihmetellä, että miten se nollien teko aiemmin oli niin vaikeeta :P Ei vaan, on ihanaa päästä vihdoin nauttimaan siitä, että me osataan YHDESSÄ! Tältä viimeiseltä radalta ei ole videomateriaalia.
18.11.2018
31.10.2018
Kun pää ei jumita
Viime sunnuntaina lähdin Ylöjärvelle Hermannin kanssa kisaamaan. Tällä kertaa ei ollut matkaseuraa, mutta onneksi matkakaan ei ole kauhean pitkä.
Kolme starttia, kaikilla tuomarina Jari Helin.
Hyppärillä aloitettiin. Olikin oikein kunnon juoksurata! Aika simppeli, mutta kiva aloittaa päivä helpolla radalla. Tehtiin NOLLA! Ei mikään itsestäänselvyys meille helpollakaan pätkällä. Mutta nyt on oma pää hyvässä kuosissa ja ilmeisesti oon saanut päälle positiivisen noidankehän, jossa onnistumiset tuottaa lisää onnistumisia. Ihanaa, sitä negatiivista kierrettä kestikin ihan liian kauan!
B-agilityradalle siis hyvillä mielin, sillä hyppärin etenemäkin oli mukava 4,45 m/s. Kerran kävi nenä maassa ja yksi kaarros oli vähän kalastelua, vielä sujuvammalla menolla oltais siis saatu tuotakin parempi etenemä :)
Tällä B-radallakin oli ihan kiva vauhti ja varmaa tekemistä. Yksi mistä olin vähän yllättynytkin, oli keppien onnistumiset tällä ja edellisellä radalla. Oli nimittäin kahden ratahenkilön jalat siinä n. metrin päässä kepeistä keskipaikeilla. Ja jätkä vaan posotti menemään, eikä tietoakaan häiriintymisestä! Tehtiin TAAS NOLLA! Huikeeta!
Kolmanelle radalle entistäkin paremmalla fiiliksellä! Tämäkin oli hyvä, mutta yhden putken väärä pää veti sisäänsä, eli hylky. Mielestäni olin oikeaan päähän ohjaamassa, mutta kun tätä ei ole videolla, niin varma en voi olla. Eipä silti haittaa, TUPLA ja yks hylky on meiltä kova saavutus.
Mutta on tämä jännää, kun Porissa alkoi onnistumiset, on siitä lähtien kaikista kisoista saatu myös kirjaan täytettä. Kahden kuukauden aikana on tehty yhdeksän nollaa, kun aiemmin niitä onnistuttiin tekemään yks silloin ja toinen tällöin.
Mä niin nautin tästä nyt!

14.10.2018
Kannatti lähteä!
Eilen oli Vantaalla HSKHn kisojen yhteydessä gööttien rotumestaruuskisat. Osallistumisperinnettä ei tietenkään voinut katkaista, vaikka kisoihin matkaa aika reippaasti olikin. Mutta kun koko Sakarin kisauran ajan ollaan nämä kisat käyty, (luonnollisesti myös Hermannin) niin matkaan lähdettiin jälleen. Sakarilla oli myös mestaruus puolustettavanaan, joten kiertopalkinnot kainaloon ja Vantaata kohti :)
Aamulla herätys oli klo 4.30 ja siitä tunnin päästä startattiin. Matkaseuraksi sain äidin. Onneksi olin varannut reilusti matkustusaikaa, sillä Hämeenkyrössä oli tie hetken poikki risteyksessä sattuneen kolarin vuoksi. Kymmenisen minuuttia odoteltiin, että päästiin onnettomuuspaikan ohi.
Matka sujui rattoisasti aamun sarastaessa ja perillä kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin. Aikataulu kisoille oli sujuva, kun minit kisasivat kaikki radat peräjälkeen kahdella radalla. Seuraava rata valmistui edellisen aikana toiselle kentälle, joten turhaa odottelua ei tullut.
Kaikilla radoilla oli tuomarina Anne Savioja ja A-agilityradalla aloitettiin.
Sakari ensin. Saatiin kymppi ja pari sekuntia yliaikaa. Puomin loikkasi ja kepeille yritti ensin väärältä puolelta.
Sitten samalle radalle Hermanni. Ei maailman sujuvinta menoa, mutta tulostaululla komeili silti nolla! Jee! Videosta puuttu alku, mutta siinä ei mitään ihmeellistä ollut. Oli hienoa, kun tuttujen tuttu kuvasi meidätkin!
B-rata oli hyppäri. Tässä vaiheessa molemmat pojat olivat vielä mukana rotumestaruuskisassa.
Mutta Sakari teki omia kuvioitaan hylkäyksen verran ja vähän ylikin :)
Hermannin kanssa loppumetreille saakka kivaa rataa, mutta sitten se livahti selän takaa putkeen väärästä päästä, hups! Eli hylkäys ja rotumestaruuskisasta ulkona. (Nollalla oltaisiin oltu hopeasijalla)
Kolmannelle radalle olin ilmoittanut vaan Hermannin.
Ja mitä ihmettä, me tehtiin nolla taas! Tämä oli myös viimeinen vaadittava SM-nolla, joten tulokset ensi vuoden elokuun kisoihin on nyt jo kasassa! Kriteerit muuttuivat edellisistä niin, että yksi nolla enemmän vaaditaan (8) ja puolet (4) saa olla hyppäreiltä, entisen kahden sijaan. No meillä on aginollia 6/8, joten olisi vanhalla hyppärinollasäännölläkin päästy. Nollista seitsemän on tehty vajaan kahden kuukauden aikana ja edellisistä kisoistakin ehti kulua kuukausi. Nollia on tullut nyt kaikista kisoista, joissa olemme käyneet, kun aiemmin niitä tuli kuukausien väleillä yks sillon ja toinen tällöin. Joten voitte uskoa, että tätä on vähän vaikea uskoa todeksi. Nyt saadaan vaan nauttia ja fiilistellä ilman tulospaineita. Yritetään kasvattaa vauhtia, sillä siinä kyllä on parantamisen varaa :)
Kotimatka suui hyvin ja kotona oltiin kuuden maissa, oli siis lyhyempi kisareissu ajallisesti, mitä piirinmestaruuskisaretki Raumalle :)

16.9.2018
Vesikelin kisat
Eilen kisattiin Tampereen Hervannassa kolmen startin kisat. Ei ole näin kosteaa kisasäätä tainnut vielä kertaakaan sattua mun ja Hermannin uralle, en ainakaan muista. Muitten koirien kanssa on kyllä tullut sadekelissäkin kisattua. Kaikilla radoilla tuomarina Mikkilän Sari. Kivoja ratoja taasen!
Aloitettiin vielä suht kuivassa säässä agiradalla. Meni lämmittelyksi. Heti eka rima alas, kakkosena olleen puomin alastulon loikkasi, meni puomille putken sijaan ja hyppäsi vielä yhden hypyn väärinpäin. Eli hylky tuli :P
Tokalle agiradalle repesikin sitten taivas... Jo radanrakennuksen aikana satoi rankasti ja kentälle alkoi muodostua lätäköitä, ratahenkilöiden lanaamisesta huolimatta. Ja pikkuhiljaa kisan edetessä sade vaan yltyi :D Me startattiin viimeisinä ja siinä vaiheessa kenttä jo lainehti ihan kiitettävästi. Mulla ei ollut hajuakaan, miten Hermanni toimii tuossa kelissä. Mutta näkyi sopivan meille :D Tehtiin nolla :), ei kovin nopeaa etenemistä, mutta aikaan ehdittiin ja tällä vedolla sija 2. Vois todeta, että kivasti roiskittiin menemään.
Hyppärille alkoi ilmakin jo seljetä ja vaatteetkin ehti kuivahtaa. Jätin Hermannin vähän huonosti alkuun ja se teki ensimmäistä kertaa sen, ettei hypännyt ekaa hyppyä... Korjattiin ja lähdettiin vauhdista sitten yhtämatkaa. Vetästiinkin ihan kelpo suoritus ja ilman muita ratavirheitä... Sitä en tiedä olisko aika riittänyt, kun etenemävaatimus oli 4 m/s
Tuntuu niin kivalta, että kuljetaan radoilla saman kartan kanssa ja mä alan luottamaan koiran osaamiseen vihdoinkin! Tai oikeestaan kyllähän mä tiedän että se osaa, mutta nyt se alkaa siirtyä myös kisaradoille näkyviin. Ja mä uskallan ohjata ja mä ohjaan, enkä vaan suunnittele ohjauksia vaan myös teen suunnitelmien mukaan. Oma pää on nyt paremmassa kuosissa tässä hommassa ja se kyllä näkyy. Näilla radoilla erityishuomion ansaitsee myös Hermannin kepit. Niittenkin kanssa on tahittu lähinnä aloituksia ja lopetuksia, mutta nyt oli kaikki keppihommelit hienoja.
Niin ja huomionarvoinen seikka on sekin, että meillä on kasassa jo 6/8 SM-nollaa! 4 aginollaa ja vaan 2 hyppärinollaa, eli nyt ei haittaa vaikka loput tulis hyppäreiltä :) Eipä tarvi puomipeikkoakaan pelätä! Neljän viikon aikana on yhtäkkiä tupsahtanut 5 nollaa kirjaan, ihan bueno homma, etten sanois.

9.9.2018
Euforiaa
Eilen kisattiin Satakunnan Piirinmestaruuksista Raumalla.
Ilmoitin Hermannin päivän kaikille kolmelle radalle ja Sakarin kahdelle piirinmestaruusradalle. Lisäksi Hermanni oli kanssani toisessa KSKYn minijoukkueessa ja Sakari toisessa, Heini-Marian ohjattavana.
Yöllä näin kauheita painajaisia, että olin myöhästymässä ekalta radalta. Unessa mentiin moottorikelkalla ja autolla ja mistään ei tullut mitään, myöhässä vaan oltiin koko ajan.. Olikin helpottavaa herätä ja todeta, että onkin hyvät mahdollisuudet olla ajoissa perillä.
Ja hyvä olikin, että unet ei toteutuneet. Me nimittäin tehtailtiin mineissä Arto Laitisen tuomaroiman radan ainoa nolla, ja sehän tarkoitti sitä, että kisapäivä alkoi nollavoitolla, saimme pokata viimeisen sertin ja nyt on sitten pikkumieskin AgilityVALIO!!! Huimaa! Tätä tavoiteltu jo tovi ja jos onkin onnistuttu nolla saamaan, niin serti on kuitenkin aina jäänyt haaveeksi. Nyt ei jäänyt! Ihan mieletön fiilis oli lähteä päivän muille radoille tämän jälkeen.
Kuva Tanja Nummelin
Toisena ratana oli saman tuomarin hyppäri. Kiva rata ja yhden valssin päähän jäi Hermannin kanssa nolla. Kun en valssannut, niin lipsahti putken väärään päähän :P Hups!
Sakarin kanssa tehtiin tällä radalla nolla ja aikakin riitti. Toinen oli ihan liekeissä, kun pääsi radalle. Se on niin hellyttävän tosissaan tekemässä parhaansa. Mun oma ihmemies <3.
Agiradalle vaihtui tuomariksi Mikkilän Sari. Taas oli kiva rata ja tehtiinkin Hermannin kanssa puhdas rata. Ihan inasen tuli yliaikaa, 0,99s. Hyvää menoa kuitenkin.
Sakarin kanssa oli tehtävä pari pelastelukarjumisohjausta, mutta niin vaan tultiin reilun viiden sekunnin yliajalla, mutta ratavirheettömällä suorituksella maaliin :)
Piirinmestaruuksien yhteistuloksissa se tarkoitti sitä, että Sakari ylsi hopealle!!! Voi vitsit mun poikia!
Lopuksi oli vielä joukkuekisojen vuoro.
Hermannin joukkueessa oli neljä koiraa, joista yksi hyllytti ja me kolme muuta tehtiin tulokset. Ei virheettömiä, mutta tulokset kuitenkin. Ja oho,
meidän suorituksilla yllettiin hopealle tässäkin.
Sakarin tuli kesken radan vähän liian kova ikävä äitiä ja se poistui kesken kaiken radalta mua ettimään. ästä syystä joukkue hylkääntyi, kun siinä oli vaan kolme koiraa.
Olipas huikea upeen mahtava pitkä päivä, ja vaikka kotiin iltamyöhällä tullessa väsyttikin melkoisesti, niin hymyilytti vaan! Ja luulenpa, että hymyilyttää vieä aika pitään tämän jälkeenkin. Lisäksi tunnelma oli kisapäivn ajan katossa myös siksi, että kaikki kannustivat ja tsemppasivat toisiaan yli seurarajojen. Oli oikein kunnon yhteishenki isapaikalla!
Ja mä niin nautin siitä, että yhtäkkiä meillä kulkeekin, voi miten makee olotila siitä tuleekaan.

31.8.2018
Tittididii!
Viime viikonloppuna oltiin koko viikonloppu kisaamassa Porissa. Ilmoitin Hermannin molemmille päiville, kun kisat oli tuossa lähellä. Eli kuusi rataa oli kirmattavana.
Sakarikin pääsi lauantaina Heini-Marian kanssa kolmelle radalle.
Kaikki radat tuomaroi Yli-Jaskarin Hilpi ja molempina päivinä oli tarjolla kaksi agirataa ja yksi hyppäri. Kisat ei olleet suuren suuret, minien määrä jäi alle kymmenen sekä lauantaina että sunnuntaina.
Lauantain ekalla agiradalla oli vähän alkukankeutta sekä koiralla, että ohjaajalla. Yksi kielto ja hylkäännyttiin, kun Hermanni meni puomin sijasta alla olleeseen putkeen. Muuten meno tuntui aika sujuvalta.
Toka radalla loikkasi puomin kontaktin ja hylky, kun putki imaisi pojan väärässä kohtaa sisäänsä.
Hyppärille lähtiessä olin sitä mieltä, että nyt on tehtävä se nolla! Helppo rata oli nimittäin tarjolla ja ajattelin, että kyllä ottaa päähän, jos tämänkin osaan sössiä :P Ja niin siinä kävi, että tehtiin se nolla! JEE!!!
Koko päivän meno tuntui sujuvalta ja rennolta, joten kirsikkana kakun päällä vähän täytettä kisakirjaan, kylläpä tuntui mukavalta!
Hein-Maria ja Sakari tekivät heti eka radalta varman nollan, kahdelta muulta radalla sitten hylyt, mutta pienestä oli kiinni onnistumiset niilläkin.
Sunnuntaina jälleen matkaan. Tällä kertaa pääsin seurakaverin kyydissä, joten ei tarvinnut itse ajaa, luksusta! Fiilis oli rento ja luottavainen, kun oli edellispäivänä lopetettu hyvään onnistumiseen.
Eka radalla loikkasi puomin kontaktin ja hylkäännyttiin, kun Hermanni hyppäsi eri hypyn, mitä oli tarkoitus.
Tokaa rataa rakennettaessa repesi taivas ja saatiin vettä niskaan oikein huolella! Onneksi aamulla otin vedenpitävän takin mukaan :) Kun hain Hermannin autosta valmistautumaan radalle, se pyyhki tassuilla silmiään, kun niihin meni vettä. Kuin ihmeen kaupalla sade hellitti juuri, kun oli meidän suoritusvuoro. Tehtiin sujuva ja helpon oloinen veto ja puomin kontaktiinkin osui hienosti koiran jalat, joten viikonlopun toinen nolla oli totta!!! Aivan mahtavan huikee tunnelma!
Hyppärille oli sitten pienet paineet lähteä tekemään tuplaa... Sain kuitenkin pääni kasattua, sillä olin asettanut viikonlopun tavoitteeksi kaksi nollaa ja nehän meillä oli jo. Sain ohjattua Hermannin virheettömään suoritukseen, vaikka tämän radan meno tuntuikin vähän kankealta jännityksestä johtuen. Mutta TUPLA tuli ja paha peikko on nyt tulostavoitteista pois :) Kertakaikkisen huikeeta!
Viikonlopun saldona KOLME!!! NOLLAA!!! (Ja sijoitukset 2.,3. ja 2.) Eli nyt on SM-nollista tehtynä puolet. Kaksi on agi- ja kaksi hyppärinollaa, joten samanlainen satsi olis vielä kerättävänä, kun uudet kriteerit on 8 nollaa, joista neljä saa olla hyppäreiltä ja neljä agiradoilta ja tietenkin se tupla sisällytettynä noihin.
Tästä on hyvä jatkaa viikon päästä oleviin piirinmestaruuskisoihin, joissa starttaan yksilöissä molempien poikien kanssa ja joukkueessa Hermannin kanssa. Sakari on toisessa joukkueessa Heini-Marian ohjauksessa!

12.8.2018
Liki liippaa, mutta osu ei
Nimittäin nollat meidän kohdalle... Eilen oltiin kisa(ja treeni)tauon jälkeen kisaamassa Sastamalassa kolme starttia Hermannin kanssa.
Oli oikein kivat radat!
Ekana olleen hyppärin tuomaroi Johanna Wüthrich
Tällä radalla tapahtui Hermannin kisauran ensimmäinen lähdöstä varastaminen. Lähdössä pysyminen on ollut ainoita varmoja asioita meidän uralla ja mun ylpeyden aihe... Enää ei sitten ylpeillä silläkään.
Mutta enpä ymmärtänyt reagoida niin, että olisin palauttanut takaisin, vaan ensimmäinen mieleen tullut asia oli kuitenkin yrittää ohjata keppien alku oikein. Se onnistui, mutta keppien loppupäässä Hermannin keskittyminen herpaantui ja siitä sitten radan ainoa virhe. Ärsytti kyllä, sillä rata meni muuten hyvin ja vauhtiakin oli kivasti.
Tokalle ja vikalle agiradalle vaihtui tuomariksi Pirttikosken Reetta.
Tykkäsin näistäkin radoista.
Näistä ensimmäisellä tipahti heti eka rima ja sitten sössin kiirehtimällä keppien aloituksen, muuten ihan mukavasti meni tämä rata. Yliaikaa saatiin kyllä, mutta kepeillä tuhraantui aikaa.
Viimeisellä radalla onnistuttiin tekemään puhdas ratasuoritus, mutta voi harmituksen harmitus: saatiin yliaikaa vähän vaille kaksi sekuntia... Plaah! Aina vaan on tiukassa nollat, tällä radalla Hermannin nenä meni putken jälkeen hetkeksi maahan ja siihen kosahti. Voihan viiksi, sanon minä!
Sijoituttiin tällä toiseksi. Saatiin siis edes jotain kotiintuomista mukaan.
Pienestä se on kiinni... Yritän kovasti löytää positiivisia puolia ja nauttia tekemisestä, mutta kyllä se tässä lajissa vaan on niin, että niillä nollilla on todella iso merkitys ja kun niitä ei tule tai jää tosi vähästä kiinni, täytyy sitä motivaatiota jatkamiseen alkaa kaivella jo jostain todella syvältä. Varsinkin kun tämä mun ja Hermannin tekeminen ei tunnu kuitenkaan etenevän sillä tavalla kuin toivoisin. Nyt kun mennään samaa rataa noin niinkuin suurinpiirtein niin sitten ei ole vauhtia (Treeneissä on eri draivi)
Tässä kuitenkin ne asiat joissa mielestäni onnistuttiin:
*Tehtiin kaikilta radoilta tulos -ei ole meille mikään itsestäänselvyys.
*Valitsin meille sopivimmat ohjaukset ja ehdin niihin/ tein niinkuin olin suunnitellut.
*100% osumat kaikilla kontakteilla!!!

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)