Ohjaajalla. Ja muuten näkyy ja tuntuu kisaradoilla sekä treeneissä.
On se vaan kumma, miten yksi ainoa onnistunut rata ja muutamat onnistuneet treenit kehujen saattelemina, voivat muuttaa tilanteen päälaelleen.
Viime sunnuntaina kisattiin Sastamalassa. ÄSKK:n kisoissa lähes tasan vuosi sitten tehtiin Hermannin kanssa se meidän ensimmäinen kolmosten nolla, silloin oli vain kisapaikkana ELlivuori, kun tänä vuonna kisattiin tutulla Marttilan koulun kentällä. Kolmoset menivät järjestyksessä maksit-medit-
minit, ja koska osallistujia oli niukanlaisesti, tutustuivat medit ja minit rataan yhtäaikaa. Ihan kiva meille, kun oltiin taas ihan minien alkupään lähtijöitä Hermannin kanssa, niin ehdin vähän puuhailla yhdessä ennen suoritusvuoroa.
Tuomarina kaikilla radoilla oli Arto Laitinen ja hyppärillä aloitettiin.
Alkupäässä rataa hätäilin kepeille viennissä ja koira ensin kakkosväliin. Muuten ihan mahtavan tuntuinen rata, mulla oli mukana irtoava ja varman oloinen Hermanni, joka teki hienosti töitä mun kanssa! Hyvä fiilis ja päivän aloitus vitosella.
Toiselle agiradalle sain sitten mukaani alkuun haahuievan ja muissa ajatuksissa harhailevan otuksen, mutta loppua kohti alkoi oikea tekemisen meininki löytyä. Ilmeisesti jonkun juoksunartun hajut saivat pienen pojan pään pyörälle ensimmäistä kertaa meidän uran aikana. Kanssakisaajilla oli samoja ongelmia myös, joten taisi olla huumaavat tuoksut sillä tytöllä. Tehtiin kuitenkin tulos 10 ja korjailuista kertyi reilu 8 sekuntia yliaikaa. Eikä saatu puomilta virhettä, tämä kuittasi alun haahuilut ja edelleen hyvällä mielellä jatkettiin seuraavalle radalle.
Viimeiselle agiradalle lähti aavistuksen väsähtänyt ohjaaja, mutta niinpä vain tempaistiin NOLLA! Agiradalta! Ja puomikin oli! Voitte kuvitella fiiliksen, se oli hurmioitunut! Ja vielä saman tuomarin radalta, jonka radoilla ei osattu mitään muutama viikko sitten Tampereella.
Tiistaina Elina Rajala tuli meidän hallille kouluttamaan ja sielläkin kulki hyvin. Uusia ajatuksiakin saatiin koulutuksesta sekä kehuja tuli.
Eilen oli Cimillan-kasvattipäivä ja treenattiin Larmun Siljan silmien alla. Kun oli tehty eka veto, kouluttaja kysyi, että onko mulla eri koira vai mitä meille oli tapahtunut, kun yhteistyö oli niin sujuvaa :) Ihan pikkasen leijuin. Ilmeisesti aallonpohjalla käyminen on tuonut tähän. Silja vielä totesi, että hienosti annan koiran tehdä töitä häiritsemättä sitä ja luotan siihen. Ohjaan kuulemma silleen lempeen näkösesti <3
Meillä kulkee nyt ja mä nautin tästä suunnattomasti.
Niin ja puomin alastulotkin on onnistuneet treeneissäkin nyt hienosti!
27.8.2017
19.8.2017
Ilon kautta
Viime sunnuntaina suunnattiin Tampereelle, koska Takut järjestivät kisat, joissa osallistumismaksu oli vain 8€/startti. Ilmoitin molemmat pojat molempiin startteihin, kun kerran halvalla päästiin.
Tuomarina oli Anne Viitanen. Tykkäsin radoista. (Nykyään kyllä jo monenlaiset radat tuntuu musta kivoilta) Nämä oli semmoset jouhevan oloiset, mutta tarkkanakin sai olla.
Ensin oli Sakarin vuoro ja lähtöpaikka toisena. Luimukorva-aksaa nähtiin jälleen ja äijä oli ihan liekeissä, kun pääsi radoille :) Se Sakarin kanssa onkin kivointa, kun se riemu näkyy naamasta. Puomin jälkeen oletin liikaa jätkän hakeutuvan itsekseen pituudelle, mutta lähtikin mun liikkeen mukana kaartumaan ohi ja hyppäs sitte suraavana olleen hypyn, joten hyl. Loppurata ok.
Hermanni lähti luokan viimeisenä, mutta koska koiria oli vain parisenkymmentä, ei odottelua juurikaan tullut. Vetäistiin hieno pätkä! Oltiin samalla radalla koko matka ja se tuntui ihan älyttömän hyvältä. Nollaa ei kuitenkaan tehty, kun Hermanni loikkasi puomin alastulon. Tästäkin huomimatta mä lievästi leijuin, kun onnistuttiin muuten niin hyvin :) Yks persjättö oli kamalan myöhässä ja Hermanni ajautui parhaalta linjalta pois, mutta ei saanut siitä virhettä kuitenkaan. Kaiken kukkuraksi sijoituttiin meidän vitosella toiseksi! Ei ihan kovin usein kolmosissa moista tapahdu, yleensäkään vitosilla ei juuri palkintosijoille pääse, joten tyytyväinen saa olla.
Toka rata oli hyppäri.
Sakari nakutteli perusvarman puhtaan radan, mutta vähän tuli yliaikaa (0,84 s) Tämä riitti kuitenkin kolmanteen sijaan.
Hermannilla tippui yksi rima ja yhden kiellon arvoisesti jäi miettimään yhtä hyppyä, vähän siinä harrastettiin yimääräistä pyörimistä, joten myös 0,02s yliaikaa.
Tyytyväinen molempiin poikiin ja olipas kerrassaan kivaa! Niin se yksi nolla vaan voi saada oman pääkopan ajatuset uusille urille. Nyt on taas luottoa omaan osaamiseen. Tiistaina saatiin Teron treeneissä sille vielä lisävahvistusta, kun treenien päätteeksi vetäistiin rata nollana läpi, vaikka mä olin jo ihan piipussa. Nää ohjatut treenit tulee kyllä tarpeeseen ja kiva oli kuulla että meille ei tarvinnut antaa kotiläksyjä lainkaan :)
Tuomarina oli Anne Viitanen. Tykkäsin radoista. (Nykyään kyllä jo monenlaiset radat tuntuu musta kivoilta) Nämä oli semmoset jouhevan oloiset, mutta tarkkanakin sai olla.
Ensin oli Sakarin vuoro ja lähtöpaikka toisena. Luimukorva-aksaa nähtiin jälleen ja äijä oli ihan liekeissä, kun pääsi radoille :) Se Sakarin kanssa onkin kivointa, kun se riemu näkyy naamasta. Puomin jälkeen oletin liikaa jätkän hakeutuvan itsekseen pituudelle, mutta lähtikin mun liikkeen mukana kaartumaan ohi ja hyppäs sitte suraavana olleen hypyn, joten hyl. Loppurata ok.
Hermanni lähti luokan viimeisenä, mutta koska koiria oli vain parisenkymmentä, ei odottelua juurikaan tullut. Vetäistiin hieno pätkä! Oltiin samalla radalla koko matka ja se tuntui ihan älyttömän hyvältä. Nollaa ei kuitenkaan tehty, kun Hermanni loikkasi puomin alastulon. Tästäkin huomimatta mä lievästi leijuin, kun onnistuttiin muuten niin hyvin :) Yks persjättö oli kamalan myöhässä ja Hermanni ajautui parhaalta linjalta pois, mutta ei saanut siitä virhettä kuitenkaan. Kaiken kukkuraksi sijoituttiin meidän vitosella toiseksi! Ei ihan kovin usein kolmosissa moista tapahdu, yleensäkään vitosilla ei juuri palkintosijoille pääse, joten tyytyväinen saa olla.
Toka rata oli hyppäri.
Sakari nakutteli perusvarman puhtaan radan, mutta vähän tuli yliaikaa (0,84 s) Tämä riitti kuitenkin kolmanteen sijaan.
Hermannilla tippui yksi rima ja yhden kiellon arvoisesti jäi miettimään yhtä hyppyä, vähän siinä harrastettiin yimääräistä pyörimistä, joten myös 0,02s yliaikaa.
Tyytyväinen molempiin poikiin ja olipas kerrassaan kivaa! Niin se yksi nolla vaan voi saada oman pääkopan ajatuset uusille urille. Nyt on taas luottoa omaan osaamiseen. Tiistaina saatiin Teron treeneissä sille vielä lisävahvistusta, kun treenien päätteeksi vetäistiin rata nollana läpi, vaikka mä olin jo ihan piipussa. Nää ohjatut treenit tulee kyllä tarpeeseen ja kiva oli kuulla että meille ei tarvinnut antaa kotiläksyjä lainkaan :)
6.8.2017
Pohjamudista aallonharjalle
Viime viikonloppuna käytiin kisaamassa kolme starttia Tamskin hallilla. Siellä tuntui, että mun ja Hermannin yhteistyö vaan huononee ja huononee startti startilta. Radat oli kyllä vaikeahkoja ja niillä oli paljon ansaesteitä, mutta jotenkaan ei oltu yhtään samalla aaltopituudella. Hallissa häiriökin on isompaa kuin ulkona, meteliä on enemmän ja kaikki enemmän iholla. Mutta silti, mulla on ollu isot odotukset siihen, että löydetään se yhteinen sävel ja kokemuksen kautta aletaan lukea toisiamme ja homma toimisi. Nämä kisat osoitti kyllä kaikkea muuta... Uhosin jo, että elokuu vielä kisataan ja jos yhtään nollaa ei tule, niin siirrytään määrittelemättömälle tauolle. Kisaaminen pakkonollapeikko harteilla on kauhean raskasta. Eikä se koirallekaan tuo sitä varmuutta mitä se kaipaa, jos mä en osaa nauttia meidän tekemisestä, vaan pakolla yritän tehdä virheettömiä ratoja. Kaikilla radoilla on ollut aina jotain hyvääkin, mutta sitten se yks pienikin virhe vie kaiken ilon... Ihan väärä asenne! Ja vaikka sen tiedostaa, niin se rennosti radalle lähteminen vaikeutuu startti startilta. Siksi aattelin, että jos ei saada mun päätä kuntoon, niin parempi vaan treenata, koska siellä sitä mielihyvää ja onnistumisen iloa kyllä saadaan.
Tässä Tampereen radat.
Tiistaina meillä alkoi omalla hallilla Strömbergin Teron treenit, jotka on joka toinen viikko. Tähän säännölliseen ohjattuun treeniin meillä on iso tarve. Ei olla treenattu kenenkään silmien alla juurikaan, koska oma jalka on kipuillut ja on treenattu silloin tällöin valmennuksissa ja omatoimisesti silloin kun jalka on antanut myöten. Nyt tuntuisi jalkavaivat hellittäneen, joten uskalsin ottaa meille paikan Teron treeneihin.
Treenin aiheena oli takaaohjaus, jotta Tero näkee paremmin koirien estehakuisuuden. Tero ei siis aiemmin ole meillä kouluttanut, toki joitain seuramme jäseniä on ollut hänen valmennuksessa muualla. Tämä olikin hauska treeni, kun itsekin piti miettiä että antaa koiralle tilaa edetä itse, eikä yrittää olla edellä. Hermannille hyvä treeni, joka antoi sille lisää luottamusta. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi) että mä ohjasin takaa, tehtiin hyvää yhteistyötä ja rata sujui oikein mallikkaasti. Jäi hyvä fiilis, mikä tuli kyllä niin oikeaan saumaan, kuin vain voi.
Eilen lauantaina oli sitten Satakunnan Piirinmestaruuskisojen vuoro. Meidän seuralaisia osallistui iso joukko ja kisapaikalla oli todella kiva tunnelma.
Aamulla aloitettiin hyppyradalla. Mulla oli molemmat pojat tietenkin mukana ja Sakari starttasi alkupäässä ja Hermanni sitten loppupäässä.
Sakarille tulokseksi 5, kun meni kepeille oikein, mutta jatkoikin siitä sitten läpi. Ihana luimukorvamenininki oli taas. Sakarin ilme radalla on kyllä maailman hellyttävin, kun sen iloinen kisafiilis näkyy niin hyvin :D
Sitten Hermannin vuoro. Vaihdoin kepeille menoon suunnitelmaa ja sehän toimi. Nyt mentiinkin sitten hienosti yhdessä koko muukin rata, eikä siellä tapahtunut YHTÄÄN virhettä!! Me tehtiin NOLLA!!! Huikee fiilis. Hermanniin tehoaa siis lopettamisella uhkailu :D
Sitten kun olin odottamassa vessajonossa, kuulin kun vieressä toimineet toimistohenkilöt alkoivat puhua kenelle serti menee... Kisan voitti seurastamme Sonja ja Aida, mutta he eivät vielä saaneet vastaanottaa sertiä. Sitten sanottiin meidän kisanumero... Me tultiin toisiksi ja Set-H siirtyi MEILLE!! Huhhuh! Eka hyppysertikin siis plakkarissa, voitte kuvitella tunnelmat :) Tänä vuonna on tehty kaks nollaa, mutta molemmilla on sitten ansaittu sertikin...
Agilityrata oli hyppäriä haastavampi.
Heti eka rima tippui. Sitte mentiin hetki hyvin, mutta sitten kepeillä tuli virhe, kun aloin korjaamaan, ihmeteltiin hetki öttiäisiä ja korjasin väärin. Puomin jälkeen Sakari livahti vielä väärään päähän putkea, joten tuplahylky. Mutta toinen oli kyllä niin täpinöissään kun pääsi kisamaan :)
Hermannin vuoro. Kepeille asti selvittiin puhtaasti, mutta siinä aloituksessa virhe. Lisäksi loikkasi puomin kontaktin, kun vedätin tarkoituksella voimakkaasti sivulle, ettei mene putken väärään päähän. Kympillä maalissa, tehtiin tulos, upeeta!
Yhteistuloksissa Hermanni oli 8./30. Ei huono ollenkaan, kun miettii tätä kautta taaksepäin :)
Vielä oli vuorossa joukkuekisa. Satakunnan alueella ei ole mun aikana joukkuekisaa piirinmestaruuksissa järjestetty, mutta tänä vuonna oli. Meidän seuralta oli kaksi minijoukkuetta, yksi medi- ja yksi maksijoukkue. Meidän pikkuinen seura sai siis joukkueen kaikkiin säkäluokkiin :)
Minijoukkueitten kokoonpanoa jouduttiin kyllä säätämään edellisenä päivänä, kun oltiin luettu säännöt huolimattomasti... Kiitos WeCan kisajärjestäjille, että lopulta päästiin kuitenkin kaikki kisaamaan, kun Miia ja minä muodostettiin se toinen joukkue ja loput osallistujamme olivat toisessa. Kisa käytiin niin, että joukkueen osallistujat menivät peräperää. Kiivan Kaavan joukkueessa mentiin siis Skari ja mä, Miia ja Nipsu, Hermanni ja mä, Miia ja Stella.
Sakari paineli menemään nollana keinulle saakka, mistä tuli ohi, kun mä oletin että se bongaa senkin matkalle. Melkein livahti seuraavana olleen putken väärään päähänkin, mutta sain pelastettu ja tulokseksi siis kieltovitonen. Miia ja Nipsu juoksivat nollan, kuten mä ja Hermannikin :D. Stellan nolla oli liki, mutta muurin palikka putosi...
Oltiin ottamassa meidän seuran porukasta yhteiskuvaa, kun alettiin tuloksia luetella. Mä olin kuulevinani että oltais Miian kanssa toisia, mutta kyllä se täyty pari kertaa kydä tarkistamassa, ennen kuin uskottiin :D Totta se kuitenkin oli, tuloksella 5 voitettiin joukkuepiirinmestaruusHOPEAA! Huimaa! Nyt kun saatiin huikeen upeesti kulkeneet kisat alle, niin ehkäpä se lukko omassa päässä aukeais ja uskallan luottaa mun ja Hermannin yhdessä tekemiseen <3! Tässä vielä poikien joukkueradat ja muutama kuva päivän sankareista <3
Tässä Tampereen radat.
Tiistaina meillä alkoi omalla hallilla Strömbergin Teron treenit, jotka on joka toinen viikko. Tähän säännölliseen ohjattuun treeniin meillä on iso tarve. Ei olla treenattu kenenkään silmien alla juurikaan, koska oma jalka on kipuillut ja on treenattu silloin tällöin valmennuksissa ja omatoimisesti silloin kun jalka on antanut myöten. Nyt tuntuisi jalkavaivat hellittäneen, joten uskalsin ottaa meille paikan Teron treeneihin.
Treenin aiheena oli takaaohjaus, jotta Tero näkee paremmin koirien estehakuisuuden. Tero ei siis aiemmin ole meillä kouluttanut, toki joitain seuramme jäseniä on ollut hänen valmennuksessa muualla. Tämä olikin hauska treeni, kun itsekin piti miettiä että antaa koiralle tilaa edetä itse, eikä yrittää olla edellä. Hermannille hyvä treeni, joka antoi sille lisää luottamusta. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi) että mä ohjasin takaa, tehtiin hyvää yhteistyötä ja rata sujui oikein mallikkaasti. Jäi hyvä fiilis, mikä tuli kyllä niin oikeaan saumaan, kuin vain voi.
Eilen lauantaina oli sitten Satakunnan Piirinmestaruuskisojen vuoro. Meidän seuralaisia osallistui iso joukko ja kisapaikalla oli todella kiva tunnelma.
Aamulla aloitettiin hyppyradalla. Mulla oli molemmat pojat tietenkin mukana ja Sakari starttasi alkupäässä ja Hermanni sitten loppupäässä.
Sakarille tulokseksi 5, kun meni kepeille oikein, mutta jatkoikin siitä sitten läpi. Ihana luimukorvamenininki oli taas. Sakarin ilme radalla on kyllä maailman hellyttävin, kun sen iloinen kisafiilis näkyy niin hyvin :D
Sitten Hermannin vuoro. Vaihdoin kepeille menoon suunnitelmaa ja sehän toimi. Nyt mentiinkin sitten hienosti yhdessä koko muukin rata, eikä siellä tapahtunut YHTÄÄN virhettä!! Me tehtiin NOLLA!!! Huikee fiilis. Hermanniin tehoaa siis lopettamisella uhkailu :D
Sitten kun olin odottamassa vessajonossa, kuulin kun vieressä toimineet toimistohenkilöt alkoivat puhua kenelle serti menee... Kisan voitti seurastamme Sonja ja Aida, mutta he eivät vielä saaneet vastaanottaa sertiä. Sitten sanottiin meidän kisanumero... Me tultiin toisiksi ja Set-H siirtyi MEILLE!! Huhhuh! Eka hyppysertikin siis plakkarissa, voitte kuvitella tunnelmat :) Tänä vuonna on tehty kaks nollaa, mutta molemmilla on sitten ansaittu sertikin...
Agilityrata oli hyppäriä haastavampi.
Heti eka rima tippui. Sitte mentiin hetki hyvin, mutta sitten kepeillä tuli virhe, kun aloin korjaamaan, ihmeteltiin hetki öttiäisiä ja korjasin väärin. Puomin jälkeen Sakari livahti vielä väärään päähän putkea, joten tuplahylky. Mutta toinen oli kyllä niin täpinöissään kun pääsi kisamaan :)
Hermannin vuoro. Kepeille asti selvittiin puhtaasti, mutta siinä aloituksessa virhe. Lisäksi loikkasi puomin kontaktin, kun vedätin tarkoituksella voimakkaasti sivulle, ettei mene putken väärään päähän. Kympillä maalissa, tehtiin tulos, upeeta!
Yhteistuloksissa Hermanni oli 8./30. Ei huono ollenkaan, kun miettii tätä kautta taaksepäin :)
Vielä oli vuorossa joukkuekisa. Satakunnan alueella ei ole mun aikana joukkuekisaa piirinmestaruuksissa järjestetty, mutta tänä vuonna oli. Meidän seuralta oli kaksi minijoukkuetta, yksi medi- ja yksi maksijoukkue. Meidän pikkuinen seura sai siis joukkueen kaikkiin säkäluokkiin :)
Minijoukkueitten kokoonpanoa jouduttiin kyllä säätämään edellisenä päivänä, kun oltiin luettu säännöt huolimattomasti... Kiitos WeCan kisajärjestäjille, että lopulta päästiin kuitenkin kaikki kisaamaan, kun Miia ja minä muodostettiin se toinen joukkue ja loput osallistujamme olivat toisessa. Kisa käytiin niin, että joukkueen osallistujat menivät peräperää. Kiivan Kaavan joukkueessa mentiin siis Skari ja mä, Miia ja Nipsu, Hermanni ja mä, Miia ja Stella.
Sakari paineli menemään nollana keinulle saakka, mistä tuli ohi, kun mä oletin että se bongaa senkin matkalle. Melkein livahti seuraavana olleen putken väärään päähänkin, mutta sain pelastettu ja tulokseksi siis kieltovitonen. Miia ja Nipsu juoksivat nollan, kuten mä ja Hermannikin :D. Stellan nolla oli liki, mutta muurin palikka putosi...
Oltiin ottamassa meidän seuran porukasta yhteiskuvaa, kun alettiin tuloksia luetella. Mä olin kuulevinani että oltais Miian kanssa toisia, mutta kyllä se täyty pari kertaa kydä tarkistamassa, ennen kuin uskottiin :D Totta se kuitenkin oli, tuloksella 5 voitettiin joukkuepiirinmestaruusHOPEAA! Huimaa! Nyt kun saatiin huikeen upeesti kulkeneet kisat alle, niin ehkäpä se lukko omassa päässä aukeais ja uskallan luottaa mun ja Hermannin yhdessä tekemiseen <3! Tässä vielä poikien joukkueradat ja muutama kuva päivän sankareista <3
24.7.2017
Vaikeeta vaihteeks
Palattiin aksatauolta treenaamisen ja kisojen pariin Hermannin kanssa rytinällä viime viikolla. Maanantaina käytiin Strömbergin Teron treeneissä Porissa. Hermanni oli innokkaalla päällä, eikä ihan uusi vieras pieni treenihallikaan haitannut tekemistä. Treeneistä jäi hyvä fiilis :)
Torstaina ajeltiin Miian kanssa Tampereelle iltakisoihin. Tuomarina mineillä oli Salme Mujunen. Tiedossa siis omanlaisiaan ratoja, mutta mä jotenkin tykkään Salmen radoista :)
Me oltiin eka lähtijä ja ekalle radalle mentäessä oli vähän vaikeuksia saada yhteyttä Hermanniin, vaikka oltiin kyllä hengailtu kentän laidalla ennen kisoja. Lopulta sain sen lähtöön maahan ja kyllä se siellä hyvin sitten pysyi lupaan saakka. Rata sujui kerrankin oikein hyvin, enkä onnistunut mokaamaan ohjauksia... No yks rima sitten tietty tipahti, ettei nollaa saatu kuitenkaan. Puomia ei radalla ollut, joten se murhe oli pois.
Toka radalla oli koko radan mittainen alkusuora. Hermanni pysyi hienosti lähdössä, vaikka mä menin kolmantena olleelle renkaalle saakka n. puoliväliin kenttää :) Noista lähdöistä oon kyllä supertyytyväinen! Puomia ei ollut tälläkään radalla :) mutta onnistuin sitten hätäilemään yhden kiellon matkan varrelle... Pitäis kai olla tyytyväinen, että onnistuttiin tekemään tulokset ja tavallaan olenkin joo, mutta samalla harmittaa, että aina tulee kuitenkin jotain... Kisainto ja nälkä jäi näistä kisoista silti päällimmäiseksi.
Eilen kurvailtiin Raumalle perinteisiin pitsikisoihin. Tarjolla kolmen eri tuomarin radat, agi, hyppäri ja agi.
Ekan radan tuomaroi saksalainen Stefanie Semkat. Ei mikään kovin paha rata, mutta tarkkoja paikkoja. Meillä oli havaittavissa selvää alkukankeutta, hylky jo esteellä 5 ja sen jälkeen muutakin häröilyä. Loppurata meni kuitenkin hyvällä draivilla.
Toka rata oli Helinin hyppäri. Kiva jouheva rata, jolla meille kuitenkin keppivirhe x2 (ensin Hermannilta katos rytmi ja jätti yhden välin pujottelematta ja sitten korjauksella ensin väärä alotus) Muu osa rataa menikin sitten kivasti ja vauhdikkaasti. Otti päähän, ettei tällä kertaa voinut osata kerrasta pujotella oikein.
Viimeinen rata oli Markku Kaukisen agirata, suoraviivaista menoa olis ollu jälleen tarjolla ja nolla sitä kautta tyrkyllä. MUTTA kepeillä sisäänmenovaikeuksia ja sen jälkeen en osannu ohjata takaakiertoa ja puomilla loikkatiloikka, jonka jälkeen tultiin suorinta tietä maaliin.
**tutti!!!
Nyt kaivattais todellakin sitä onnistumista ja mieluummin vähän useampaakin peräkkäin. Hermanni on taitava hieno pieni koira, enkä mäkään nyt kai ihan sysipaska oo, mutta ei vaan onnistuta yhdessä tekemään ehjää kokonaista rataa nyt millään. Elokuulle on suunniteltu kyllä kisoja viimeistä viikonloppua lukuunottamatta, mutta silloinkin aksaillaan, kun on Cimillan kasvattipäivät. Jos ei onnistumisia tuu vieläkään, niin alan vakavasti harkita "alan" vaihtoa....
Torstaina ajeltiin Miian kanssa Tampereelle iltakisoihin. Tuomarina mineillä oli Salme Mujunen. Tiedossa siis omanlaisiaan ratoja, mutta mä jotenkin tykkään Salmen radoista :)
Me oltiin eka lähtijä ja ekalle radalle mentäessä oli vähän vaikeuksia saada yhteyttä Hermanniin, vaikka oltiin kyllä hengailtu kentän laidalla ennen kisoja. Lopulta sain sen lähtöön maahan ja kyllä se siellä hyvin sitten pysyi lupaan saakka. Rata sujui kerrankin oikein hyvin, enkä onnistunut mokaamaan ohjauksia... No yks rima sitten tietty tipahti, ettei nollaa saatu kuitenkaan. Puomia ei radalla ollut, joten se murhe oli pois.
Toka radalla oli koko radan mittainen alkusuora. Hermanni pysyi hienosti lähdössä, vaikka mä menin kolmantena olleelle renkaalle saakka n. puoliväliin kenttää :) Noista lähdöistä oon kyllä supertyytyväinen! Puomia ei ollut tälläkään radalla :) mutta onnistuin sitten hätäilemään yhden kiellon matkan varrelle... Pitäis kai olla tyytyväinen, että onnistuttiin tekemään tulokset ja tavallaan olenkin joo, mutta samalla harmittaa, että aina tulee kuitenkin jotain... Kisainto ja nälkä jäi näistä kisoista silti päällimmäiseksi.
Eilen kurvailtiin Raumalle perinteisiin pitsikisoihin. Tarjolla kolmen eri tuomarin radat, agi, hyppäri ja agi.
Ekan radan tuomaroi saksalainen Stefanie Semkat. Ei mikään kovin paha rata, mutta tarkkoja paikkoja. Meillä oli havaittavissa selvää alkukankeutta, hylky jo esteellä 5 ja sen jälkeen muutakin häröilyä. Loppurata meni kuitenkin hyvällä draivilla.
Toka rata oli Helinin hyppäri. Kiva jouheva rata, jolla meille kuitenkin keppivirhe x2 (ensin Hermannilta katos rytmi ja jätti yhden välin pujottelematta ja sitten korjauksella ensin väärä alotus) Muu osa rataa menikin sitten kivasti ja vauhdikkaasti. Otti päähän, ettei tällä kertaa voinut osata kerrasta pujotella oikein.
Viimeinen rata oli Markku Kaukisen agirata, suoraviivaista menoa olis ollu jälleen tarjolla ja nolla sitä kautta tyrkyllä. MUTTA kepeillä sisäänmenovaikeuksia ja sen jälkeen en osannu ohjata takaakiertoa ja puomilla loikkatiloikka, jonka jälkeen tultiin suorinta tietä maaliin.
**tutti!!!
Nyt kaivattais todellakin sitä onnistumista ja mieluummin vähän useampaakin peräkkäin. Hermanni on taitava hieno pieni koira, enkä mäkään nyt kai ihan sysipaska oo, mutta ei vaan onnistuta yhdessä tekemään ehjää kokonaista rataa nyt millään. Elokuulle on suunniteltu kyllä kisoja viimeistä viikonloppua lukuunottamatta, mutta silloinkin aksaillaan, kun on Cimillan kasvattipäivät. Jos ei onnistumisia tuu vieläkään, niin alan vakavasti harkita "alan" vaihtoa....
8.7.2017
Aika rientää
Tämä söpöläinen täyttää tänään jo KOLME vuotta!!!
Se on semmonen pikkunen nökkönen, mutta vieny mun sydämen kokonaan.
Osaa se olla raivostuttavakin, mutta kukapa ei joskus olisi? ;)
Onnea Ipana!
Se on semmonen pikkunen nökkönen, mutta vieny mun sydämen kokonaan.
Osaa se olla raivostuttavakin, mutta kukapa ei joskus olisi? ;)
Onnea Ipana!
2.7.2017
Huilitauko
Kevään kisarutistuksen jälkeen ollaan nyt lekoteltu ässämmistä lähtien ja tarkotus olis vielä viikko pari relata. Sakarilla nyt ei oo paljon muutenkaan agilityä ohjelmistossa ollut, mutta Hermannilla sitäkin enemmän. Treenilista on pitkä ku nälkävuosi, mutta jospa tauko tekis kuitenkin hyvää.
Pojat kävi tällä viikolla hierojalla ja ei mitään ihmeempiä jumeja ollut. Muutamia kireitä kohtia sellaisissa paikoissa, mitkä joutuu eniten rasitukselle alttiiksi, mutta kaikki saatiin auki. Hieroja nauro Hermannille, kun aina kun työn alla oli kireämpi paikka, se rentoutu ja sitten niissä yleensä nautintoo tuottavissa paikoissa oli jännittyneenä. Oli kuulemma ensimmäinen koira, joka reagoi noin. Sakari käyttäyty normaalisti, eli nautti nukkuen ja reagoi vain pahimmissa paikoissa. Onhan nuo muutenkin ku yö ja päivä, mutta hauska huomata tommonenkin ero.
Muuten ollaankin sitten vaan lenkkeilty, koirat on päässy uimaan ja pihalla on potkittu palloo ja leikitty. Maajoukkuekarsintoja seurasin livestreamista ja siinäpä sitten on agilityjutut meidän osalta ollut. Loppukuusta palataan kentille taas kokeilemaan onneemme. Karsintojen taitavia koirakoita katsellessa sitä alko miettiä, että kuinka helpolta se näyttääkään, kun sen osaa kunnolla. Ja kuinka vaikeeta ittelle on saada sitä tulostakaan aikaseks.. No taukoillaan ja toivotaan, että löytyy Hermanninkin kanssa se yhteinen sävel kisakentille :D
Pojat kävi tällä viikolla hierojalla ja ei mitään ihmeempiä jumeja ollut. Muutamia kireitä kohtia sellaisissa paikoissa, mitkä joutuu eniten rasitukselle alttiiksi, mutta kaikki saatiin auki. Hieroja nauro Hermannille, kun aina kun työn alla oli kireämpi paikka, se rentoutu ja sitten niissä yleensä nautintoo tuottavissa paikoissa oli jännittyneenä. Oli kuulemma ensimmäinen koira, joka reagoi noin. Sakari käyttäyty normaalisti, eli nautti nukkuen ja reagoi vain pahimmissa paikoissa. Onhan nuo muutenkin ku yö ja päivä, mutta hauska huomata tommonenkin ero.
Muuten ollaankin sitten vaan lenkkeilty, koirat on päässy uimaan ja pihalla on potkittu palloo ja leikitty. Maajoukkuekarsintoja seurasin livestreamista ja siinäpä sitten on agilityjutut meidän osalta ollut. Loppukuusta palataan kentille taas kokeilemaan onneemme. Karsintojen taitavia koirakoita katsellessa sitä alko miettiä, että kuinka helpolta se näyttääkään, kun sen osaa kunnolla. Ja kuinka vaikeeta ittelle on saada sitä tulostakaan aikaseks.. No taukoillaan ja toivotaan, että löytyy Hermanninkin kanssa se yhteinen sävel kisakentille :D
19.6.2017
Agilityvuoden kohokohta
Perjantaina lähdettiin kesäretkelle Lappeenrantaan SM-kisoihin. Tällä kertaa meillä oli isompi porukka ja majoituttiin kaikki samaan mökkiin hotelli Marjolassa. Autoiltiin Miian kanssa ensin viemään tavarat majapaikkaan ja sitten käytiin kisapaikalla, missä muut seurueen jäsenet kirmailivat esikisoissa. Mä en perjantaille ilmottautunut, kun tiesin etten reilun viiden tunnin ajamisen päälle ole parhaimmassa kisakunnossa ja hyvä olikin, sillä perille päästyä väsytti reippaasti. Hoidettiin kuitenkin ilmottautumiset alta pois ja sitten majapaikkaan lepäilemään. Muu porukka pääsi kisoista aika myöhään majoittumaan ja siinä oli härdelliä hetken aikaa kuuden ihmisen ja seitsemän koiran alkaessa asettua aloilleen. Yö olikin aika levoton. Oli kuuma ja koiratkin teputtivat läpi yön.
Kuudelta ylös ja aamupalan jälkeen reippaana kisapaikalle, sillä Sakari oli meidän joukkueen eka koira ja Hermanni toka. N. puolivälin paikkeilla oli meidän vuoro startata. Minien radan tuomaroi italialainen Sandra Deidda ja rata ei ehkä ollut ihan helpoimmasta päästä. Sakari veteli perusvarmaan tyyliinsä kivan radan, mutta loikkasi puomin alastulon ja sai yliaikaa. Tulos kuitenkin.
Hermannin kanssa jännitti, että miten se suoriutuu huonosti nukutun yön jälkeen ja isossa häiriössä. Kisapaikan yli lenteli vähän väliä lentokoneet ja junatkin suhistelivat kenttien läheisyydessä. Jälleen kerran ipana yllätti ja pystyi toimimaan hyvin. Maanantaina WeCAn kisoissa kun ei perusasiatkaan ekalla radalla toimineet lainkaan ja häiriötä kuitenkin huomattavasti vähemmän...
Nelosputkesta bongas selän takaa putken väärän pään, joten hylky. Radan kaikki vaikeet kohdat tehtiin kuitenkin hyvin. Ennen puomia tuli sitten vielä yhden hypyn ohi ja puominkin alastulon loikkas. Älyttömän tyytyväinen kuitenkin kokonaisuuteen :) Ei ihan parasta vauhtiaan mennyt mutta eteni kuitenkin.
Kolmantena starttasivat Sonja ja Aida. Heillekin hylky, joten meidän joukkue jäi ilman tulosta tällä kertaa. Ankkuriosuudelle vielä Justiina ja Näpsä, heillekin hylky.
Joukkueita starttasi kuutisenkymmentä, mutta vain 11 onnistui tekemään tuloksen. Oltiin siis enemmistössä tänä vuonna.
Mökille päästyä käytiin uimassa, kun meidän mökki oli Saimaalla niemennokassa. Oli norppalive hetken vielä auki, ku mä olin molskimassa :D Sakari oli ihan liekeissä, kun pääsi uimaan. Hermannikin joutui uimaan, kun muutamaan kertaan kannoin sen järvelle ja se sai sieltä polskia omin avuin rantaan. Sakari haki lelua uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Illalla grillattiin hotellin grillikatoksessa ja sisällä mökissä pelattiin vielä suomitietovisaa, joka löytyi mökin kaapista. Naurua riitti ja koirat hengasivat hienosti sekalaumassa. Näpsä tosin joutui viettämään aikaansa häkissä, kun se oli maanantaina aloittanut juoksun.
Sunnuntaina taas reippaana ylös heti aamutuimaan, sillä Sakari oli jo toinen lähtijä. Tänä vuonna lähtöjärjestykset menivät suurinpiirtein rankingin mukaan, eikä meillä Sakarin kanssa juurikaan pisteitä ole kertynyt, kun ei ole kisattukaan. SM-nollat kerättiin kasaan ja niistäkään ei pisteitä ole herunut, koska sen verran jäädään kärjestä vauhdissa. Mä olin lähtöpaikkaan enemmän kuin tyytyväinen. Sakarin kanssa ei radalle meno jännitä, varsinkaan näissä karkeloissa ja saatiin startata aamun viileydessä. Minien karsintaradan tuomaroi Kermisen Petteri ja hauskan radan olikin suunnitellut. Suoraviivaista vauhdinkeruuta alkupätkä ja sen jälkeen tarkkuutta vaativa syherö. No mutta, mehän selvitettiin rata Sakarin kanssa puhtaasti :) Se on kyllä sellanen tiiminjäsen ettei tosikaan. Yliaikaa saatiin nelisen sekuntia, mutta fiilikset ihan katossa! Maailman paras Sakari teki taas tuloksen isoissa kisoissa, kertaakaan ei olla hylkäännytty, vaikka mulla taito ohjata väärin onkin vahvana :D
Jäähdyttelin koiran ja lenkitin samalla Hermannin miettien, että nyt saakin sitten loppupäivän nauttia muitten suorituksien seuraamisesta. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että ollaan edelleen sijalla 11, vaikka suorittaneita koirakoita alkoi olla jo melko paljon. Siitä sitten alkoikin pieni ajatuksenpoikanen itää, että mitä jos päästäänkin finaaliin... Alunperin finaaliin piti päästä 40 nollan tehnyttä koirakkoa, mutta palattiinkin vanhaan systeemiin, eli kaikki nollan tehneet TAI 50 parasta tulosta. Mitä pidemmälle kisa eteni, sitä suuremmaksi kasvoi jännitys, sillä meidän sijoitus ei kovin nopsaa tippunut alaspäin. Kun kaksi viimeistä rataantutustumisryhmää eli 71 koirakkoa oli menemättä, oltiin sijalla 28. Eli tuosta porukasta 22 saisi tehdä vielä nollan ja silti me päästäisiin finaaliin. Tämänvuotinen lähtöjärjestys takasi sen, että jännittää sai loppumetreille saakka, sillä kovimmat menijät olivat viimeisessä rataantutustumiserässä, kuumassa ryhmässä. Loppujen lopuksi laskettiin porukalla montako epäonnistumista radalla tarvitaan, että me saadaan finaalipaikka ja niinhän siinä sitten kävi, että niitä tuli riitävästi ja me PÄÄSTIIN FINAALIIN sijalta 45!!! Onnenkyyneleet piti tirauttaa, kun jännitys helpotti. KOSKAAN en olisi uskonut, että Sakarin kanssa voitaisiin finaaliin päästä, mutta tuo koira on kyllä sellainen yllättäjä ettei tosikaan. Se vie mua aina pidemmälle, kuin mihin mä uskon meidän pystyvän! Hymyssä suin, vailla jännityksen häivää mä valmistauduin vesisateessa finaaliradalle. Rata oli todella kiva, Rauno Virran käsialaa. Kepeillä sössittiin ja vietettiin virheen korjailussa kauan radalla, mutta mikäpä kiire sieltä pois oliskaan, kun on kerran sinne päässyt ;) Loppuradalla Sakari lipsahti vielä väärälle hypylle mun selän takana, mutta NIIIIIIN mahtavaa oli sen kans mennä.
Loppupäivän mä sitten leijuinkin hymy naamalla. Katteltiin minien finaali loppuun, käytiin kaupassa ja majapaikassa Sakari sai sille luvatut letut palkaksi hyvin tehdystä työstä. Maksit seurattiin livestreamista. Me Miian kanssa jäätiin vielä yhdeksi yöksi, muu seurue lähti kotimatkoilleen.
Aamulla Sakari pääsi vielä uimaan. Aamupalan jälkeen pakkailtiin kamat kasaan ja lähdettiin kotia kohti. Kerran pysähdyttiin tankkaamaan ja toisen kerran syömään, iltapäiväkolmen maissa oltiin kotona. Olipa mahtava reissu, näköjään sitä voi saavuttaa kaikenlaista, kun ei ole liikaa odotuksia :D Sitä en vielä varmasti tiedä, oliko nämä Sakarin viimeiset SM-kisat, mutta jos oli, niin meidän uran huippusaavutukseen on kyllä nämä arvokisailut sitten hyvä lopettaa.
Tähän loppuun vielä kuvia meidän kivasta kesäretkestä
Kuudelta ylös ja aamupalan jälkeen reippaana kisapaikalle, sillä Sakari oli meidän joukkueen eka koira ja Hermanni toka. N. puolivälin paikkeilla oli meidän vuoro startata. Minien radan tuomaroi italialainen Sandra Deidda ja rata ei ehkä ollut ihan helpoimmasta päästä. Sakari veteli perusvarmaan tyyliinsä kivan radan, mutta loikkasi puomin alastulon ja sai yliaikaa. Tulos kuitenkin.
Hermannin kanssa jännitti, että miten se suoriutuu huonosti nukutun yön jälkeen ja isossa häiriössä. Kisapaikan yli lenteli vähän väliä lentokoneet ja junatkin suhistelivat kenttien läheisyydessä. Jälleen kerran ipana yllätti ja pystyi toimimaan hyvin. Maanantaina WeCAn kisoissa kun ei perusasiatkaan ekalla radalla toimineet lainkaan ja häiriötä kuitenkin huomattavasti vähemmän...
Nelosputkesta bongas selän takaa putken väärän pään, joten hylky. Radan kaikki vaikeet kohdat tehtiin kuitenkin hyvin. Ennen puomia tuli sitten vielä yhden hypyn ohi ja puominkin alastulon loikkas. Älyttömän tyytyväinen kuitenkin kokonaisuuteen :) Ei ihan parasta vauhtiaan mennyt mutta eteni kuitenkin.
Kolmantena starttasivat Sonja ja Aida. Heillekin hylky, joten meidän joukkue jäi ilman tulosta tällä kertaa. Ankkuriosuudelle vielä Justiina ja Näpsä, heillekin hylky.
Joukkueita starttasi kuutisenkymmentä, mutta vain 11 onnistui tekemään tuloksen. Oltiin siis enemmistössä tänä vuonna.
Mökille päästyä käytiin uimassa, kun meidän mökki oli Saimaalla niemennokassa. Oli norppalive hetken vielä auki, ku mä olin molskimassa :D Sakari oli ihan liekeissä, kun pääsi uimaan. Hermannikin joutui uimaan, kun muutamaan kertaan kannoin sen järvelle ja se sai sieltä polskia omin avuin rantaan. Sakari haki lelua uudestaan ja uudestaan ja uudestaan... Illalla grillattiin hotellin grillikatoksessa ja sisällä mökissä pelattiin vielä suomitietovisaa, joka löytyi mökin kaapista. Naurua riitti ja koirat hengasivat hienosti sekalaumassa. Näpsä tosin joutui viettämään aikaansa häkissä, kun se oli maanantaina aloittanut juoksun.
Sunnuntaina taas reippaana ylös heti aamutuimaan, sillä Sakari oli jo toinen lähtijä. Tänä vuonna lähtöjärjestykset menivät suurinpiirtein rankingin mukaan, eikä meillä Sakarin kanssa juurikaan pisteitä ole kertynyt, kun ei ole kisattukaan. SM-nollat kerättiin kasaan ja niistäkään ei pisteitä ole herunut, koska sen verran jäädään kärjestä vauhdissa. Mä olin lähtöpaikkaan enemmän kuin tyytyväinen. Sakarin kanssa ei radalle meno jännitä, varsinkaan näissä karkeloissa ja saatiin startata aamun viileydessä. Minien karsintaradan tuomaroi Kermisen Petteri ja hauskan radan olikin suunnitellut. Suoraviivaista vauhdinkeruuta alkupätkä ja sen jälkeen tarkkuutta vaativa syherö. No mutta, mehän selvitettiin rata Sakarin kanssa puhtaasti :) Se on kyllä sellanen tiiminjäsen ettei tosikaan. Yliaikaa saatiin nelisen sekuntia, mutta fiilikset ihan katossa! Maailman paras Sakari teki taas tuloksen isoissa kisoissa, kertaakaan ei olla hylkäännytty, vaikka mulla taito ohjata väärin onkin vahvana :D
Jäähdyttelin koiran ja lenkitin samalla Hermannin miettien, että nyt saakin sitten loppupäivän nauttia muitten suorituksien seuraamisesta. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin, että ollaan edelleen sijalla 11, vaikka suorittaneita koirakoita alkoi olla jo melko paljon. Siitä sitten alkoikin pieni ajatuksenpoikanen itää, että mitä jos päästäänkin finaaliin... Alunperin finaaliin piti päästä 40 nollan tehnyttä koirakkoa, mutta palattiinkin vanhaan systeemiin, eli kaikki nollan tehneet TAI 50 parasta tulosta. Mitä pidemmälle kisa eteni, sitä suuremmaksi kasvoi jännitys, sillä meidän sijoitus ei kovin nopsaa tippunut alaspäin. Kun kaksi viimeistä rataantutustumisryhmää eli 71 koirakkoa oli menemättä, oltiin sijalla 28. Eli tuosta porukasta 22 saisi tehdä vielä nollan ja silti me päästäisiin finaaliin. Tämänvuotinen lähtöjärjestys takasi sen, että jännittää sai loppumetreille saakka, sillä kovimmat menijät olivat viimeisessä rataantutustumiserässä, kuumassa ryhmässä. Loppujen lopuksi laskettiin porukalla montako epäonnistumista radalla tarvitaan, että me saadaan finaalipaikka ja niinhän siinä sitten kävi, että niitä tuli riitävästi ja me PÄÄSTIIN FINAALIIN sijalta 45!!! Onnenkyyneleet piti tirauttaa, kun jännitys helpotti. KOSKAAN en olisi uskonut, että Sakarin kanssa voitaisiin finaaliin päästä, mutta tuo koira on kyllä sellainen yllättäjä ettei tosikaan. Se vie mua aina pidemmälle, kuin mihin mä uskon meidän pystyvän! Hymyssä suin, vailla jännityksen häivää mä valmistauduin vesisateessa finaaliradalle. Rata oli todella kiva, Rauno Virran käsialaa. Kepeillä sössittiin ja vietettiin virheen korjailussa kauan radalla, mutta mikäpä kiire sieltä pois oliskaan, kun on kerran sinne päässyt ;) Loppuradalla Sakari lipsahti vielä väärälle hypylle mun selän takana, mutta NIIIIIIN mahtavaa oli sen kans mennä.
Loppupäivän mä sitten leijuinkin hymy naamalla. Katteltiin minien finaali loppuun, käytiin kaupassa ja majapaikassa Sakari sai sille luvatut letut palkaksi hyvin tehdystä työstä. Maksit seurattiin livestreamista. Me Miian kanssa jäätiin vielä yhdeksi yöksi, muu seurue lähti kotimatkoilleen.
Aamulla Sakari pääsi vielä uimaan. Aamupalan jälkeen pakkailtiin kamat kasaan ja lähdettiin kotia kohti. Kerran pysähdyttiin tankkaamaan ja toisen kerran syömään, iltapäiväkolmen maissa oltiin kotona. Olipa mahtava reissu, näköjään sitä voi saavuttaa kaikenlaista, kun ei ole liikaa odotuksia :D Sitä en vielä varmasti tiedä, oliko nämä Sakarin viimeiset SM-kisat, mutta jos oli, niin meidän uran huippusaavutukseen on kyllä nämä arvokisailut sitten hyvä lopettaa.
Tähän loppuun vielä kuvia meidän kivasta kesäretkestä
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)