Mä oon jumahtanu poikien kanssa harrastamaan pelkästään agilityä, vaikka koiraharrastusjuttuja olis tarjolla vaikka kuinka paljon. Mikään ei vaan tunnu kiinnostavan tarpeeksi itseäni.
Nyt kuitenkin päästiin edulliselle neljän kerran NoseWork- kurssille Sakarin kanssa ja se kyllä on sellaista puuhaa mistä minäkin pidän. Mukavaa ja helppoa treenata kotonakin. Eka kerta kurssista oli viime perjantaina ja Sakari suoritti siellä tehtävät hienosti. Kotona on vähän tehty oikean purkin etsintää ja siinä sivussa harjoiteltu ilmaisua. Hetkellisesti tuntui, että Sakari luuli kyseessä olevan kosketa nenällä purkkia-temppu, mutta nyt alkaa jo oikea hajullinen purkki löytyä helpommin. Ensi perjantaita jo odotan innolla, että päästään harjoittelemaan lisää. Hermanninkin kanssa tehty näitä ja sehän se vasta äkkiä hoksaa, mikä on homman juju. Sakarin kanssa käydään kuitenkin kurssia ja kotitreeneihin saa sitten ipanakin osallistua.
Viime sunnuntaina käytiin Hermannin kanssa Eurassa ihmettelemässä lehmiä laitumella. Tai ei me pelkästään ihmetelty, vaan harjoiteltiin pikkiriikkisen paimennuksen saloja. Tässä kohtaa vois taas todeta, että koira kyllä osaa, mutta ohjaaja on ihan pihalla :) Mahtavaa oli katsella miten ne koiraan sisäänrakennetut ominaisuudet heräävät henkiin siinä samassa kun se laitumelle menee. Koirat pidettiin liinassa, että saatiin samalla pidettyä kontrolli koiraan. Vaikeinta olikin rauhoittaa koira, kun lauma liikkui sopivalla vauhdilla, rauhallisesti, ja hidastaa sopivasti, että liike myös pysyi yllä. Toisella kierroksella sujui vähän paremmin, mutta kyllä siinä riittää erityisesti ohjaajalla opeteltavaa. Kaikkein eniten kuitenkin ihmettelin, että mistä koira voi tietää, että laumaa ei kuulunut tässä harjoitteessa päästää portille, sillä se osasi blokata lehmien reitin sinne todella hienosti. Alustavasti treeneissä oli puhetta, että näitä treenikertoja järjestettäisiin lisää ja me kyllä niin ollaan menossa uudelleen. Oli kivaa!
Ohjaajalla. Ja muuten näkyy ja tuntuu kisaradoilla sekä treeneissä.
On se vaan kumma, miten yksi ainoa onnistunut rata ja muutamat onnistuneet treenit kehujen saattelemina, voivat muuttaa tilanteen päälaelleen.
Viime sunnuntaina kisattiin Sastamalassa. ÄSKK:n kisoissa lähes tasan vuosi sitten tehtiin Hermannin kanssa se meidän ensimmäinen kolmosten nolla, silloin oli vain kisapaikkana ELlivuori, kun tänä vuonna kisattiin tutulla Marttilan koulun kentällä. Kolmoset menivät järjestyksessä maksit-medit-
minit, ja koska osallistujia oli niukanlaisesti, tutustuivat medit ja minit rataan yhtäaikaa. Ihan kiva meille, kun oltiin taas ihan minien alkupään lähtijöitä Hermannin kanssa, niin ehdin vähän puuhailla yhdessä ennen suoritusvuoroa.
Tuomarina kaikilla radoilla oli Arto Laitinen ja hyppärillä aloitettiin.
Alkupäässä rataa hätäilin kepeille viennissä ja koira ensin kakkosväliin. Muuten ihan mahtavan tuntuinen rata, mulla oli mukana irtoava ja varman oloinen Hermanni, joka teki hienosti töitä mun kanssa! Hyvä fiilis ja päivän aloitus vitosella.
Toiselle agiradalle sain sitten mukaani alkuun haahuievan ja muissa ajatuksissa harhailevan otuksen, mutta loppua kohti alkoi oikea tekemisen meininki löytyä. Ilmeisesti jonkun juoksunartun hajut saivat pienen pojan pään pyörälle ensimmäistä kertaa meidän uran aikana. Kanssakisaajilla oli samoja ongelmia myös, joten taisi olla huumaavat tuoksut sillä tytöllä. Tehtiin kuitenkin tulos 10 ja korjailuista kertyi reilu 8 sekuntia yliaikaa. Eikä saatu puomilta virhettä, tämä kuittasi alun haahuilut ja edelleen hyvällä mielellä jatkettiin seuraavalle radalle.
Viimeiselle agiradalle lähti aavistuksen väsähtänyt ohjaaja, mutta niinpä vain tempaistiin NOLLA! Agiradalta! Ja puomikin oli! Voitte kuvitella fiiliksen, se oli hurmioitunut! Ja vielä saman tuomarin radalta, jonka radoilla ei osattu mitään muutama viikko sitten Tampereella.
Tiistaina Elina Rajala tuli meidän hallille kouluttamaan ja sielläkin kulki hyvin. Uusia ajatuksiakin saatiin koulutuksesta sekä kehuja tuli.
Eilen oli Cimillan-kasvattipäivä ja treenattiin Larmun Siljan silmien alla. Kun oli tehty eka veto, kouluttaja kysyi, että onko mulla eri koira vai mitä meille oli tapahtunut, kun yhteistyö oli niin sujuvaa :) Ihan pikkasen leijuin. Ilmeisesti aallonpohjalla käyminen on tuonut tähän. Silja vielä totesi, että hienosti annan koiran tehdä töitä häiritsemättä sitä ja luotan siihen. Ohjaan kuulemma silleen lempeen näkösesti <3
Meillä kulkee nyt ja mä nautin tästä suunnattomasti.
Niin ja puomin alastulotkin on onnistuneet treeneissäkin nyt hienosti!
Viime sunnuntaina suunnattiin Tampereelle, koska Takut järjestivät kisat, joissa osallistumismaksu oli vain 8€/startti. Ilmoitin molemmat pojat molempiin startteihin, kun kerran halvalla päästiin.
Tuomarina oli Anne Viitanen. Tykkäsin radoista. (Nykyään kyllä jo monenlaiset radat tuntuu musta kivoilta) Nämä oli semmoset jouhevan oloiset, mutta tarkkanakin sai olla.
Ensin oli Sakarin vuoro ja lähtöpaikka toisena. Luimukorva-aksaa nähtiin jälleen ja äijä oli ihan liekeissä, kun pääsi radoille :) Se Sakarin kanssa onkin kivointa, kun se riemu näkyy naamasta. Puomin jälkeen oletin liikaa jätkän hakeutuvan itsekseen pituudelle, mutta lähtikin mun liikkeen mukana kaartumaan ohi ja hyppäs sitte suraavana olleen hypyn, joten hyl. Loppurata ok.
Hermanni lähti luokan viimeisenä, mutta koska koiria oli vain parisenkymmentä, ei odottelua juurikaan tullut. Vetäistiin hieno pätkä! Oltiin samalla radalla koko matka ja se tuntui ihan älyttömän hyvältä. Nollaa ei kuitenkaan tehty, kun Hermanni loikkasi puomin alastulon. Tästäkin huomimatta mä lievästi leijuin, kun onnistuttiin muuten niin hyvin :) Yks persjättö oli kamalan myöhässä ja Hermanni ajautui parhaalta linjalta pois, mutta ei saanut siitä virhettä kuitenkaan. Kaiken kukkuraksi sijoituttiin meidän vitosella toiseksi! Ei ihan kovin usein kolmosissa moista tapahdu, yleensäkään vitosilla ei juuri palkintosijoille pääse, joten tyytyväinen saa olla.
Toka rata oli hyppäri.
Sakari nakutteli perusvarman puhtaan radan, mutta vähän tuli yliaikaa (0,84 s) Tämä riitti kuitenkin kolmanteen sijaan.
Hermannilla tippui yksi rima ja yhden kiellon arvoisesti jäi miettimään yhtä hyppyä, vähän siinä harrastettiin yimääräistä pyörimistä, joten myös 0,02s yliaikaa.
Tyytyväinen molempiin poikiin ja olipas kerrassaan kivaa! Niin se yksi nolla vaan voi saada oman pääkopan ajatuset uusille urille. Nyt on taas luottoa omaan osaamiseen. Tiistaina saatiin Teron treeneissä sille vielä lisävahvistusta, kun treenien päätteeksi vetäistiin rata nollana läpi, vaikka mä olin jo ihan piipussa. Nää ohjatut treenit tulee kyllä tarpeeseen ja kiva oli kuulla että meille ei tarvinnut antaa kotiläksyjä lainkaan :)
Viime viikonloppuna käytiin kisaamassa kolme starttia Tamskin hallilla. Siellä tuntui, että mun ja Hermannin yhteistyö vaan huononee ja huononee startti startilta. Radat oli kyllä vaikeahkoja ja niillä oli paljon ansaesteitä, mutta jotenkaan ei oltu yhtään samalla aaltopituudella. Hallissa häiriökin on isompaa kuin ulkona, meteliä on enemmän ja kaikki enemmän iholla. Mutta silti, mulla on ollu isot odotukset siihen, että löydetään se yhteinen sävel ja kokemuksen kautta aletaan lukea toisiamme ja homma toimisi. Nämä kisat osoitti kyllä kaikkea muuta... Uhosin jo, että elokuu vielä kisataan ja jos yhtään nollaa ei tule, niin siirrytään määrittelemättömälle tauolle. Kisaaminen pakkonollapeikko harteilla on kauhean raskasta. Eikä se koirallekaan tuo sitä varmuutta mitä se kaipaa, jos mä en osaa nauttia meidän tekemisestä, vaan pakolla yritän tehdä virheettömiä ratoja. Kaikilla radoilla on ollut aina jotain hyvääkin, mutta sitten se yks pienikin virhe vie kaiken ilon... Ihan väärä asenne! Ja vaikka sen tiedostaa, niin se rennosti radalle lähteminen vaikeutuu startti startilta. Siksi aattelin, että jos ei saada mun päätä kuntoon, niin parempi vaan treenata, koska siellä sitä mielihyvää ja onnistumisen iloa kyllä saadaan.
Tässä Tampereen radat.
Tiistaina meillä alkoi omalla hallilla Strömbergin Teron treenit, jotka on joka toinen viikko. Tähän säännölliseen ohjattuun treeniin meillä on iso tarve. Ei olla treenattu kenenkään silmien alla juurikaan, koska oma jalka on kipuillut ja on treenattu silloin tällöin valmennuksissa ja omatoimisesti silloin kun jalka on antanut myöten. Nyt tuntuisi jalkavaivat hellittäneen, joten uskalsin ottaa meille paikan Teron treeneihin.
Treenin aiheena oli takaaohjaus, jotta Tero näkee paremmin koirien estehakuisuuden. Tero ei siis aiemmin ole meillä kouluttanut, toki joitain seuramme jäseniä on ollut hänen valmennuksessa muualla. Tämä olikin hauska treeni, kun itsekin piti miettiä että antaa koiralle tilaa edetä itse, eikä yrittää olla edellä. Hermannille hyvä treeni, joka antoi sille lisää luottamusta. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi) että mä ohjasin takaa, tehtiin hyvää yhteistyötä ja rata sujui oikein mallikkaasti. Jäi hyvä fiilis, mikä tuli kyllä niin oikeaan saumaan, kuin vain voi.
Eilen lauantaina oli sitten Satakunnan Piirinmestaruuskisojen vuoro. Meidän seuralaisia osallistui iso joukko ja kisapaikalla oli todella kiva tunnelma.
Aamulla aloitettiin hyppyradalla. Mulla oli molemmat pojat tietenkin mukana ja Sakari starttasi alkupäässä ja Hermanni sitten loppupäässä.
Sakarille tulokseksi 5, kun meni kepeille oikein, mutta jatkoikin siitä sitten läpi. Ihana luimukorvamenininki oli taas. Sakarin ilme radalla on kyllä maailman hellyttävin, kun sen iloinen kisafiilis näkyy niin hyvin :D
Sitten Hermannin vuoro. Vaihdoin kepeille menoon suunnitelmaa ja sehän toimi. Nyt mentiinkin sitten hienosti yhdessä koko muukin rata, eikä siellä tapahtunut YHTÄÄN virhettä!! Me tehtiin NOLLA!!! Huikee fiilis. Hermanniin tehoaa siis lopettamisella uhkailu :D
Sitten kun olin odottamassa vessajonossa, kuulin kun vieressä toimineet toimistohenkilöt alkoivat puhua kenelle serti menee... Kisan voitti seurastamme Sonja ja Aida, mutta he eivät vielä saaneet vastaanottaa sertiä. Sitten sanottiin meidän kisanumero... Me tultiin toisiksi ja Set-H siirtyi MEILLE!! Huhhuh! Eka hyppysertikin siis plakkarissa, voitte kuvitella tunnelmat :) Tänä vuonna on tehty kaks nollaa, mutta molemmilla on sitten ansaittu sertikin...
Agilityrata oli hyppäriä haastavampi.
Heti eka rima tippui. Sitte mentiin hetki hyvin, mutta sitten kepeillä tuli virhe, kun aloin korjaamaan, ihmeteltiin hetki öttiäisiä ja korjasin väärin. Puomin jälkeen Sakari livahti vielä väärään päähän putkea, joten tuplahylky. Mutta toinen oli kyllä niin täpinöissään kun pääsi kisamaan :)
Hermannin vuoro. Kepeille asti selvittiin puhtaasti, mutta siinä aloituksessa virhe. Lisäksi loikkasi puomin kontaktin, kun vedätin tarkoituksella voimakkaasti sivulle, ettei mene putken väärään päähän. Kympillä maalissa, tehtiin tulos, upeeta!
Yhteistuloksissa Hermanni oli 8./30. Ei huono ollenkaan, kun miettii tätä kautta taaksepäin :)
Vielä oli vuorossa joukkuekisa. Satakunnan alueella ei ole mun aikana joukkuekisaa piirinmestaruuksissa järjestetty, mutta tänä vuonna oli. Meidän seuralta oli kaksi minijoukkuetta, yksi medi- ja yksi maksijoukkue. Meidän pikkuinen seura sai siis joukkueen kaikkiin säkäluokkiin :)
Minijoukkueitten kokoonpanoa jouduttiin kyllä säätämään edellisenä päivänä, kun oltiin luettu säännöt huolimattomasti... Kiitos WeCan kisajärjestäjille, että lopulta päästiin kuitenkin kaikki kisaamaan, kun Miia ja minä muodostettiin se toinen joukkue ja loput osallistujamme olivat toisessa. Kisa käytiin niin, että joukkueen osallistujat menivät peräperää. Kiivan Kaavan joukkueessa mentiin siis Skari ja mä, Miia ja Nipsu, Hermanni ja mä, Miia ja Stella.
Sakari paineli menemään nollana keinulle saakka, mistä tuli ohi, kun mä oletin että se bongaa senkin matkalle. Melkein livahti seuraavana olleen putken väärään päähänkin, mutta sain pelastettu ja tulokseksi siis kieltovitonen. Miia ja Nipsu juoksivat nollan, kuten mä ja Hermannikin :D. Stellan nolla oli liki, mutta muurin palikka putosi...
Oltiin ottamassa meidän seuran porukasta yhteiskuvaa, kun alettiin tuloksia luetella. Mä olin kuulevinani että oltais Miian kanssa toisia, mutta kyllä se täyty pari kertaa kydä tarkistamassa, ennen kuin uskottiin :D Totta se kuitenkin oli, tuloksella 5 voitettiin joukkuepiirinmestaruusHOPEAA! Huimaa! Nyt kun saatiin huikeen upeesti kulkeneet kisat alle, niin ehkäpä se lukko omassa päässä aukeais ja uskallan luottaa mun ja Hermannin yhdessä tekemiseen <3!
Tässä vielä poikien joukkueradat ja muutama kuva päivän sankareista <3
Palattiin aksatauolta treenaamisen ja kisojen pariin Hermannin kanssa rytinällä viime viikolla. Maanantaina käytiin Strömbergin Teron treeneissä Porissa. Hermanni oli innokkaalla päällä, eikä ihan uusi vieras pieni treenihallikaan haitannut tekemistä. Treeneistä jäi hyvä fiilis :)
Torstaina ajeltiin Miian kanssa Tampereelle iltakisoihin. Tuomarina mineillä oli Salme Mujunen. Tiedossa siis omanlaisiaan ratoja, mutta mä jotenkin tykkään Salmen radoista :)
Me oltiin eka lähtijä ja ekalle radalle mentäessä oli vähän vaikeuksia saada yhteyttä Hermanniin, vaikka oltiin kyllä hengailtu kentän laidalla ennen kisoja. Lopulta sain sen lähtöön maahan ja kyllä se siellä hyvin sitten pysyi lupaan saakka. Rata sujui kerrankin oikein hyvin, enkä onnistunut mokaamaan ohjauksia... No yks rima sitten tietty tipahti, ettei nollaa saatu kuitenkaan. Puomia ei radalla ollut, joten se murhe oli pois.
Toka radalla oli koko radan mittainen alkusuora. Hermanni pysyi hienosti lähdössä, vaikka mä menin kolmantena olleelle renkaalle saakka n. puoliväliin kenttää :) Noista lähdöistä oon kyllä supertyytyväinen! Puomia ei ollut tälläkään radalla :) mutta onnistuin sitten hätäilemään yhden kiellon matkan varrelle... Pitäis kai olla tyytyväinen, että onnistuttiin tekemään tulokset ja tavallaan olenkin joo, mutta samalla harmittaa, että aina tulee kuitenkin jotain... Kisainto ja nälkä jäi näistä kisoista silti päällimmäiseksi.
Eilen kurvailtiin Raumalle perinteisiin pitsikisoihin. Tarjolla kolmen eri tuomarin radat, agi, hyppäri ja agi.
Ekan radan tuomaroi saksalainen Stefanie Semkat. Ei mikään kovin paha rata, mutta tarkkoja paikkoja. Meillä oli havaittavissa selvää alkukankeutta, hylky jo esteellä 5 ja sen jälkeen muutakin häröilyä. Loppurata meni kuitenkin hyvällä draivilla.
Toka rata oli Helinin hyppäri. Kiva jouheva rata, jolla meille kuitenkin keppivirhe x2 (ensin Hermannilta katos rytmi ja jätti yhden välin pujottelematta ja sitten korjauksella ensin väärä alotus) Muu osa rataa menikin sitten kivasti ja vauhdikkaasti. Otti päähän, ettei tällä kertaa voinut osata kerrasta pujotella oikein.
Viimeinen rata oli Markku Kaukisen agirata, suoraviivaista menoa olis ollu jälleen tarjolla ja nolla sitä kautta tyrkyllä. MUTTA kepeillä sisäänmenovaikeuksia ja sen jälkeen en osannu ohjata takaakiertoa ja puomilla loikkatiloikka, jonka jälkeen tultiin suorinta tietä maaliin.
**tutti!!!
Nyt kaivattais todellakin sitä onnistumista ja mieluummin vähän useampaakin peräkkäin. Hermanni on taitava hieno pieni koira, enkä mäkään nyt kai ihan sysipaska oo, mutta ei vaan onnistuta yhdessä tekemään ehjää kokonaista rataa nyt millään. Elokuulle on suunniteltu kyllä kisoja viimeistä viikonloppua lukuunottamatta, mutta silloinkin aksaillaan, kun on Cimillan kasvattipäivät. Jos ei onnistumisia tuu vieläkään, niin alan vakavasti harkita "alan" vaihtoa....
Tämä söpöläinen täyttää tänään jo KOLME vuotta!!!
Se on semmonen pikkunen nökkönen, mutta vieny mun sydämen kokonaan.
Osaa se olla raivostuttavakin, mutta kukapa ei joskus olisi? ;)
Onnea Ipana!
Kevään kisarutistuksen jälkeen ollaan nyt lekoteltu ässämmistä lähtien ja tarkotus olis vielä viikko pari relata. Sakarilla nyt ei oo paljon muutenkaan agilityä ohjelmistossa ollut, mutta Hermannilla sitäkin enemmän. Treenilista on pitkä ku nälkävuosi, mutta jospa tauko tekis kuitenkin hyvää.
Pojat kävi tällä viikolla hierojalla ja ei mitään ihmeempiä jumeja ollut. Muutamia kireitä kohtia sellaisissa paikoissa, mitkä joutuu eniten rasitukselle alttiiksi, mutta kaikki saatiin auki. Hieroja nauro Hermannille, kun aina kun työn alla oli kireämpi paikka, se rentoutu ja sitten niissä yleensä nautintoo tuottavissa paikoissa oli jännittyneenä. Oli kuulemma ensimmäinen koira, joka reagoi noin. Sakari käyttäyty normaalisti, eli nautti nukkuen ja reagoi vain pahimmissa paikoissa. Onhan nuo muutenkin ku yö ja päivä, mutta hauska huomata tommonenkin ero.
Muuten ollaankin sitten vaan lenkkeilty, koirat on päässy uimaan ja pihalla on potkittu palloo ja leikitty. Maajoukkuekarsintoja seurasin livestreamista ja siinäpä sitten on agilityjutut meidän osalta ollut. Loppukuusta palataan kentille taas kokeilemaan onneemme. Karsintojen taitavia koirakoita katsellessa sitä alko miettiä, että kuinka helpolta se näyttääkään, kun sen osaa kunnolla. Ja kuinka vaikeeta ittelle on saada sitä tulostakaan aikaseks.. No taukoillaan ja toivotaan, että löytyy Hermanninkin kanssa se yhteinen sävel kisakentille :D
