31.7.2018

Ollaan ku ellun kanat

Tässä kesän aikana oli tarkoitus pitää vaan kisataukoa ja lyhentää treenattavien asioitten listaa Hermannin kanssa. No ei olla tehty yhtään mitään, koska Suomeen on saapunut ihan käsittämätön helleaalto ja me melkein paistutaan täällä käristekupolissa....
Onhan se tietysti kiva, että kesällä on kesäkelit, mutta kyllä on energiat itsellä illalla vähissä, kun on viettänyt ulkohommissa työpäivän verran. Ja toisekseen en halua noita ystäviäni lämpöhalvaukseenkaan saattaa. Siispä ainoa aktiviteetti ja energianpurkukeino pojilla on ollut uiminen. Kaikeksi onneksi molemmat uivat nykyään ihan kunnolla. Hermannikin hakee lelua jo vaikka kuinka kaukaa ja on innokkaana menossa veteen. Uimapäivät on kuitenkin rajoitettu pariin päivään viikossa, sillä Sakarin turkki on sen verran pehmeää nykyään, ettei kuivu kovin nopeasti vaan kosteus viipyy turkissa kauan. Hermanni onneksi on sellaista melkeinhetikuivaa sorttia.
Lenkkeilty on kevyitä lenkkejä, viikonloppuisin on onneksi päästy aamun vähän viileämpinä hetkinä pidemmillekin lenkeille. Mutta kyllä jo ilolla katselin sääennustuksia, ne kun lupaa lämpötilan tippuvan sinne normaaliin suomalaiseen kesäkeliin, 20 asteen hujakoille. Toivottavasti oma nuutuneisuus hellittää sen myötä ja päästäisiin taas harrastamisenkin makuun :)

8.7.2018

Hermanni 4-v!

Pikkuipanakin täyttää tänään jo NELJÄ vuotta! Se on aina vaan kamalan söpö ja sillä on maailman hauskin töpö :P
Synttäripäivän kunniaksi pojat kävivät uimassa ja sen päälle hallilla vähän höntsäaksaamassa <3 <3 .

P.S. On me käyty vähän kisailemassakin, vaikka päivityksiä ei olekaan ilmaantunut.. Mutta tekemisen ilo me on taidettu jälleen löytää :)

19.5.2018

Sama jatkuu

Tännekään en ole saanut aikaiseksi päivitellä meidän touhuja...
Muutamissa kisoissa on käyty räpeltämässä ja tosi vähän treenailtukaan. Teron treenejä on ollu ja sitten käytiin Rönnholmin Elinan valmennuksessa Seinäjoella, omatoimisesti ei oo juurikaan tehty mitään. Eli sama motivaatiopuuos vallitsee edelleen.
Nuo Eltsun treenit oli kyllä tosi kivat ja sainkin kannustavaa palautetta, kun valitin että tuntuu etten osaa mitään, että osaanhan mä vaikka kuinka paljon. Ja Hermanni oli ohjauksissa kyllä tosi hienosti mukana <3 Taitaa kyllä tämä tällainen olla ihan jokakeväistä rypemistä, mitä facebook on muistutellut aiemmilta vuosilta viime aikoina. Ettei suju ja etten osaa, nyt vaan sen tekemisestä nauttimisen löytäminen on ollut tosi vaikeeta. Huomenna ja viikon päästä lauantaina kisataan ja päätin (jälleen kerran) että jos nyt ei tunnu kivalta niin sitten ei hetkeen kisata... Mitäpä sitä itteään tai koiraa viittii kiusata, kun harrastuksesta pitäis kumminkin tulla kummallekin hyvä olo. SM-kisojen joukkueeseen pääsykin on vielä epävarmaa, mutta sinne me lähdetään jos paikka saadaan. Tässä vielä kisavideoita kisoista joista en ole saanut aikaiseksi postata. Onpa sitten tallessa nekin, jos tekee mieli joskus tuota räpellystä katsella. Toki semmonen huomio näissä on, että palkinnoille on päästy ihan paskoilla tuloksilla, joten ei kai näissä kisoissa oo kulkenu kaikilla muillakaan. Ja heti alkuun yks nollarata Maalahdesta :P Nämä vaan helposti unohtuu tässä rypemisessä. Sija taisi olla 4.

Hyppärillä yks ylimääränen hyppy






Eurajoki. Sakariki pääsi hyppärille fiilisteleen. Näissä kisoissa oli tulosprosentti kaiken kaikkiaan heikko kaikilla ja kisat oli sen taia jopa jo hauskat :) Näissä tuloksellakin pötkittiin jo palkintopallille. Sakarilla olis ollu periaattees saumat jopa hyppysertiin, jos ei olis hyllyttäny, radalla ei nimittäin tehty yhtään tulosta

Sakarin hyppis


Hermannin radat






Sitten vielä Pori






25.3.2018

Motivaatio hukkateillä

Jos satutte näkemään mun agilitymotivaatioo, niin sen sais lähettää takaisin kotiinpäin, kiitos!
En tiedä voiko tämä lamaannus johtua siitä, ettei niitä perinteisiä vuosittaisia tavoitteita voi asettaa. Vai johtuuko kenties siitä, ettei ole päästy tänä vuonna minkäänlaiseen kisarytmiinkään kiinni.
Treenattavaa olis vaikka kuinka ja hallikin tuossa ihan vähän matkan päässä, mutta kun ei saa hinattua itseään sinne oikein muulloin, kuin maksettuihin Teron treeneihin. Niissä taas tuntuu ettei me mitään osata... Viimeksi meni melko hyvin, mutta mä kaipaisin sitä flowta kun kaikki vaan sujuu... Vaikka eipä se yhteinen rytmi ja kupla taida treenaamattakaan syntyä :/ Kunnon oravanpyörä: kun ei treenaa, eikä kisaa, ei voi onnistuakaan ja kun ei onnistu siinäkään vähässä mitä tekee, niin ei huvita treenatakaan. HUOH!

Käytiin me kuun alussa Tampereella vetäsemässä neljän startin kisat ja siellä oli kyllä oikein mukavaa. Ei saatu nollia, mutta kivasti oli yhdessä tekemisen meininki. Joka radalla kuitenkin aina vähän jotain pientä vikaakin. Osasin kuitenkin nauttia siitä ettei häiriöt käyneet Hermannin hermoille liikaa, vaikka Tamskin halli on omasta mielestäkin kamalan kaikuva ja meluisa...

Tässä kisat videoina, sen kummemmin analysoimatta. Kyllähän noista näkee, mikä meni hyvin ja mikä ei niinkään.










25.2.2018

Maailman paras Sakari

Sakarilla on tänään synttärit. Mittariin tulee 8 vuotta!!! Koirien maailmassa se tarkoittaa veteraani-iän rajapyykkiä, mutta Sakarin kanssa sanotaan piutpaut moisille. Päivää on vietetty mieleisten asioiden parissa ja juhlittu perhepiirissä. Käyntiin mummulassa lenkkeilemässä ja mummu teki juhlan kunniaksi pannaria. Pihalla on potkittu palloa ja puuhailtu monenmoista muuta kivaa.

Yhteisiä vuosia toivon meille vielä Ihahhurjan paljon. Nyt Sakari on mies parhaassa iässä. Ja niin RAKAS!

16.2.2018

Vapaaehtoista ja pakotettua taukoilua

Hermannin kanssa oltiin kisatauolla kaksi kuukautta ja treenitaukoakin pidettiin viitisen viikkoa. Tauon aikana molemmilta pojilta putsattiin hampaat lääkärissä ja nyt on valkeat pepsodent-hymyt kummallakin.
Tauko teki hyvää ainakin mun päälle ja tekemisen ilo alkoi taas löytyä. Viime viikonloppuna lähdettiin Seinäjoelle kisaamaan ja mulle iski edellispäivänä jonkunsortin flunssa päälle. Lähdin kuitenkin kisaamaan, kun ei kuumetta ollut ja kisahalut oli kovat. Tarjolla oli kolme rataa ja kaikilla tuomarina uusi tuomari Mika Kangas. Tykkäsin radoista! Olivat selkeät, mutta tarkkanakin sai olla. Tuloksia ei kovin montaa tullut millään radalla, vaikka mitään ärsyttävää nysväämistä niillä ei ollutkaan.
A-radalla alku meni meillä hyvin, mutta sitten kepeillä ohjasin huonosti ja Hermannilla meni nenä maahan. (Meitä ennen starttasi juoksunarttu, olisiko siltä tipahtanut matkan varrelle jotain hajua?) Livahti siinä välillä putkeenkin ja niitä keppejä takuttiin hetki, mutta vaadin kuitenkin niillä oikean suorituksen. Loppuradalla olin vielä myöhässä, kun jalat ei vaan kulkeneet edes sillä perustasolla.



B-radalla paineltiin vaan menemään :) Puomilla en varmistellut mitään ja sen loikkasi, mutta muuten koko rata samalla kartalla! Hyvä fiilis tästä. Enää ei hajut haitanneet, kepitkin samassa paikkaa radalla, mentiin vaan toisesta suunnasta. Ihan mahtavaa mennä ipanankin kanssa samaa rataa. Omat jalatkin toimivat paremmin tällä radalla.



Viimeisenä kirmailtiin hyppäri. Sekin meni samalla kartalla. Yksi pieni tökkäys, josta ei saatu virhettä, kun Hermanni jäi kysymään että pitikö irrota vai ei. Loppupuolella rataa saatiin vielä poikittaishypyltä kielto, kun ohjaaja ei ohjannut vaan ryntäsi vaan eteenpäin. Vitosella maalissa siis tälläkin radalla. Taidettiin kummallakin vitosella sijoittua kuudennelle sijalle.



Kisoista innostuneena suunnitelmissa oli startata viikon päästä Maalahdessa, mutta eipä me sinne sitten päästäkään. Toissapäivänä sain äitiltä työmaalle viestin, että Hermannilla oli ollut pissassa verta. Soitin eläinlääkärille ja eilen käytiin tutkittavana ja vietiin pissanäyte. Pikatestissä näkyi valkosoluja ja verta, pH oli normaali. Näyte lähetettiin viljelyyn, siitä tulokset saadaan vasta ensi viikolla, mutta aloitettiin heti antibioottikuuri. Lääkäri tutki myös eturauhasen ja arveli sen olevan aavistuksen suuri, mutta tutkimusta Hermanni ei aristanut. Tässä nyt sitten toivotaan parasta ja pelätään pahinta... Toivottavasti olis nyt vaan pissatulehdus ja selvittäisiin 10 päivän abkuurilla, eikä tarvitsisi lähteä eturauhasen hoitorumbaan. Sakarin kanssa sekin on läpikäyty

14.1.2018

Saksa-aksaa

Loppiainen (tai sen lähitienoo) on meikäläisella yleensä kulunut agikisoissa. Niin tänäkin vuonna, kun suunnattiiin Sakarin kanssa Seinäjoelle laatuaikaa viettämään. Hermanni oli yökyläilemässä Tainalla ja me ei huolittu sitä mukaan lainkaan :P Arvatkaa oliko Sakari onnellinen. No oli ja varsinkin, kun tajusi, että pääsee kisaamaan :)

Tuomarina kaikilla radoilla oli Arto Laitinen
Eka radalla taiteiltiin nolla. Ihanneaika alittui vain vajaalla kahdella sekunnilla, mutta kirjaan saatiin merkintä kuitenkin.



Toka radalla oli tuplanolla lähellä, mutta yksi rima putosi, aikaan olisi ehditty tälläkin radalla.



Kolmannelle radalle mun mukaan lähtikin sitten vallaton veikko. Just kun mä olin Miialle sanonut, että Sakari ei paljoa omiaan bongaile. Juu eipä :D



Mitään tulospaineita meillä ei todellakaan ole, pääasia on että on kivaa ja sitähän oli! Sakarin kanssa on niin rentoa mennä, kun se hoitelee omat hommansa niin tunnollisesti. Oon sanonut tämän tuhannesti, mutta ihan parasta on katsoa sen riemusta loistavia silmiä, kun se saa tehdä aksaa.
Ja millasta terapiaa mulle onkaan, kun huomaan, että edes toisen kanssa osaan ohjata oikein ;)
Saksanmakkara on vaan niin paras <3