Viime viikonloppuna oli tämänvuotinen Agirotu Teivon raviradalla. Ilmoitin Hermannin lauantaille kahteen tarjolla olleeseen starttiin, jotta tottuisi hälinään ennen sunnuntain joukkueviestiä. Vähän jännitti etukäteen, että kuinkahan tuo ipana moisessa häiriössä toimisi, mutta ei kai sitä voi kotiinkaan jäädä, jos meinaa saada sen tottumaan kisapaikkojen ääniin ja vilinään. Heti aamuksi suunnattiin paikalle ja sain kyllä yllättyä positiivisesti heti ensimetreillä, kun ihan reippaana poika kulki töpö tötteröllä :) Vietiin tavarat ja häkki jo paikalla olleeseen seuramme telttaan ja sitten kisakenttien reunoille hengailemaan. Toisessa päässä nurmialuetta oli hyvin vapaata tilaa ja kävin Hermannin kanssa siellä heittelemässä palloa ja vähän verkkaesteillä hyppimässä, kun oli ensin lämmitelty. Päästiin omaan kuplaan ja saatiin heti hyvä mielentila molemmille kun yhdessä touhuiltiin muista välittämättä :)
Aamun rata oli Mika Moilasen tuomaroima, melko suoraviivainen rata. Meidän starttivuoro oli jossain 40. koirakon paikkeilla. Aikataulu vähän paukkui, kun tuomariakin jouduttiin rataantutustumisten jälkeen odottelemaan radalle. Toisaalta meille pitkä odotusaika on hyväkin, kun vain saadaan kupla pidettyä puhkeamatta. Radalle lähdin rennoin mielin, tavoitteeksi olin asettanut lähdössä pysymisen ja edes jonkun kohdan sulavan suorittamisen. Mutta eikä mitä, mehän tehtiin se rata yhdessä! Oli yksi parhaista kisasuorituksista Hermannin kanssa, vaikka hylky saatiinkin Loppupäässä rataa Hermanni ohitti yhden hypyn ja sen jälkeen hyppäsi sen nurinpäin. Lähdössä pysyi hyvin, ja kepeille meno oli oikein hieno! Kelpo jätkä :)
Sitten olikin aikaa oleskella, kun toinen rata oli vasta illalla. Ehdittiin hyvin seurata avo-SM-radat. Hermanni lepäili omassa häkissään ja siellä se oli nukkunut ihan rauhassa, kertoi seurakaveri kun oli ollut teltassa huilaamassa itsekin.
Illan Arto Laitisen tuomaroimalle radalle mentiin yhtä rennoin mielin, kuin aamullakin. Samat tavoitteet pidettiin. Heti alussa poika irtosi komeasti putkeen kepeille kääntymisen sijaan ja loppupään hypyllä aan jälkeen ei kestänyt mun takaaleikkausta, mutta muuten varsin kivaa menoa :) Tällä radalla olin erityisen tyytyväinen alussa tekemääni pakkovalssiin, kerrankin osasin ajoittaa sen oikein. Lopussa nauratti kun muutama tuttu alkoi maalin tultuamme taputtaa ja Hermanni kääntyi katsomaan, että "saanko mä oikein aplodeja?" :D Vauhtikin oli jo ihan hyvää tällä radalla
Ajeltiin yöksi kotiin ja mä hyrisin tyytyväisyydestä, kun koko päivänä Hermanni ei jännittänyt mitään eikä mikään aiheuttanut sille panikointia. Ilmeisesti oli jo niin isot häiriöt, että paras oli hengailla mun kanssa kaikessa rauhassa. Ehkäpä se jännitys helpottaa sitten pienemmissäkin kisoissa, kun tuoltakin hengissä selvittiin.
Sunnuntaina kurvailtiin kisapaikalle vasta iltapäiväksi. Nyt oli Sakarikin mukana. Ensimäiseksi osallistuttiin pukukulkueeseen ja mä esiinnyin Sakarin joukkueessa lehmänä. Pikkasen oli lämmin puvun kanssa, mutta onneksi sen sai riisua ennen radalle menoa. Sakari starttasi oman joukkueen kolmantena ja tehtiin sen kanssa puomin alastulovitosen arvoinen suoritus. Jätkä veteli korvat luimussa hyvällä ilmeellä. Kilpailevien minien rata oli hauska putkirallattelu keinulla ja puomilla höystettynä. Just sellanen rata, mikä mun mielestä tollasessa leikkimielisessä taistossa pitääkin olla :) Sakarin kanssa on niin hauska mennä kun se tekee ne jutut mitkä sille on ohjeistettu, vaikka mä ehdinkin olla sitä aika paljon edellä, vois sanoo että se on kyllä varma tekijä nykyään :)
Hermanni oli äidillä vahvistetussa sisarusjoukkueessa, mutta Rauhan aloitettua juoksut sen paikalla kisasi varakoira Zippi. Hermanni sai kunnian olla meidän joukkueen ensimmäinen lähtijä (mun pyynnöstä, kun en tiedä miten lentävä lähtö sen kanssa olisi sujunut) Vauhti oli edellispäivästä vähän hiipunut, mutta yhdessä tehtiin tämäkin rata :) Yksi rima tuli alas ja pituudesta ponnistettiin vähän vauhtia, mutta muuten selvittiin virheittä. Jos Hermannilta vauhdista puuttui se viimeinen vauhti, samaa ei todellakaan voi sanoa Tuisku-siskosta, joka starttasi heti meidän perään. Mahdotonta kyytiä se kyllä painelee!
Oli kyllä kiva viikonloppu! Tietenkin ne joukkue- ja sisaruskuvat jäi ottamatta, mutta tärkeintä on se upea onnistumisen fiilis, joka Hermannin kanssa saatiin, puhukoon tuloslistat sitten mitä tahansa! Seuraavaksi kisataan Rauman agipitseillä viion päästä sunnuntaina.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti